Suomen suurin matkablogiyhteisö

Lähtölaskenta Chileen on alkanut

Kevät on mennyt ihan hurjan nopeasti ja jo kahden viikon kuluttua edessä on elämäni pisin lento kohti Etelä-Amerikkaa. Nyt onkin hyvä palkita itsensä ”pienellä” reissulla, sillä maisterin paperit ovat enää yhdestä kokeesta kiinni, kun sain viimeisimmänkin esseen vihdoin palautettua. En ole vielä edes ehtinyt sisäistää, että olen lähdössä takaisin Chileen näin pian edellisen reissun jälkeen ja vielä vähemmän käsitän, että kohta oikeasti olen siellä. Reissusuunnitelmatkin ovat vähäsen jo muotoutuneet ja vaikka Santiago ja Valparaíso ovat minulle jo tuttuja kohteita, niin mahtuu reissuun yksi yllätyskohdekin. Jokunen kuukausi sitten Chilessä vaihdossa oleva suomalainen kaverini kysyi, kiinnostaisiko minua lähteä mukaan Pääsiäissaarelle. Ja eihän tällaisesta tarjouksesta vaan voinut kieltäytyä! Pääsiäissaari on aina kiinnostanut, mutta olen ajatellut, että se on liian kallis ja kaukana ja sinne on hankala päästä. Lennot löytyivät kuitenkin kohtuullisen edulliseen hintaan ja pikainen pennosten yhteen laskeminen varmisti, että eiköhän tämä matkabudjetti vielä yhden Pääsiäissaaren reissun kestä. Mitään muuta en Pääsiäissaaresta vielä tiedä, kuin että siellä on niitä moai-patsaita pilvin pimein ja saari sijaitsee keskellä ei mitään Tyynessä valtameressä. Jännä nähdä, mitä muuta tämä piskuinen saari pitää sisällään!

(Kuva: Flickr/Johannes Zielcke)

Kun näitä omia viime vuosien reissuja miettii, niin tuntuu että kohde valitaan sen perusteella, että mitä kauempana ja mitä eksoottisempi, sen parempi. Pääsiäissaari menee kyllä heittämällä kaikista eksoottisimmat matkakohteeni -listan kärkeen. Muuten suunnitelmissa on Chilessä ensiksi viettää viikko Santiagossa Valencian kämppikseni kanssa ja kuulemma hän on jo suunnitellut meille retkeä viinitiloille Colchaguan laaksoon ja vaikka mitä muuta ohjelmaa. Siitä sitten lennähdetään neljäksi päiväksi Pääsiäissaarelle ja viimeinen viikko menee suomalaisen kaverini kanssa Valparaísossa.

Matkassa mukana pysyt seuraamalla minua Instagramissa @hannaranskatar, jonne pyrin päivittelemään kuulumisia tuoreeltaan. Ja blogin Facebook-sivusta tykkäämällä pysyt kärryillä uusista postauksista blogin puolella. ¡Vamos vamos!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Katja perjantai, huhtikuu 28, 2017 at 22:02

    PÄÄSIÄISSAARET nyt on yks kohde mitä odotin eniten, jos olisin päätynyt Chileen vaihtoon… Eli ehdottomasti seuraan tätä reissua! Ihanaa reissua ja onnea opiskelupolun pään näkymisestä. 🙂

    • Reply Hanna lauantai, huhtikuu 29, 2017 at 15:29

      Kiitos! 🙂 Joo tuo on kyllä sellainen kohde, jota en itsekään malta millään odottaa 🙂

  • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa sunnuntai, huhtikuu 30, 2017 at 15:26

    Oi, kuulostaa ihanalle! Pääsiäissaari siintää luultavasti ensi vuoden suunnitelmissa, mutta sitä ennen luen kieli pitkällä sun kokemuksia paikasta 🙂 Mahtavaa reissua ja onnea opintojen loppurutistukseen!

    • Reply Hanna tiistai, toukokuu 2, 2017 at 09:34

      Kiitos! Oi että, sullakin on sitten mahtavat suunnitelmat ensi vuodelle 🙂 Lupaan raportoida vinkkejä Pääsiäissaarelle 😉

    Leave a Reply