Kolmen viikon roadtripin aikana ehdimme nähdä Uudessa-Seelannissa niin monta paikkaa, että olen jo luopunut toivosta sen suhteen, että kaikista paikoista saisi joskus kirjoitettua tänne blogiin. Yksi kohde kuitenkin on, jota en voi…
Uusi-Seelanti
-
-
Uusi-Seelanti on näppärän kokoinen maa, sillä muutamassa viikossa kerkeää kierrellä jo melko tehokkaasti eri maisemissa. Meille riitti kolme viikkoa siihen, että nähtiin sekä Pohjois- että Eteläsaaren parhaat palat. Aluksi ajattelin vain listata…
-
1800-luvulla Akaroa, pieni satamakaupunki Uudessa-Seelannissa, oli vähällä päätyä ranskalaisten haltuun. Ranskalainen kapteeni solmi paikallisten maorien kanssa sopimuksen maan ostamisesta, mutta sillä aikaa, kun kyseinen kapteeni seilasi takaisin patonkilandiaan hakemaan lisää maanmiehiään asuttamaan…
-
Nyt kun ihanat lämpimät kelit hellivät täällä Suomessakin, on hyvä palata Uuden-Seelannin hellepäiviin muutama kuukausi takaperin. Yksi mielestäni upein paikka Eteläsaarella oli sympaattinen pikkukaupunki Wanaka, joka sijaitsee melko lähellä tunnetumpaa Queenstownia. En…
-
Maailmanympärimatkan viimeinen vaelluskohde, Aoraki/Mount Cookin kansallispuisto, oli vaikeusasteeltaan niin lälly, että tällainen ei-niin-himovaeltajakin naureskeli reittien helppoudelle. Tuolle 3700 metrin korkuuteen yltävälle vuorelle ei tosin lähdetty kiipeämään, eikä sinne asiaa olekaan kuin asiaan…
-
Mitä tapahtuu, kun ihminen, joka inhoaa telttailua, joutuu asumaan kolme viikkoa leirintäalueilla autossa nukkuen? Varmaan ei tarvi edes sanoa, että lopputulos ei ollut aurinkoinen reissufiilis, vaan välillä koko homma suoraan sanottuna ketutti.…
-
Uuden-Seelannin Eteläsaari oli täynnä vuorimaisemia, mutta ehdottomasti yksi kauneimmista paikoista löytyi Milford Soundin vuonoilta. Edellisenä päivänä olin manannut koko Uuden-Seelannin maanrakoon, kun usean päivän suihkuttoman jakson jälkeen Te Anaun julkisten suihkujen hoitaja…
-
Tänään päästään vihdoin jatkamaan matkaa Fidziltä kohti Australiaa, mutta koska hostellin netti toimii pyörremyrskyn jäljiltä edelleen niin ja näin, palataan blogissa tasan kuukausi ajassa taaksepäin Uuden-Seelannin pohjoissaarelle. Ihmeellisintä Uudessa-Seelannissa oli nimittäin tuliperäinen…
-
Nyt kun maailmanympärimatkaa on takana jo kaksi kuukautta ja risat, on hyvä hieman kerrata, mitä kaikkea viimeisen kuukauden aikana ollaankaan ehditty nähdä ja kokea. Kahden kuukauden rajapyykki toki rikottiin jo viime viikolla,…
-
Kansallispuistot ovat selkeästi olleet meidän reissun teema, ja Uudessa-Seelannissakin ollaan käyty jo muutamassa. Eteläsaarelle saavuttuamme Abel Tasmanin kansallispuisto oli meidän ensimmäinen kohde ja matkalla sinne saatiin jo aika hyvin esimakua etelän mutkaisista…
-
Päivät kyllä suorastaan lentää täällä Uudessa-Seelannissa, ajokilometrejä on kertynyt varmasti jo toista tuhatta, bensaa on kulunut litrakaupalla ja kuvia on kamerassa varmaan kymmenen kuvakirjan sivuille. Itsekään ei meinaa enää muistaa kuvia koneelle…
-
Uuteen-Seelantiin saavuttiin paikallista aikaa aamuvarhaisella, kolmentoista tunnin yölennon jäljiltä tajuttoman väsyneinä. Perille päästyään olisi tehnyt mieli vain vaipua unten maille, mutta sen sijaan jouduttiin ensiksi odotella kentällä autonvuokrausfirman aukeamista, jossa saimme kuulla,…