Tuntuu ihan uskomattomalta, että siitä on jo aikalailla tasan vuosi, kun palattiin takaisin Suomeen kolmen kuukauden maailmanympärimatkalta. Sen kunniaksi kaivelin kuva-arkistoista julkaisematta jääneitä otoksia reissun viimeisiltä päiviltä Pohjois-Australiasta. Viimeinen kohteemme oli Cairnsin…
Australia
-
-
En ole mikään suuri kaupunkien ystävä, söpöt pikkukaupungit kyllä menee, mutta paljon enemmän pidän kauniista luontomaisemista. Leppoisa tunnelma ja viihtyisyys ovat kuitenkin asioita, jotka saavat kaupungin kuin kaupungin pisteet nousemaan omissa silmissä…
-
Olen tainnut jo aika monta kertaa mainita, ettei purjehdusreissu Whitsundaysin saaristossa Australiassa suoranaisesti mennyt putkeen. Kun oli ajatellut, että viimeisenä Aussi-viikkona pääsee viimeistelemään reissurusketuksen purjeveneen kannella auringossa makoillen, kauniita rantoja ihaillen ja…
-
Meidän pariviikkoinen Australiassa sai aika mahtavan päätöksen, kun viimeisenä kokonaisena päivänä hypättiin laivaan kohti Isoa Valliriuttaa. Valittiin Cairns ja pohjoinen Queensland meidän reitille juuri tuon Valliriutan takia, ja pettymys oli tosiaan suuri,…
-
Onkohan vähän tyhmää tehdä iso koukkaus reitiltä vain yhden kiven takia? Koko paikkahan on keskellä ei-mitään, mitä järkeä sinne on mennä, tulee vain isompi lovi budjettiin. Jälkiviisaana ei voi todeta muuta kuin…
-
Terveisiä Suomesta! Viimeisen viikon ajan ollaan oltu jo aika valmiita palaamaan kotiin. Pohjois-Australian sadekausi ja Hong Kongin kylmyys saivat kyllä aikaan sen, että kotiinpaluu alkoi tuntua erittäin hyvältä idealta. Voisi siis sanoa,…
-
Maailmanympärimatkan suunnittelu on ollut viime kuukaudet hieman taka-alalla hääjärjestelyjen vuoksi, mutta nyt kun juhlat saatiin juhlittua, on ollut taas aikaa keskittyä reissusuunnitelmiin. Kunhan saadaan vielä viimeisetkin kohteet mietittyä, päästään varailemaan lentoja ja…