Dominikaaninen Tasavalta Matkailu Puerto Plata

DOMINIKAANINEN TASAVALTA – RANTAPARATIISIN KÄÄNTÖPUOLI

Valkoisia hiekkarantoja ja turkoosia vettä. Auringon paahdetta ja huojuvia palmuja. Isot hotellit all inclusive ruokineen ja juomineen, altaineen sekä rantoineen. Pastellinväristä arkkitehtuuria, sekä latinolaisia rytmejä merenguen tahtiin. Tällainen on varmasti ensimmäinen mielikuva, mitä Dominikaanisesta Tasavallasta tulee usein mieleen. Tällä kaikella kauneudella ja paratiisimaisuudella on kuitenkin usein aina toinenkin puoli, köyhyys.

Köyhyydeltä on turistina suht helppo ummistaa silmänsä. Varsinkin, kun hotellit on eroteltu kauas paikallisesta asutuksesta. Moni ei siksi nää tämän hotelliparatiisin ulkopuolelle, jossa jyllää usein sydäntäsärkevä näky. Kaduilla tapahtuu asioita joita me emme halua edes ymmärtää tapahtuvan.

Matkalla Puerto Platasta Sosúaan, sekä automatkalta hotellilta Puerto Platan keskustaan pääsi näkemään hyvin köyhyyden kontrasteja. Kadun toisella puolella joku saattoi kerjätä rahaa, kun taas toisella jotkut nauttivat ravintolaruuasta. Paikallinen aivan mahtava oppaamme Dominique kertoi, että hänen ikäiset vanhemmat ihmiset, eivät voi  jäädä eläkkeelle yleensä edes 75-85-vuotiaana, sillä heidän varansa eivät riittäisi itsensä ja puolisonsa elättämiseen. Paikalliset, joilla on työ tekevät työtä kuusi päivää viikossa, katukauppiaat jopa päivittäin, ansaitakseen elantonsa. Lomista ei ole tietoakaan. Paikallinen oppaamme kertoi myös vielä julmempia totuuksia – esimerkiksi, että Sosúa tunnetaan paikallisten kesken kaupunkina, jossa paikalliset nuoret tytöt saavat rahaa prostituutiolla, vain selvitäkseen ja elättääkseen itsensä. Monet paikalliset ovat sekaantuneet huumeiden salakuljetukseen paremman elannon toivossa, jonka lisäksi varkauksia esiintyy tietyillä alueilla paljon. Väkivalta on myös harmittavan yleistä. Minulle iski köyhyyttä näkiessäni todella epäreilu olo, kun saa itse nauttia olostaan rannalla margarita kädessä, kun jotkut taistelevat selviävänsä hengissä minimalistisella ruokamäärällä, puhumattakaan kaikista näistä muista köyhyyden seuraamuksista, josta ihmiset joutuvat kärsimään.

Maa elää nykyään lähes täysin turismin voimin. Turismiin liittyy silti valtavasti ongelmia ja se ei työllistä läheskään yhtä paljon ihmisiä kuin maatalous aikanaan työllisti. Monet dominikaanilaiset ovat muuttaneet talouden muutoksen takia luottavaisina maalta kaupunkiin, että työllistyisivät. Näin ei kuitenkaan kaikille käynyt, useat jäivät työttömiksi kaupunkiin ja asuvat pienissä hökkelitaloissa, alueella on jopa slummeja. Pahimmassa tapauksissa he joutuvat varastamaan, kerjäämään tai tekemään laittomia bisneksiä, että tulisivat toimeen edes jotenkin. Taksikuski kertoi meille, että esimerkiksi useat katukauppiaista joutuvat jopa ottamaan lainaa, että saavat hankittua myymänsä tuotteet. Lainan korot saattavat olla huimat, kauppiaat joutuvat usein maksamaan neljäsosan korkoa.

Matkustaminen köyhiin maihin luo omanlaistansa ristiriitaisuutta. Turismihan tuo paikallisille varoja, tosin ei aina. Isoissa kansainvälisissä all inclusive -hotelliketjuissa yöpyessä parhaimmillaan et heitä lanttiakaan maan hyväksi. Esimerkiksi juuri Dominikaanisessa Tasavallassa suurin osa turismin liiketoiminnasta on ulkomaalaisten omistamaa. Hotellit toki työllistävät paikallisia, mutta isoimmat potit käärivät kuitenkin kansainväliset yritykset. Olen itse käynyt vain yhdellä all inclusive-lomalla, juurikin tällä matkalla Dominikaaniseen. Halusin antaa kohteelle mahdollisuuden ja kohteessamme Puerto Platassa ei ainakaan suomalaisilla matkanjärjestäjillä ole tarjolla muita hotelleja kuin all inclusive-vaihtoehtoja. Tai toki matkoja myydään hotelleihin myös ilman täysihoitoa, mutta valitettavaa on, että hotellien lähellä ei sijaitse ravintoloita. Myöskään toisiin hotelleihin voi mennä ruokailemaan, sillä jos sinulla on toisen hotellin ranneke ranteessa, sinut käännytetään oitis portilta. All Inclusive on lähes ’pakkopullaa’ Puerto Platan alueella. Sosúassa, toisinkuin Puerto Platassa, on hotelleita myös keskustassa. Hotellit ovat siellä reilusti vaatimattomampia ja niihin ei tarvitse valita täysihoitoa lähellä sijaitsevien useiden ruokapaikkojen ansiosta. Itse valitsen lomallani mielummin pienen hotellin ja syön ulkona, mikäli tämä on kohteessa turvallista. Valitessamme Puerto Platan kohteeksemme ainoaksi vaihtoehdoksi jäi valita täysihoito, vaikka en tätä vaihtoehtoa yleensä tykkää suosia. Koitin lomani aikana kuitenkin kantaa korteni kekoon pienin teoin suosimalla paikallisten palveluita (mm. retket) ja tekemälläni ostokset paikallisten kaupoissa, enkä suurissa ketjumarketeissa. Silti poden jatkuvasti syyllisyyttä ja haluan tehdä parempia valintoja matkustamiseni suhteen, jotta voisin edes jollain tavalla tukea paikallista väestöä ja poistaa heidän köyhyyttään.

Kaikesta tästä kääntöpuolesta huolimatta Dominikaaninen Tasavalta on silti yksi ihmeellisimmistä ja näteimmistä paikoista missä olen käynyt. Dominikaanisen Tasavallan luonto, vesiputoukset ja rannat ovat uskomattoman eksoottisia ja ainutlaatuisia.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply