Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

POSTIKORTTI COROMANDELISTA

perjantai, 17. toukokuun 2019

Viikon takaiset terkut Coromandelista! Työrintamalla näyttää tällä hetkellä melko hiljaiselta, ja Bay of Plentyn aluetta ollaan oikeastaan koluttu jo kyllästymiseen asti, joten päätettiin lähteä viettämään viikonloppua toisaalle.                                                           Viime perjantaina käännettiin auton nokka kohti Coromandelia, jossa meitä oli vastassa mun suomalaiset Ausseista Uuteen-Seelantiin lomalle matkanneet ystävät. Oli kyllä ihana viikonloppu, ja niin kivaa nähdä tuttuja kasvoja pitkästä aikaa! Meidän viikonloppureissu tosin vähän venähti – päädyttiin lopulta ajamaan yhdessä Coromandelista Taupon kautta Wellingtoniin asti, ja ollaan vasta nyt matkalla takaisin Te Pukeen töiden pariin. Toivottavasti sullakin tulee olemaan mukava ja seikkailuntäyteinen viikonloppu!

AHDISTAVA PÄIVÄKÄVELY – MIETTEITÄ RAHASTA

perjantai, 03. toukokuun 2019

Palataan aiheeseen, josta juttelin aiemmin jo Instagram storyn puolella. Aurinko paistaa ja päivä on mitä kaunein Mount Maunganuilla. Linnut laulaa ja tuuli puhaltaa hellästi. Silti stressaa, ahdistaa ja hävettää. Raha oi raha, miksi et kasva puussa?

_____________________________________________________________________________________

Siitä huolimatta, että olen poiminut kiivejä hiki hatussa aamusta iltaan jo kuukauden ajan, ja yritän matkustaa mahdollisimman pienellä budjetilla, olen ajautunut melko ongelmalliseen kierteeseen raha-asioiden kanssa. Tilanne oli eilen tosiaan se, että kaikilla maan mahdollisilla pankkitileilläni oli yhteensä vain noin neljä euroa, jotka eivät edes olleet minun omia rahojani. Sen lisäksi omistan kaksi autoa. Miten, miksi, mitääääh?

Miten?

No yksinkertaisesti siten, että elin yli varojeni. Toki siihen tässä tapauksessa liittyi muutakin. Taisin joskus täällä blogin puolella mainita, että lähtö Uuteen-Seelantiin oli aika spontaani, eikä sen ihmeellisempää matkakassaa ollut valmiina ennen reissuun lähtöä. Ei ollut myöskään suunnitelmaa rahankäytöstä tai mistään muustakaan, vain löyhä ”tämän enempää ei saa mennä päivässä”- budjetti, ja tottakai tieto siitä, että mitä vähemmän rahaa elämiseen kuluu, sitä kauemmin voi reissata ilman pakottavaa tarvetta hankkia töitä. 

Miten voi elää yli varojen? Sitä minäkin ennen mietin, mutta ei se näköjään kovin vaikeaa ollut. Se vaatii vain muutamia virhearvioita rahankäytön, ajan ja budjetin suhteen. Ei tarvi kuin mitätöidä elämisen todelliset kustannukset, unohtaa mitkä laskut on vielä maksamatta, olla katsomatta tiliotetta säännöllisin väliajoin. Ei tarvi kuin olla erehtyväinen.

On monia asioita, joita olisin voinut tehdä toisin, jotta olisin välttynyt tältä tilanteelta. Olisin voinut laskea budjetin pakollisista menoista etukäteen ja priorisoida, pitää silmällä tiliotetta ja kiristää kukkaronnyörejä tilanteen vaatiessa, olla ostamatta uutta autoa kun edellinen hajosi, tai mennä töihin ennen kuin tilanne kärjistyi siihen, ettei ollut varaa maksaa edes ruokaostoksia. Kuitenkaan en tehnyt niin – olenko nyt epäkypsä, idiootti, vastuuton, epäonnistunut, säälittävä, naurettava, onneton, kykenemätön pitämään huolta omista asioistani?

Ostettiin auto, auto hajosi, käytiin hetki vaihtoehtoja läpi, ja päädyttiin ostamaan uusi auto. Muutama viikko autokauppojen jälkeen oltiin Kaitaiassa ruokaostoksilla. Se oli maailman nöyryyttävin kauppareissu. Ostoskärryihin ladottiin sitä sun tätä, paljon myös sellaista, mitä ilmankin oltaisiin pärjätty. Vaan eipä käynyt siinä kassajonossa mielessäkään, ettei meillä olisi varaa siihen kaikkeen. Pin-koodi, OK, ja ei tarvi kuittia… ohops, näytöllä lukeekin ”hylätty” – ehkä tällä Visa Electronilla ei vain voikaan maksaa täällä kaupassa? Hivuttauduimme sivuun kassalta katsomaan, mitä verkkopankki sanoo. Kassakoneen näytöllä ostosten loppusumma oli 60 euroa, mutta tilillä rahaa vain huimat 13 euroa. Seliteltiin siinä myyjälle itsevarmana, kuinka kortin käyttöraja on varmaan ylittynyt tältä päivältä autokauppojen myötä, eikä käteistä ole mukana. Sen kauppareissun jälkeen aukesi Backpacker Boardin työnhakuosio. Ja sitä seuraavana päivänä lähdettiin ajamaan Bay of Plentylle uuden työn perässä.

Sitten päästään ongelmiin byrokratian kanssa. Pankkitilin avaaminen ei onnistu Uudessa-Seelannissa ilman passia, viisumia ja vakituista paikallista osoitetta. Yritettiin jo Aucklandissa reissun alussa avata pankkitiliä ja hommata veronumeroa, mutta koska meillä ei ollut vakituista asuinpaikkaa, ei myöskään saatu keneltäkään todistetta osoitteesta. Pankin täti ei selityksiä kuunnellut, joten tilin avaaminen ei onnistunut. Ja koska veronumeron saamiseksi tarvitsee uusi-seelantilaisen pankkitilin, ei me saatu sitäkään hankittua. Päädyttiin ostamaan auto, eli olemaan käytännössä kodittomia – ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis hoitaa nämä asiat kuntoon samalla, kun hankitaan töitä.

Kävi ilmi että useimmat työnantajat vaativat paikallisen pankkitilin ja veronumeron jo ennen töiden aloittamista. Meidän työnantajalle onneksi sopi erilainen järjestely: aloitetaan työnteko, mutta palkka maksetaan vasta sitten, kun löytyy paikallinen tili ja veronumero. Sitten ilmeni seuraava ongelma – kaikki alueen mahdolliset hostellit ja leirintäalueet oli täyteen buukattu, eikä työnantajalla ollut muuta ehdotusta, kuin huoneen vuokraaminen talossa 90 euron hintaan viikossa per henkilö (vertailuna, viikko leirintäalueella maksaa noin 50 euroa per henkilö). Miksi maksaa sängyssä nukkumisesta, kun on mahdollisuus säästää rahaa ja tienata enemmän nukkumalla autossa? Etsittiin muuta majapaikkaa viikon verran tuloksetta, ja päädyttiin lopulta työnantajan ehdottamaan ratkaisuun, olihan se vakituinen osoite saatava että asiat rullaavat eteenpäin. Sitten tuli vastaan se ongelma, että pankista ei saanutkaan aikaa käden käänteessä. Kun se pankkipäivä viimein koitti, käännytettiin mut saman tien ovesta ulos, kun mun viisumissa luki nimi eri tavalla kuin passissa. Siitä sitten alkoi sähköpostirumba maahanmuuttoviraston kanssa ja asia on nyt hoidettu, mutta koska se vei niin paljon aikaa, piti keksiä jotain muuta homman nopeuttamiseksi. Kopioin alkuperäisen viisumin tekstin tekstinkäsittelyohjelmaan, korjasin väärin kirjoitetun nimeni ja tulostin. Sain pankkitilin avattua, ja laitoin saman tien netissä veronumerohakemuksen vetämään. Mulle oltiin unohdettu pankissa antaa veronumerohakemukseen kelpaava todiste pankkitilistä. Mun piti lähteä sitäkin erikseen hakemaan ja lähettää siitä kuva verohallinnolle, mutta kuvan lähettäminen ei onnistunut. Odottelin pari viikkoa, välissä oli pääsiäinen ja pyhät, verohallinnon sivuja uudistettiin. Mitään ei kuulunut, eikä puhelimeen vastattu. Lähetin uuden hakemuksen ja soitin perään, että mikä maksaa. Tympeän oloinen nainen totesi, että hakemusta ei olla käyty läpi vielä, ja se voi viedä jopa kuukauden, vaikka sivuilla puhutaan kymmenestä vuorokaudesta, ja kaikki muut ovat saaneet sen muutamassa päivässä. Eli yksinkertaistettuna, asiat eivät edenneet niin nopeasti kuin ne olisivat voineet edetä, enkä ollut varautunut siihen, joten rahat pääsivät siitäkin syystä loppumaan ennen aikojaan. Ja taas, olenko idiootti, ummikko ulkomailla, ainoa ihminen joka onnistuu sössimään näin yksinkertaiset asiat? Mitä eläminen Uudessa-Seelannissa sitten maksaa?

Uusi-Seelanti ei ole maana halvimmasta päästä, vaikka yleinen hintataso onkin Suomeen verrattuna edullisempi. Elämisestä voi tehdä aina niin halpaa tai niin kallista kuin vain itse haluaa. Mä pyrin reissaamaan pienillä kustannuksilla, ja hyödynnän aina esimerkiksi ilmaiset leirintäalueet kun niitä sattuu kohdalle, ostan ruokakaupoista tarjous- ja poistotuotteita, enkä tankkaa ensimmäisellä vastaantulevalla bensa-asemalla vaan teen hintavertailua, ja toki hyödynnän kaupoista saadut tankkauskupongit. Aina en kaikessa pääse halvalla (enkä haluakaan), koska olen mukavuudenhaluinen ja rakastan ruokaa. Yritän olla vastuullinen kuluttaja myös reissussa, ja hankkia esimerkiksi biohajoavia, vähäkemikaalisia ja eläinkokeettomia pesuaineita ja kosmetiikkaa, sekä valita mielummin lähellä kuin kaukana tuotetun ruoan. Ruokaan menee varmasti suurin osa rahoista, ja myönnettäköön, että kauppareissuista selviäisi varmaan vähemmälläkin. Ruoka on mulle kuitenkin suuri nautinnon aihe, ja viimeisenä haluan tinkiä siitä mitä suuhuni ja kehooni laitan. Tällä hetkellä rahaa kuluu poikkeuksetta enemmän myös siksi, koska ei voida asua autossa.

___________________________________________________________________________________

Tämänhetkinen rahanmeno (1 henkilö)

Asuminen, sähkö + WiFi: 90€ / viikko

Ruokaostokset: n. 50€ / viikko

Työmatkoihin ja muuhun ajeluun kuluva bensa: n. 20€-30€ / viikko

Puhelinliittymä: 12€ / kuukausi

Velaksi ostettu iPhone + numeroparkki: n. 30€ / kuukausi

Tavaroiden säilyttäminen Suomessa: 52€ / kuukausi

= n. 750€ / kuukausi

___________________________________________________________________________________

…Joka tippuu sitten vajaaseen 400 euroon kuukaudessa, kun päästään taas jatkamaan matkaa ja asustamaan autossa ilmaisilla tai puoli-ilmaisilla leirintäalueilla. Siihen päälle pitäisi vielä säästää rahaa yllättävien tilanteiden varalle. Varkauden kohteeksi joutuminen tai auton hajoaminen eivät valitettavasti ole vain pelottavia iltasatuja, vaan totisinta totta kuten jo aiemmin tuli huomattua. Reissussa toki haluaa myös nähdä ja tehdä asioita. Uusi-Seelanti on siitä hyvä, että ilmaista tekemistä löytyy mun makuun vähän joka puolelta. Nautin suunnattomasti valokuvauksesta ja luonnossa liikkumisesta, en niinkään turisteja pursuavista ylihinnoitelluista nähtävyyksistä ja elämyksistä, vaikka niitäkin tulee toisinaan harrastettua. Salilla käyminen maksaa, surffaamiseen tarvisi aina vuokrata välineet tai ostaa omat, Hobittilaan eikä Wai-O-Tapuun pääse ilmaiseksi, ja tuskin saan laskuvarjohyppyä blogin kautta yhteistyönä. Auton renkaatkin alkaa näyttää jo aika vaarallisilta, nekin pitäisi vaihtaa. Eteläsaarellekin pitäisi jossain vaiheessa matkustaa, samoin kun mielessä on pyörinyt Aasia tai Australia paluumatkan varrella.

Olen pudonnut maan pinnalle. Mä olen huono rahankäyttäjä. Rahan säästäminen ei koskaan oo ollut mun vahvinta alaa, toisin kuin sen kuluttaminen. Aina kun rahatilanteeni on hyvä, sitä tuntuu voivansa valita vapaammin ja elää leveämmin. Siihen se hyvä rahatilanne usein kaatuukin, kun tulee osteltua ja tuhlattua rahaa, vaikka pitäisi elää säästeliäästi. Nyt kun katson tuota ylle kasaamaani listaa tämänhetkisestä rahanmenosta, huomaan että olen mielessäni aliarvioinut tämänhetkiset todelliset kustannukset aivan täysin. Aliarviointia on toisinaan sattunut myös kotipuolessa – ihmettelen kuinka olen pötkinyt näinkin pitkälle omilla kulutustottumuksillani, tai miten rahat eivät ole loppuneet jo aiemmin. Nollasta on kova työ lähteä kerryttämään matkakassaa uudelleen, mutta tässä onkin nyt oiva tilaisuus oppia rahan käyttämistä ja säästämistä. Ei kun kiivejä poimimaan!

Ja ainiin, toukokuun loppu häämöttää. Meillä on tosiaan oikeuden kuuleminen pieleen menneistä autokaupoista kuun lopussa. En ole kuitenkaan liian toiveikkaana menossa paikalle, sillä jutun toinen osapuoli on valitettavasti jo poistunut maasta, ja voi hyvinkin olla ettei mitään ole enää tehtävissä. Vaikka Disputes Tribunal ei voisikaan auttaa meitä, voidaan silti myydä vanha Estima romuna pois nurkista pyörimästä. Ehkä saadaan niillä rahoilla vaikka surffikamat ostettua.

Onneksi mulla oli tällä kertaa varaa epäonnistua. Olen onnellinen siitä, että mun ei tarvinnut pilata mun luottotietoja ja elämää kaiken maailman pikavipeillä, vaan sain taloudellista apua mun läheisiltä. Olen ylpeä itsestäni koska olin rohkea ja uskalsin myöntää, että olen erehtyvä ihminen ja ajautunut tilanteeseen, josta en pääse pois enää omin avuin. Olen kiitollinen siitä, että mulla on niin mahtava tukiverkko, ja sellaisia ihmisiä mun elämässä, jotka ei tuomitse mua huonoista valinnoista, ei soimaa epäonnistumisista, ja jaksaa uskoa muhun, vaikka välillä en annakaan siihen aihetta.

Ja kiitos vielä kaikille seuraajille ihanista viesteistä, tsempeistä ja viisaista sanoista. Ehkä on välillä ihan hyväksyttävää tehdä virhearviointeja ja epäonnistua. Ehkä minäkin olen lopulta vain ihminen.