Suomen suurin matkablogiyhteisö

Sinisten järvien ja karujen vuorten Wanaka

Nyt kun ihanat lämpimät kelit hellivät täällä Suomessakin, on hyvä palata Uuden-Seelannin hellepäiviin muutama kuukausi takaperin. Yksi mielestäni upein paikka Eteläsaarella oli sympaattinen pikkukaupunki Wanaka, joka sijaitsee melko lähellä tunnetumpaa Queenstownia. En tiedä, mistä tuo nimi Wanaka oli jäänyt takaraivoon, mutta reissureittiä Uudessa-Seelannissa pohtiessamme tiesin vain, että tuolla on pysähdyttävä, vaikka ei ollut mitään hajua siitä, mitä paikassa oikeastaan olisi. Todennäköisesti olen kaupungista lukenut jostain blogista (kuka tunnustaa kirjoittaneensa kehuja söpöstä Wanakasta?), ja nimi oli jäänyt suhteellisen yksinkertaisen kirjoitusasunsa takia mieleen. (Mikä ei todellakaan ole itsenstäänselvyys maassa, josta löytyy sellaisia paikannimiä kuin Whakarewarewa, Purakaunui tai Paraparaumu.)

P1014992

Saavuttiin Wanakaan Eteläsaaren harvaanasuttua länsirannikkoa pitkin, ja maisemat alkoivat parantua, mitä lähemmäs Wanakaa saavuttiin. Pitkulaista Wanaka-järveä saatiin ihastella hyvä tovi ennen saapumista kaupunkiin ihan järven toiseen päähän. Tuo vesi oli ihan uskomattoman sinistä, niin kuin monessa muussakin Uuden-Seelannin järvessä ja nuo järveä ympäröivät karut vuoret luovat kivaa kontrastia maisemaan. Tuolla alueella näkyi myös paljon viiniviljelmiä ja ilmasto on tuolla etelässä yllättäen suotuisa viininviljelylle siksi, että korkeat vuoret luovat alueelle mikroilmaston, jossa on lämpöisempää kuin muualla samoilla seuduilla. Meidän Wanakassa ollessa sää olikin todella lämmin, noin 35 astetta hellettä ja iltaisin sai tovin odotella auringon laskettua ennen kuin auto viileni nukkumiseen sopivaan lämpötilaan.

P1015012

Perillä harmitti kovasti, että oltiin varattu Wanakalle (niin kuin lähes kaikille paikoille Uudessa-Seelannissa) vain yksi päivä, sillä lähialueella olisi nähtävää useammaksikin. Tavattiin kirjastossa yksi suomalainen tyttö, joka neuvoi, että jos Wanakassa aikoo tehdä vain yhden jutun, kannattaa kiivetä Roy’s Peakin huipulle. Maisemat sieltä olisivat kyllä olleet ihan mahtavat, ja sinne olisin kovasti halunnut lähteä, mutta monen tunnin vaellus siinä helteessä ei oikein tuntunut hyvälta ajatukselta. Varsinkaan, kun kello alkoi lähestyä kirjastovisiitin jälkeen jo puolta päivää, ja vaellus olisi ollut järkevintä aloittaa aamun viileydessä. Lisäksi kuskin niskajumi oli pahimmillaan juuri tuona päivänä, eikä pään kääntäminenkään oikein luonnistunut, joten katsottiin viisaammaksi jättää vaellus väliin. (Oikeastihan en ollut varma, kestääkö oma kuntoni moista rutistusta, mutta hyvä, että sai kerrankin vieritettyä syyn asiasta toisen osapuolen niskoille ihan kirjaimellisesti, eikä tarvinnut vedota omaan surkeaan suorituskykyyn.) Mutta käveleskeltiin leppoisasti järven rannalla, käytiin uimassa ja jätskillä, joten ihan hyvä vaihtoehto sekin. Tuo Wanakan eräällä rannalla oleva puu oli joku kuuluisampikin juttu, ihan ihme homma, miten tuollainen pikkuinen puu pystyy kasvamaan tuolla keskellä järveä.

P1015022

P1015045

P1015051

Kun tarkemmin asiaa ajattelee, niin Wanakan kuivat ja karut maisemat muistuttavat hieman Etelä-Ranskaa. Samannäköisiä vuoria löytyy nimittäin esimerkiksi Marseillen lähistöltä, jossa myös on kesäaikaan hyvin kuumaa ja kuivaa. Ehkä siksi tykkäsin Wanakasta niin kovasti, koska se muistutti tuttuja maisemia patonkimaasta.

P1015047

P1015071

Koska Roy’s Peakin huippu jäi valloittamatta, oli kaupungin upeat maisemat jotenkin päästävä nähtävään yläilmoista käsin. Niinpä päätettiin kivuta matalamman Mount Ironin kukkulan laelle, joka kohosi vain 250 metriä maanpinnasta. 4,5 kilometrin lenkki vuoren huipulle ja sieltä mäen ympäri kuulosti kevyeltä parin tunnin päiväkävelyltä, mutta mitä vielä. Sen kummemmin asiaa ajattelematta lähdettiin kiertämään vuorta niin päin, että ylös noustiin sitä rinnettä, jonne iltapäivän aurinko porotti suoraan. Alas polku kulki kukkulan toista puolta, joka oli kivasti varjossa tuohon aikaan päivästä. Fiksu olisi ehkä tehnyt tämän toisin päin, eli kiivennyt ylös varjoista rinnettä ja alas sitten auringonpaahteessa. Tuossa kohtaa olin äärimmäisen onnellinen, että oltiin jätetty kunnianhimoisemmat kiipeilyt väliin, sillä jo Mount Ironille kapuaminen noissa hellelukemissa oli kova homma. Hikipisarat vaan valuivat pitkin naamaa ja vettä kului pullotolkulla. Kasvillisuuskin oli pelkkää matalaa pensaikkoa, eikä paljon oloa viilentänyt se, että yritti kykkiä pusikon varjopaikoissa matkan varrella. Onneksi oli tuo järvi, jossa käytiin vielä vaelluksen jälkeen pulahtamassa.

P1015076 P1015095 P1015103

Mutta kyllä ne maisemat siellä huipulla sitten vain palkitsivat kaiken uurastuksen (toisin kuin repussa mössöksi sulanut palkinto-Snickers, jonka syöminen ilman järkkyä sotkua oli vähintäänkin yhtä haastavaa kuin vuorelle kiipeäminen).  Koska kasvillisuus rinteillä on niin olematonta, aukeaa huipulta näköala ihan joka suuntaan. Yhdessä suunnassa näkyy kaupungin katot ja vuorien välissä kimmeltävä järvi, toisessa suunnassa karuja peltoja ja taas niitä vuoria.

P1015090

P1015114

Wanaka lähiympäristöineen pääsi korkealle Uuden-Seelannin upeimmat paikat -listalle, ja itse kaupunki (josta en näemmä maisemien lumoissa tajunnut ottaa yhtään kuvaa) oli myös todella mukava paikka, jossa oli leppoisa tunnelma. Myös naapurikaupunki Queenstown oli kiva ja hienot maisemat olivat sielläkin, mutta kyllä Wanaka vain vetää vertailussa pidemmän korren.

Hei mutta ihana, että vihdoin Suomessakin on päässyt nauttimaan näistä ihanista hellepäivistä. Oli aika leppoisaa hommaa oikolukea gradua tänään parvekkeella aurinkoa ottaessa. Vielä viimeiset viilaukset ja sitten saankin lähettää työn opettajille kommentoitavaksi. Aika uskomatonta, että muutama kuukausi sitten palattiin vasta maailmanympärimatkalta ja gradua oli ennen reissua valmiina kolmisen sivua luonnostelua, ja nyt yhtäkkiä koko työ on tehty. Vaikka onhan tässä aika monta päivää tullut istuttua yliopiston kirjastossa, myös kaikkina upeina kevätpäivinä. Mutta ehkä se on kuitenkin ollut sen arvoista, jos nyt saa nauttia kesästä ilman, että tarvii enää uhrata ajatustakaan koko gradulle! 🙂 Jos maailmanympärimatka muuten vähän hidastaakin valmistumistani, niin ei sitä voi ainakaan gradun lykkääntymisestä syyttää. Reissussa nimittäin tuli tunne, että kunhan vaan tekee sen työn pois alta, aivan sama vaikka ei olisikaan mikään tieteellisen maailman uraauurtavin tutkimus kyseessä. Paras gradu on valmis gradu -mottoni toimikin yllättävän hyvin, sillä pian sellainen löytyy kirjakyllyn kunniapaikalta. (Tai ehkä parempi vaan haudata kyseinen tuotos ullakon perimmäiseen nurkkaan ja toivoa, ettei se koskaan sieltä löydä enää päivänvaloon…)

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Sandra keskiviikko, 1 kesäkuun, 2016 at 09:25

    Upeita maisemia! Ehdottomasti piipahdettava, jos ja kun joskus olen uudestaan Uudessa-Seelannissa ja Queenstownin lähellä.

    Itsekin miettii, että ei se graduprosessi ollut loppujen lopuksi niiiin kova urakka kuin sitä etukäteen stressasi. Jos olisi ollut oikein kunnon tekemisen ja valmiiksi saamisen meininki, niin olisihan sen puskenut parissa kuukaudessa. Onnea valmistumiseen!

    • Reply Hanna torstai, 2 kesäkuun, 2016 at 10:00

      Maisemat oli kyllä upeat! Tuonne menisin uudestaankin, jos joskus vielä lähden Uuteen-Seelantiin 🙂 Mäkin stressasin tuota gradua hirveästi ennakkoon ja olin valmistautunut siihen, että sen kirjoittaminen kestää ainakin vuoden. Alkuun pääseminen oli todella vaikeaa, mutta siitä se kirjoittaminen vain lähti rullaamaan ja itsekin yllätyin, että alitin kaikki itselleni asettamani tavoitteet! 🙂

    Leave a Reply