Berliini Ruokamatkailu Saksa

Viiden tähden illallisia Berliinissä

Street foodia, yllätyksellisyyttä, kansainvälisyyttä, rentoutta ja sopivaa bohemiutta. Tästä on mun mielestä tehty Berliinin ravintola ja kahvilatarjonta. Päätin jakaa teille omat parhaat ravintola- ja kahvilatärppini meidän viiden päivän Berliinin lomaltamme. Berliinissä on edullista syödä etenkin lounasaikaan, jolloin parhaimmillaan juoman ja ruuan voi saada seitsemällä eurolla. Fiilistely Berliinin kahviloissa on myös ihan parasta ja hintatasokaan ei ole paha.

Berliinistä löytyy paljon italialaisia ravintoloita, mutta mielestäni Al Capone oli testaamistamme ravintoloista täyttä parhaimmistoa. Tämä italialainen ravintola sijaitsi Charlottenburgissa. Käytiin täällä jopa kolmesti lomamme aikana, sillä tää sijaitsi aivan pienen kävelymatkan päässä meidän hotellista ja tykästyimme koko seurue näihin ruokiin italialaisen ruuan faneina. Al Caponessa oli  arkipäivisin lounastarjous neljään asti, jolloin pizzan tai pastan sai valita listalta ja hinta oli vain 7e. Menusta löytyi kaikkea salaateista keittoihin, pizzoihin, pastoihin ja lasagneen. Herkullisimpia olivat omaan makuuni ehdottomasti caltzone, sekä lohipizza.

Berliinin eri burgeripaikat on ehdottomasti testaamisen arvoisia! Burger De Ville oli ehdottomasti yksi lemppareistani. Burger De Villessä hampurilaiset valmistuivat erittäin nopeaan ja paikkaa voisikin kutsua hienommaksi pikaruokaravintolaksi. Ravintola oli sisustettu hienosti, mutta rennosti ja tarjoilu oli myös rentoa, sillä hampurilaiset toimitettiin suoraan tarjottimilla, ilman lautasia ja haarukoita. Plussaa burgeriravintola sai myös siitä, että jokaiseen ateriaan ei heitetty ranskalaisia vaan ne pystyi erillisellä hinnalla lisäämään ateriaan. Myös pihvejä sai lisättyä hampurilaiseen haluamansa määrän pienestä lisähinnasta. Suosittelen myös Burgermeister-ravintolaa, josta valitettavasti en tajunnut ottaa kuvia!

Päädyimme valitsemaan yhden kahviloista vain sen sijainnin perusteella (kahvihimon yllättäessä), mutta se kannatti. Tämä erikoinen Café Tiffany’s sijaitsee Europa Center-ostarin tiloissa. Mielestäni tämä omanlainen tilasuunnittelu ja moderni sisustus, sekä etenkin erikoinen valaistu vesiallas tekeepaikasta ainutlaatuisen. Café Tiffany’sta saa niin aamista, brunssia, lounasta, kuin päivällistäkin. Kahvilassa on ihana istua rauhallisissa pöydissä ja kuunnella veden solinaa. Jos mulla olisi etätyö ja asuisin Berliinissä niin täältä kahvilasta löytyis ihan varmasti sellanen spotti, minne tulisin päivittäin.

Rentoa meininkiä ja hyviä drinkkejä löytyy varmasti monista eri Berliinin kahvila-baareista. Koska itse rakastan kaikkia vintage-sisustettuja paikkoja, oli mielestäni tämä Callas Bar & Café ihan ykkönen. Tultiin pariinkin kertaan lomamme aikana istuskelemaan ja kahvittelemaan, sekä kerran iltaa istumaan drinkeille. Hintataso oli edullinen ja drinkit hyviä!

Miten on, valitsetteko te yleensä ravintolat ja kahvilat viihtyisyyden, suosion, intuitiolla vai arvostelujen perusteella?

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply