Hyppää sisältöön

Ruotsinlaivan hytit uudistuvat – Siljan Serenade ja Symphony -laivoihin muumihyttejä

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 13.04.2017
Matkustusmukavuus paranee tulevaisuudessa Tallink Siljan Tukholman-risteilijöillä mittavan hyttiuudistuksen myötä.

Kaikki hytit uusiksi

Helsingin ja Tukholman välillä liikennöivien Tallink Siljan Silja Serenaden ja Silja Symphonyn hytit uusitaan vuoden 2018 loppuun mennessä. Remontti koskee laivojen kaikkia 1 700 perushyttiä, minkä lisäksi molemmille laivoille valmistuu myös toukokuun 2017 aikana yhtensä 18 muumiteemaista A-luokan hyttiä.

Laivojen liikennöintiin hyttiremontti ei vaikuta, sillä uudistukset etenevät osissa hyttikäytävä kerrallaan. Hyttien uudistukset ovat mittavia: kokolattiamatot poistetaan kaikista hyteistä, ja niiden tilalle asennetaan puukuosiset vinyylilattiat. Myös hyttien tekstiilit, seinäpinnat, kalusteet ja valaistus uusitaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Graafinen ja merellinen tyyli jatkaa aiemmin toteutettujen Deluxe- ja perhehyttien teemaa. Suunnittelussa on kiinnitetty erityisesti huomiota pienen tilan käytettävyyteen ja kalustuksessa ilmavuuteen ja avoimuuteen. Hyteissä on pyritty tarjoamaan kaikki tarvittava, mutta ei mitään liikaa, kuvailee sisustusarkkitehti Marjut Nousiainen.

Tallink SiljaTallink Siljan hytti
Uudistetuissa perhehyteissä on suomalaisia – ja Tallink Siljan mukaan myös aasialaisia – matkailijoita ihastuttava muumiteema.

– Perushyttejä ei ole uusittu näin mittavasti aikaisemmin. A-, Promenade-, B- ja C-hyttejä on vuosien varrella peruskorjattu ja niihin on vaihdettu kokolattiamattoja ja tekstiilejä, mutta nyt perushyttien matkustajatkin pääsevät asteittain nauttimaan täysin uusituista hyteistä, kuvailee Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd.

Laivojen sviittejä, Commodore- , Deluxe- ja perhehyttejä on uudistettu vuodesta 2013 alkaen. Viimeisimpänä näistä uudistuksista remontoitiin kymmenen perhehyttiä, jotka muutettiin muumiteemaisiksi perhehyteiksi.

Lähde ja kuvat: Tallink Silja

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Risteilyt Tallinnaan

Näin pääset Tallinnaan – löydä itsellesi parhaiten sopiva risteily

Uudistunut Viking Cinderella

Muistatko Viking Cinderellan? Tältä paluun tehnyt laiva näyttää nyt – yksi osa on pyhä, eikä sitä saa muuttaa

Visby, Gotlanti

Tallink Silja tuo ensi kesälle kahdeksan erikoisristeilyä Visbyhyn

Jättimäinen risteilyalus kapealla lahdella, jossa toisella puolella kohoaa vuoristo ja toisella puolella punatiilikattoisten talojen täyttämä pikkukaupunki.

Risteilylle Karibialle vai Välimerelle? Näin valitset sopivan ajankohdan risteilylomalle

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja