Suomen suurin matkablogiyhteisö

Mitä mukaan kolmen kuukauden maailmanympärimatkalle?

Tämä postaus jäi kirjoittamatta reissua edeltäneissä kiireissä, mutta oikeastaan on ihan hyvä tehdä pakkauslistaus vasta nyt, kun on myös kokemusta, mikä oli turhaa ja mikä ei. Meidän kohteiden ilmasto-olouhteet poikkesivat aika paljon toisistaan, aina Australian 40 asteen helteistä Patagonian lumisateisiin ja vuoristoilmastoon. Aloitin pakkauksen suunnittelun sillä, että kaivoin joka kohteen ilmastotiedot esille, joista sai osviittaa, millainen sää paikoissa olisi meidän vierailun aikana. Vertailun helpottamiseksi vertasin ilmastodiagrammeja Suomeen ja lopputulos oli se, että kuumuuden lisäksi täytyy varautua Suomen kesään ja alkusyksyyn. Suurin osa meidän kohteista oli luontokohteita, ja patikointikin oli suunnitelmissa, mikä ohjasi aika pitkälti pukeutumista. Suurin osa kaupunkikohteista taas oli lämpimissä maissa, joten kylmän ilman siistejä kaupunkivaatteita ei edes otettu mukaan. Maailmanympärimatkalle pakatessa tyylikkyys kannattaa unohtaa suosiolla ja muotihepeneiden sijaan mukaan kannattaa pakata monikäyttöisiä perusvaatteita. Liikaa tavaraa ei missään nimessä kannata ottaa mukaan, sillä uusia vaatteita saa kyllä tarvittaessa ostettua reissusta lisää (ja yleensä niitä tulee reissuilta ostettuakin). Kokemus kuitenkin opetti, että sukkia ja alushousuja ei koskaan voi olla mukana liikaa. Mitä kaikkea meidän mukana sitten kulkikaan?

P1011656

Kylmän ilman vaelluskamat vs. lämpimän ilman vaellusasu

P1015181

Laukut

Tällaiselle reissulle kannattaa ehdottomasti lähteä rinkan kanssa, perässä vedettävä iso matkalaukku olisi ollut äärimmäisen epäkäytännöllinen jatkuvasti paikasta toiseen siirtyessä. Minulla oli mukana 50-litrainen rinkka ja miehellä hieman isompi 75-litrainen. Mikäli suunnittelee rinkan ostoa ennen reissua, kannattaa valita sellainen malli, jossa on muutama sivutaskukin, itsellä ei nimittäin ollut. Minun rinkkani paino vaihteli 8-12 kilon välillä riippuen siitä, mitä olin milloinkin pakannut käsimatkatavaralaukkuun ja miehen rinkka taisi olla jotain 15 kiloa koko reissun. Käsimatkatavaralaukkuna minulla oli äärimmäisen epäkäytännöllinen olalla kannettava laukku, jonne toki mahtui paljon tavaraa, mutta jota oli erittäin rasittavaa kanniskella paikasta toiseen. Lisäksi passi, rahat ja puhelin kulkivat kätevästi pikkulaukussa, jota pidin mukana aina kaupungilla kulkiessani. Miehen käsimatkaravaralaukku taas oli pikkuinen kasaanmenevä reppu, jonne ei kovin paljoa tavaraa mahtunut. Ostohetkellä oli kuulemma ajatellut, että pieni reppu on kätevä, kun sen saa sitten rinkkaan, mutta ihan loppuun asti ei kuitenkaan ollut miettinyt, että yleensä bussilla tai lentokoneella liikkuessa tarvii pienemmän laukun arvotavaroille. Jälkiviisaana ostaisin molemmille kunnon kokoiset päiväreput, jonne mahtuisi myös tietokone kätevästi. Niin ei sitten tarvisi lähteä päivävaellusta vetämään rinkan kanssa, kun kaikki tarvittavat vaihtovaatteet eivät mahdukaan siihen ylipieneen mukana olevaan reppuun, mun laukusta kun ei paljon iloa vaellushommissa ollut.

  P1017722

Vaatteet

Vaatteet kannattaa pakata muovipusseihin, sillä laukusta on helpompi kaivella pusseja kuin yksittäisiä vaatekappaleita. Clas Ohlsonilta ostetut tyhjiöpakkauspussit olivat käteviä, sillä niistä sai ilman rullattua pois ja vaatteet veivät vähemmän tilaa. Mitä minulla sitten oli mukana:

  • Tuulitakki, pipo, paksumpi huivi ja hanskat
  • Fleece, villapaita ja college-paita (Mikäli suunnittelee vaellusretkiä, fleece on ihan ehdoton hankinta, sitä vastoin villapaita oli aika turha, käytin sitä ehkä pari kertaa, koska fleece ajoi asiansa paremmin.)
  • 2 ohutta pitkähihaista, 2 t-paitaa, 6 toppia, 2 olkaimetonta toppia ja urheilupaita (Urheilupaitaa en juuri käyttänyt, vaan vaeltaessa oli lämpimissä paikoissa alla pelkkä puuvillatoppi ja kylmemmissa paikoissa aluskerrasto. Myös olkaimettomat topit olivat turhakkeita, jos en käytä niitä Suomessakaan, miksi käyttäisin niitä ulkomailla. T-paitoja käytin lähinnä yöpaitoina lämpimissä kohteissa.)
  • Tekninen aluskerrasto, tuulihousut, college-housut, paksut legginssit, juoksutrikoot ja ohuet sukkahousut (Kerrasto oli ihan ehdoton, sitä vastoin legginssejä tarvin vain vaihtohousuina Torres del Painella, kun kaikki vaatteet olivat sateen jäljiltä läpimärät. Juoksutrikoita käytin vaeltaessa, jos tuulihousut olivat liian kuumat, mutta ne olivat hieman epämukavat monen tunnin vaelluksilla, joten monesti käytin vain pelkkiä kerrastohousuja. College-housut olivat supermukavat lennoille, farkkuja en ottanut ollenkaan mukaan, koska suurimmassa osassa kaupunkikohteista tarkeni shortseilla. Ohuita sukkahousuja en käyttänyt kertaakaan, sillä jos ulkona oli niin kylmä, ettei tarjennut mekolla, laitoin housut.)
  • Farkkushortsit, mustat shortsit, hellemekko, musta lyhyt hame (Ostin Australiasta myös ohuet shortsit, joita pystyi käyttämään yöhousuina yhteismajoituksissa sekä toisen hellemekon. Musta hame taas oli ihan turhake, liian hienostelujuttu tällaiselle reissulle.)
  • Pitkähihaiset yökkärit, villasukat (Pitkähihaiset yökkärit toimivat suurimmassa osassa paikoissa, koska ilmastoiduissa huoneissa on kylmä. Ja villasukat toimivat nekin lähinnä yösukkina, olen hieman mummoinen sen suhteen, että paljain varpain en pysty nukkumaan.)
  • 10 Alushousut, 12 sukat, lentosukat, 2 rintaliivit, urheilurintsikat, bikinit (Sukkia kannattaa olla sekä nilkkasukkia että pidempivartisia.)
  • Matkapyyhe (Nopeasti kuivuva ja pieneen tilaan menevä matkapyyhe säästää tilaa laukussa aika paljon, mutta tarpeeksi suuren pyyhkeen löytäminen oli kyllä hieman haastavaa. Minun omani on Scandinavian Outdoor Storesta ja verrattuna miehen XXL:stä ostettuun pienempään pyyhkeeseen laatuero on aivan huikea. Oman laukkuni seikkaillessa maailman lentokentillä jouduin lainaamaan miehen pyyhettä, ja ei tarvinnut kuin kerran puristaa tukka pyyhkeeseen, niin koko kankaanpala oli aivan läpimärkä eikä sillä saanut enää mitään muuta kuivattua. Kannattaa siis panostaa tässä asiassa laatuun!)
  • Vaelluskengät, tennarit, flipflopit (Mikäli aikoo vaeltamaan vuoristoon, kannattaa raahata mukaan kunnolliset vaelluskengät. Siinä missä Uudessa-Seelannissa olisi selvinnyt vielä lenkkareilla, olivat polut Patagoniassa paljon vaikeampikulkuisia. Vaelluskengät pitävät myös vettä jonkin verran, mikä oli esimerkiksi loskasateessa ihan kiva juttu. Flipflopit ovat kätevät rantojen lisäksi myös sisäkenkinä hostelleissa ja esimerkiksi campervanilla liikkuessa, niin ei tarvi ajopäivinä liata sukkia.)
  • Lippis, hattu, ohuempi kaulahuivi, puff-huivi (Ohut huivi on kätevä kuumissa paikoissa, joissa tarvii jotain lämmikettä ilmastoituihin sisätiloihin. Puff-huivi taas on kätevä vaelluksilla.)
  • Rannekello, nappikorvikset, rannekoru, aurinkolasit

P1018467

Kylmän ilman vaatevarasto vs. lämpimän ilman hepeneet

P1018480

Miehen tavarat:

Meillä oli hieman erilainen pakkausfilosofia miehen kanssa, sillä itse pakkasin paljon vaatteita, jotka ajattelin heittää reissun lopussa pois (no, en raaskinutkaan), kun taas mies otti mukaan mahdollisimman vähän ja aikoi pestä nyrkkipyykkiä joka päivä. Joissain majapaikoissa ei kuitenkaan ollut kovin hyviä pyykinpesumahdollisuuksia, joissain nyrkkipyykkääminen oli jopa kiellettyä ja Uudessa-Seelannissa campervanilla liikkuessa ei leirintäalueilla useinkaan ollut edes sitä juoksevaa vettä. Tälläkin määrällä kuitenkin pärjäsi, vaikka pari vaihtovaatekertaa lisää ei minun mielestäni olisi pahitteeksikaan ollut.

  • 5 bokserit, 5 t-paitaa, 5 sukat
  • Tuulitakki, hanskat, pipo, lippis, puff-huivi, aurinkolasit
  • Fleece, pitkähihainen paita
  • Tekninen aluskerrasto
  • Shortsit, uimashortsit
  • Vaellushousut (Sastan siistimmät ulkoiluhousut keräsivät kehuja Uudessa-Seelannissa asti ja miehelle riittivätkin nämä yhdet housut siihen, missä itse tarvin college-housut, tuulihousut tai juoksutrikoot tilanteesta riippuen.)
  • Vaelluskengät, tennarit, flipflopit
  • Hammasharja, -tahna, deodorantti, partahöylä

Kyllä pakkaaminen onkin yksinkertaista, jos on mies…

P1011501

Kosmetiikka

  • Hammasharja ja -tahna
  • Deodorantti, huulirasva, käsidesi
  • Shampoo, suihkusaippua ja hiusöljy (Hiusöljyn ostin vasta Uudessa-Seelannissa, kun normaalistikin kuiva tukkani alkoi muistuttaa hamppua.)
  • Kosteusvoide, kasvorasva, naamanpuhdistusliinat, käsirasva (Nyt seuraa tunnustus. Olen ihan äärettömän laiska näissä kauneudenhoitojutuissa, ja huolimatta siitä, että kaikki rasvapurkit otin mukaani minikokoisina matkaversioina, sain kosteusvoidetta lukuun ottamatta kiikuttaa puolillaan olevat purkit mukanani takaisin  Suomeen.)
  • Meikkivoide, ripsiväri, pieni peili, ponnarit, kampa (Meikattua tuli ehkä kolme kertaa koko reissulla, tukan sentään kampasin suunnilleen joka päivä, paitsi vaellusreissulla Torres del Painella.)
  • Aurinkorasva, after sun -voide, hyttysmyrkky (Käytettiin lähes koko reissu 50 suojakerrointa ja rusketuttiin silti ihan kivasti, matkaseuralainen myös hieman punakoitui, eli suojakertoimissa ei kannata pihistellä. Hyttysmyrkkyjä kerääntyi neljä eri purkkia, kun hyvin tepsivää tököttiä ei meinannut löytyä. Kannattaa ehkä hommata suihke jaloille ja käsille sekä voide kasvoille ja niskaan levitettäväksi.)
  • Pinsetit, kynsisakset, kynsiviila

P1018497

Elektroniikka

Suurin osa elektroniikasta kulki pienessä pussukassa, joka olikin sellainen johtojen sekamelska, ettei mitään rajaa. Kannattaa siis ottaa mukaan vain ihan oikeasti tarpeelliset piuhat ja mieluusti sellaiset, jotka sopivat useampaan laitteeseen.

  • Puhelimet ja laturit (Meillä oli mukana myös varakännykkä ja lisäksi ostettiin Uudesta-Seelannista uusi puhelin Campermate-sovellusta varten. Tuskin kannattaa Suomesta raahata varapuhelinta tai varasim-korttia, koska ne voi tarvittaessa sitten ostaa. Ja kannattaa ottaa mukaan edes yksi puhelin, jossa toimii kaikki kätevät sovellukset, joita Lumiaan ei saa.)
  • Minijärkkäri, laturi ja siirtopiuha (Meillä oli jokaiseen kameraan mukana myös siirtopiuha, jolla saa kuvat koneelle. Reissun aikana koin kuitenkin ahaa-elämyksen, kun tajusin, että kuvat saa siirrettyä suoraan muistikortiltakin koneeseen, eli kaikki miljoonat piuhat olivat täysin turhia.)
  • Vedenkestävä pokkarikamera, laturi ja siirtopiuha (Meidän vedenkestävä kamera oli halvin mahdollinen, mutta Go Pro -kamera olisi voinut olla kätevämpi, sillä olisi saanut action-kuvaakin otettua esimerkiksi koskenlaskusta.
  • Pokkarikamera, laturi ja siirtopiuha (Otin myös vanhan pokkarikamerani mukaan ja kuvasin sillä Etelä-Amerikan suurkaupungeissa, kun en viittinyt heilua järkkäri kaulassa.)
  • Kaksi muistikorttia, muistitikku
  • Tietokone ja laturi
  • Kaksi varavirtalähdettä puhelimeen sekä miehen puhelimen kamerakuori, joka on samalla myös varavirta (Campervan-hommissa ja vaellusretkillä käteviä, jos puhelinta ei saa lateeseen pitkiin aikoihin.)
  • Autolaturi ja adapteri (Campervanillä liikkuessa tupakansytyttimeen laitettava USB-laturi oli erittäin kätevä. Adapterina meillä oli Clas Ohlsonilta ostettu hieman parempilaatuinen mötikkä, jossa oli samassa kaikki mahdolliset eri pistoketyypit. Niitä olisi kyllä voinut olla useampikin, sillä näitä ladattavia laitteitakin oli aika monta.)

P1018491

Lääkkeet ja ensiapu

Me ei raahattu matkalle mukaan kaikenkattavaa reissuapteekkia, koska ei reissattu ollenkaan kehitysmaissa. Tarvittaessa lääkkeitä olisi sitten saanut kohdemaastakin ostettua, joten otettiin mukaan vain aika perusjutut. Vedenpuhdistustabletit ja laajakirjoiset antibiootit olivat harkintalistalla, mutta jäivät lopulta hankkimatta, eikä niille tarvetta olisi ollutkaan.

  • Burana, Panadol
  • Maitohappobakteerit, Precosa-ripulilääke (Maitohappobakteerit riittivät koko Etelä-Amerikan pätkälle, mutta niitä olisi kannattanut olla enemmänkin mukana, koska niitä ei löytynyt edes Uudesta-Seelannista. Precosat otettiin Fidzillä ennakkoehkäisynä, mutta eivät nekään koko ajaksi riittäneet. Kunnon vatsavaivoilta onneksi säästyttiin, mutta välillä melko epäterveellinen ruokavalio sai mahan muuten vain oireilemaan loppumatkasta.)
  • Antihistamiini
  • Laastari, sideharso, desinfiointiaine
  • Bebanthen-voide, kuumemittari
  • Kurkkutabletit
  • Matkapahoinvointitabletit (Nämä eivät olleet alunperin mukana, mutta purjehdusretkelle lähtiessä ostettiin jotain inkivääritabletteja, jotka tehosivat yllättävän hyvin. Olin kyllä jo pariin otteeseen kaivannut pahoinvointitabletteja bussi- ja lentomatkoilla, joten kannattaa ehkä ottaa jo Suomesta mukaan näitä.)

Tärkeät jutut:

  • Passi
  • Keltakuumerokotustodistus (Tämän piti olla pakollinen Australiaan Etelä-Amerikasta tuleville, mutta ilmeisesti meidän Etelä-Amerikan oleskelusta oli jo niin kauan siinä kohtaa, ettei todistusta kysytty.)
  • Ajokortti, kansainvälinen ajokortti (Uuteen-Seelantiin ilmeisesti tarvitaan tuo maksullinen englanninkielinen ajokortti, mutta ei meiltä sitä kyselty edes autonvuokraamosta.)
  • Kukkaro, opiskelijakortti, luottokortit (Luottokortteja kannattaa olla mukana useampi ja mieluusti mahdollisimman isolla luottorajalla. Esimerkiksi autonvuokraamoissa täytyy maksaa usein vakuusmaksu, joka ainakin Australiassa ja Uudessa-Seelannissa oli lähemmäs 2000€. Opiskelijana on se huono homma, että luottorajaa ei voi saada yli 1000€, kaikkeni kyllä yritin ennen reissua. Eli kannattaa hommata kaikki mahdolliset K-Plussa, S-Pankki ja Stockmann -luottokortit sillä 1000€:n luottorajalla, jos molemmat ovat opiskelijoita, ettei maksukyky lopu reissussa.)
  • Pankkitunnukset
  • Kopiot tärkeistä dokumenteista (Nämä on hyvä lähettää myös sähköpostiin.)

P1018504

Muuta

  • Sadesuojat rinkoille
  • Kertakäyttösadetakki (Aika turha, jos on jo vedenpitävä tuulitakki. Sateenvarjoa ei myöskään otettu mukaan.)
  • Muovipusseja (Likavaatepusseiksi, kenkäpusseiksi ym. näitä kyllä kertyi reissussakin aika nopeasti vino pino.)
  • Vihko ja kynä (Kynä kannattaa olla aina mukana pikkulaukussa, sillä usein rajaa ylittäessä tarvii täytellä maahantulokortteja sun muita lappuja.)
  • Nenäliinoja (Näitäkin on hyvä olla aina mukana siltä varalta, että julkisesta vessasta on paperi loppu tai sattuu läikyttämään jotain päälleen.)
  • Makuupussi (Me ei tarvittu meidän makuupusseja kuin Torres del Painella telttaillessa, silloinkin jouduin vuokraamaan toisen makuupussin hostellilta, kun omani oli liian heppoinen siihen kylmyyteen. Yhdessä hostellissa tosin oli niin kylmä, että otin vielä makuupussin lisälämmöksi, mutta muuten niille ei juuri ole tarvetta ollut. Eli olisin ehkä jättänyt kotiin tilaa viemästä.)
  • Munalukko (Hostellien lukollisiin kaappeihin tarvii yleensä aina oman lukon. Koodilla toimivat ovat parhaita, niin ei tarvi kanniskella avaimia mukanaan.)
  • Otsalamppu (Ihan ehdoton campervan-jutuissa, telttaillessa ja pyörremyrskyn jälkeisellä sähköttömällä Fidzillä.)
  • Lentotyyny (Itse en tarvinnut, sillä pitkänmatkanlennoilla on usein tyynyt ja peitot.)
  • Linkkuveitsi, lusikkahaarukka (Koska kokkailtiin paljon itse ja raahattiin eväitä mukana paikasta toiseen, olivat nämä hurjan kätevät. Kuorimaveitsi oli asia, jota eniten tuli Suomesta ikävä ja jälkiviisaana ehdottomasti pakkaisin sen mukaan, hostellien kuorimaveitset ovat yleensä umpisurkeita. Me ostettiin myös heti alkumatkasta kolme kannellista muovirasiaa, joihin sai kätevästi säilöttyä eväitä ja valmiiksi keitettyjä ruoka-annoksia.)
  • Minigrip-pusseja (Pakattiin näihin kaikki irtosälä ja niitä olisi hyvä olla myös ylimääräisiä, jos samat pussit eivät kestä koko reissua.)
  • Pyykkinaru ja pieni pullo nestemäistä pyykinpesuainetta (XXL:stä saa todella käteviä pyykkinaruja, joissa on kaksi narua ja välijuttuja, joiden avulla saa kaikki sukatkin pysymään tukevasti narulla.)
  • Korvatulpat (Myös silmälaput olisivat olleet kätevät hostelleissa.)
  • Matkalaukkuvaaka (Meille turha, koska ei matkustettu lentoyhtiöillä, jotka olivat äärimmäisen tarkkoja käsimatkatavaran painon suhteen. Rinkka kun ei voi yli 20 kiloa painaa, sillä sitä ei yksinkertaisesti saisi silloin enää selkään.)
  • Aurinkomatto (Tämän ostin ensimmäisessä rantakohteessa ja heitin roskiin reissun lopussa.)
  • Matkaopaskirjat, lukemista (Meillä oli matkassa yhteensä viisi kirjaa. Lonely Planetin oppaat Argentiinaan ja Uuteen-Seelantiin kattoivat ison osan kohteistamme. Argentiinan opas oli sen verran vanha painos, että siitä maltoin luopua, kun siirryttiin Chilen puolelle, mutta Uuden-Seelannin opas matkasi mukana takaisin Suomeen. Koska campervanillä liikkuessa ei ollut nettiä käytössä, sai paperisen matkaoppaan avulla kuitenkin aika paljon asioita selvitettyä nähtävyyksistä, joten se oli hyvä olla mukana. Loput kirjat olivat ruotsinkielisiä pokkareita, siksi, että ruotsiksi lukiessa niitä ei pysty himolukemaan yhdellä lennolla loppuun. Kannattaa ehkä ottaa mukaan vain yksi pokkari, jota voi sitten vaihdella book exchange -pisteillä, joita löytyy lähes joka hostellista. Suomenkielistä luettavaa ei joka paikasta löytynyt, mutta kielitaitoisella riittää yleensä valinnanvaraa, ainakin ruotsiksi kirjoja löytyi melko paljon maailmaltakin.)

P1013390

Ylläoleva asu oli vakiovaatetukseni Chiloén saaren rantojen lisäksi myös lennoilla, muutenkin vaatekertani koostui pitkälti harmaan eri sävyistä. Reissatessa mukavuus kyllä ajaa tyylikkyyden edelle ainakin omalta kohdaltani, vaikka onhan kokoharmaa lähes yhtä tyylikäs kuin klassinen kokomusta 😉 Yllättävän vähän turhaa tuli pakattua mukaan, eikä toisaalta hirveän montaa asiaa tuntunut puuttuvankaan. Kuvissa ei nyt ihan kaikkea enää ole mukana, sillä osa tavaroista on lentänyt roskiin reissun lopussa, osan oli mies jättänyt Pohjanmaalle rinkkaa purkaessaan ja osa mukana olleesta kosmetiikassa on hieman reissussa rähjääntyneen näköistä ja jäi esteettisistä syistä pois kuvista. Rinkan pakkaamisesta tuli kolmen kuukauden aikana aikamoinen rutiini ja rinkan sisällön oppi muistamaan aika tarkasti reissun aikana, tämänkin postauksen kirjoittelin pitkälti ulkomuistista junamatkalla.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Noora sunnuntai, maaliskuu 20, 2016 at 20:07

    Jes, mä tykkään pakkauspostauksista! Itsekin tykkään reissata yleensä repun/rinkan kanssa ja mahdollisimman kevyin kantamuksin, mutta kuitenkin niin, että kaikki tarpeellinen olisi mukana. Vaatteita onneksi tosiaan on helppo ostaa reissun päältäkin, varsinkin jotain peruspaitoja/toppeja. Mutta just noita ulkoilullisempia vaatteita on hyvä miettiä jo kotoa käsin. Varsin järkevänoloisella setillä tunnuittekin olevan liikkeellä. Tokihan aina joku hutitavarakin tuntuu eksyvän joukkoon, mutta se on onneksi ihan inhimillistä 🙂 Mä oon tässä pikku hiljaa yrittänyt kasata semmosta hyvää reissutarpeistoa, just kaikkia numerokoodillisia munalukkoja, vedenkestäviä säilytyspusseja, matkapyyhkeen ym. että on aina lähtiessä sitten lyhyemmälle tai pidemmälle reissulle suuri osa tarvittavista jutuista jo olemassa. Ja muutenkin opetellut pakkaamaan kevyesti. Suht hyvin oonkin tässä jo onnistunut. Harvemmin reissailen enää muilla kuin vain käsimatkatavaroilla. Tosin noin pitkälle reissulle varmasti tarvii vähän enemmän 🙂

    • Reply Hanna maanantai, maaliskuu 21, 2016 at 12:33

      Joo kohti kevyempää pakkausta ollaan täälläkin menossa. Lukioaikana raahasin viikon reissulle Pariisiin tai Kreikkaan ison matkalaukun täynnä tavaraa mukaan, enää en voisi kuvitella lähteväni alle kuukauden reissulle sellaisella tavaramäärällä 😀 Paljon on kyllä pakkaustottumuksiin vaikuttanut se, että vähintään kerran kuukaudessa tulee käytyä junalla kotipaikkakunnalla ja on tullut huomattua, miten vähillä tavaroilla on paljon mukavampi matkustaa. Tälle reissulle juurikin nuo kylmemmät vaelluskohteet aiheutti päänvaivaa, parempi, että oli kunnon varusteet jo valmiiksi mukana, ettei tarvinnut käyttää paikan päällä aikaa lämpöisten päällepantavien metsästykseen. Me jouduttiin ostamaan tätä reissua varten paljon myös juuri tuollaista reissutilpehööriä, ihan järkevä ajatus siis ruveta kerryttämään niitä pikkuhiljaa! 🙂

    Leave a Reply