Miksi matkustan? – Pitkistä ja lyhyistä matkoista

Olen pohtinut paljon viimeisten vuosien aikana syitäni matkustaa. Nykyaikana ymmärretään, että ulkomaille matkustaminen, maailman näkeminen ja vuodessa kertyvien lentotuntien määrä ei ole pelkästään hyvä asia, ja jokaisen tulisikin pohtia tekojensa vastuullisuutta niin matkustamiseen, kuin muuhunkin elämään liittyen. Kysymys ’Miksi matkustan?’ on myös tämän blogin kannalta hyvin keskeinen, ja sen vuoksi halusin syventyä asiaan hieman tarkemmin. Polveilevien ajatuskulkujeni taltioiminen järkeväksi tekstiksi oli kuitenkin oletettua haastavampaa, joten palaan aiheen pariin varmasti vielä useamman kerran.

Irvailen välillä mielessäni useimmin toistuville perusteille, miksi joku nauttii ulkomaille matkustamisesta. Uuteen kulttuuriin tutustuminen ja muut vastaavat syyt pätevät toki myös itseni kohdalla, mutta jotenkin en kuitenkaan niele pureskelematta ajatusta siitä, että ”vain” uusi kulttuuri, uudet ruokaelämykset tai jännittävä kieli vetäisivät ihmisen ylös sohvaltaan satojen ja tuhansien kilometrien päähän kotoa. Olen tullut siihen tulokseen omalla kohdallani, että tässä on pakko olla jotain syvempää ja perustavanlaatuisempaa taustalla. Ei sillä, etteikö maailmaan olisi enemmän kuin suositeltavaa pyrkiä tutustumaan mahdollisimman monen eri kulttuurin näkökulmasta.

Tässä taannoin koin jonkinlaisen oivalluksen, mikä ehkä selkeytti ajatuskulkuani myös itselleni. Matkoja ja matkustustapoja on yhtä monta kuin matkalaisiakin, ja omassa mielessäni jaan matkat kahteen eri kategoriaan niiden päämäärien ja antamien mahdollisuuksien mukaan: lyhyisiin ja pitkiin matkoihin. Tällä en kuitenkaan välttämättä viittaa vain fyysisesti matkan pituuteen. Lyhyillä matkoilla päämäärät ovat hyvinkin selkeät ja matkakokemus pohjaa erityisen vahvasti juuri niiden tiettyjen päämäärien toteutumiseen. Pitkillä matkoilla taas on aikaa vaellella ja harhautua niin fyysisesti kuin henkisestikin, ja vaikka matkasuunnitelma olisi täsmällinen, aikaa ajatteluun ja matkaan mukautumiseen on enemmän. Kyse ei siis ole matkojen paremmuudesta tai huonommuudesta, vaan yksinkertaisesti niistä raameista, joissa matka toteutetaan.

Minua viehättää pitkissä matkoissa erityisesti ns. matka-arjen muodostuminen. Se on arkea rutiineineen, mutta jännittävässä ja vaihtuvassa ympäristössä, jossa joka päivä altistuu aivan uudenlaisille asioille. Uusien asioiden kohtaaminen kuitenkin kuuluu juuri siihen arkeen. Matka-arki on ihanaa ja sen muodostuminen välttämättömyys kun matkustaa viikko- tai kuukausitolkulla. Kuka jaksaa painaa maailmalla pitkän viikonlopun Pariisissa viettävän turistin vimmalla kuukauden tai useammankin?

Matka-arkeen liittyy myös se jännittävä seikka, että sen mukana muovautuu itsekin hieman erilaiseksi versioksi itsestään. Siksi yli kuukauden matkat, erityisesti soolomatkat, ovat mielestäni aivan erityisen antoisia; matka-arjen minään on mahdotonta päästä tutustumaan lyhyillä pyrähdyksillä mailmalla, joiden aikana keskittyminen on vain ja ainoastaan kohteessa ja sen kaikkien mielenkiintoisten kulmien tutkimisessa.

Se versio minusta, joka matkan varrella ottaa pidemmän päälle ohjat käsiinsä, voi poiketa ”normaalista” yllättävän paljon. Sen lisäksi, että stressistä ja elämän hektisyydestä vapautuminen saa olon keveäksi ja uskaliaammaksi, ihmeitä ainakin itselleni tekee myös se, että ympäröivän yhteiskunnan ja läheisten asettamat paineet oman elämän toteuttamisesta ja toteutumisesta hälvenevät ja unohtuvat. Kun tarpeeksi kauan on keskenään omien ajatustensa ja satunnaisesti seuraan liittyvien tuntemattomien kanssa, ei enää yhtäkkiä koekaan paineita nopeasta valmistumisesta ja työelämään siirtymisestä, säännöllisistä kampaajakäynneistä tai täsmällisen sivistyneestä käytöksestä. On ihmeellinen tunne tajuta olevansa yhtäkkiä vapaa sellaisista ajatuksista ja paineista, joiden ei aiemmin ollut ymmärtänyt edes kahlitsevan itseään. Niissä hetkissä kannattaa tarttua kynään tai hakeutua näppiksen ääreen, ja kirjoittaa ylös omia ajatuksiaan tulevaisuuden toiveista, unelma-ammatista tai siitä mikä oikeasti on itselle arvokasta ja merkityksellistä elämässä. Noiden tunteiden ja ajatusten löytäminen ja taltioiminen on minulle arvokkaimpia asioita matkustamisessa.

’Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle.’ on yksi osuvimpia sananlaskuja joita tiedän. Kauas meneminen ei välttämättä tarkoita lentämistä maailman toiselle puolen. Yhtälailla se voi tarkoittaa ruskaretkeä Lapissa. Minun kohdallani maailman toiselle puolelle matkustaminen on kuitenkin yhdistänyt kaukokaipuuni kaukaisiin maihin, ja tarpeeni kalibroida itseni tuon matkan aikana uudestaan sille taajuudelle, jossa tiedän mihin pyrin elämässäni ja miksi.

 

🌏 Rilla

 

Ps. Kuvat on otettu Byron Baysta, Australiasta keväällä 2019

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply