Suomen suurin matkablogiyhteisö

Näillä vinkeillä vietät onnistuneen loman Ljubljanassa

Slovenian pääkaupunki, vajaan 300 000 asukkaan sympaattinen Ljubljana, taitaa olla monelle suomalaiselle vielä suhteellisen tuntematon kaupunkikohde. Itsekään en tiennyt kaupungista etukäteen juuri mitään, enkä siten osannut odottaa oikein mitään Slovenian reissun ”pakollisilta” parilta kaupunkipäivältä. Siksipä Ljubljana onnistuikin yllättämään sillä, miten suloinen ja viihtyisä kaupunki oli. Ehdottomasti suurin tekijä oli se, että vanha kaupunki oli rauhoitettu kävelykaduksi ja Ljubljanica-joen rantojen ravintolat ja kahvilat tuntuivat suorastaan kutsuvan istuskelemaan terasseilleen. Ennen kuin toisin todistetaan, julistan Ljubljanan ehdottomasti koko Euroopan viihtyisimmäksi pääkaupungiksi! Ja tämän mainospuheen myötä kun alkaa loma Slovenian pääkaupungissa houkuttelemaan, lupaan, että näillä vinkeillä reissusta tulee varmasti onnistunut.

P1019390

Näe

Ljubljanan kiertää helposti päivässä, sillä kaupungissa ei kauheasti varsinaisia nähtävyyksiä ole. Suloinen vanha kaupunki löytyy joen varrelta, ja kuuluisimmat kirkot, sillat ja aukiot sijaitsevat kaikki lähellä toisiaan. Prešernov trg on kaupungin keskusaukio, jolta löytyy sekä vaaleanpunainen fransiskaanikirkko että kuuluisa kolmoissilta Tromostovje. Kyseisellä aukiolla voi myös ihmetellä Ljubljanan omaa säätä, sillä keskellä toria on alue, jossa sataa aina, vaikka muuten paistaisikin aurinko. (Aukion yläpuolelle viritetyillä naruilla ja sadettimilla saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa…) Parasta Ljubljanassa on vain kierrellä ympäri mukulakivikatuja, istahtaa välillä joenrantaan ihmettelemään kaupungin vilinää ja ihailla vanhoja rakennuksia. Jos jaksaa kävellä hieman pidemmälle, löytyy keskustan ulkopuolelta myös viihtyisä Tivolin puistoalue.

P1018826

P1018915

P1018918

P1018965

Koe

Kaupunkiin pystyy tutustumaan kävelyn lisäksi myös risteilemällä, sillä Ljubljanica-jokea pitkin pääsee tunnin mittaiselle veneajelulle 8€:n hintaan. Lipunmyyjiä löytyy eri kohdista joenvartta ja firmojakin on useita. Veneajelu oli ihan kiva turistikokemus, mutta aika samat jutut näkee kyllä kävellenkin. Lisäksi suurin osa istumapaikoista sijaitsi veneen sisätiloissa, joten ulkopaikoilla oli kauniina päivänä ahdasta, kun kaikki halusivat istua auringossa. Toinen kokemisen arvoinen juttu on Ljubljanan pimenevä ilta, kun joenvarsi täytyy illastajista ja kaupungin valot syttyvät. Varsinkin kaupungin yllä kohoava linna oli ilta-aikaan kauniisti valaistu.

P1018936

P1018978

P1018809

P1018817

Ihaile maisemia

Vanhan kaupungin vierestä kukkulan päältä löytyy Ljubljanan linna, josta näkee kivasti ympäröivät maisemat. Linnalle kipuaminen on hikistä hommaa, mutta näköalat palkitsevat. Ja pääsee huipulle myös hissillä, jos kapuaminen ei kiinnosta. Sisäänpääsy linnaan maksaa 7,50€ aikuiselta ja 5,20€ alennusryhmäläisiltä, mutta ilman lippuakin pääsee jo sisäpihalle ihmettelemään. Mitään vanhanaikaisia linnan sisätiloja alueelta ei oikein löytynyt, vaan linnasta löytyy ravintola ja juhlatiloja. Lipulla pääsi katsomaan lyhyen esittelyvideon linnan historiasta sekä kiipeämään korkeimpaan torniin, josta tietysti aukesivat ne upeimmat näköalat.

P1018858 P1018880 P1018886 P1018902

Nuku

Yövyttiin mennen tullen Ljubljanassa ja kaupungissa tuli testattua kaksi melko erilaista majoituskokemusta. Molemmilla kerroilla haluttiin majapaikka suhteellisen läheltä bussiasemaa, jotta laukkuja ei tarvisi raahata kaupungin toiselle puolelle. Sitä vastoin keskustaan oli molemmista majoituksista vähän kävelymatkaa, joten ehkä jälkiviisaana olisi ollut parempi jaksaa raahata laukkuja vähän pidemmälle, jotta ei sitten muuten olisi tarvinnut kävellä niin paljon. Ensimmäinen majapaikkamme Central Hotel oli siisti perushotelli, josta saatiin n. 100€/yö tilava neljän hengen huone. Runsas aamupalakin kuului hintaan, mikä oli plussaa. Viimeiselle yölle jouduttiin valita hostellimajoitus, koska kaupungissa olivat jo monet hotellit täynnä. Hostel Celica on vanhaan vankilaan remontoitu hostelli, jonka sisustuksessa rakennuksen edellinen käyttötarkoitus edelleen näkyy. Tuolla voisi yöpyä myös ihan sellissä, mutta meillä oli onneksi ihan kohtuullisen normaali huone. Neljän hengen huone omalla kylpärillä maksoi tuollakin n. 100€, mutta keskustaan kertyi kävelymatkaa jo vartin verran. Aamupalakin maksoi erikseen 4€, eikä ollut lähellekään yhtä monipuolinen kuin hotelliaamupala. Enemmän sai siis rahalle vastinetta Central Hotelissa, ja tuo Hostel Celican ympäristö oli vielä melko mielenkiintoista aluetta. Hostellin viereisellä alueella oli illalla käynnissä graffitibileet ja saatiin alkuilta seurata sellaista kliseistä ghettomeininkiä, jota näkee yleensä vain leffoissa.

P1018999

Syö

Ljubljanassa ei tarvi nähdä nälkää (edes nirson), sillä naapurimaa Italian ruokakulttuuri on levinnyt myös Slovenian puolelle. Pizzaa ja pastaa saa lähes joka ravintolasta ja lisäksi paikallisiakin ruokalajeja löytyy. Slovenialainen ruoka vaikutti aika raskaalta ja lihapitoiselta, eli ei ihan omaan makuuni. Ljubljanasta löydettiin pari kivaa perusravintolaa, joita suosittelen muillekin kaupunkiin matkaajille. Fine dining -makuelämyksiä ei tosin näistä paikoista kannata lähteä etsimään, mutta ihan perushyviä ruokapaikkoja molemmat. Ljubljanan vanhimmassa rakennuksessa toimivasta Aroma-nimisestä paikasta saa italialaista ruokaa, erityisesti pizzalista oli kattava ja pizzat hyviä. Paninoteka-ravintola sitä vastoin muodostui lähes meidän kantapaikaksi reissun aikana, sillä sieltä löytyi jokaiselle jotakin. Palvelu ei tosin ollut ihan parasta, sillä tarjoilijat näyttivät ruuhka-aikaan kovin stressaantuneilta ja ruokaa sai odotella aina kauan. Bonusvinkkinä vielä Ljubljanaan suuntaaville suosittelen perjantaina piipahtamaan Pogačarjev trg -aukion katuruokatapahtumassa. Joka perjantai aukio täyttyy erilaisista ruokakojuista ja slovenialaisten erikoisuuksien lisäksi löytyy myös makuja maailmalta. Tuolla ei juuri hinnatkaan päätä huimaa, sillä esimerkiksi iso annos paistettuja nuudeleita maksoi vain 4€. Vilinää alueella riitti ja paikalle oli roudattu myös pöytiä sekä penkkejä, jotta kadulla ruokailu olisi vähän mukavampaa.

P1018928

P1018943

P1018983

Liiku

Ljubljanan keskusta on sen verran kompakti, että kaupungissa näppärin tapa liikkua paikasta toiseen on apostolinkyyti. Pyörän vuokraaminen tuntui myös olevan suosittua ja pyöräileviä turisteja näkyi katukuvassa paljon. Pois kaupungista pääsee näppärästi bussilla, esimerkiksi matka Blediin kesti reippaan tunnin ja bussiliputkin olivat melkoisen edullisia. Lentokentältä keskustan bussiasemalle pääsee joko paikallisbussilla, joka kiertää kaikki mahdolliset pikkukylät ja siten matka kestää noin tunnin. Tuo bussi maksoi n. 4€, mutta laukusta joutui vielä maksamaan reippaan euron extraa. Busseja ei kulje kovin usein, joten kannattaa tarkistaa aikataulut etukäteen. Toinen vaihtoehto ovat shuttlet, jotka vievät suoraan hotellille hintaan 9€/hlö (joillain majapaikoilla taisi olla myös sopimuksia alennuksista näiden firmojen kanssa, sillä hostellilta varattuna maksettiin paluukyydistä vain 8€/hlö). Tuo ovelta ovelle -kuljetus oli melko näppärä, eikä loppujen lopuksi hirveän paljon paikallisbussia kalliimpi.

P1018844

Nyt ei muuta kuin Ljubljanan reissu suunnitteille!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, elokuu 21, 2016 at 11:52

    Tää oli kivan kompakti kartoitus Ljubljanasta! Se tuntuu olevan karhusafarin ohella se tän kesän juttu 😀

    • Reply Hanna maanantai, elokuu 22, 2016 at 14:41

      Kiva kuulla! Joo Slovenia ja karhusafarit ovat kyllä olleet tänä kesänä pinnalla 😀 Itse harmittelin vielä reissua varatessa toukokuussa, kun en tahtonut löytää Slovenia-aiheisia blogipostauksia, mutta kesän aikana tilanne on kyllä korjaantunut.

  • Reply Susanna sunnuntai, elokuu 21, 2016 at 23:00

    Näyttää hienolta kohteelta. Kiva silta

    • Reply Hanna maanantai, elokuu 22, 2016 at 14:41

      Ljubljana olikin hieno, samoin kaupungin sillat 🙂

  • Reply Anna / 270 degrees maanantai, elokuu 22, 2016 at 14:56

    Ljubljana on aivan ihana<3 Tykkään ihan hirmuisesti! Tosi hyvä ja kattava paketti kyllä kaupungissa lomailuun. Voisinpa itsekin suunnata tuonne vielä joskus uudestaan…

    • Reply Hanna tiistai, elokuu 23, 2016 at 09:51

      Kiitos kommentista! Mäkin tykästyin Ljubljanaan kovasti, ehdottomasti uusintavisiitin arvoinen paikka 🙂

    Leave a Reply