Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

LASKUVARJOHYPPY

VOIKO VAPAAPUDOTUKSEN AIKANA HYMYILLÄ? MENE JA KOKEILE!

tiistai, 24. syyskuun 2019

Heippahei ja mukavaa alkusyksyä!

Lämmin kiitos vielä kaikille onnitteluista. Vietin syntymäpäivääni muutama viikko taaksepäin, ja tänä vuonna päätin juhlistaa vanhenemista hieman poikkeuksellisella tavalla – perinteisen aamukahvin ja kakun jälkeen matka jatkui Wanakan lentokentälle, jossa hyppäsin lentokoneesta 4 kilometrin korkeudesta kiinnitettynä entuudestaan tuntemattomaan henkilöön. Ja oli kyllä elämäni ikimuistoisin syntymäpäivä!

Laskuvarjohyppy. Jo heti matkan alussa päätin, että Uudessa-Seelannissa sen teen. Nyt olen 400 euroa köyhempi, mutta tiedän ainakin millaista on leijua taivaalla vapaana kuin lintu – ja on muuten törkeän hauskat kuvat ja video siitä muistona! Kun kerta maksoin itseni kipeäksi viihdearvoltaan korkeasta todistusaineistosta, voisin jakaa sen täällä blogin puolella myös teidän lukijoiden kanssa. Voiko vapaapudotuksen aikana näyttää kauniilta, pitää silmiä auki, hengittää tai hymyillä? Minä en ainakaan pystynyt, mene ja kokeile.

1. Maan kamaralla – hermostunut hymy ja tutisevat jalat.

2. Tandem Instructor näyttää korkeuden sykemittaristaan – 12 000 feet, nyt mennään!

3. Voiko vielä perua? Ai et kuullut vai?

4. Pelon voittaminen, koneesta ulos astuminen – elämäni upeimmat ja sumeimmat 5 sekuntia.

5. Ja sitten haukataan happea! Koko 45 sekunnin vapaapudotuksen ajan tunsin olevani kuin kala kuivalla maalla – ilmavirta tunkeutui nenään valtavalla paineella, ja hengittäminen oli täysin mahdotonta. Mutta tämä on vain minun kokemukseni asiasta.

6. Liito-orava kuvien joukossa oli näköjään jopa yksi kuva, jossa silmätkin olivat auki! Ohjeistus kuului: ”muista banaaniasento, katso kameraan ja hymyile!” Banaaniasennosta sain ainakin kiitosta.

7. Sitten laskuvarjo aukesi, ja happi alkoi virrata. Helpotus on käsinkosketeltavaa.

8. Laskeutumisen jälkeen fiilis oli helpottunut, mutta tyhjä. Nytkö se on ohi? Uudestaan, uudestaan!

Siinäpä niitä! Jos siis mielit laskuvarjohyppäämään Uudessa-Seelannissa, suosittelen lämpimästi Skydive Wanakaa, upeiden maisemien, mielettömän ystävällisen henkilökunnan, sekä taitavien kuvaajien vuoksi. Ennen koneeseen nousua mua jännitti kovasti, mutta tandem-ohjaajani sai mun olon todella varmaksi ja rentoutuneeksi.  Ja se pahin vaihe, eli koneesta poistuminen sujui aivan silmänräpäyksessä – ihan kuin niin kuuluisi aina tehdäkin. Huh, nyt jos kysytään, niin hyppäisin uudestaan ihan koska tahansa – mutta vain happinaamarin kanssa.

Päätin hemmotella itseäni myös aikaisella synttärilahjalla, joten hankin reissukaveriksi GoPro-kameran käytettynä Facebookista. Oon ihan koukussa videokuvaamiseen, ja siitä inspiroituneena avasin blogille myös Youtube-kanavan. Kanava kulkee tutusti nimellä @Rinkkaprinsessa, ja latasin kanavalle nyt ensialkuun videon laskuvarjohypystä. Pääset videoon tästä.

Toivottavasti sait kuvista piristystä päivääsi. Aurinkoista viikkoa – muista nauttia kynttilöistä ja vuoden kauneimmasta ajasta, ruskasta. ♥