Browsing Tag

Matkakuumetta

  • Chile

    Lähtölaskenta Chileen on alkanut

    Kevät on mennyt ihan hurjan nopeasti ja jo kahden viikon kuluttua edessä on elämäni pisin lento kohti Etelä-Amerikkaa. Nyt onkin hyvä palkita itsensä ”pienellä” reissulla, sillä maisterin paperit ovat enää yhdestä kokeesta…

  • Chile

    Hellepäivä Santiagossa ja mikä onkaan seuraavan reissun kohde

    Instagramia seuraavat tietävätkin, että varasin tällä viikolla lennot valmistujaislahjaksi itselleni. Toukokuussa, kun kaikki kurssit ovat toivon mukaan paketissa ja gradu komeilee kaapin perukoilla kirjahyllyn paraatipaikalla, on pieni palkinto itselle seitsemän vuoden opiskelu-urakan jälkeen…

  • Iso-Britannia

    Marraskuinen Skotlanti kutsuu

    Ennen joulukuussa starttaavaa maailmanympärimatkaa olisi tällä ranskattarella vielä yksi lyhyempi reissu tiedossa, ja kohde onkin hieman yllättävä. Tällä kertaa ei matkata Pariisin, Nizzaan, Montpellieriin tai lähellekään Etelä-Eurooppaa, sillä tällä kertaa suuntaan Skotlantiin!…

  • Australia

    Australia ja valinnanvaikeus

    Maailmanympärimatkan suunnittelu on ollut viime kuukaudet hieman taka-alalla hääjärjestelyjen vuoksi, mutta nyt kun juhlat saatiin juhlittua, on ollut taas aikaa keskittyä reissusuunnitelmiin. Kunhan saadaan vielä viimeisetkin kohteet mietittyä, päästään varailemaan lentoja ja…

  • Yleinen

    Miten maailmanympärimatkaa varten säästetään?

    Uskallan väittää olevani melkoisen hyvä säästämään. Meidän taloudessa ei ostella turhuuksia ja ruokakaupassa hintoja vertaillaan tarkkaan. Viime aikoina on alkanut tosin tultua siltä, että ollaankohan me superpihistelijät kuitenkin haukattu liian iso pala…

  • Yleinen

    Instagram Travel Thursday: Kun matkakuume kroonistuu

    Moikka! Selailin eräänä iltana Ranskasta ostamaani ihan huikeita kuvia sisältävää matkakirjaa, ja tutut, kroonisen matkakuumeen oireet vain vahvistuivat upeista Euroopan paikoista lukiessani. Kirjaa selatessani rupesin taas kerran tekemään mielessäni listaa paikoista, joihin…

  • Malesia, Singapore

    Next destination: Malesia ja Singapore

    Hellurei! Matkakuume on kasvanut entisestään (meinasin eka kirjottaa, että helpottanut hetkeksi, mutta se ei oikein kuvaa tämänhetkistä tilannetta…), nimittäin seuraava reissu on nyt tiedossa. Eilen varattiin lennot Singaporeen, ja maaliskuussa suuntana on…

  • Yleinen

    About 50 places to see before I die

    Heippa! Tulipas karmiva otsikko, mutta lainasin vähän erään matkakirjan otsikkoa, 1000 places to see before you die, itsellä taisi olla nähtynä vain parikymmentä kohdetta, kun viimeksi laskin. Että vielä olisi nähtävää tässä maailmassa…

  • Yleinen

    Lupa haaveilla!

    Jippii! Työkuviot alkaa selkenemään (vihdoinkin!) ja nyt voi hyvillä mielin alkaa kasvattelemaan jo valmiiksi kovaa matkakuumetta! Tosin kaikki, joille olen maininnut halustani lähteä reissuun ovat vain todenneet: ”Just oot ollu vuoden reissus,…