Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

POHDINTAA MATKAILUSTA JA ELÄMÄSTÄ

LÄHDÖN HAIKEUDESTA JA ELÄMÄN RAJALLISUUDESTA

keskiviikko, 26. helmikuun 2020

Meistä jokainen varmasti tietää sen tunteen, kun arki painaa päälle ja  kauan odotettu lomamatka häämöttää? Ei siinä lähdön hetkellä mitään itkua tuherreta tai murehdita pysyykö koti pystyssä, päin vastoin – bikinit ja aurinkohattu lentävät laukun pohjalle valonnopeudella, ja ensimmäiset shamppanjat korkataan jo taksissa matkalla lentokentälle. Mutta maistuuko shamppanja enää siinä kohtaa, kun astut koneeseen kohti tuntematonta, ilman paluulippua tai päivämäärää, jättäen taakse kaiken tutun, turvallisen ja tavanomaiseksi muodostuneen, myös elämäsi tärkeimmät ihmiset tietämättä, tuletko koskaan enää tapaamaan heitä?

Nyt siitä on vuosi – siitä päivästä, kun astuimme lentokoneeseen taskussa pelkät menoliput maailman toiselle puolelle, Uuteen-Seelantiin. Vain vuosi sitten katsoimme lentokoneen ikkunasta tuttua lumista maisemaa viimeistä kertaa kymmeneen kuukauteen. Vuosi sitten lähdettiin, tietämättä lainkaan etukäteen, millainen seikkailu perillä odottaa.

Eräänä tammikuisena iltana, hihkuttiin keittiössä sähköpostin tuomia myönteisiä viisumipäätöksiä, tuntien ainoastaan seikkailun ja vapauden tuomaa pirskahtelevaa huumaa. Sen enempää ajattelematta, irtisanoimme kaikki sopimukset, jotka pitivä meitä Helsingissä. Nopeasti kotimme tyhjeni banaanilaatikoihin, joita yömyöhään kiidätettiin pakettiautolla vuokravarastoon. Ahtasin tavaroita pikkuruiseen rinkkaani miettien tulevalle matkablogille sopivaa nimeä – ja niin syntyi Rinkkaprinsessa.

Mutta se kaikki, mitä oltiin juuri huolettomasti puuhailtu kuluneet viikot seikkailunkiilto silmissä konkretisoitui, kun viimeistä kertaa painoin kiinni tyhjän kotini oven. Se pirskahteleva seikkailun ja vapauden huuma alkoi murentua pelon ja epävarmuuden edessä, melkein niin pahasti, että se sai vuosia kypsyneen unelman tuntumaan pelkältä umpihullulta päähänpistolta. Hyvästeissä ja halauksissa oli mukana karmiva lopullisuuden tunne – entä jos tämä on viimeinen kerta? Entä jos kaikki menee pieleen, entä jos tämä ei kannatakaan? Vaikeiden tunteiden keskellä eräs viisas kuitenkin muistutti, että viimeinen kerta voi olla koska tahansa. Se ajatus rauhoitti, ja auttoi minua nukahtamaan lähtöä edeltävänä yönä. Kaiken aikaa murehdin muiden puolesta tajuamatta, että tämä voisi olla myös minun viimeinen mahdollisuuteni lähteä.

Minulla on vahva intuitio. Minulla on sydän, joka kertoo kyllä minkä polun valita – mutta olenko koskaan aiemmin uskaltanut hiljentyä kuuntelemaan sen ääntä? Olen vain touhottanut menemään, yrittänyt muuttaa elämääni ja tekemällä tehdä asioita, kuitenkaan kysymättä itseltäni, onko tämä se mitä oikeasti haluan. Itseäni ja omia unelmiani kyseenalaistaen olen yrittänyt viedä elämääni täysin väärään suuntaan, vastatakseni muiden toiveisiin ja odotuksiin. Ajatus totaalisesta repäisemisestä ja irti päästämisestä kuitenkin valtasi pääni, tukahduttaen kaikki ulkoiset äänet, jotka yrittivät kertoa minulle miten minun tulisi elää. Se ajatus ei jättänyt minua rauhaan, joten päätin toimia, ennen kuin biologiset selviytymismekanismini pakottaisivat minut pysyttäytymään tutussa ja turvallisessa.

Pelko, epävarmuus, syyllisyys ja ajattelu liiaksi asti ovat kerta toisensa jälkeen onnistuneet viemään minua kauemmaksi niistä asioista, joista olen aina haaveillut. Mutta kun kerran jo olen kohdannut nuo pelon, epävarmuuden ja syyllisyyden tunteet, ja onnistunut puskemaan itseni niiden läpi unelmia kohti, tiedän, että ne ovat vain tunteita. Ne ovat vain biologiaa, aivojen kemiallisia reaktioita, jotka yrittävät uusissa tilanteissa varoittaa ja suojella meitä, vaikka tilanteessa itsessään ei välttis olisikaan mitään vaarallista tai pelättävää. Ei niiden pitäisi antaa määrittää omaa elämää tai estää tekemästä niitä asioita, joita kohti sydämesi yrittää sinua johdattaa. Elämä on kuitenkin lopulta aika lyhyt ja ainutlaatuinen, eikä koskaan voi tietää milloin se päättyy.

Uusi-Seelanti jätti sydämeeni aukon, jonka vain uusi seikkailu voi täyttää. Siksi minun täytyy pian kohdata tuo syyllistävä ja vaikea, mutta toisaalta innostuksen ja seikkailun huuman täyteinen lähdön hetki uudestaan. Ja tällä kertaa, minulla ei ole ketään kenen kanssa jakaa nuo tunteet. Minun täytyy kohdata pienuuteni ja yksinäisyyteni. Minun täytyy kohdata itseni sellaisena kuin olen.