Yleinen

Häähumuinen viikonloppu

Yksi kesäinen viikonloppu kului serkkuni häissä. Päätinkin tehdä postauksen ja näyttää pientä kuvasaldoa, sekä tunnelmia kyseiseltä viikonlopulta.

Häätilaisuus pidettiin tuomiokirkossa. Tilaisuus kesti tunnin verran, jonka jälkeen juhlien jatkot jatkuivat Vanhassa Navettassa.  Jatkoille siirryttiin vaihtoehtoisesti järjestetyllä bussikyydityksellä tai omalla autolla. Matka ei ollut pitkä ja meni nopeasti kotikontujen maisemia katsellen ja ihmetellen.

Perillä odotimme morsiusparin saapumista itsetehtyjen mojito-cocktailien kera. Sää oli ajoittain sateinen, mutta ei onneksi pilannut juhlatunnelmaa, ainakaan täysin. Juhlaparin saapuessa tarjoiltiin shamppanjat ja onniteltiin niin morsianta, sulhasta, kun heidän vanhempiaankin. Sisälle siirtyessä huomasi, miten paljon tilojen koristeluun oli selvästi käytetty aikaa ja vaivaa. Katossa oli valoja. Myös seiniä koristi tauluja ja ilmapalloja. Pöytäkoristeina toimivat nätit servetit ja kukka-asetelmat, sekä pelkistetyt kynttilät. Yksityiskohtia ei puuttunut kauneine kuvineen ja asetelmineen.

Tärkeintäkään ei ollut unohdettu, eli ruokapuolta. Illan ruokamenu oli todella monipuolinen. Menuun kuului kyseisenä iltana muun muassa paahdettuja herkkusieniä, savulohta, maissikanaa ja ylikypsää karitsaa. Uutena tuttavuutena mulle tuli fenkoli, joka oli ihan älyttömän hyvää kanan kanssa. Tarjoilut saivat jatkoa kakkukahveineen ja vähän enemmän prosentteja sisältävine juomineen, eli talon viinein ja virosta tuoduin oluein ja siiderein. Vieraita ei oltu unohdettu, vaan pitkin iltaa bestmanit ja morsiusneidot olivat keksineet hupaisaa ohjelmaa.

Ilta jatkui syöminkien ja kahvittelun jälkeen erilaisin tapahtumaonumeroin, sekä puhein. Tietenkin matkassa myös hääristikko, jota sai täyttää. Palkinto taisi tosin jäädä arpomatta, tai sitten missasin sen kaiken hauskuuden lomassa. Paikalle oli myös kutsuttu viihdyttämään ja soittamaan bändi. Myöhemmin iltaa tanssimme mitä luultavimmin hääparin valitseman soittolistan tahtiin. Ilta oli kaikinpuolin mainio, ohjelmaa oli juuri sopivasti. Kiitos ja onnea I & J ♥

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply