Ummikkona ulkomailla – Pitääkö kohdemaan kieltä osata?

Aika ajoin minulta aina kysellään, miten Ranskassa pärjää englannilla. Tunnetustihan fransmannien englannin kielen taito on melkoisen heppoista ja vaikka taitoa löytyisi, niin halua käyttää vierasta kieltä ei välttämättä sitäkään vertaa. Rehellisesti sanottuna en kuitenkaan koe olevani mikään asiantuntija vastaamaan tähän kysymykseen, sillä itse en ole koskaan yrittänyt selvitä Ranskassa englannilla. Itävallan reissussa jouduin kuitenkin uuden tilanteen eteen, sillä kyseessä oli pisin viettämäni aika maassa, jonka kieltä en osaa ja jossa englannin osaaminen ei ole itsestäänselvyys kaikkialla. Ummikkona olo herätti sen verran tunteita, että halusin ehdottomasti pohtia asiaa tänne blogiinkin. Yhdessä Airbnb-majapaikassa meillä oli tilanne, että majoittajana toiminut mummo ei osannut sanaakaan englantia, mikä aiheutti melkoiset haasteet kommunikointiin. Varauksen ja viestienvaihdon oli hoitanut hänen poikansa, joka ei kuitenkaan meidän vierailun aikana ollut paikalla. Elekielellä, google-kääntäjällä ja muutamilla osaamillani saksan sanoilla selvittiin joten kuten, mutta sanomattakin on selvää, että roskakorin sijaintia monimutkaisimmista asioista emme pystyneet kommunikoimaan.

Yleisesti Itävallassa turistiammateissa toimivat ihmiset kyllä osasivat englantia, hotelleissa, ravintoloissa ja nähtävyyksien kassoilla pystyi ihan huoletta asioimaan englanniksi. Sitä vastoin me pysähdyimme ajomatkan aikana myös pienissä kylissä maaseudulla, milloin ruokakauppaan, milloin tankkaamaan, ja todettiin, että Itävallasta löytyy paljon etenkin vanhempaa väkeä, jotka eivät edelleenkään englantia osaa juurikaan. Tai ainakaan eivät sitä halua puhua, jos osaisivatkin. Toisaalta vaikka Suomessakin yleisesti ajatellaan kaikkien osaavan englantia, niin isovanhempieni ikäluokasta (tai edes parikymmentä vuotta nuoremmista) ei varmasti englannintaitajia löydy läheskään yhtä paljon kuin nuoremmista. Ei olekaan mikään itsestäänselvyys, että pelkällä englannilla pärjää ihan missä päin maailmaa tahansa.

Jos matkustaa Ranskan, Saksan tai Espanjan kaltaisiin kohteisiin, joissa osataan keskimääräistä huonommin englantia, tarvitseeko turistin sitten osata paikallista kieltä? Ei tietenkään tarvitse, mutta ehdottomasti kannattaa ja kyllä se asioita helpottaa kummasti. Minulle vaikeinta on tuntea itseni tyhmäksi turistiksi, joka ei tajua mitä ympärillä tapahtuu eikä osaa toimia tilanteessa sujuvasti. Kun ymmärrän paikallisella kielellä kirjoitetut kyltit ja ympärillä käydyt keskustelut, ei kyseistä oloa tarvitse niin usein tuntea. Ranskassa bussia odotellessa saa selville muun muassa sen, että nyt onkin lakko, eivätkä bussit kulje. Kieltä osaamaton turisti jäisi pysäkille tyhmänä seisomaan ranskalaisten suunnatessa porukalla taksijonoon. Itävallassa monta kertaa turhautti ja ärsytti, kun ei pystynyt ymmärtämään ympärillä tapahtuvaa. Hissiä odotellessa työntekijä tuli ilmoittamaan hetken odottelusta saksaksi (ainakin niin arvelisin), mutta kieltä osaamattomina ei ymmärretty, miten pitkä odotus tulisi olemaan. Joissain ravintoloissa ruokalista oli vain saksaksi, ja jo ravintolaa valitessa täytyi kävellä niiden paikkojen ohi, joiden menua ei ollut englanniksi esillä. Vaikka tarpeen tullen saikin palvelua englanniksi, niin silti törmäsin jatkuvasti tilanteisiin, joissa toivoin osaavansa edes hieman saksaa. Tämä sama ongelma on kyllä myös sellaisissa maissa, joissa yleisesti osataan hyvin englantia. Sloveniassa palvelua sai aina englanniksi, mutta silti tekstit olivat monesti vain sloveeniksi. Itse olen aina ajatellut, että Suomi on tässä vaiheessa esimerkkimaa ja täällä kyllä pärjää englannilla. Vaihtareiden kanssa hengaillessa olen kuitenkin oppinut, miten ärsyttävää heille on, kun yliopiston ruokalassa ruokien nimet on kirjoitettu vain suomeksi tai yliopiston sähköpostilistalle tulee tiedote pelkästään suomeksi. Ulkomaalaisen on myös aika vaikea erottaa ruokakaupassa maito, piimä ja jogurtti, jotka ovat kaikki samanlaisissa pakkauksissa. Puhumattakaan siitä turistien ikuisuusongelmasta, että pitäisi löytää ei-hiilihappoista vettä kaikkien pullojen joukosta.

Matkailija oleskelee kuitenkin kohdemaassa yleensä niin vähän aikaa, että tietenkään ei ole järkevää opetella uutta kieltä vain viikon reissua varten. Itse en oleta Suomeen tulevien matkailijoiden edes osaavan kiittää ja tervehtiä suomeksi, pidemmäksi aikaa maahan muuttavat ovat sitten asia erikseen. Lyhyelläkin matkalla kuitenkin auttaa, jos opettelee muutamia perussanoja kohdemaan kielellä. Ainakin, jos reissaa maahan, jossa kaikki eivät osaa englantia. Urbaanilegenda kertoo, että Ranskassa saa parempaa palvelua, jos osaa puhua ranskaa, ja omat huonoimmat asiakaspalvelukokemukseni Ranskasta ajoittuvatkin ensimmäiselle Pariisin matkalleni, jolloin ranskan kielen taito oli vielä aika alkeellinen. Varsinkin Ranskassa, mutta myös saksankielisissä maissa, kannattaa ainakin kiitokset ja tervehdykset hallita ja myös käyttää niitä, vaikka muuten puhuisikin englantia. Espanjassa asenteet englannin puhumista kohtaan sitä vastoin eivät ole niin negatiiviset, vaan siellä ongelma on se, ettei paikallisista kovinkaan moni oikeasti osaa englantia. Venäjällä tai Kiinassa en ole käynyt, mutta veikkaan, että näissäkin maissa paikallisen kielen osaaminen helpottaa matkailijaa huomattavasti.

Miten reissussa sitten pärjää, jos kieltä ei osaa? Itävallassa pyrin asioimaan sillä pienellä saksan kielen taidollani, jos se oli mahdollista. Esimerkiksi kaupan kassalla asiointi ei sisällä niin monimutkaista kommunikointia, etteikö siitä paikallisella kielellä selviäisi, vaikka ei mitään ymmärtäisikään. Kiitos ja hei, ja jos kassa sanoo jotain muuta kuin hinnan, niin sitten kysyin englanniksi selvennystä. Koska minua on itseä ärsyttänyt suunnattomasti se, että ulkomaalaiselle puhutaan automaattisesti englantia, vaikka nimenomaan haluaisia oppia paikallista kieltä (varsinkin Ruotsissa tämä on ärsyttävää), en minäkään Suomessa ole asiakaspalvelutilanteissa vaihtanut englantiin, vaikka olen huomannut asiakkaan selvästi olevan ulkomaalainen. Totta kai, jos asiakas itse kysyy jotain englanniksi, olen vastannut takaisin englanniksi, mutta samalla periaatteella ei minuakaan häiritse kaupan kassalla se, etten saa palvelua automaattisesti englanniksi vain siksi, että olen ulkomaalainen. Kahviloissa ja ravintoloissa sai saksaksi tilaamiselle helposti tukea, kun ruokien nimet näki kirjoitettuna johonkin. Ein semmel, danke schön, ja vaikka sana sämpylä ei ollut tuttu ennestään, pystyi sen helposti päättelemään, kun näki sanan kirjoitettuna tuotteen vieressä. Tässä varmaan on eroja, miten eri ihmiset oppivat kieltä ulkomailla. Minä opin aika nopeasti sanoja, jos näen niitä kirjoitettuna esimerkiksi ruokakaupassa, mutta saatan olla eri kieliopintojen myötä normaalia herkempi rekisteröimään uusia sanoja. Pystyn myös päättelemään merkityksiä aika paljon sen perusteella, mitä osaan sukukielistä. Moni saksan sana muistuttaa ruotsia ja ruotsin pohjalta pystyi välillä arvaamaan jopa yksinkertaisten lauseiden merkityksen. Sama toimii hyvin myös romaanisten kielten kohdalla, espanjan pohjalta on aika helppo ymmärtää italiaa ja toisinpäin. Hyväksi vinkiksi totesin myös sen, että jos epäilin vastapuolen englannintaitoja, kysyin ensiksi, joko saksaksi tai englanniksi, osaako hän englantia. Tällöin sai monesti ystävällistä palvelua englanniksi, kun ei lähtenytkään siitä olettamuksesta, että täällä kaikkien täytyisi osata englantia. Yhdessä ravintolassa kassaneiti selitti meille hyvällä englannilla buffet-ravintolan toimintaperiaatteen (jota tyhmät turistit ei tietenkään tajunnut), mutta saapuessamme kassalle hän oli jo unohtanut englannin ja palveli meitä taas saksaksi.

Loppujen lopuksi kielitaito, jolla matkailija pärjää, on aika vähäinen. Ruuan tilaaminen, lippujen osto ja muut vastaavat tilanteet eivät edellytä sitä, että hallitsisi täydellisesti kielen kaikki aikamuodot tai käyttäisi subjunktiivia oikeaoppisesti. Tärkeintä, että viesti menee vastapuolelle perille, vaikka sitten yksittäisinä sanoina. Jos itse olisin joskus lukenut edes yhden kurssin saksaa, olisi varmasti asiointi eri tilanteissa sujunut jo paljon helpommin. Toki kielissä on eroja, ja esimerkiksi ranskan ääntäminen on sen verran haastavaa, että välttämättä kolmen kansalaisopiston tunnin jälkeen ei juurikaan pysty kieltä vielä käyttämään reissussa. Mutta vähän kielitaitoa on kuitenkin aina parempi kuin mitään. Olen myös huomannut, että kielen puhumiseen tuo aina lisähaastetta se, että puhuu äidinkielisen puhujan kanssa, joka luonnollisesti hallitsee kielen täydellisesti. Englantia voi käyttää yleiskielenä muunkielisten kanssa sellaisena simppelinä versiona, jossa sanavaraston ei tarvi olla kovinkaan laaja tai kieliopin täydellinen. Englantia äidinkielenään puhuvien kanssa juttelu onkin sitten aivan eri asia, ja minulla meni ainakin sormi suuhun Skotlannissa, kun tuntui, etten yhtään ymmärtänyt paikallisten puhetta. Muita kieliä, ruotsia, ranskaa, espanjaa, saksaa ym. taas puhutaan yleensä aina vain äidinkielisten puhujien kanssa ja tämän takia täytyisi kielitaidon olla jo paljon sitä simppeliä korkeammalla tasolla, että pystyisi sujuvasti kommunikoimaan. Tämän takia ruotsin puhuminen tuntuu monesti niin paljon englantia vaikeammalta, koska keskustelukumppanin taso asettaa enemmän haastetta. On ihan eri asia puhua englantia jonkun kanssa, joka puhuu kieltä samalla tavalla virheellisesti kuin itsekin, kuin yrittää keskustella ruotsiksi aidon stockholmaren kanssa. Matkailijana ei siis kannata lannistua, jos yrittää käyttää kohdemaan kieltä, mutta kommunikointi ei vielä aivan täydellisesti sujukaan. Monesti se, että edes yrittää, nostaa jo pisteitä keskustelukumppanin silmissä ja saat parempaa palvelua silloinkin, jos joudut lopulta turvautumaan englantiin.

Mitäs sitten, jos ei osaa hyvin edes englantia, mutta matkalle pitäisi päästä? Varmintahan on tietysti ottaa mukaan joku, joka osaa jonkin verran edes englantia, sillä harvassa kohteessa voi odottaa saavansa palvelua suomeksi. Valmismatkat varmasti ovat turvallinen vaihtoehto, mutta sujuisiko kielitaidottomana myös omatoimimatkailu? Tämä on taas kysymys, johon en oikeastaan osaa edes vastata. Haluaisin ajatella, että totta kai kielitaidottomana voi reissata yhtä lailla, mutta aika vaikeaa olisi viettää viikko samassa tilanteessa kuin me Airbnb-mummon kanssa, ilman mitään yhteistä kieltä ympäröivien ihmisten kanssa. Nimenomaan julkisella liikenteellä reissatessa kielitaito (erityisesti kohdemaan kielen osaaminen) on aika elintärkeä juttu. Ainakin sanakirja on hyvä olla mukana, jotta voi sieltä sitten tarpeen vaatiessa suomennella tekstejä ja etsiä tarvitsemiaan sanoja. Kuulisin mielelläni, jos jollain teistä lukijoista on kokemusta reissaamisesta ilman kummempaa kielitaitoa.

Tämä on aihe, joka itselle kieltenopettajana on todella lähellä sydäntä, ja voisin varmasti kirjoittaa tästä postauksesta kilometrien mittaisen. Hirveän paljon olen törmännyt asenteisiin, ettei kieltä uskalleta käyttää, kun ei osata sitä kunnolla. Breaking news: ei se kielitaito ainakaan sillä parane, että pitää suunsa kiinni! Mielestäni meidän kaikkien suomalaisten olisi syytä ottaa rallikuskeista mallia, jos he uskaltavat omalla rallienglannillaan antaa haastatteluja kansainvälisiin medioihin, niin kyllä mekin uskalletaan reissussa vääntää ranskaa, saksaa, ruotsia tai jopa kiinaa.

Millaisia ajatuksia muilla on kielitaidosta reissatessa? Oletteko törmänneet haastaviin tilanteisiin, kun ette ole osanneet paikallista kieltä? Miten selviätte yhteisen kielen puuttuessa? Ja kokemuksia eri maissa kielitaidottomana matkailusta kuulisin erittäin mielelläni, etenkin miten sujuu matkailu Ranskassa, jos ei puhu ranskaa?