• POSTIKORTTI ETELÄSAARELTA

    Terkkuja tien päältä! 1500 kilometrin ajomatkasta on jo taitettu yli puolet, ja Wanganuin sumuiset kukkulat ovat vaihtuneet Marlboroughn viinitiloihin. Tämän roadtripin päätepysäkkinä on myös viinitila, tosin aivan Eteläsaaren eteläkärjessä – Cromwell, here we come!…

    maanantai, 12. elokuu 2019
  • REISSUSUUNNITELMISTA & ELÄMÄHUMALASTA

    Voi häpeä! Siinä vaiheessa pitäisi varmaan jo huolestua, kun ei ole saanut yhtäkään postausta ulos kokonaisen kuukauden aikana? Se siitä reaaliaikaisesta matkapäiväkirjasta.                        …

    perjantai, 19. heinäkuu 2019
  • POHJOISSAAREN RETKITARJONTAA

    Moikka! Viime postauksesta on taas vierähtänyt pieni tovi, mutta muutaman viikon olen muutenkin ollut pitkälti somen ulottumattomissa – jopa jääkiekon kultaottelu jäi multa näkemättä.                Meidän ura kiivinpoimijoina…

    lauantai, 01. kesäkuu 2019
  • POSTIKORTTI COROMANDELISTA

    Viikon takaiset terkut Coromandelista! Työrintamalla näyttää tällä hetkellä melko hiljaiselta, ja Bay of Plentyn aluetta ollaan oikeastaan koluttu jo kyllästymiseen asti, joten päätettiin lähteä viettämään viikonloppua toisaalle.              …

    perjantai, 17. toukokuu 2019