Suomen suurin matkablogiyhteisö

Kulttuurishokin lyhyt oppimäärä

Terveisiä Valenciasta! Meinasin eilen tulla kirjoittamaan postauksen aiheesta kulttuurishokkiahdistusavautuminen, mutta onneksi päätin avautua aiheesta vähän vähemmän ahdistuneena näin päivää myöhemmin. Eilen olisi nimittäin varmaan syntynyt sellaista tekstiä, että myöhemmin olisi saanut naama punaisena miettiä, että kirjoitinko tosiaan joskus näin. Espanjan auringon alle arkielämään solahtaminen ei siis ole sujunut ihan yhtä helposti kuin aikanaan ruotsalaiseen Solsidan-idylliin, mutta toisaalta olen löytänyt hirveän paljon yhtymäkohtia vaihtovuoden epätoivoiseen alkuun, jolloin pitkälti samat ajatukset pyörivät päässä kuin nytkin. Olikin vähän järkytys, että uuteen kulttuuriin sopeutuminen on ottanut näinkin lujille. Oonhan tämän kerran jo kokenut, eikö tämän seuraavan kerran pitäisi olla jo paljon helpompi. Eilen olin ihan valmis jo ostamaan äkkiä takaisin lentolipun Suomeen, mutta pikkuhiljaa alkaa aurinko taas paistamaan (kuvaannollisesti siis, kirjaimellisestihan se paistaa koko ajan ja mielestäni voisi välillä vähän vähemmänkin porottaa).

Mikä täällä Espanjassa sitten on ensimmäisinä päivinä mättänyt? Asunnolle saavuin välitysfirman työntekijän kanssa, joka haki minut asemalta. Nainen taisteli molemmilla ovilla avainten kanssa, ja kauhulla vain katsoin touhua ja mietin, etten ikinä tule pääsemään enää kämppään takaisin, kun sieltä lähden. Kämpän ovessa on kolme lukkoa, joista kahteen sopivaa avainta minulla ei edes ole. Toivottavasti kämppikset eivät myöskään saa näitä varmuuslukkoja kiinni, ettei tarvi jäädä rappukäytävään. Ensimmäisen kerran poistuessani harjoittelin lukon avaamista ensin niin, että ovi oli auki. Alaovea en kuitenkaan ensimmäisellä kerralla saanut itse avattua, onneksi hissiä odottava naapuri näki ahdinkoni ja kipaisi avaamaan oven. Mutta nyt muutaman kerran ovista kuljettuani alan oivaltaa niiden salat. Ovia täytyy vetää hieman itseensä päin ja samalla varovasti nitkuttaa avainta lukossa. Välillä ovi aukeaa jo ensiyrittämällä, oon niin ylpeä itsestäni, kun onnistun siinä. (Mutta edelleen suosittelisin espanjalaisille Abloy-lukkojen hommaamista…)

14191555_10209650397684265_1935013257_o

Lukko-ongelman lisäksi kämppä ei ensivilkaisulla ollut ihan yhtä siisti kuin kuvissa. Vessat kaipaisivat kuurausta, keittiön kaapit ovat jo täynnä purkkeja ja pakkauksia ja sohvat epämääräisten tahrojen peitossa. Selvästi asunnossa siis jo asuttiin, mutta sunnuntaina ei ketään näkynyt missään. Yhdessä huoneessa kuitenkin joku oli, sillä illalla kuulin sieltä puhetta, mutta kyseinen tyyppi pysyi näkymättömissä koko päivän. Onneksi tänään harjoittelusta tullessani törmäsin toiseen kämppikseen, mukavanoloiseen tyttöön Färsaarilta, ja sain häneltä hieman kyseltyä muistakin kämpässä asuvista. (Näkymätön kämppis on ranskalainen poika, joka ei oikein osaa puhua muuta kuin ranskaa, eli saan vielä ryhtyä kämpän tulkiksi.)

Eniten kuitenkin kirosin koko espanjalaisen elämäntavan, kun ajattelin nopeasti käväiseväni viereisessä supermarketissa ruokaa ostamassa. Mutta eihän espanjalaiset marketit olekaan pyhäpäivinä auki! (Täällä ei muutenkaan ikinä tunnu olevan mikään auki. Puolet liikkeistä on aina kiinni, kun menen ohitse.) Koska nälkä oli jo kova, oli pakko löytää edes jotain purtavaa. Luulin bonganneeni leipäkaupan, joka olikin sitten jonkinsortin ravintola. Menua tutkiessani en ymmärtänyt juuri minkään ruokalajin nimestä hölkäsen pöläystä ja taas sai tyhmänä ulkomaalaisena mennä kyselemään, että mitä mikäkin on. Siitä huolimatta valinta ei ollut kovin onnistunut, sillä eteen kannettiin joku paksu maissilettu, jonka päällä oli sentin paksuiset kimpaleet juustoa. Juuri uuteen maahan saapuneena kaikki tällaiset arjen pienet vastoinkäymiset tuntuu jäävuoren kokoisilta ja entisestään kasvattaa ikävää takaisin kotiin. Kyllähän tuostakin taas selvittiin, sillä pikainen googlettelu kämpillä selvitti, että keskustasta kyllä löytyisi auki oleva ruokakauppa.

14191486_10209650243840419_1843127554_o

Oma teoriani on, että tyhjä kämppä, joka ei tunnu vielä kodilta ja epävarmuus siitä, miten uudessa maassa toimitaan kaikissa käytännön jutuissa, on aluksi juuri se asia, joka itsellä laukaisee kulttuurishokin. Ajatus siitä, että tässä pienessä huoneessako pitäisi seuraavat kuukaudet viettää, kauhistuttaa ja se ”oma koti” tuntuu kaikkea muuta kuin kotoisalta. Kunhan saa tavaroita paikalleen ja löytää esimerkiksi tiskaamiseen ja kokkaamiseen jotain rutiinia, alkaa mikä tahansa kömmeli tuntua jo paljon enemmän kodilta. Mutta ensi alkuun on myös ihan järkevää poistua siitä ahdistavasta kämpästä ja lähteä vähän kaupungille aistimaan paikallista elämänmenoa. Reissatessa kulttuurishokki harvoin vyöryy päälle, sillä lomalla osaa paremmin ottaa kunkin kulttuurin kummallisuudet vain hauskana eroavaisuutena ja saa tutustua pelkästään itseä kiinnostaviin puoliin kaupungista. Uuteen maahan muuttaessa taas joutuu väkisinkin tekemisiin paikallisen byrokratian kanssa ja joutuu tekemään paljon hankalalta tuntuvia juttuja, jotka on vain pakko tehdä heti alkuun. Ja kun asioiden hoito sujuu taas niin, että kävelet toimistoon A, jossa sanotaan, että palaa tunnin kuluttua ja sitten ajattelet, että ehdit käydä toimistossa B, jossa sanotaan, että paikka on jo kiinni ja käsketään palata huomenaamulla, niin väkisinkin alkaa ärsyttämään. Ja kun kaiken tämän on jo kerran kokenut Ranskassa ja yrittänyt hyväksyä, että kyseessä on vain paikallinen tapa hoitaa asioita, niin täällä ei jaksa ajatella muuta kuin, että ei jaksaisi taas tätä samaa rumbaa.

Kaikesta huolimatta, vaikka eilen olisi ollut valmis luovuttamaan koko homman suhteen, väistyy se pahin ensishokki aina lopulta. Eilen koko Espanjan kurjuutta märehtiessä alitajuisesti tiesin, että tämä menee ohi ja on tästä ennenkin selvitty. Siinä hetkessä se ajatus ei toki paljon auta tai lohduta, mutta siitä huolimatta olo alkaa jossain kohtaa helpottaa. Itsella alkoi tänään harjoittelu yliopistolla ja vaikka eka päivä olikin yhtä säätöä espanjalaiseen tapaan (Miten mä edes ajattelin, että meille pidettäisiin ekana päivänä perusteellinen infopläjäys asioista ja asioihin perehdyttäisiin systemaattisesti ja järjestelmällisesti!?), niin oli kuitenkin mukava tavata muuta harjoittelijat ja päästä mukaan paikalliseen työyhteisöön. Harjoittelupaikassa kaikki ovat olleet oikein mukavia ja toimistossa on hirveän rento meininki. Pikkuhiljaa alkaa kulttuurishokkikin hälvetä, hiuksia tulen tosin varmasti vielä useasti halkomaan näiden espanjalaisten kanssa, ennen kuin opin, että ei se niin justiinsa oo, pääasia että muistaa pitää ruokkiksen ja almuerzon eli välipalatauon.

14163882_10209650399484310_880135705_o

Pari vinkkiä kulttuurishokin selättämiseen:

  • Tee asunnostasi kotoisa. Tuo Suomesta mukanasi joku tärkeä tavara, valokuvia ym. ja laita se heti esille. Tai käy ostamassa jotain kivaa huoneeseesi, esimerkiksi ruukkukasvi, juliste tai pieni matto.
  • Pura laukut ja etsi asioille omat paikat. Niin elämä muuttuu pikkuhiljaa rutiiniksi uudessakin paikassa.
  • Tutustu ihmisiin ennen kaupunkiin saapumistasi. Elämää helpottaa kummasti, kun tietää, ettei ole ypöyksin tuntemattomassa ympäristössä. Itsellä on käynyt hyvä säkä, sillä Ranskaan lähdin kaverini kanssa ja täällä Valenciassakin on eräs kurssikaverini Tampereen yliopistosta. Pahimmassa kulttuurishokissa helpottaa kummasti, kun voi purkaa tuntoja suomeksi. Mikäli ei etukäteen tunne ketään uudesta kaupungista, voi juttuseuraa etsiä myös esimerkiksi Couchsurfingin tai vaihto-opiskelijoiden Facebook-ryhmän kautta.
  • Ystävät Suomessa ovat vain puhelinsoiton päässä. Kun kaikki pännii, ärsyttää ja ahdistaa, soitto kotiväelle Suomeen monesti auttaa. Kun joku toinen sanoo, että kyllä sä pärjäät siellä, alkaa asiaan itsekin hieman enemmän uskoa.
  • Älä jää kotiin kököttämään. Keksi itsellesi tekemistä, mene kiertelemään kaupungille, rannalle tai vaikka shoppailemaan. Näin alat pikkuhiljaa nähdä uudessa kulttuurissa hyviäkin puolia.
  • Kun mikään ei auta, Ikean lihapullat pelastavat. Ne ovat kaikkialla maailmassa samanlaisia. (Itse aion mennä huomenna toteuttamaan tämän kohdan listalta.)

Millaisia kokemuksia teillä lukijoilla on kulttuurishokista?  

Previous Post Next Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa maanantai, elokuu 29, 2016 at 22:44

    Mä osaan niin samaistua tohon avaintuskaan! Yövyin Roomassa hostellissa, josta sain käteeni varmaan puolen kilon avainnipun täynnä eri avaimia. Yksi kävi hostellirakennuksen ulko-oveen, yksi hostellin pääoveen, yksi huoneen oveen ja parin funktion oon jo autuaasti unohtanut. Jokaisen oven kohdalla oli kauhea arpominen siitä, mikä avain kävikään mihin. Kaikkein pahin oli se ulko-ovi. Hostellin työntekijälläkin oli vaikeuksia sen kanssa, niin mullakin. Eka iltana hostellilta tultiin avaamaan ovi kun soittelin summeria (koska ovi ei auennut), toisena iltana joku paikallisen ravintolan mies avasi mulle oven, kun olin tapellut sen kanssa joku 5 minuuttia 😀 Ulkomaille en oo koskaan muuttanut, edes lyhyeksi aikaa, mutta voin kyllä kuvitella sen fiiliksen, kun mistään ei tuu heti sitä positiivista ”kyllä tästä selviää” -vibaa, vaan kaikki tuntuu hankalalta. Toivottavasti hommat alkaa luistaa siellä päivä päivältä paremmin 🙂

    • Reply Hanna maanantai, elokuu 29, 2016 at 23:08

      Siis joo mä en ymmärrä, miksi ne tekee näistä lukoista niin vaikeita!? Mäkin oon Ranskassa sohvasurffatessa törmännyt tilanteeseen, jossa en vaan saanut avaimella sitä ovea auki. Eikä saanut paikalle soitettu kämpänomistajakaan kyseisellä avaimella, onneksi hänen omansa sentään toimi ja päästiin sisälle. Täällä olis hommaa helpottanut, jos olisi tiennyt kämppisten olevan kotona, niin olisi tiennyt jotenkin pääsevänsä takaisin kämppään… Alku on kyllä aina niin tuskaisan hankalaa, nyt vaan ajattelin että kaikki menisi helpommin, kun en ihan ekaa kertaa oo samassa tilanteessa. Mutta päivä päivältä paremmin, se on pääasia 🙂

  • Reply Marimente maanantai, elokuu 29, 2016 at 23:52

    Heh, voihan lukko-ongelmat! Italiassa ollaan vähän samalla meiningillä ja poikaystävä sai kerran avaimen katkeamaan niin, että se jäi rakennuksen ulko-oven lukon sisälle eikä lukkoseppäkään saanut sitä pois. Siispä lukko kokonaan vaihtoon ja kaikille rakennuksen asukkaille uudet ulkoavaimet, AUTS! 😛 Ite oon myös taistellut lukkojen ja ovien kanssa niin Venetsiassa kuin Genovassakin ja joka kerta on yhtä hömelö oli. Nykyinen lukko toimii pienin liikkein pikku hiljaa kitkuttamalla, joten jotain on nähtävästi opittukin 🙂 Tsemppiä sulle Valenciaan, varmasti kaikki muuttuu alkushokin jälkeen vielä iloksi ja huikeaksi kokemukseksi!

    • Reply Hanna tiistai, elokuu 30, 2016 at 21:42

      Haha voi ei, toivottavasti mä en tunaroi lukkojen kanssa niin, että koko kämpälle joutuu hommata uudet avaimet 🙂 Tuossa on kyllä selkeästi joku tekniikka, sillä nyt alkaa jo ihan huomaamatta ovet aukeamaan ekalla yrittämällä 😀 Mulle tää on eka kerta, kun oman asunnon avain on ollut vaikea, Ranskassa lukot olivat onneksi suhteellisen helppokäyttöisiä opiskelija-asuntolassa (kai ne eivät halunneet olla koko ajan avaamassa ovia opiskelijoille, jotka eivät osaa käyttää lukkoja). Kiitos tsempeistä, kyllä tästä varmasti tulee vielä mahtava kokemus, kun vähän aikaa ehtii totutella espanjalaiseen elämänmenoon 🙂

  • Reply Katja tiistai, elokuu 30, 2016 at 08:22

    Oi että mikä listaus 😀
    Kuulostaa niin espanjalaiselta. Oon jo lomilla ärsyyntynyt siitä, ettö mikään ei ole koskaan silloin auki kun pitäisi. Eiköhän se arki siitä ala avaimine päivineen kulkemaan. Ja lisäämpä tähän listaan sen, että kun alkaa oikein ärsyttää niin lähde sinne rannalle kävelemään ja upota jalat hiekkaan. Rantaterapia auttaa aina, ainakin vähän. 😀

    • Reply Hanna tiistai, elokuu 30, 2016 at 08:57

      Haha joo ihan ihme homma, kun jotkut liikkeet on aina kiinni, luulis että ei oo edes kannattavaa tollanen liiketoiminta 😀 Kyllä tämä tästä taas suttaantuu ja rantaterapia voiskin olla hyvä idea, vielä en oo sinne asti ehtinyt 🙂

  • Reply Suvi tiistai, elokuu 30, 2016 at 17:57

    Luin tän sun postauksen aamupalaa syödessä ja siitä olikin sitten mulle jopa hyötyä! Tajusin töissä että erään henkilön käytös saattoi todennäköisesti johtua juurikin kulttuurishokista ja se oli sitten ymmärrettävämpää. 🙂 Ei olis varmaan tullu mieleen muuten.

    Ihanaa syksyä Epsanjaan!!

    • Reply Hanna tiistai, elokuu 30, 2016 at 21:43

      Kiitos Suvi! 🙂 Haha hyvä, että mun jutuista on ollut hyötyäkin! Kulttuurishokki voi kyllä olla taustalla yllättävissä jutuissa ja vaikka itselle onkin vaikea uskoa, niin kyllä sitä Suomeen muuttavillakin varmasti esiintyy!

  • Reply säppä keskiviikko, elokuu 31, 2016 at 23:10

    Tsemppiä alkuvaikeuksiin, toivottavasti alkaa jo helpottaa! Jos yhtään lohduttaa, niin tuo ”kaikki tuntuu koko ajan olevan kiinni muutenkin” tulee vielä muuttumaan nyt kun kuukausi vaihtuu syyskuuksi. Elokuu on lomakuukausi ja ainakin meidän barriossa puolet paikoista on kiinni ihan vaan loman takia, mutta aukeavat tässä pikkuhiljaa tämän viikon aikana. 🙂 Ja hei mennään vaikka kupposelle joku päivä, jos kaipaat jeesiä jossain tai jotain selitystä näihin paikallisiin kummallisuuksiin! Toivon, että lopulta vielä ihastut kaupunkiin – täällä on mukava asustaa. 🙂

    • Reply Hanna torstai, syyskuu 1, 2016 at 19:36

      Kyllä elämä pikkuhiljaa tästä asettuu, kun Valencia alkaa näyttää paremman puolensa 🙂 Haha tää loma tuntuu kyllä vaikuttavan kaikkeen, metrot ei oo kulkenut kovin usein, liikennekorttitoimisto ei oo ollut auki järkeviin aikoihin ja kaikki on tosiaan ollut kiinni. Hei olis kyllä kiva käydä kahvilla joku päivä, laittelen sulle vaikka spostia viikonloppuna, kun ehdin:)

    Leave a Reply