Kesä yhdessä Euroopan upeimmista kaupungeista, harjoittelupaikka, josta olin salaa haaveillut jo kauan sekä mahtava kämppä ihanalla esikaupunkialueella. Viime kesän lähtökohdat työharjoitteluun Tukholmassa olivat aika bra ja lopputuloksena kolme kuukautta Ruotsissa olivatkin ihan bäst. Keräsin Instagramista kesän…
Sommaren i Stockholm
-
-
Tjenare! Kesän aikana tuli kyllä selväksi, että Tukholma on varsin suosittu turistikohde. Kaupungin upeimmat paikat menettivätkin hieman hohtoaan omissa silmissäni, koska ne olivat aina tupaten täynnä turisteja. Loppukesästä vietinkin yhden vapaapäivän käveleskellen…
-
Heippa! Otsikko saattaa hieman hämätä, sillä valtaisasta kulttuurishokista Ruotsissa ei joutunut kärsimään, niin samanlaista elämä rakkaan länsinaapurimme maankamaralla on. Ranskasta palattuani kirjoittelin tämän postauksen kaikista outouksista, joihin Ranskassa törmäsin, ja totta kai…
-
Moikka! Lupaan, että nyt on vuorossa viimeinen museo-esittely tälle kesää, nimittäin muutaman viikon takainen vierailu Tukholman erikoisimpaan museoon, ABBA the Museumiin on vielä kertomatta! Kaverini oli päivä Tukholmassa -risteilyllä kaverinsa kanssa elokuun…
-
Miten meni reissu? Miltä tuntuu olla taas Suomessa? Kaksi hyvin yksinkertaista kysymystä, joihin ulkomailta palaava saa vastata lukemattomia kertoja. Vastaus ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Jos on ollut kolme kuukautta poissa, ei…
-
Huomenna on edessä viimeinen työpäivä täällä Ruotsissa ja illalla suuntana on Arlandan lentokenttä. Maanantainaamuna tarkoitus olisi jo olla pirteänä koulussa. Tällä hetkellä olo on aika sanaton. Fiilikset lähdön suhteen ovat niin ristiriitaiset,…
-
Heissan! Viime viikko tosiaan sujui aika kiireisissä merkeissä töiden ja Suomi-vieraiden parissa, että eipä tänne blogiin paljoa kerinnyt kirjoittelemaan. Viikonlopuksi sain kaverini tänne seuraksi viimeisiksi vapaapäiviksi ja parissa päivässä kerittiin tehdä vaikka…
-
Moikka! Ootte varmaan kaikki jo lopenkyllästyneitä lukemaan mun saaristoretkistä, mutta ainakin vielä yksi tarina olisi tulossa. Nimittäin Sandhamnissa kävin pari viikkoa sitten ja ehdottomasti paras saaristokohde tähänastisista. Cinderellabåtarna-laiva vie sinne parissa tunnissa…
-
Tjena! Tukholmassa on paljon puistoja, etenkin vähän keskustan ulkopuolella. Viime viikolla kävin Hagaparkenissa, joka löytyy keskustan pohjoispuolelta. Puistoon ei ole keskustasta kaikista simppelein kulkea julkisilla, bussi 59 menee Sergelin torilta Haga Södraan,…
-
Hellurei! Puolitoista viikkoa sitten kirjoittelin, miten Tukholma alkaa jo ärsyttää ja alan jo odottaa kotiinpaluuta. Kotiin palaamista odotan kyllä vieläkin jo kovasti, mutta päätin, että ei näitä viimeisiä viikkoja voi vain neljän…
-
Heippa! Instagram Travel Thursday on täällä taas ja joku onkin voinut jo huomata, että kesän aikana oma instatilini on päivittynyt paljolti kuvilla Tukholman upeasta saaristosta. Skärgården kaikkine 30 000 saarineen onkin ehdottomasti…
-
Hellurei! Siskon kanssa keskityttiin aika paljon shoppailemiseen ja syömiseen täällä Tukholmassa, mutta kerittiin myös käväistä pikaisesti saaristossa. Tällä kertaa valittiin kohteeksi Nynäshamnin pikkukaupunki tunnin junamatkan päässä. Sinne oli kätevä mennä paikallisjunalla, varsinkin…
-
Heippa! Tällä kertaa vuorossa vain pikaiset kuulumiset Suomen reissulta, oli kyllä mukava käydä kotona pitkästä aikaa. Vaikka Ruotsissa hyvin olenkin viihtynyt ja välillä jopa julistanut, että asiat on täällä vähän paremmin, niin…
-
Tjenare! Jännä, miten täällä tuntuu kaikki asiat keskittyvän aina yhteen viikkoon ja välissä on monta viikkoa, ettei tapahdu yhtään mitään. Viime päivät on kyllä ollut sen verran haipakkaa, että ihan hyvä oli,…
-
Moi! Harjoittelun puoliväli on jo ohitettu ja ei voi kuin ihmetellä, mihin aika oikein vierähtää. Vastahan tulin tänne eilen. Pikku hiljaa alkaa myös tajuta, että kaikkia to do -listalla olevia asioita ei…
-
Moikka! Viime viikon lauantai sain vapaapäivän kunniaksi herättyä niin aikaisin, että ehdin Finnhamniin menevän laivan kyytiin. Onneksi olin paikalla tuttuun tapaan taas puoli tuntia etuajassa, sillä muutama muukin oli matkalla samaan suuntaan…