Suomen suurin matkablogiyhteisö
Matkailu Opiskelu

MIKÄ RESTONOMI?

Tradenomi sanoo varmasti kaikille jotain. No entä restonomi? ”Ai onks se se ravintolakoulutus, meinaatko ravintolatyöntekijäksi? Ai ei… matkaopasko susta tulee?” Tämän tyylisiin kysymyksiin on saanut vastata useita kertoja. Vaikka restonomin koulutus on todella yleinen, silti nimike ”restonomi” on monille hepreaa. Restonomi on matkailu-, ravitsemis- ja talousalan ammattikorkeakoulututkinto. Suuntautumisvaihtoehtoja on todella monta, you choose. Let’s make restonomi’s well-known again!

Mitä odottaa koulutukselta?

Itse aloitin opiskeluni vuoden 2015 tammikuussa Mikkelin ammattikorkeakoulussa. Pakkasin joulukuussa kimpsuni ja kampsuni kasaan sekä muutin täysin uudelle paikkakunnalle, jossa olin käväissyt aiemmin vain ohimenoreissulla. En tuntenut koko kaupungista ketään, mutta jollain super tuurilla kämppiksekseni sattui samalla luokalla aloittava opiskelija ja kaiken lisäksi vielä samalta paikkakunnalta kuin minä. Ensimmäinen puoli vuotta oli aika lailla tutustumista, uuden opettelua, koulun järjestelmien käyttämisen harjoittelua ja erilaisia yrittäjien pitämiä luentoja. Teimme myös useamman ryhmässä tehtävän tutkimustyön ja esityksiä eri aiheista. Toisena vuotena pääsimme mukaan järjestämään yhtä tapahtumaa ala-asteikäisille ja osallistumaan Matkamessuille.

Vuonna 2016 vaihdoin Mikkelistä Porvooseen vaihtohaussa ja pääsin useamman vaihtohakijan joukosta ainoana matkailupuolelle Porvoon kampukselle. Opiskelu oli uudessa koulussa vielä enemmän käytännönläheisempää ja projektiluontoista, kuin Mikkelissä. Olin ehtinyt olla koulussa noin kuukauden kun suuntasimme opintomatkalle Barcelonaan, jonne lähdimme tekemään projektityötä vajaaksi viikoksi.

Se mitä koulutuksesta saat irti riippuu todella paljon itsestäsi ja asenteestasi opiskelua kohtaan, sekä kursseista joita valitset. Itse valitsin E-business ja Event Management-kursseja, jotka olivat erittäin mielenkiintoisia. Tapahtumanjärjestämiskurssilla pääsimme osallistumaan ja järjestämään monenlaisia tapahtumia, sekä harjoittelemaan tapahtumien markkinointia.

Entäs vastaus siihen mitä odottaa? Verta ja kyyneleitä laatiessa kymmenen sivun raportteja viimeisenä yönä ennen deadlineä. Mukaansatempaaviin tapahtumiin osallistumista. Luennoille melkein torkahtamista ja toisaalta myös luennoilla inspiroitumista ja innostumista. Yhteishenkeä nostavia opintomatkoja. Kirjoittamista, kirjoittamista ja kirjoittamista. Yksi laajempi työharjoittelu tai kaksi lyhyempää työharjoittelua, koulun käytännöstä riippuen, jonka saa aivan itse valita. Mielenkiintoisia kursseja ja elämänikuisia ystäviä.

Miten rämpiä ensimmäisen vuoden läpi?

Matkailun opiskelu saattaa jonkun korviin kuulostaa pelkältä reissaamiselta, mutta näin ei ole. Ammattikorkeakoulussa matkailun opiskelu voi koulun painotuksesta riippuen kallistua esim. ravintola-alan puolelle tai vahvemmin liiketalouteen. Mikkelissä opiskelimme ensimmäisen vuoden samana luokkana, kunnes jakauduimme joko ravitsemus- tai matkailupuolelle. Ensimmäisenä vuonna opettelimme paljon myös ravitsemuspuolen asioita. Haaga-Heliassa suuntautumisvaihtoehtoina oli taas myynti tai tapahtumatuotanto, joista itse valitsin ensimmäisen. Valintani kallistui tähän, sillä koin aihealueen itseäni kiinnostavaksi ja erittäin yleispäteväksi, josta olisi hyötyä työuraa ajatellen.

Ensimmäisestä vuodesta selviää helposti, kun osaa aikatauluttaa tehtävät. Myös lähdemerkintöjen tekeminen ja niihin viittaaminen, sekä käytössä olevien järjestelmien hallitseminen ovat tärkeitä,  joten ne kannattaa opetella jo heti alkuun. Lisäksi ryhmätyöskentely on avainsanana ja ryhmätyöskentelytaitoja pääsee ja joutuu pakollakin kehittämään. Voisin omalta osaltani sanoa, että ensimmäinen vuosi oli omasta mielestäni yllättävän helppo. Meillä ei ollut päivittäin koulua, ja päivät olivat välillä hyvinkin lyhyitä. Toki vapaa-aikaa piti käyttää välillä enemmän esimerkiksi ryhmätöihin ja laajempien raporttien kirjoittamiseen.

Onnistuuko opintojen ohella työskenteleminen?

Moni aloitti koulun ohella työskentelyn jo ensimmäisenä opiskeluvuonna. Itse en tätä harkinnut. Tähän toki vaikutti myös se, että en halunnut olla viikonloppuja kiinni töissä, vaan päästä reissaamaan kotikaupunkiini perheeni ja poikaystäväni luo. Kesällä 2016 päätin anoa siirtohaussa koulunvaihtoa opiskelemaan kotipaikkakunnalleni. Olin kyseisen kesän kesätöissä, mutta syksyllä meillä oli sen verran tiukka lukujärjestys uudessa koulussani, että en oikeastaan tällöinkään edes miettinyt töihin hakemista, kun kaikki oli vielä uuteen totuttelua – isoja projekteja ja ihmisiin tutustumista. Kaikki tämä tuntui vievän ylimääräiset voimat. Keväällä 2017 aloitin kesätyön cädärinä (google it) jo maalis-huhtikuussa ja tein työtä täyspäiväisesti aina lokakuun loppuun saakka. Tämän jälkeen pääsin marraskuussa kausimyymälän myymäläesimieheksi, jossa työskentelin myös täyspäiväisesti aina tammikuun 2018 loppuun saakka. Helmi-, maalis- ja huhtikuun käytin opinnäytetyöni työstämiseen kotoa käsin. Ja yhden ulkomaanreissunkin kerkesin siinä välissä heittämään. Opinnäytetyöni oli täysin valmis huhtikuussa ja pääsin näin ollen valmistumaan toukokuun ensimmäisellä viikolla.

Mielestäni harjoittelupaikaksi ja mahdollisesti koulun ohelle kannattaa valita sellainen työpaikka, jonka tyyppiseen haluaisi koulunkin jälkeen työllistyä. Myös aiemmista työkokemuksista voi myös hyötyä opintopistein. Sain itse esimerkiksi toisen työharjoitteluni kokonaan hyväksiluettua silloisessa kesätyössäni.

Mitä opintojen jälkeen?

Opintojen jälkeen ovet ovat auki kaikkialle. Restonomi on todella kattava koulutus, joten restonomeja työskentelee laajalti eri aloilla. Yleisimpiä työnimikkeitä restonomin koulutuksella ovat mm. palvelupäällikkö, vuoropäällikkö, projektipäällikkö, asiakasneuvoja, .. Melkein taivas on rajana. Vaikka et löytäisikään työtä juuri matkailun puolelta, ei monipuolinen osaaminen ei mene koskaan hukkaan ja restonomi voi myös työllistyä esimerkiksi markkinointitehtäviin eri aloille tai esimerkiksi eri tehtäviin myös vakuutus -tai pankkialalle. Tästä linkistä löytyy muuten tosi mielenkiintoinen kaavio minne kaikkialle valmistuneita restonomeja on työllistynyt!

Ja ainoa vaihtoehtohan ei ole työllistyä heti, sillä opintoja voi myös jatkaa! Kolmen vuoden alalla työskentelyn jälkeen voi hakea ylempään AMK-koulutukseen, joka on 90 opintopisteen laajuinen. Opiskelua voi myös hakea jatkamaan heti – jotkin yliopistot hyväksyvät restonomi- tai tradenomiopinnot ”kandivaiheeksi” ja voit hakea maisterivaiheen opintoihin opiskelemaan kauppatieteitä. Itse valitsin reitikseni reilun vuoden työskentelyn jälkeen jatkaa opiskelua kauppatieteiden maisteriksi, painotuksena markkinointi ja matkailu. Teen tästä koulutuksesta vielä erillisen postauksen, jos teitä kiinnostaa  :)

Eurooppa Nizza Ranska

KAUPUNKILOMALLE NIZZAAN?

Oi ihana Nizza. Turkoosit aallokot, vanhan kaupungin mukulakiviset pikkukadut ja värikkäät talot, unohtamatta auringonpaistetta. Voisin palata näihin maisemiin takaisin ihan koska vaan. Päätinkin lomaa muistellessa koota pari parasta vinkkiäni Nizzan lomalle.

Oletko itse suunnittelemassa lomaa Nizzaan? Nappaa pari hyväksitodettua vinkkiäni lomalle :)

Ihastele maisemia astetta korkeammalta Colline du Château, eli tutummin linnavuori on Nizzan vanhankaupungin alueella, aivan rannan tuntumassa sijaitseva korkea kukkula, jonka päällä sijaitsee suuri puistoalue. Alueella on monia eri näköalapaikkoja, joista pääsee ihastelemaan Promanade des Anglaisin takaa aukeavaa Nizzan kaupunkia tai kukkulan toisella puolella sijaitsevaa satama-aluetta.

Seikkaile Vanhan kaupungin kujilla Vanhassa kaupungissa on kivipäällysteisiä sokkeloisia pieniä kujia, sekä tunnelmallisia ravintoloita. Mielestäni kaikista näteimmät talot löytyivät ehdottomasti vanhan kaupungin alueelta. Vanhassa kaupungissa on myös paljon pieniä kauppoja ja ihania jäätelökojuja, joista osasta saa itsetehtyjä vohveleita, ihan parhautta.

Hyppää ajassa taaksepäin Cimiezin raunioilla Hieman pidemmällä keskustan vilskeestä sijaitsee Cimiezin kaupunginosa, joka on tunnettu arkkitehtuurillisista 1800-luvulla rakennetuista taloistaan, sekä siellä sijaitsevista palatseista. Cimiezin alueen yksi tunnetuimmista nähtävyyksistä ovat kaupungin rauniot Rooman valtakunnan ajalta. Alueeseen kuului aikoinaan amfiteatteri, sekä kylpylärakennuksia, joiden rauniot ovat vieläkin nähtävissä. Nykyään alueella on myös muutamia museoita. Toinen museoista on ilmainen ja toiseen on pieni sisäänpääsymaksu. Alueen ehdottomasti nätein paikka oli mielestäni fransiskaaniluostarin puutarha. Lähellä on myös puistoalue, jonne voi vaikka istahtaa nauttimaan auringosta.

Nauti drinkki tai lounasta Le Blastissa Omaksi ravintola-/baarisuosikikseni nousi Vanhan kaupungin alueella, aivan Cours Saleyan aukion vierustalla sijaitseva Le Blast. Le Blastista saa kaikkea pienestä naposteltavasta kunnon illalliseen ja aina drinkkeihin saakka. Ravintola on itsessään tosi rennon tyylinen mukavine sohvineen. Le Blastilla on sekä sisä- että ulkotilat, ja yläkerrassa oli myös biljardipöytä, jos haluaa ajanvietettä. Myös tarjoilijat olivat ihanan ystävällisiä ja hauskoja, palvelu oli nopeaa ja pelasi mainiosti, tää rafla on siis ehdoton suositus!

Ihastele kukkasia Cours Saleyan kukkatorilla Cours Saleyan aukiolla vanhassa kaupungissa, vain muutaman korttelin päässä päärantakadusta Promenade des Anglais’sta, järjestetään päivittäin kukkamarkkinat.Markkinoilla myydään kukkia, mutta niiden lisäksi myös paljon muuta, kuten tuoreita vihanneksia, hedelmiä, mausteita, saippuoita, sekä pientä sisustustavaraa ja tuliaisia. Tori kannattaa käydä katsomassa, vaikka ei olisikaan aikeina ostaa mitään – Torille on mukava mennä katsomaan ihmisten menoa. Lisäksi Aukion alueella on myös suuri määrä kahviloita sekä ravintoloita, joihin voi myös piipahtaa ostosten lomassa nauttimaan lounasta tai juotavaa.

Pulahda uimaan turkoosiin veteen Nizzan rannalla vesi on aivan upean turkoosia. Ranta itsessään on kivikkoranta, mutta paikalta saa myös vuokrattua rantatuoleja. Hinta taisi vaihdella 10-15 euron välillä. Uimaan mennessä kannattaa varautua aaltoihin ja osalla ranta-alueesta äkisti syvenevään veteen. Ranta jatkuu kilometrejä, joten illan hämärtyessä rannalle voi myös mennä vaikka iltakävelylle.

Matkailu Monaco

PÄIVÄREISSU NIZZASTA MONACOON

Monacon ruhtinaskunta – tuo toiseksi pienin valtio Vatikaanin jälkeen. Monacoa pidetään rikkaiden valtiona, sinnehän muuttavat useasti kaikki miljardöörit ja formulakuskit. Monacon katukuvaan kuuluvat fiinit urheiluautot ja satamassa nuokkuvat hulppeat jahdit. Monacoa rajaavat korkeat vuoret joista on hienot näkymät koko kaupungin ylle. Monacossa on paljon nähtävää ja koettavaa.

Monaco sijaitsee vain 21 kilometrin päässä Nizzasta. Näin ollen Monacoon on siis helppo tehdä omatoiminen päiväretki Nizzasta esimerkiksi junalla tai bussilla.

Bussilla vai junalla?

Maisemat ja edullisuus vastaan matkustusmukavuus ja nopeus – Junamatka Nizzasta Monacoon kestää noin 2o minuuttia,  bussimatka taas kestää tunnin verran. Bussi kiestää aivan rannan viereistä tietä ja matkalla voi nauttia kauniista merimaisemista. Junamatkalla maisemista ei juurikaan pääse nauttimaan, sillä junarata menee kauempana mantereella ja on osin maanalainen.

Junalipun saa ostettua kätevästi Gare de Nice-Villen asemalla sijaitsevista automaateista. Automaattien oletuskielenä on ranska, mutta saimme ainakin Monacon puolella vaihdettua kieleksi englannin. Automaatista lippua ostaessa tulee valita lähtö- ja kohdeasema, lippuluokka, sekä matkustuspäivä. Automaatti vastaanottaa käteistä, mutta liput voi maksaa myös kortilla. Eläkeläiset, opiskelijat ja  alle 25v nuoret aikuiset ovat oikeutettuja -20% alennukseen junalipusta. Meidän yhdensuuntaisen junalipun hinnaksi jäin näin ollen 3,40e per henki.

Bussi on hieman edullisempi matkustustapa, sillä bussilippu maksaa vain 1,50e/suunta. Busseissa ei ole erikseen opiskelija-, eläkeläis-, tai nuorisohintoja, sillä liput ovat jo valmiiksi hyvin edullisia. Bussi on hyvä valinta, jos haluaa etenkin Monacoon päin matkatessa nähdä maisemia, sillä tällä matkalla vastaantulevat autot eivät blokkaa näkymää. Kannattaa kuitenkin varautua, että bussit ruuhka-aikoina ovat usein täysiä, ja voi joutua seisomaan jopa koko matkan ajan.

Nizza-Monaco-Nizza – Aikataulut

Juna-aikataulut

Bussiaikataulut (Linja 100)

Liikkuminen Monacossa

Monacossa on omasta mielestäni helpoin liikkua jalan, sillä välimatkat ovat hyvin lyhyet. Suurien korkeuserojen takia Monacossa jalankulkijoita on myös helpotettu lisäämällä maastoon paljon hissejä, liukuportaita, sekä ”kävelyhihnoja” nopeuttamaan menoa. Hissejä löytyy etenkin satamien ja rannan tuntumasta. Monacossa liikkuu myös paikallisbusseja. Paikallisbussit liikkuvat klo 7-19 välillä ja kustantavat noin 2e suuntaansa. Monacossa on myös takseja, venetakseja, sekä Monacosta saa toki myös vuokrattua auton tai pikku ”sähköauton” halutessaan.

Nähtävyydet

Monacon mielenkiintoiset nähtävyydet ja paikat levittäytyvät ympäri kaupunkia.

Hulppeita veneitä voi käydä ihastelemassa Herkuleen satamassa. Tunnetut rakennukset kuten Monte Carlo Casino ja hulppea hotelli Hôtel de Paris sijaitsevat Monte Carlon alueella,

Kasino oli mielestäni vierailunarvoinen, vaikka ei olisikaan uhkapeliharrastaja. Kasinoon on ilmainen pääsy. Sisään mentäessä on kuitenkin laukkutarkastus ja itse pelisaliin, jossa pelikoneet sijaitsevat ei pääse kuin pienen käsilaukun kanssa. Isommat reput tulee jättää maksulliseen naulakkoon. Varsinaiseen kasinon puolelle on sisäänpääsymaksu ja kuulemani mukaan ovella tarkistetaan myös henkilöllisyystodistus. Kasinon edestä aukeaa Kasinon aukio, jossa edustalla seisoo prameita Ferrareita ja muita hienoja autoja, jotka paikalliset ovat tuoneet näytille, samaan aikaan kun turistit räpsivät näistä kuvia.  Kasinon aukion keskellä on suihkulähde ja aukiota vierustavat Kasinon rakennuksen lisäksi myös muut arkkitehtuaaliset rakennukset, kuten Café de Paris ja aiemminkin mainitsemani Hôtel de Paris.

Toinen paikka minne kannattaa Monacossa ehdottomasti on vanha kaupunki. Monacon vanha kaupunki sijaitsee aivan merenvierustalla, kukkulalla. Vanhassa kaupungissa sijaitsee monia kirkkoja sekä katedraaleja, sekä Ruhtinaan palatsi. Kukkulalta on myös mahtavat näköalat koko Monacon kaupungin ylle, sekä venesatamaan. Monacon vanhassa kaupungissa saa vietettyä varmasti enemmänkin aikaa, vaikka tämä kaupungin osa ei ole kovinkaan suuri. Vanhassa kaupungissa on kuitenkin paljon ravintoloita, tunnelmallisia kapeita kujia värikkäine taloineen, sekä pieniä turistikauppoja joissa saa käytettyä aikaa. Suurin osa ravintoloista on vanhan kaupunkin alueella selvästi edullisempia, kuin esimerkiksi sataman alueella.

Suosittelen lämpimästi Monacoa. Monaco on mielestäni kohde, joka kannattaa kokea ainakin kerran elämässään jos ei sitä vielä ole nähnyt :) Monaco on loistava päiväreissun kohde, koska välimatkat ovat siellä lyhyet ja kaikki tärkeät nähtävyydet kerkeää sopivasti näkemään päivän aikana. Ehkä näiden lisäksi ehtii myös pulahtamaan satamassa sijaitsevassa uima-altaassa (Stade Nautique Rainier III), jonne muuten kannattaa varata käteistä sillä lysti maksaa muutamia euroja.

Takaisin Nizzaan päiväreissulta palatessa kannattaa huomioida, että bussit kulkevat takaisin Nizzaan päin vain ilta seitsemään asti, mutta junia kulkee lähes läpi koko yön tasaisin väliajoin.

Cha-Am Matkailu Thaimaa

PIKKUINEN MUTTA TUNNELMALLINEN CHA-AM

Suuntasimme Thaimaan reissullamme pieneen kalastajakaupunkiin, eli Cha-Amiin. Halusimme kokea reissullamme hieman paikallisempaa ja aidompaa Thaimaata, kun mitä kaikista suosituimmissa lomakohteissa tarjotaan. Cha-Amin pieni kaupunki sijaitsee Siaminlahden rannalla, reilun kolmen tunnin ajomatkan päässä Bangkokista. Matkakohteena Cha-Am on lähinnä paikallisten suosiossa ja sitä kutsutaankin usein lähellä sijaitsevan Hua Hinin ”maalaisserkuksi”. Monet tulevat Bangkokista viikonlopuksi viettämään lomaa Cha-Amin rauhalliselle seudulle pakoon suurkaupunkin vilinää. Vaikka Cha-Am onkin hyvin pieni kaupunki tarjoaa se silti aktiviteetteja ja nähtäväänkin. Kaupungissa on useita pieniä temppeleitä, kuten Neranchararam temppeli, kaunis luonnonpuisto Cha-Am Forest Park, sekä pitkälti rantaviivaa.

Cha-Amin vaaleata rantaa jatkuu loputtomiin. Palmuja rannoilla ei kuitenkaan näy, pelkästään kasuariinapuita. Cha-Amin rantaa vierustaa pitkä rantakatu, jonka varrelta löytyy paljon kauppoja, ravintoloita, sekä rentoja kahviloita, joissa istuskella. Myös hotellit ovat keskittyneet rantakadun alueelle.

Cha-Amissa järjestetään lisäksi joka keskiviikko yömarkkinat, joille voi helposti kävellä tai suunnata edullisesti taksilla. Markkinoilla myydään kaikenlaista vaatteista elektroniikkaan asti. Markkinoilla on myös useita katuravintoloita, joista saa aitoa Thaimaalaista ruokaa. Markkina-alue on suuri, joten sen kiertämiseen kannattaa varata koko ilta aikaa. Vaikka ei olisikaan mitään ostettavaa, kannattaa mielestäni ehdottomasti käydä tsekkaamassa nämä markkinat, jos valitsee kohteekseen Cha-Amin. Markkinoilla pääsee myös näkemään thaimaalaista elämäntyyliä, sillä joka viikko järjestettävät markkinat toimivat myös kohtaamispaikkana paikallisille. Ehdoton suositus myös testata markkinoilla edullista katuruokaa! Esimerkkinä saimme kaksi kana-nuudeliwok-annosta 60 Bahtilla eli noin eurolla ja kuudellakymmenellä sentillä. Yhden annoksen hinnaksi jäi siis reilusti alle euro. Katuruoka-annokset näyttivät kaikki tosi isoilta ja maistamamme annokset olivat hyvin mausteisia ja hyviä.

Cha-Amiin kannattaa suunnata jos haluaa nähdä paikallista kulttuuria ja viettää rauhallisen loman. Mielestäni Cha-Am sopisi hyvin päivän tai muutaman visiitille. Cha-Amissa hyvää oli se, että turisteja ei ollut paljoa ja hintataso oli erittäin edullinen. Huonoina puolina koin Cha-Amissa sen, että siellä ei kuitenkaan pienenä kaupunkina ollut ihan niin paljoa nähtävää, kun olisin toivonut. Suurin osa turisteista oli eläköityneitä ja tämänkin takia oli siis näin nuoren näkökulmasta vähän liiankin rauhallista. Ollessamme kävelemässä ulkona klo 22-24 välillä, ei liikkeellä enää ollut melkein ketään ja lähes kaikki paikat olivat jo kiinni. Cha-Amissa oli myös paljon kulkukoiria ja jätehuolto ei pelannut oikein ollenkaan, kaupungissa oli siis paikoin todella likaista. Hotellialueet olivat kuitenkin hyvinpidettyjä ja siistejä. Cha-Amin ravintolatarjonta oli myös hyvällä tasolla. Ravintoloista kannattaa suosia paikallisia makuja ja jättää ehdottomasti väliin BBQ:t ja länsimaalaiset buffetit, jota mainostetaan joka paikassa. Yleisesti Cha-Amista jäi hyvin symppis kuva ja etenkin paikalliset olivat todella mukavia. Cha-Am on hyvä rauhallinen pakopaikka ja sopii mainiosti muutaman päivän visiitille, mikäli ei halua viettää koko Thaimaan lomaansa turistien suosimilla alueilla. 

Matkasuunnitelmat Nizza Ranska

MINILOMA NIZZAAN

Ensi kuun puolella toteutuu jälleen yksi pitkäaikaisista reissuhaaveistani–  Nizza! Viivymme Nizzan maisemissa nelisen yötä. 

Kyseessä on mun ensimmäinen matka Ranskaan, joten oon super innoissani tästä reissusta! Minua kiinnostaa Nizzassa etenkin sen kaunis vanha kaupunki ja merenläheisyys. Varasimme reissuun neljä vuorokautta, joiden toivon riittävän kaikkien tärkeimpien nähtävyyksien näkemiseen. Suunnitelmissa on ainakin nauttia kevätauringosta, käydä rannalla, nähdä Nizzan vanhakaupunki, sekä käväistä päiväreissulla Monacossa. Monacossa haluaisin nähdä ainakin Ruhtinaan palatsin, Monacon sataman, Monacon katedraalin sekä Monte Carlon Casinon.

Nizzan nähtävyyksiin ja tekemisiin päätin tehdä oman to do-listan, toivottavasti saamme reissun aikana toteutettua ainakin osan näistä.

NIZZA TO DO -LIST

❑ Tee iltakävely Promenade des Anglais -rantabulevardilla
❑ Ihaile maisemia Parc de la Colline du Châteaun linnavuorella ja Mount Albanin linnakkeelta
❑ Kävele pitkin kapeita katuja Nizzan vanhassa kaupungissa
❑ Ihaile kukkaisia Cours Saleyalla -kukkatorilla
❑ Käy Parc Phoenixissä
❑  Nappaa mukaan take away-ruokaa ja tee picnic rannalle
❑ Nää Nizzan Ortodoksikatedraali
❑ Ikuista Cimiez Arena Parkin rauniot
❑ Tee päivävisiitti Monacoon
Ravintolat ja kahvilat: Movida tapas-ravintola, Le Metropolitan – kahvila, Le Plongeoir -ravintola

Muiden vinkit ovat enemmän kuin toivottuja – eli mitä kaikkea tulisi näkeä ja kokea Nizzassa (ja Monacossa)? :)