Suomen suurin matkablogiyhteisö

HELMIKUU PIKAKELAUKSELLA

perjantai, 05. huhtikuun 2019

Terkkuja maailman kiivihedelmäpääkaupungista, Te Pukesta! Kuten moni blogin Instagramin tai Facebookin ahkera seuraaja saattaa jo aavistaa, tultiin Bay of Plentylle työkuvioiden perässä.

Blogia on tullut harmillisen vähän päivitettyä, ja teiltä lukijoilta jäänyt ihan liian paljon reissun etenemisestä hämärän peittoon. Syylliset tähän ovat varmaankin Instagram ja Facebook (päivittäminen on huomattavasti helpompaa ja mukavampaa) sekä blogin kirjoittaja itse, mukamas aina selittämässä siitä kun ei ole aikaa tai WiFiä tai sitä sun tätä. Yritän kuitenkin parhaani mukaan kirittää blogin reaaliaikaan. Aloitetaan operaatio vaikkapa palaamalla siihen, mistä kaikki alkoi!

______________________________________________________________________________________

6. helmikuuta

Koneemme laskeutui Aucklandin lentokentälle myöhään keskiviikkoiltana. Oltiin varattu majoitus kohteesta jo matkalla, joten yöllä suuntasimme lentokenttäbussilla suoraan kohti kaupungin valoja ja hostellin pehmoista sänkyä.

7. helmikuuta –  14. helmikuuta

Majoituttiin mukavasti omaan huoneeseen YMCA-hostellissa. Oma huone oli hyvä idea, sillä sosiaaliset taidot olivat melko vähissä siinä jetlag-pöhnässä, jota kesti jotakuinkin viikon verran. Ensimmäinen päivä Aucklandissa kirjaimellisesti nukuttiin läpi. Siitä eteenpäin kummasteltiin Aucklandin kaupunkia ja Uuden-Seelannin kulttuuria, katseltiin nähtävyyksiä ja kulutettiin 10 euroa päivässä kahviin per pää. Meidän piti hoitaa ekan viikon aikana pankkitilit sun muut, mutta saatiin ainoastaan avattua paikalliset liittymät, saavutus sekin. Ostettiin pyörät Facebook-kirppikseltä kaupungissa liikkumiseen. Luettiin matkaoppaita ja blogeja, sekä kehiteltiin matkasuunnitelman tynkää. Löysin myös itselleni uuden koukuttavan paheen, tuon taiwanilaisen herkun, palleroteen – josta nyt saan vain uneksia täällä maaseudulla…

14. helmikuuta – 18. helmikuuta

Dormielämä, täältä tullaan! Harmiksemme tuttu ja turvallinen YMCA-hostelli olikin täyteen buukattu, eikä oltu tajuttu aiemmin jatkaa varausta pidemmälle. Jouduttiin jatkamaan matkaa Grafton House- hostelliin. Matkasuunnitelmien selkeydyttyä alettiin kovaa vauhtia etsiä autoa, jotta päästäisiin käsiksi siihen aitoon Uuteen-Seelantiin mahdollisimman pian. Tunkkaiselta haiseva dormi ja torakkakeittiö eivät houkutelleet muutamaa päivää kauempaa, joten hyppäsimme bussiin kimpsut ja kampsut mukana etsimään uutta majapaikkaa hieman kauempaa. Saavuttiin perille Booking.comin huippulöytöön, josta tuli sellainen ”liian hyvä ollakseen totta”- fiilis. Ja sitähän se olikin, perhana, väärälle kuukaudelle varasin majoituksen – että ei mikään ihme jos oli halpa. Matka jatkui hyvin nopealla varoitusajalla Glenfieldiin, herttaisen kiinalaisperheen luokse asumaan.

18. helmikuuta

Oltiin sovittu treffit auton ostosta. Seikkailtiin Uberilla Silverfern-hostellin parkkipaikalle, jossa odotti elämäni ihkaensimmäinen oma auto. Sekä raha että auto vaihtoivat omistajaa, ja köröttelimme onnessamme tankkaamaan silmäteräämme. Vietettiin vielä tämä yö Glenfieldissä kiinalaisperheen luona.

19. helmikuuta

Yritettiin hoitaa niitä kuuluisia käytännön asioita, eli rekisteröidä auto meidän nimiin, sekä hankkia Uuden-Seelannin pankkitili ja veronumero. Noh, auton omistaja vaihtui käden käänteeessä yhden lomakkeen täytettyämme, mutta ne muut asiat… Uudessa-Seelannissa veronumeron saamiseen tarvitsee pankkitilin, ja pankkitilin saamiseen kaksi henkilöllisyystodistusta, viisumin, sekä todisteen vakituisesta osoitteesta. Meillä kulkureilla ei tietenkään ollut vakituista osoitetta, saati sitten todistetta siitä, joten jatkettiin matkaa tyhjin käsin postipankista. Mietittiin myös kuumeisesti, miten saadaan pyörät mahtumaan autoon, mutta eipä ollut tarvetta saada autoon mahtumaan enää yhtään mitään, kun huomattiin että meidän pyörät oli lähteneet jonkun toisen matkaan yhden yön aikana. Lisää käytännön asioiden hoitamista, tällä kertaa poliisilaitoksella siis! Illan hämärtyessä suunnattiin vielä kauppaan ostamaan tarvikkeita campingia varten. Hullua ja tosi laitonta, mutta nukuttiin meidän eka yö autossa kadun varressa Mount Albertissa, kun ei jaksettu ajaa mihinkään kauemmas.

20. helmikuuta

Herättiin keskeltä katua ja harjattiin hampaat julkisessa vessassa. Siitä alkoi matka kohti pohjoista, jiihaa! Vaan ettei innostuttaisi liikaa, huomattiin auton konepellin alta tulevan sankkaa savua ja nenään hiipi palaneen käry. Auto sanoi tuut ja pysähtyi ihan itsekseen tien varteen. 2400€ well spent, kankkulan kaivoon jokainen penni. En kuitenkaan itkenyt, ja ainakin saatiin kaupan päälle ilmaista vadelmahilloa sekä paskaakin paskempi vettä pitämätön festariteltta. Lisää autoskandaalista tässä postauksessa.

21. helmikuuta – 28. helmikuuta

Kuinka tylsää voi ihmisellä olla? Siitä otettiin selvää, kun jumitettiin leirintäalueella Port Albertissa viikko. Sijainnista mainittakoon, että lähimpään ruokakauppaan tulee matkaa jo reilut 10 kilometriä. Port Albertin ilmaisen leirintäalueen varusteluun kuuluu suuri nurmialue pysäköimiseen, leikkipuisto lapsille (ja lapsenmielisille), sisävessat, ja jopa roskapönttö! Uskokaa tai älkää, pohjoisessa ei yhdelläkään ilmaisella leirintäalueella ollut roskista, vaan roskat kehotettiin viemään mukana kotiin. Aika kätevää ottaen huomioon, että auto on koti suurimmalle osalle karavaanareista, jotka näitä leirintäalueita käyttävät. Noh, viikko kului syventyen omiin ajatuksiin, kokkaillen herkullista ruokaa, tehden kävelylenkkejä lähiympäristöön, pohtien auton kohtaloa, valokuvaten ja tarkkaillen upeaa ympäröivää luontoa, ideoiden blogijuttuja, nukkuen pitkiä hyviä yöunia, katsellen tähtitaivaita ja auringonlaskuja, etsien ostereita ja hengaillen muiden karavaanareiden kanssa. Kyllä siinä viikon aikana alkoi pikkuhiljaa mökkihöperyys iskeä, mutta ei hullummin vietetty viikko, vai mitä?

 29. helmikuuta

Salvation! 28. helmikuuta oli melko ikimuistoinen ilta. Törmättiin sattumalta mieheen nimeltä Ernie, joka oli tuonut poikansa leikkimään leikkipuistoon ohikulkumatkalla. Keskustelu johti lopulta siihen, että seuraavana päivänä hän palasi leirintäalueelle näyttääkseen meille reitin kotiinsa. Hitaasti mutta varmasti etenimme höyryävällä Estimalla kohti Ernien perheen tilaa, jossa saatiin yöpyä pikkuruisessa erillisessä asunnossa. Suihkun kuumat vesipisarat hivelivät ihoa täysin uudella tavalla viikon suihkuttoman jakson jälkeen.

29. helmikuuta – 8. maaliskuuta

Vähän reilu viikko oltiin Ernien perheen riesana, kunnes löydettiin uusi auto pyllyn alle, ja jatkettiin matkaa kohti pohjoista. Viikon aikana etsittiin uutta autoa ja katseltiin työpaikkoja, päästiin näkemään Pohjois-Aucklandin kätkettyjä jalokiviä (niistä lisää myöhemmin), osallistuttiin perhejuhliin telttailun merkeissä, tutustuttiin Ernien ja Marilynin sukulaisiin ja ystäviin, sekä päästiin ihan vain näkemään paikallisten elämää ja tapoja. Lähtö oli haikea, mutta eiköhän siinä lopulta olleet molemmat osapuolet onnellisia, kun päästiin vihdoin jatkamaan matkaa suunnitelmien mukaan.

Sellainen seikkailujen kuukausi oli helmikuu. Kiperiltä tilanteilta ei siis vältytty, mutta otettiin niistä kaikki mahdollinen opiksemme. Huomasin, että kaikki kyllä järjestyy, kunhan muistaa vain olla kärsivällinen. Leuka pystyssä kohti uusia pettymyksiä ja sitä rataa! Uskallathan sinäkin luottaa siihen, että sateen jälkeen tulee aina sateenkaari?

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.