Suomen suurin matkablogiyhteisö

Uuden-Seelannin korkein vuori Mount Cook – nynnyillekin sopiva vaelluskohde

Maailmanympärimatkan viimeinen vaelluskohde, Aoraki/Mount Cookin kansallispuisto, oli vaikeusasteeltaan niin lälly, että tällainen ei-niin-himovaeltajakin naureskeli reittien helppoudelle. Tuolle 3700 metrin korkuuteen yltävälle vuorelle ei tosin lähdetty kiipeämään, eikä sinne asiaa olekaan kuin asiaan perehtyneillä vuorikiipeilijöillä ja siitä lystistä on varmasti helppous kaukana. Kansallispuiston alueella sitä vastoin kulkee useita lyhyitä patikkareittejä, joille myös ensimmäistä kertaa vaeltava uskaltaa hyvin lähteä. Reittejä oli aika monta, suurin osa kuitenkin vain muutaman tunnin mittaisia, joten ehkä olisi parempi puhua enemmän päiväkävelyistä kuin vaelluksista. Me valittiin ne kolme, jotka mainittiin Lonely Planet -oppaassani (periaatteena, jos paikka ei ole Lonely Planetissa, ei siellä ole mitään nähtävää :D) Mount Cook Villagen DOC-leirintäalue oli loistava tukikohta, koska muutama reitti lähti suoraan sieltä, esimerkiksi suosittu kolmen tunnin Hooker Valley Track, joka vei ihmettelemään Aoraki/Mount Cookia niin läheltä kuin perusvaeltajalle oli mahdollista.

P1016182

Jo ajomatkalla Pukaki-järven rannalla mutkittelevaa tietä pitkin saatiin ihailla Mount Cookin massiivista siluettia. Tosin hieman huomion itse vuorelta varasti tuon järven vesi. Vai onko jossain järvessä muka vielä kirkkaamman turkoosia vettä kuin tuossa jäätiköiden sulamisvesistä muodostuneessa vuoristojärjessä? En usko, ellen omin silmin näe! Sankoin joukoin paikalla olleet kiinalaiset turistit olivat myös ihan suut ymmyrkäisinä näyn edessä. Tuo kansallispuisto taisi olla muutenkin kiinalaisten ykköskohde Uudessa-Seelannissa, sen verran sankoin joukoin heitä tuli kameroineen vastaan vaelluspolun varrella.

P1016202

Saavuttiin Mount Cookille iltapäivästä ja käytiin ensiksi vaeltamassa lyhyt Kea Point Track. Lonely Planetin mukaan se olisi ollut edestakaisin kahden tunnin retki, mutta matka-aika oli varmaan laskettu sellaiselle, joka lähtee varvassandaalit jalassa ja pysähtyy kahden metrin välein ottamaan kuvia. Me nimittäin selvittiin tuosta jäätikön sulamisjärven viereen päättyvästä reitista noin tunnissa, ja itse en siis todellakaan ole mikään himovaeltaja. Reitin päätepisteella saatiin ihailla Mount Cookin lisäksi muitakin ympäröiviä vuoria ja niiden rinteiden jäätiköitä.

P1016211 P1016231

Kea Point Trackiä kivempi reitti oli kuitenkin kolmen tunnin edestakainen Hooker Valley Track, jota voi jo vähän enemmän kutsua vaellukseksi. Polku kulki (kuten lähes kaikki muutkin kansallispuiston reitit) vuorten ympäröivässä laaksossa ja korkeuseroja matkan varrella oli erittäin minimaalisesti. Tällaisia kaikkien vuoristokohteiden pitäisi olla, että kauniista maisemista pääsisi nauttimaan ilman tuskallisia monen tunnin ylämäkeen tarpomisia. Me lähdettiin polulle heti aamusta, ja vaikka muitakin oli jonkin verran liikkeellä, niin enimmäkseen saatiin vielä nauttia luonnonrauhasta. Takaisinpäin tullessa vastaan alkoi tulla tasaisena letkana muita turisteja, joten kannattaa ehdottomasti yrittää olla paikalla ennen pahinta ruuhkaa.

P1016233 P1016257

Reitillä täytyy myös ylittää kolme puroa riippusiltoja pitkin. Ne olivat oikein korkeanpaikankammoisen unelmapaikkoja, sillä sillat notkuivat ihan mielettömästi kävellessä ja alhaalle oli todella pitkä matka. Itse kipitin mahdollisimman nopeasti yli, etteivät huteralta tuntuva silta vain romahda alla, kun taas mies ihan tahallaan pompotti siltaa mahdollisimman paljon, ihan kuin en olisi ollut kauhuissani jo ilmankin…

P1016266 P1016276 P1016281

Aoraki/Mount Cook hallitsi maisemia reitin koko loppupätkän, ja kuten kuvista näkyy, keskityin kuvaamaan vuorta kiinalaisen turistin intohimolla (vuori 2000 metrin päästä kuvattuna, vuori 1999 metrin päästä, vuori 1998 metrin päästä ja niin edelleen). Meillä oli onnea sään kanssa, sillä saatiin ihailla vuorimaisemia ilman, että pilvet peittivät huiput, mikä ilmeisesti ei tuolla ole mikään itsestäänselvyys. Reitin päätepisteellä oli taas yksi harmaa jäätikön sulamisjärvi. Tuolla opittiin muun muassa se, että mitä lähempänä jäätikköä ollaan, sitä harmaampia sulamisvedet ovat ja vasta tarpeeksi kaukana jäätiköistä pääsee ihailemaan sitä kirkkaanturkoosia vedenväriä, kun suurin osa kiviaineksesta on jäänyt matkan varrelle.

P1016294 P1016310 P1016335

Ennen poislähtöä ajeltiin vielä Tasman-järvelle, jossa oli kiivettiin puolen tunnin reitti ihailemaan Uuden-Seelannin suurinta jäätikköä. Yleensähän kaikessa kiipeämisessä huipulla odottavat maisemat ovat kiipeämisen arvoiset, mutta tuolla ihasteltavaa riitti vain alas laaksoon avautuvassa maisemassa, sillä itse jäätikkö oli melkoinen pettymys. Tasmanin jäätikkö nimittäin sulaa vauhdilla ja koko jäätikkö olikin ihan hiekan peitossa. Pettymys oli melkoinen, kun ensin oli hikoillut huipulle ja sitten katsoi ympärilleen, että niin missä se jäätikkö oikein on ja sitten tajuaa, että se on tuo musta tasanko vuorien välissä. Argentiinan Perito Morenon jälkeen Uuden-Seelannin jäätiköt olivatkin melkoisen laimeita ilmestyksiä, ihan samoin kuin Iguazún putousten jälkeen muut vesiputoukset tuntuivat aika pikkuisilta.

P1016341

Aoraki/Mount Cookin kansallispuisto oli maisemiltaan yksi Uuden-Seelannin hienoimpia paikkoja ja esimerkiksi Christchurchista ajomatka sinne oli ihan inhimillinen, koska tiet eivät yllättäen olleetkaan kiemuraisia vuoristoteitä, kuten ajatella saattaisi. Mikäli tuolla ei halua yöpyä leirintäalueella, kannattaa majoitukset varata ajoissa, koska ainakin kesäaikaan ne ovat usein täynnä. Kansallispuiston helpot reitit sopivat ihan kokemattomillekin patikoijille eikä laaksossa käveleminen vaadi edes hyvää fyysistä kuntoa. Ja campervanilla liikkuvat kiittävät sitä, että kylän public shelterissä pääsi lämpimään suihkuun parilla dollarilla vaellusten päätteeksi. Se on sitä campervan-elämän luksusta 🙂

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Noora maanantai, toukokuu 2, 2016 at 21:07

    Onpa ihanan näköistä! Odotan kyllä niin kovaa sitä, että pääsen Uudessa-Seelannissa käymään! Mulla on muuten kanssa sama vika, otan vuorista kuvia suunnilleen jokaisesta kulmasta ja noin metrin välein 😀 Mutta kun joka askeleella ne vaan muka näyttää niin erilaiselta… On kyllä huikean turkoosi tuo järvi. Mun blogin bannerissa on kuva myös yhdestä vuoristojärvestä Sveitsissä, about 1800 metrissä. Varsin kirkas turkoosi sekin on, mutta kyllä tuo taitaa viedä voiton 🙂

    • Reply Hanna tiistai, toukokuu 3, 2016 at 08:46

      Joku niissä vuorissa vaan viehättää, kun joka toiseen kuvaan täytyy ikuistaa vuoren huippu. Näin reissun jälkeen onkin kiva käydä kuvia läpi, kun samasta vuoresta on satoja kuvia 😀 Siis tuo oli ihan käsittämättömän turkoosi tuo järvi, onhan sitä kirkkaita vesiä tullut vastaan ennenkin, muttta tuo oli aika paljon kaikkia muita näkemiäni vesistöjä turkoosimpi. On se luonto vaan ihmeellinen! 🙂

    Leave a Reply