Browsing Tag

Singapore

  • Aasia

    Ei enää ikinä Aasiaan: reissun yhteenveto ja budjetti

    Moikka! Jouluna ei paljon konetta jaksanut avata sen jälkeen, kun viimeiset kouluhommat sai tehtyä, joten täällä blogissakin on taas vaihteeksi ollut hiljaisempaa. Eilen kuitenkin palasin taas Tampereelle ja ehkäpä täällä kerkeää hieman…

  • Singapore

    Singapore – ensikosketus Aasiaan

    Heippa! Ennen maaliskuista reissua Malesiaan ja Singaporeen, oli koko Aasia mulle aika tuntematonta seutua. Tosin Istanbulin reissulla käväistiin Aasiankin puolella kaupunkia, mutta eipä siinä vielä tuntenut olevansa eri maanosassa. Singaporesta tuli siis…

  • Singapore

    Singaporen nähtävyydet

    Moi! Nyt olisi varmaan hyvä aika palata maaliskuisen Aasian-reissun muisteluun. Aloitettiin reissu Singaporessa, jossa viivyttiin kolme päivää. Singaporesta oli kyllä helppo aloittaa Aasiaan tutustuminen, koska kaupunkivaltio on todella kehittynyt ja moderni, sekä…

  • Singapore

    Sentosan saari – Singapore

    Hei! Singaporessa vietimme yhden päivän Sentosan saarella. Sentosalle pääsee Harbour Frontin metroasemalta Sentosa Express -ilmajunalla (vai mikä ikinä onkaan sen kulkupelin nimi). Ensiksi täytyy vaan kiivetä kauppakeskuksen pohjakerroksen metroasemalta pari kerrosta ylemmäs…

  • Singapore

    Gardens by the Bay – Singapore

    Heippa! Vuorossa postaus Singaporen kuvatuimmasta nähtävyydestä (ainakin meidän reissulla), eli Gardens by the Bayn puutarhasta. Tässä kävi taas perinteisesti, että innostun ensimmäisestä näkemästäni nähtävyydestä ja napsin parisataa kuvaa samasta kohteesta eri kuvakulmista…

  • Malesia

    Surkeiden sattumusten sarja eli Tiomanille ja takaisin

    Heippa! Perjantaina oli päivä, jota olin etukäteen kammonnut ja jännittänyt monta kuukautta, nimittäin viisaudenhampaiden poisto! Operaatio sujuikin sitten yllättävän kivuttomasti ja kamalinta oli yrittää saada kourallinen kipulääkkeitä ja antibiootteja nieltyä ennen toimenpidettä.…

  • Malesia, Singapore

    Instagram Travel Thursday – Matkapäiväkirja

    Heippa! Reissusta ollaan kotiuduttu, Istanbuliin jääneet rinkat on tuotu kotiovelle ja eilen iskenyt vatsatautikin alkaa olla jo selätetty. Nyt onkin sitten hyvä alkaa muistelemaan reissua täällä blogin puolella, nimittäin kerrottavaa riittää! (Eri…

  • Singapore

    Ensivaikutelmat Singaporesta

    Moikka! Singaporessa ollaan! 🙂 Instagramin puolella nama kuvat on jo nahty, mutta julkaistaan nyt viela taallakin, kun kameran kuvia en saa hostellin koneelle siirrettya. Ekana paivana kaytiin heti Gardens by the Bayn…

  • Malesia

    Malesian matkasuunnitelmat

    Moikka! Reissu alkaa pikkuhiljaa lähestyä, ja tj-laskurin numerot lähentyä nollaa. Matkasuunnitelmat ovat vielä kuitenkin aika pitkälle tekemättä. Minuutintarkkaa päiväohjelmaa ei ole tälle reissulle tarkoitus laatiakaan, mutta olisi varmaan ihan hyvä selvittää, mistä…

  • Malesia, Singapore

    Next destination: Malesia ja Singapore

    Hellurei! Matkakuume on kasvanut entisestään (meinasin eka kirjottaa, että helpottanut hetkeksi, mutta se ei oikein kuvaa tämänhetkistä tilannetta…), nimittäin seuraava reissu on nyt tiedossa. Eilen varattiin lennot Singaporeen, ja maaliskuussa suuntana on…