Merci et Au revoir – Kun matkatarinat loppuvat

Avasin taas koneen tarkoituksena kirjoitella pitkästä aikaa juttuja blogiin, olihan edellisestä kerrasta vierähtänyt jo reipas tovi. Kirjoitin kaksi eri otsikkoa, selailin hieman Itävallan reissun kuvia ja yritin valita niistä sopivimmat blogiin. Inspiraatio kirjoittamiseen pysyi kuitenkin poissa ja meinasin jo lähes iskeä koneen takaisin kiinni. Kunnes tajusin, että minulla olisi enää vain yksi juttu kirjoitettavana. Postaus, jonka kirjoittamista olen venyttänyt keväästä asti, sillä olen vielä halunnut saada sen ja sen jutun luonnoksista valmiiksi, siinä kuitenkaan onnistumatta. Jakamatta on edelleen vinkit Pääsiäissaarelle, Santiagoon ja tarinat eri kohteista Itävallasta. Tukholma-oppaan kolmas osa jäi aikanaan kirjoittamatta, samoin postaus aiheena Turvallisuus ja liikkuminen Buenos Airesissa. Vaihtovuodelta en ole saanut kaikkia reissuja kirjattua blogin puolelle, maailmanympärimatkan reissuista olisi vielä kerrottavaa ja useamman vuoden on luonnoksissa roikkunut juttu Turistiranskan aakkoset.

Kaikki nuo toteuttamistaan odottavat postausideat vaatisivat kuitenkin jotain, mitä minulla ei ole hetkeen ollut tälle blogille tarjota. Inspiraatiota ja asiaan paneutumista. Jo pidemmän aikaa olen kirjoittanut tänne lähinnä juttuja, jotka olen saanut nopeasti kyhättyä kasaan, sillä onhan edellisestä postauksesta jo kulunut viikko tai kaksi, ja nyt olisi taas aika päivittää blogia. Ainakin omaan silmääni inspiraation puuttuminen on näkynyt juttujen tasossa. Töiden alettua elokuun alussa on kiirettä ollut helppo käyttää tekosyynä sille, ettei ole ehtinyt blogia päivittää. Tosiasia kuitenkin on se, että olisi sitä aikaa löytynyt, jos vain olisi ollut halua blogiin kirjoitella. Tänään päätin, että nyt riittää. Blogin kirjoittaminen on ollut itselle hauska harrastus ja tapa jakaa matkakokemuksia. Minulla ei ollut koskaan suurempaa intoa kehittää tästä itselleni sivutyötä tai tapaa ansaita rahaa. Jos siis kirjoittaminen maistuu puulta, miksi jatkaa sitä? Olen viime päivinä popittanut Robinin uutta biisiä Me tehtiin tää, ja pystynyt osaltaan samaistumaan niihin fiiliksiin. ”Kiitän siitä, mitä me saatiin, mut nyt mulla ei oo tarjoo yhtään enempää.” Reilun neljän vuoden aikana olen kirjoittanut lähes 300 juttua ja nyt tuntuu siltä, ettei minulla ole enää yhtään matkatarinaa kerrottavana.

Matkaunelmani ovat alkaneet siitä, että lukiossa haaveilin pääseväni joskus edes Pariisiin. Nälkä kasvaa syödessä ja muutamaa vuotta myöhemmin löysin itseni toteuttamasta unelmaa maailmanympärimatkasta. Olen saanut asua kaikissa niissä maissa, joissa olen halunnutkin, Ranskassa, Ruotsissa ja Espanjassa. Nyt tuntuu siltä, että kaikki matkailuun liittyvät unelmani ovat jo toteutuneet, eikä samanlaista poltetta lähteä maailmalle enää ole. Unelmat varmasti vaihtuvat elämäntilanteen mukaan ja nyt on muiden unelmien aika. Siinä missä monet haaveilevat irtiotosta arjesta, haaveilen minä nyt, että löytyisi oman alan vakityöpaikka ja päästäisiin muuttamaan omaan asuntoon (joka on kyllä jo ostettu). Pitkän tauon jälkeen aloin taas käydä ratsastustunneilla ja nyt lähden tallille samalla innolla, jolla joskus hyppäsin lentokoneeseen kohti uusia seikkailuja. Kunhan elämäntilanne sen sallii, olisi mahtavaa hankkia taas oma hevonen. Matkalle lähteminen taas ei ole hirveästi viime aikoina innostanut. Nyt ei ole yhtäkään reissua tiedossa ennen ensi kesää ja se tuntuu oikeastaan ihan hyvälle. Jo Espanjassa huomasin, ettei minulla riittänyt intoa retkeillä pitkin poikin lähiseutuja, ja Chilen ja Itävallan reissuille lähdin todella ristiriitaisin fiiliksin. Kivoja reissuja olivat molemmat, mutta missään kohtaa ennen reissua en päässyt siihen samaan fiilikseen kuin esimerkiksi ennen maailmanympärimatkaa. Lähinnä fiilis oli, että huomennako jo pitäisi jaksaa lähteä, mitähän sitä pakkaisi mukaan.

On ollut kiva nähdä, miten moni on löytänyt blogin juttujen pariin ja kaikki kommentit sekä lukijoilta saadut sähköpostiviestit ovat lämmittäneet aina mieltä. On tuntunut jopa siltä, että siellä ruudun toisella puolella on joukko tuttuja ihmisiä, joille kirjoittelen, vaikka oikeassa elämässä ei olla ikinä tavattukaan. Siksipä ei tuntunut oikealta vain häipyä sanaakaan sanomatta. Kun oma fiilis blogin suhteen on kuitenkin ollut jo pitkään tämä, postausten väkipakolla kirjoittaminen ei kuitenkaan tuntunut enää hyvältä vaihtoehdolta. Jos itse en enää nauti tästä hommasta, kyllä se väkisinkin välittyy teille lukijoille asti. Niinpä Ranskattaren reissut olivat tällä erää tässä, tietenkään poissuljettua ei ole se, että jossain kohtaa bloggaaminen alkaisi taas kiinnostaa, ehkäpä aloitan uuden blogin teemalla Ranskatar ratsastaa 😉 Koska nämä jutut on kuitenkin kirjoitettu ensisijaisesti vinkeiksi muille samoihin paikkoihin reissaaville, jätän ainakin toistaiseksi blogin vielä julkisesti näkyville. Ehkä jossain kohtaa käyn poistamassa alkuvuosien noloimpia kirjoituksia, mutta informatiiviset kohdepostaukset säilyvät näkyvissä. Ja mikäli jollain olisi kysyttävää jostain niistä paikoista, joista en ikinä saanut aikaiseksi tänne kirjoitetulta, niin heittäkää ihmeessä sähköpostiin ([email protected]) kysymyksiä!

Kiitos kaikille Ranskattaren reissuissa mukana seikkailleille! Nyt on aika jatkaa kohti uusia haasteita elämässä ja ehkäpä vihdoinkin löytyisi aikaa järjestää koneelta kuvat vuodesta 2014 asti. Elämääni voi jatkossa seurata vielä Instagramissa @hannaranskatar, muutan tosin sen tilin jossain kohtaa yksityiseksi, ennen kuin nokkelat oppilaani löytävät sinne. Kommenteissa kuulisin mielelläni, mitkä postaukset vuosien varrelta ovat erityisesti jääneet teille lukijoille mieleen.

Je vous remercie et vous souhaite bonne continuation et de bons voyages! Au revoir et à la prochaine!