Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

UUSI-SEELANTI

POHJOISSAAREN RETKITARJONTAA

lauantai, 01. kesäkuun 2019

Moikka! Viime postauksesta on taas vierähtänyt pieni tovi, mutta muutaman viikon olen muutenkin ollut pitkälti somen ulottumattomissa – jopa jääkiekon kultaottelu jäi multa näkemättä.                Meidän ura kiivinpoimijoina Te Pukessa loppui aika lyhyeen. Kuukauden työurakan jälkeen saatiin täysin yllättäen pomolta tekstiviesti, jossa hän kertoi, ettei meidän tiimille ole enää kiivejä poimittavaksi tälle kaudelle. Onneksi Uudesta-Seelannista ei lopu työt kesken, ja saatiin heti alkuun monta työtarjousta ympäri Pohjoissaarta. Paluu Aucklandiin houkutteli kaikista eniten näin säiden viiletessä, joten laitettiin auton nokka kohti pohjoista ja aloitettiin pari päivää sitten uusi työ mansikanistuttajina. 

Kierreltiin tosiaan muutama viikko ennen Aucklandiin paluuta Pohjoissaaren must-kohteita mun suomalaisten ystävien kanssa. Yleisesti ottaen tykkään enemmän kierrellä paikkoja omin päin, mutta täytyy sanoa, että toisinaan opastetut retket ovat yksikseen ihmettelylle mukavaa vastapainoa. Retket usein jäävät omatoimista haahuilua paremmin mieleen, ja oppaat kertovat kohteista mielenkiintoisia juttuja, jotka ehkä muutoin jäisivät kuulematta. Esittelen teille nyt retket, joille osallistuttiin muutama viikko sitten.1. WHENUAKURA ISLAND KAJAKILLA

Pitkään paikallisten salaisuutena säilynyt Whenuakura Island on viime vuosina alkanut vetää myös ulkomaalaisia vierailijoita puoleensa. Coromandelin Whangamatassa sijaitsevaa saarta on mahdollista päästä tutkimaan sup-laudalla tai kajakilla, omin päin tai oppaan kanssa.                                                                Whenuakuralle suositellaan tehtävän opastettu retki juurikin sen mielenkiintoisen historian ja merkityksen vuoksi. Me varattiin paljon kehuttu kajakkiretki SurfSup-yritykseltä, joka taitaa tällä hetkellä olla ainoa retkenjärjestäjä kyseiselle saarelle. Retken hinta on noin 50 euroa, mutta jos on kokenut vesillä ja haluaa päästä edullisemmin, voi pelkkä välineiden vuokraus olla parempi vaihtoehto. On kuitenkin hyvä muistaa, että Whenuakuran saarta, kuten kaikkia muitakin Whangamatan edustan saaria ja niiden ainutlaatuista luontoa halutaan suojella, jonka vuoksi vierailijoita kehotetaan olla nousematta maihin. Whenuakura Island tunnetaan myös nimellä Donut Island muotonsa vuoksi. Saari on entinen tulivuori, ja sen sisään pääsee ainoastaan yhdestä kajakinmentävästä aukosta, joka sijaitsee vuoren sivulla. Paras aika vierailla Whenuakuralla on joulukuu, jolloin sen lukuisat pohutukawa-puut kukkivat punaisinaan.                           Whenuakura-saaren lisäksi melottiin viereisen saaren salaiselle uimarannalle lepäämään, ja yritettiin bongata merileijonia, tosin tuloksetta. Upeiden maisemien kylkeen kajakkiretki tarjosi myös hyvän yläkroppatreenin – viime kerrasta on aikaa, ja sen kyllä tunsi vastatuuleen meloessa!2. PURJEHDUS TAUPO-JÄRVELLÄ

Vaikka Taupo-järven purjehdus kuuluukin Uuden-Seelannin suosituimpiin nähtävyyksiin, ei tämän tyyppinen retki olisi käynyt mulla mielessäkään. Lähdettiin kuitenkin mukaan mun kavereiden innoittamina, ja retkestä jäi hyvä fiilis näin jälkikäteen. Purjehdus Pohjoissaaren suurimmalla järvellä, Lake Taupolla maksoi noin 30 euroa henkilöä kohden, ja kesti muutaman tunnin.Matkan kohokohta oli pysähdys Mine Bayn upealla Maori-kivellä, jonka edustalla voi pulahtaa kuumana kesäpäivänä Taupo-järven kristallinkirkkaaseen veteen vilvoittelemaan. Meitä ei aurinko hellinyt, eikä vilvoittelua todellakaan kaivattu, vaan piti vielä oman vaatekerroksen päälle vetaista poncho, joita oli mahdollista lainata veneeltä.                                                  Mine Bayn vuonna 1980 valmistunut suurin kaiverrus esittää Ngātoro-i-rangin, paikallisen Maori-heimon esi-isän tatuoituja kasvoja. Sen ympärille on kaiverrettu myös muita heimon historiassa merkityksellisiä esi-isiä ja suojelijoita. Veneretkelle kannattaa pukeutua lämpimästi, oli mikä tahansa aika vuodesta. Retken puolivälissä tarjoiltiin onneksi kuumaa kahvia ja teetä, joka lämmitti ihanasti hyytävän kylmässä järvi-ilmassa. Lukuisien vuorten ympäröimä Taupo on muutenkin keskimääräistä kylmempi paikka Pohjoissaarella, ja näin talvisaikaan pipo ja kevyehkö toppatakki eivät ole todellakaan huonoja vaatevalintoja. 3. WAI-O-TAPU THERMAL WONDERLAND

Matkalla Tauposta Rotoruaan poikettiin Wai-O-Tapun tuliperäisessä luonnonpuistossa, jossa olin jo pidemmän aikaa suunnitellut vierailevani toisen Rantapallon bloggaajan, Lauran vinkistä.Retki Wai-O-Tapuun tapahtuu itsenäisesti opastettua reittiä seuraten. Pääsylippu puistoon kustantaa noin 20 euroa, joka on herättänyt vierailijoissa eriäviä mielipiteitä. Omasta mielestäni hinta oli kohtuullinen, onhan kyseessä kuitenkin melko erilainen nähtävyys – tuskin tulen näkemään mitään Wai-O-Tapun kaltaista, mihin tahansa tässä maailmassa menenkin. Nimi Wai-O-Tapu on maoria, ja tarkoittaa käännettynä pyhiä vesiä. Puisto on täynnä tuliperäisen toiminnan seurauksena syntyneitä luonnonihmeitä, joista tunnetuimpia ovat varmasti vastaväreillä leikittelevät Champagne Pool ja Artist’s Palette, kirkkaanvihreä syövyttävän hapokas järvi Devil’s Bath, sekä Lady Knox geysir, joka purkautuu päivittäin puiston työntekijöiden aktivoimana. Mikä on useille nähtävyyksille epätyypillistä, Wai-O-Tapu oli yhtä uskomaton kuin etukäteen oli luvattu. Pierua ei muuten tarvitse pidätellä, sillä koko puistossa leijuu kammottava keitetyn kananmunan haju – kiitos maaperän rikkipitoisuuden! Wai-O-Tapun lähiympäristössä on myös maksuttomia kuumia lähteitä (esim. Kerosene Creek), joihin voi istahtaa lämmittelemään viileänä päivänä.

Siinäpä niitä! Pohjoissaaren retkitarjonnasta mulla on toivelistalla vielä White Island- tulivuori Whakatanessa, Whakarewarewan tai Mitain maori-kylä Rotoruassa, Sheepworld Aucklandissa, sekä ehkä se pakollinen, josta en itse niin kovasti välitä – Hobittila. Onko sulla jotain retkivinkkejä Pohjoissaarelle?

ÄLÄ MISSAA NÄITÄ POHJOIS-AUCKLANDISSA

maanantai, 22. huhtikuun 2019

Auckland on muutakin kuin se tunnettu miljoonakaupunki pilvenpiirtäjineen, joka sekin mielletään aivan liian usein tylsäksi, ja epäaidoksi Uudeksi-Seelanniksi. Aucklandin sympaattinen pohjoispuoli ja sen ystävälliset asukkaat muistuvat mieleeni tulevaisuudessa varmasti ensimmäisinä asioina Uudesta-Seelannista. Kokosin alle viisi omaa suosikkiani Pohjois-Aucklandin alueelta, here we go!

______________________________________________________________________________________

1. MANUKAPUA & TAPORA

Wellsfordin liepeillä sijaitseva Tapora on muutakin kuin serpentiiniteitä ja maalaismaisemaa – uskomattoman upeat hiekkadyynit ja salainen uimaranta avautuvat vain niille, jotka tietävät mitä etsivät. Me oltiin onnekkaita, sillä päästiin Taporaan aiemmassa postauksessa mainitun paikallisen perheen mukana viettämään viikonloppua telttailun merkeissä.

Manukapualle, eli Sand Islandille suunnatessa on tärkeää ottaa huomioon vuorovesien vaihtelu. Päivisin vain suurelta aavikolta dyyneineen vaikuttava Sand Island on kuin onkin nousuveden aikaan ihan oikea saari! Aika hämmentävä tunne, kun päivällä kävelemäsi reitti sekä salainen uimaranta muuttuvat illan tullen osaksi merenpohjaa. Manukapua on must-paikka myös auringonlaskun ja tähtitaivaan katseluun.

Google Maps ei auta hirveästi Sand Islandin etsinnässä – jos seisot Mapsin mukaan meressä, ja näet ympärilläsi hiekkaa ja dyynejä silmänkantamattomiin, olet perillä! Onnistuin kuitenkin löytämään ajo-ohjeet tähän kätkettyyn paratiisiin Visit Wellsford– sivuilta. Varaudu siihen, että tie perille on ajoittain melkoista kärrypolkua. Ja mikäli mielit ajaa pitkin loputonta rantaviivaa, on visiitin ajoittaminen iltapäivän laskuveteen hyvin suotuisaa, kuten myös paikalle saapuminen nelivetoisella kulkupelillä. Don’t forget your togs and sandboard!

2. STATE HIGHWAY 16

Olit sitten menossa tai tulossa pohjoiseen päin, skippaa tylsä State Highway 1! Vaihtoehtoinen State Highway 16 tarjoaa henkeäsalpaavia maisemia ja lukuisia näköalapaikkoja maisemakuvaukseeen. Upeat näkymät Wellsfordin ylle avautuvat juuri kaupungista poistuttua. State Highway 16 on myös oiva reittivalinta, mikäli suunnitelmissa on koluta Aucklandin länsipuolta, ja sen kuuluisia mustahiekkaisia rantoja, kuten Muriwai ja Piha Beach.

3. PORT ALBERT GENERAL STORE

Port Albert General Store on koti Uuden-Seelannin valehtelematta parhaalle Fish n’ Chips- annokselle! 10$ hintaan saa sellaisen läjän friteerattua kalaa ja rapeita ranskalaisia, ettei pienen vatsalaukun omaava sitä kerralla saa suuhunsa ahdettua. General Storesta jäi Fish n’ Chipsien lisäksi mieleen herkulliset uusi-seelantilaiset leivokset, ystävällinen henkilökunta, tunnelmallinen sisustus sekä suloinen pieni kahvilakoira. Poikkea siis matkalla nauttimaan maan parhaista herkuista suloiseen ja maalaishenkiseen, paikallisen perheen pyörittämään kauppakahvilaan!

4. TE ARAI REGIONAL PARK

Takuuvarma paratiisi surffareille, auringonpalvojille ja kauniita maisemia arvostaville. Henkeäsalpaava, mykistävä, uskomaton, out of this world, jne… Tarviiko kertoa enempää? Hyvä, koska ei ole sanoja! Jos ja kun saan surffilaudan hankittua, Forestry Beach on kaikista Pohjoissaaren rannoista se, mihin palaan.

5. PORT ALBERT WHARF

Ehkä ei itsessään mitään niin ihmeellistä, mutta Port Albert jätti jälkensä mun sydämeen. Port Albertissa tosiaan sijaitsee se leirintäalue, jossa jumitettiin viikko rikkinäisen automme kanssa ostereita keräillen. Mainittakoon se leirintäalue parhaana tähän asti ilmaisten leirintäalueiden kategoriassa – upeat maisemat, siisti sisävessa, autopaikan sai valita vapaasti vehreältä nurmelta, vesipiste, leikkipaikka lapsille, piknik-pöytiä…jopa roskapönttö! Uskokaa tai älkää, mutta pohjoisessa ei yhdelläkään ilmaisella leirintäalueella ollut roskista, ainoastaan kyltti jossa kehotetaan viemään roskat kotiin. Hyvin huomioitu meidät kodittomat autossa asuvat turistit. 😀

Port Albert on myös historiallisesti merkittävä paikka; Albertland oli päämäärä luokattoman yhteiskunnan kannattajille sekä uskonnollisille toisinajattelijoille 1800-luvun loppupuolen Englannissa. Siirtolaislaivoja seilasikin Aucklandin satamaan runsain määrin, mutta lopulta britit päätyivät asettumaan sisämaan Wellsfordiin Port Albertin sijaan.

Houkuttelisiko sinua surffisessio Te Arain turkooseilla aalloilla, tai palanen suussasulavaa Lolly Cakea General Storen aurinkoisella terassilla?

HELMIKUU PIKAKELAUKSELLA

perjantai, 05. huhtikuun 2019

Terkkuja maailman kiivihedelmäpääkaupungista, Te Pukesta! Kuten moni blogin Instagramin tai Facebookin ahkera seuraaja saattaa jo aavistaa, tultiin Bay of Plentylle työkuvioiden perässä.

Blogia on tullut harmillisen vähän päivitettyä, ja teiltä lukijoilta jäänyt ihan liian paljon reissun etenemisestä hämärän peittoon. Syylliset tähän ovat varmaankin Instagram ja Facebook (päivittäminen on huomattavasti helpompaa ja mukavampaa) sekä blogin kirjoittaja itse, mukamas aina selittämässä siitä kun ei ole aikaa tai WiFiä tai sitä sun tätä. Yritän kuitenkin parhaani mukaan kirittää blogin reaaliaikaan. Aloitetaan operaatio vaikkapa palaamalla siihen, mistä kaikki alkoi!

______________________________________________________________________________________

6. helmikuuta

Koneemme laskeutui Aucklandin lentokentälle myöhään keskiviikkoiltana. Oltiin varattu majoitus kohteesta jo matkalla, joten yöllä suuntasimme lentokenttäbussilla suoraan kohti kaupungin valoja ja hostellin pehmoista sänkyä.

7. helmikuuta –  14. helmikuuta

Majoituttiin mukavasti omaan huoneeseen YMCA-hostellissa. Oma huone oli hyvä idea, sillä sosiaaliset taidot olivat melko vähissä siinä jetlag-pöhnässä, jota kesti jotakuinkin viikon verran. Ensimmäinen päivä Aucklandissa kirjaimellisesti nukuttiin läpi. Siitä eteenpäin kummasteltiin Aucklandin kaupunkia ja Uuden-Seelannin kulttuuria, katseltiin nähtävyyksiä ja kulutettiin 10 euroa päivässä kahviin per pää. Meidän piti hoitaa ekan viikon aikana pankkitilit sun muut, mutta saatiin ainoastaan avattua paikalliset liittymät, saavutus sekin. Ostettiin pyörät Facebook-kirppikseltä kaupungissa liikkumiseen. Luettiin matkaoppaita ja blogeja, sekä kehiteltiin matkasuunnitelman tynkää. Löysin myös itselleni uuden koukuttavan paheen, tuon taiwanilaisen herkun, palleroteen – josta nyt saan vain uneksia täällä maaseudulla…

14. helmikuuta – 18. helmikuuta

Dormielämä, täältä tullaan! Harmiksemme tuttu ja turvallinen YMCA-hostelli olikin täyteen buukattu, eikä oltu tajuttu aiemmin jatkaa varausta pidemmälle. Jouduttiin jatkamaan matkaa Grafton House- hostelliin. Matkasuunnitelmien selkeydyttyä alettiin kovaa vauhtia etsiä autoa, jotta päästäisiin käsiksi siihen aitoon Uuteen-Seelantiin mahdollisimman pian. Tunkkaiselta haiseva dormi ja torakkakeittiö eivät houkutelleet muutamaa päivää kauempaa, joten hyppäsimme bussiin kimpsut ja kampsut mukana etsimään uutta majapaikkaa hieman kauempaa. Saavuttiin perille Booking.comin huippulöytöön, josta tuli sellainen ”liian hyvä ollakseen totta”- fiilis. Ja sitähän se olikin, perhana, väärälle kuukaudelle varasin majoituksen – että ei mikään ihme jos oli halpa. Matka jatkui hyvin nopealla varoitusajalla Glenfieldiin, herttaisen kiinalaisperheen luokse asumaan.

18. helmikuuta

Oltiin sovittu treffit auton ostosta. Seikkailtiin Uberilla Silverfern-hostellin parkkipaikalle, jossa odotti elämäni ihkaensimmäinen oma auto. Sekä raha että auto vaihtoivat omistajaa, ja köröttelimme onnessamme tankkaamaan silmäteräämme. Vietettiin vielä tämä yö Glenfieldissä kiinalaisperheen luona.

19. helmikuuta

Yritettiin hoitaa niitä kuuluisia käytännön asioita, eli rekisteröidä auto meidän nimiin, sekä hankkia Uuden-Seelannin pankkitili ja veronumero. Noh, auton omistaja vaihtui käden käänteeessä yhden lomakkeen täytettyämme, mutta ne muut asiat… Uudessa-Seelannissa veronumeron saamiseen tarvitsee pankkitilin, ja pankkitilin saamiseen kaksi henkilöllisyystodistusta, viisumin, sekä todisteen vakituisesta osoitteesta. Meillä kulkureilla ei tietenkään ollut vakituista osoitetta, saati sitten todistetta siitä, joten jatkettiin matkaa tyhjin käsin postipankista. Mietittiin myös kuumeisesti, miten saadaan pyörät mahtumaan autoon, mutta eipä ollut tarvetta saada autoon mahtumaan enää yhtään mitään, kun huomattiin että meidän pyörät oli lähteneet jonkun toisen matkaan yhden yön aikana. Lisää käytännön asioiden hoitamista, tällä kertaa poliisilaitoksella siis! Illan hämärtyessä suunnattiin vielä kauppaan ostamaan tarvikkeita campingia varten. Hullua ja tosi laitonta, mutta nukuttiin meidän eka yö autossa kadun varressa Mount Albertissa, kun ei jaksettu ajaa mihinkään kauemmas.

20. helmikuuta

Herättiin keskeltä katua ja harjattiin hampaat julkisessa vessassa. Siitä alkoi matka kohti pohjoista, jiihaa! Vaan ettei innostuttaisi liikaa, huomattiin auton konepellin alta tulevan sankkaa savua ja nenään hiipi palaneen käry. Auto sanoi tuut ja pysähtyi ihan itsekseen tien varteen. 2400€ well spent, kankkulan kaivoon jokainen penni. En kuitenkaan itkenyt, ja ainakin saatiin kaupan päälle ilmaista vadelmahilloa sekä paskaakin paskempi vettä pitämätön festariteltta. Lisää autoskandaalista tässä postauksessa.

21. helmikuuta – 28. helmikuuta

Kuinka tylsää voi ihmisellä olla? Siitä otettiin selvää, kun jumitettiin leirintäalueella Port Albertissa viikko. Sijainnista mainittakoon, että lähimpään ruokakauppaan tulee matkaa jo reilut 10 kilometriä. Port Albertin ilmaisen leirintäalueen varusteluun kuuluu suuri nurmialue pysäköimiseen, leikkipuisto lapsille (ja lapsenmielisille), sisävessat, ja jopa roskapönttö! Uskokaa tai älkää, pohjoisessa ei yhdelläkään ilmaisella leirintäalueella ollut roskista, vaan roskat kehotettiin viemään mukana kotiin. Aika kätevää ottaen huomioon, että auto on koti suurimmalle osalle karavaanareista, jotka näitä leirintäalueita käyttävät. Noh, viikko kului syventyen omiin ajatuksiin, kokkaillen herkullista ruokaa, tehden kävelylenkkejä lähiympäristöön, pohtien auton kohtaloa, valokuvaten ja tarkkaillen upeaa ympäröivää luontoa, ideoiden blogijuttuja, nukkuen pitkiä hyviä yöunia, katsellen tähtitaivaita ja auringonlaskuja, etsien ostereita ja hengaillen muiden karavaanareiden kanssa. Kyllä siinä viikon aikana alkoi pikkuhiljaa mökkihöperyys iskeä, mutta ei hullummin vietetty viikko, vai mitä?

 29. helmikuuta

Salvation! 28. helmikuuta oli melko ikimuistoinen ilta. Törmättiin sattumalta mieheen nimeltä Ernie, joka oli tuonut poikansa leikkimään leikkipuistoon ohikulkumatkalla. Keskustelu johti lopulta siihen, että seuraavana päivänä hän palasi leirintäalueelle näyttääkseen meille reitin kotiinsa. Hitaasti mutta varmasti etenimme höyryävällä Estimalla kohti Ernien perheen tilaa, jossa saatiin yöpyä pikkuruisessa erillisessä asunnossa. Suihkun kuumat vesipisarat hivelivät ihoa täysin uudella tavalla viikon suihkuttoman jakson jälkeen.

29. helmikuuta – 8. maaliskuuta

Vähän reilu viikko oltiin Ernien perheen riesana, kunnes löydettiin uusi auto pyllyn alle, ja jatkettiin matkaa kohti pohjoista. Viikon aikana etsittiin uutta autoa ja katseltiin työpaikkoja, päästiin näkemään Pohjois-Aucklandin kätkettyjä jalokiviä (niistä lisää myöhemmin), osallistuttiin perhejuhliin telttailun merkeissä, tutustuttiin Ernien ja Marilynin sukulaisiin ja ystäviin, sekä päästiin ihan vain näkemään paikallisten elämää ja tapoja. Lähtö oli haikea, mutta eiköhän siinä lopulta olleet molemmat osapuolet onnellisia, kun päästiin vihdoin jatkamaan matkaa suunnitelmien mukaan.

Sellainen seikkailujen kuukausi oli helmikuu. Kiperiltä tilanteilta ei siis vältytty, mutta otettiin niistä kaikki mahdollinen opiksemme. Huomasin, että kaikki kyllä järjestyy, kunhan muistaa vain olla kärsivällinen. Leuka pystyssä kohti uusia pettymyksiä ja sitä rataa! Uskallathan sinäkin luottaa siihen, että sateen jälkeen tulee aina sateenkaari?

JUMISSA KESKELLÄ EI MITÄÄN

torstai, 28. helmikuun 2019

Suihku, internet, sähkö, pakastepizza – itsestäänselvyyksiä, mutta meille ne tuntuvat juuri nyt luksukselta. Epäonnistuneet autokaupat pakottivat meidät viettämään viikon Port Albertin leirintäalueella, keskellä ei mitään. Voisi jopa sanoa, ettei reissu alkanut ihan niin kuin kuviteltiin!

______________________________________________________________________________________

Tämä on ensimmäinen kerta aikuisiällä kun olen campingia harrastamassa. Toki tiedän, ettei karavaanarielämä ole aina mukavuuksissa kylpemistä. Kun lähdettiin matkaan, olin henkisesti valmistautunut siihen, ettei suihku tule olemaan jokailtainen rutiini kuten kotona, en ole kytkettynä WiFiin ympäri vuorokauden ja välillä täytyy syödä sitä kuuluisaa retkiruokaa, hernekeittoa peltipurkista. Kuitenkaan en ollut valmistautunut siihen, että kaksi päivää sitten ostettu uusi automme posahtaa tien varteen ja jäämme jumiin viikoksi leirintäalueelle, jossa ainoat mukavuudet ovat sisävessa ja ilmaiset osterit, jos vaivaudut itse niitä merestä poimimaan. 

Käytiin ennen matkaan lähtöä ruokakaupassa hakemassa mukaan kaikki tarvittava ja vähän ylimääräistä ikäviä yllätyksiä varten. Ostettiin ruokaa ja juomavettä sillä ajatuksella, että ollaan Port Albertissa yksi yö ja voidaan sitten täydentää varastoja matkalla seuraavaan kohteeseen. Ja täytettiinkö puhdasvesitankkia ennen lähtöä? No ei, koska olihan auton edellinen omistaja sinne jotakin jättänyt ja vedenottopaikkoja on tienvarret pullollaan ainakin jos Campermate-sovellusta on uskominen. Autossa oli kaikki muu tarvittava kaasukeittimestä lakanoihin, ainoastaan pieni pressopannu hyviä kahveja varten tarttui mukaan kauppareissulta. 

Kuinka pitkälle riittää kolme pulloa kaasua, 10 litraa puhdasta juomavettä, muutama säilyketölkki, puoli kiloa kaurapuuroa, leipäpussi, 200 grammaa kahvia ja pari pakettia nuudeleita? Kyllä me hengissä selvittiin, mutta voin jo nyt paljastaa, että auton mukana saatu onki tuli tarpeeseen ja kädet ovat haavoilla ostereiden terävistä kuorista. 😉