Suomen suurin matkablogiyhteisö

Hallstatt – Kun turismi menee överiksi

Ennen Itävallan reissua tuntui, että lähes viikottain Instagramiini tupsahti kuva idyllisestä alppikylästä järven rannalla. Niinpä reissun reittiä suunnitellessa täytyi tietysti selvittää kylän sijainti ja yllätyin huomatessani, että Hallstattin pikkukylä ei juurikaan koukkaisi meidän reitiltä. Niinpä yhtenä iltapäivänä päätettiin piipahtaa Hallstattissa katsomassa, onko paikka oikeasti yhtä viihtyisä ja söpö kuin Instagram-kuvissa. Jo kylää lähestyessä ihmeteltiin, miksi tien viereen oli parkkeerattu lukuisia autoja peräkkäin. Perille päästyämme huomattiin, miten pieni kylä oli kyseessä ja miten moni muukin oli päättänyt vierailla samana päivänä kylässä. Parkkipaikkakyltit olivat melko masentavaa luettavaa, ensimmäinen parkki oli täynnä, seuraavassa oli kolme vapaata paikkaa. Löydettiin kuitenkin tuolta kolmen vapaan parkin joukosta meidän autolle tila, ja vaikka parkki olikin hieman kauempana kylän keskustasta, ei kävelyä ollut kuin kilometri.

 

Hallstatt sijaitsee upealla paikalla vuorten ympäröivän järven rannalla ja onhan itse kylä söpö kuin karkki. Mutta turisteja oli ihan liikaa. Idyllinen ja rauhallinen kylätunnelma oli tiessään, kun kaduilla sai väistellä kiinalaisten selfietikkuja. Kylässä ei juurikaan paikallista elämänmenoa näkynyt, vaan lähinnä meno oli kuin kiinalaisessa teemapuistossa. Näinkin jossain kyltin, jossa muistutettiin turisteja siitä, ettei Hallstatt ole museo, vaan ihmisten koti, mutta tuolla vilinässä sitä oli itsekin aika vaikea uskoa. Turistien määrä vielä oikein korostui, sillä kylän keskusta oli sen verran pieni, että kaikki parveilivat niillä parilla keskuskadulla. Tietenkään ei voi olettaa, että heinäkuussa Euroopassa matkaillessa ei törmäisi yhtään kanssaturisteihin, mutta Hallstattissa porukkaa oli yksinkertaisesti vain liikaa noin pieneen kylään. Sivukorvalla kuultiin ohi menevän suomalaisporukan mielipide paikasta: ”Mä en oikein tykkää, kun täällä on liikaa ihmisiä.” Samaa mieltä minäkin olin.

Me vietettiin Hallstattissa vajaa pari tuntia kävellen ympäri kylää ja rauhallisempia sivukujia metsästäen. Kylästä löytyy pari kirkkoa, muutama hieman korkeammalla oleva näköalapaikka sekä uimaranta keskustan vierestä. Ylös vuorelle näytti menevän myös hissi, mutta me ei koettu tarpeelliseksi lähteä sinne. Parkkimaksut Hallstattissa olivat sen verran huimaavat (6€/2 tuntia), että ei tuolla viitsinyt jäädä vain rannalle hengailemaan, vaikka ilma olikin helteinen. Oltiin menossa seuraavaksi muille Salzkammergut-alueen järville ja päätettiin jättää uimassa pulahtaminen seuraavalle järvelle. Sinne päästessämme Alppien sää näytti taas arvaamattomuutensa ja sateen vuoksi jäi uintireissu seuraavaan kertaan.

Oltiin varmasti Hallstattissa ihan pahimpana turistiruuhka-aikana, tuonne kannattaa yrittää joko aamusta tai myöhään illalla, jolloin päiväseltään käymässä olevat ovat jo ehtineet lähteä kylästä. Rauhallisempaa menoa löytyy varmasti muiden lähiseudun järvien rannoilta, me päästiin uimaan lopulta Mondsee-järvellä. Hallstatt on tietysti varmasti kuvauksellisin kaikista lähiseudun kylistä, mutta rauhallisinta tunnelmaa sieltä ei löydä.

Onko teillä lukijoilla tullut vastaan kohteita, joissa turisteja on yksinkertaisesti liikaa?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

19 Comments

  • Reply Paula (Muistoja matkoilta) tiistai, heinäkuu 25, 2017 at 12:02

    Onpa kaunis kylä, mutta voin ymmärtää tuskasi. Mulle pienikin määrä muita turisteja on yleensä liikaa, joten olisin ahdistunut tuolla varmasti. Mulla sama fiilis tuli viimeksi Sveitsin Murrenissa, jossa kaunis alppikylä peittyi turistimassojen alle.

    • Reply Hanna torstai, heinäkuu 27, 2017 at 11:12

      Pienissä kylissä turistien määrä vielä korostuu, kun kaikki pyörivät samoilla kaduilla. Toki matkaillessa joutuu aina kestämään turistimassoja, mutta liika on liikaa!

  • Reply miija tiistai, heinäkuu 25, 2017 at 13:07

    Venetsia on kyllä kans semmonen paikka jossa on ihan liikaa turisteja! Onneksi pääsee pienemmille kujille välillä pakoon, mutta kokoonsa nähden siellä oli ihan liikaa turistikojuja yms mun makuun. 🙂 Kaunis paikkahan se toki on, mutta omaa tunnelmaa se kyllä söi jonkin verran.

    • Reply Hanna torstai, heinäkuu 27, 2017 at 11:13

      Uskon, että Venetsia on kyllä turistirysä pahimmasta päästä. Sinne täytyisi varmaan suunnata talvella, kun turisteja olisi vähemmän. Minulle tuli ihan sama fiilis Hallstattissa, kaunis paikka, mutta tunnelma kaukana rauhallisesta 🙂

  • Reply Emilia Alexandra / Enkeleitä hiuksissani tiistai, heinäkuu 25, 2017 at 17:51

    Rooma on ihana kaupunki ja onhan sielläkin hiljaiset alueensa, mutta näin äkkiseltään sanoisin, että keskusta-akseli siellä on aivan ylikansoitettu! 😀 Ihania kuvia kuitenkin oot saanut ja kaunis paikkahan tuo on<3

    • Reply Hanna torstai, heinäkuu 27, 2017 at 11:14

      Totta, että Roomassa on tietyt paikat, joihin turistit ovat pakkautuneet, ainakin Vatikaanissa on liikaa porukkaa minun makuuni! Paikka oli kyllä kaunis, onneksi kuvista pystyi rajaamaan muut turistit aina pois 🙂

  • Reply Helena perjantai, heinäkuu 28, 2017 at 21:25

    Ollessani Itävallassa tai Saksassa pitkällä työreissulla, muistan nähneeni telkkarista juttua siitä, että Kiinassa on tehty tästä(kin) kylästä kopio ja muutama halstattilainen oli siitä raivoissaan; miten heidän ravintolasta, kodista ym. on voitu tehdä kopio muualle? Tällaista kulttuuriperintöön liittyvää ongelmaa on käsitelty julkisuudessa paljonkin. Nythän Hesarissa oli juttua Suomenlinnasta ja sen liian suurista turistimääristä, jotka ovat jo vuosia aiheuttaneet mielipahaa ja ongelmia saaren asukkaille ja siellä työssäkäyville. Saksassa esim. Lübeck ja Rotherburg ob der Taube ovat sellaisia paikkoja, että tekee pahaa miettiä asukkaita.

    • Reply Hanna lauantai, heinäkuu 29, 2017 at 15:49

      Oho tästä en ollut kuullutkaan! 😮 Aika hullulta kuulostaa, että ihan kokonaisista kylistä rakennetaan kopioita muualla. Fiksua olisi varmaan kysyä kylän asukkailta mielipidettä ennen rakentamista. Kyllä minustakin olisi outoa, jos omasta talostani olisi olemassa kopio Kiinassa. Suomenlinna on muuten kanssa sellainen paikka, jossa on helppo unohtaa, että se on myös joidenkin ihmisten koti. Mua ei ole siellä käydessä ihmismäärät vielä häirinneet, suhteellisen helposti on aina löytynyt rauhallisia piknikpaikkoja, mutta varmasti saaren asukkaita häiritsee jatkuva vierailijoiden määrä!

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista perjantai, heinäkuu 28, 2017 at 21:29

    Belgian Brygge aiheutti mulle saman fiiliksen. Sievä paikkahan oli kyseessä pienine suklaapuoteineen ja karamellitaloineen, mutta apua sitä ihmismäärää. Kaikki kauneus tuntui peittyvän turistimassaan, joka velloi pitkin katuja ja aukioita. Sitäpaitsi erehdyttiin juomaan keskusaukion laidalla yhdet elämäni kalleimmat turistikusetushintaiset oluet. Sitten alkoi ketuttamaan ihan todella 🙂

    • Reply Hanna lauantai, heinäkuu 29, 2017 at 15:50

      Kuvissa Brygge tosiaan näyttää todella suloiselta paikalta, hyvä tietää, että sielläkin on kamalasti porukkaa! Turismin varjopuoli on kyllä juuri tuo, että hinnat nousevat pilviin, mitä enemmän porukkaa paikassa käy.

  • Reply Sinna perjantai, heinäkuu 28, 2017 at 21:44

    Hallstattissä yöpyneenä voin todeta että ilta ja etenkin aikainen aamu ovat mukavan rauhallisia – Morgenstund hat Gold im Mund ? Mutta vast’ikään Sirmionessa piipahtaneena voin todeta, että voi kauhistus. Mutta siellä tuskin kovin moni enää edes asuukaan, pelkkiä hotelleja ja kuppiloita. Sen sijaan lähistön vähemmän tunnetut pikkukylät ovat mukavia.

    • Reply Hanna lauantai, heinäkuu 29, 2017 at 15:53

      Hyvä tietää, että Hallstattissakin on rauhallisempia hetkiä, seuraavan kerran täytyy käydä kylässä aikaisin aamulla 🙂 Tuo on kyllä kurja, jos paikalliset muuttavat muualle siksi, että kylässä on liikaa turisteja, vähemmän tunnetuissa kylässä pääsee varmasti autenttisempaan fiilikseen 🙂

  • Reply Sari lauantai, heinäkuu 29, 2017 at 13:28

    Kerropa Hanna, miksi ne muut eivät saisi olla siellä, kun sinäkin siellä olet? Olet siis jotenkin korkeammalla kuin ne muut ihan samanlaiset turistit kuin sinä itse, jotka pyörivät kameroiden kanssa eivätkä jää edes yöksi. Mieti sitä.

    • Reply Hanna lauantai, heinäkuu 29, 2017 at 15:44

      Se onkin hyvä kysymys, ja itse asiassa myös mietin ihan samaa tätä kirjoittaessa. En todellakaan väitä olevani parempi kuin muut vastaavat turistit, samalla lailla sopulina jonossa kuljen kamerani kanssa samat nähtävyydet kuin muutkin. Jutun pointti ehkä oli se, että Hallstattissa jotenkin korostui tuo liiallinen turistien määrä, kun kylä oli niin pieni. Minun kokemukseni paikasta oli se, että turisteja oli liikaa ja periaatteeni on aina ollut kertoa blogissa rehellinen mielipiteeni. Harmi, että sinulle jäi siitä kuva, että näen itseni jotenkin muita turisteja parempana ihmisenä.

    • Reply E lauantai, kesäkuu 30, 2018 at 14:54

      Tähän voi vaan todeta, että miksi Sari koit tästä niin suurta pahaa mieltä, että sinun piti kirjoittaa näin ilkeästi?

      Tämähän oli ihan validi pointti ja itselleni tämä postaus oli hyvä. Osasin ennakkoon odottaa paljon ihmisiä ja näin ollen en suunnitellut paikassa pitempään olevani.
      Kiitos siis tästä! 🙂

      • Reply Hanna sunnuntai, elokuu 19, 2018 at 08:24

        Hei! Kiva kuulla, että sinulle oli hyötyä postauksesta kuitenkin 🙂 Minunkin mielestä on kiva tietää, jos jossain paikassa on hirveän paljon turisteja, ihan jo käytännön asioiden, esim. parkkipaikkojen vuoksi.

  • Reply Asko Hiltunen sunnuntai, tammikuu 26, 2020 at 18:31

    Hei. Olen liki 4 v. katsonut joka ilta idyllisen kylän kuvaa aina aukaistessani Samsung television. Ja aina miettinyt mikä kuvan kaunis paikka kyseessä ja missä mahtaa olla. Ja nyt aivan sattumalta päädyin tälle sivustolle, missä vielläpä jokseenkin samasta kohdasta otettu kuva. Eli kyseessä on Hallstatt. Pakko päästä käymään! Kiitokset tästä blogista ja kuvasta. Asko Hiltunen.

    • Reply Hanna sunnuntai, huhtikuu 12, 2020 at 11:05

      Hei! Kiitos kommentista. Hallstatt on kyllä todella valokuvauksellinen. Kannattaa suunnata sinne sellaiseen aikaan, kun turisteja olisi vähän vähemmän.

  • Reply Mervi P perjantai, syyskuu 11, 2020 at 16:20

    tulee vähän myöhässä mutta olisi kannattanut ajaa sillä hissillä ylös, siellä olisi nimittäin ollut se Hallstattin kova juttu eli pronssikautinen suolakaivos, jossa on säilynyt valtavat määrät esineitä ja tekstiilejä yli 3000 vuoden takaa. Ylhäällä kylän rinteillä olisit voinut myös poiketa pieneen kappeliin, jossa säilytetään kylän vainajien kauniisti maalattuja pääkalloja. Aina se ahdas pääkatu ei ole se juttu, miksi paikkoihin kannattaa mennä. Ensi kerralla siis hissiin ja maan sisään!

  • Leave a Reply