Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Suomi

Päiväretki Porvooseen

Kotimaan matkailu ei liene koskaan ollut yhtä trendikästä kuin kesällä 2020. Ulkomaan matkojen peruuntuessa tämä kesä on ollut itsellekin hyvä syy reissata Suomessa kaikkiin niihin ”tuonne pitäisi joskus päästä”- paikkoihin. Ja onneksi kesästä muodostui tällainen, sillä kyllä kotimaamme sisältää aivan ihania helmiä! Kaiken lisäksi kotimaassa matkailun yhteydessä on mahdollista mukavasti tukea vaikean kevään jälkeen kotimaisia majoitus- ja ravintolapalveluluita. Kaikki siis voittavat! Tässä postauksessa esittelen tunnelmallisen Porvoon, jossa vietimme yhden yön reissullamme kohti Itä-Suomea.

Continue Reading

Vinkit yöjunalla matkustamiseen

Matkustin juuri Suomen pisimmän junamatkan; Kolarista Turkuun. Onneksi yöjuna teki matkanteosta helppoa. VR mahdollistaa päivittäin matkanteon yötä myöten etelän suurimmilta juna-asemilta (Helsinki/Tampere/Turku) pohjoiseen (Oulu/Rovaniemi/Kemijärvi/Kolari) ja toisinpäin. Yöjunaan mennään kyytiin illalla, ja aamulla olet perillä kohteessa, aivan eri puolella Suomea. Hurjan kätevää! Ennen yöjunaan astumista mietitytti moni asia; saako hytin oven lukkoon? Pystyykö siellä nukkumaan? Onko ravintolavaunu? Näihin kysymyksiin vastaan tässä postauksessa.

Continue Reading

10 Reissu-unelmaani

Viime viikkoina matkablogeissa kiertänyt 10 reissu-unelmaa -haaste rantautui minunkin kohdalleni. Haasten minulle antoi Johanna Maisemaonnellinen-blogissaan. Alunperinhän haaste on lähtöisin Kohteena maailma -blogin Ramilta. Listastani tuli sekasotku harvinaisen realistisia, ehkä jopa lähitulevaisuudessa siintäviä haaveita sekä aivan mahdottomia, tuskin koskaan toteutuvia unelmia. Mutta sellaista se on – haaveilu nimittäin. Tässä minun listani!

Continue Reading