Suomen suurin matkablogiyhteisö

Viimeinen kuukausi maailmanympärimatkaa ja kotiinpaluufiiliksiä

Terveisiä Suomesta! Viimeisen viikon ajan ollaan oltu jo aika valmiita palaamaan kotiin. Pohjois-Australian sadekausi ja Hong Kongin kylmyys saivat kyllä aikaan sen, että kotiinpaluu alkoi tuntua erittäin hyvältä idealta. Voisi siis sanoa, että reissu oli aika sopivan mittainen. Ihana vihdoinkin päästä purkamaan laukut sen sijaan, että parin päivän välein pakkaisi ne aina uudestaan. Ihana juoda puhdasta ja hyvänmakuista vettä suoraan hanasta. Ihana, ettei tarvi hetkeen selvittää, miten paikasta A paikkaan B pääsee liikkumaan. Ihana olla välillä se, joka neuvoo turistit asemalla oikeaan junaan, eikä se, joka kyselee jatkuvasti paikallisilta neuvoa. Ja ennen kaikkea ihana nähdä perhe ja kaikki kaverit pitkästä aikaa!

Toisaalta tuntuu taas vähän hassulta olla Suomessa. Vaikka aluksi tuntui typerältä tervehtiä tuntemattomia kuulumisten kyselyllä, niin nyt tuntuu jo oudolta, ettei kassalla sanotaakaan Hi, how are you? Naureskeltiin Finnairin lennolla sille, että lentoemännät olivat hirveän vakavia ja asiallisia, samoin Helsinki tuntuu todella hiljaiselta ja autiolta kaupungilta, vaikka saavuttiinkin lauantai-iltana. Tosin junassa oli jo sellaista tervetuloa Suomeen -meininkiä, kun osa kanssamatkustajista haisi melkoisesti viinalle. Ja aamulla rautatieasemalla laitapuolenkulkijat olivat vallanneet kaikki penkit ja hoilasivat niin, että asemahalli raikasi. Mies totesikin, että kyllä Etelä-Amerikassakin bussilla joka paikassa reissatessa tunsi olonsa miellyttävämmäksi kuin Helsingissä viikonloppuiltana.

36

Ennen paluuta arkeen ja gradu kuukaudessa valmiiksi -projektia palataan kuitenkin vielä reissun viimeiseen kuukauteen, joka oli sekin aika huikea. Paljon juttuja olisi vielä kirjoittamatta, täytyy varmasti välillä pakoilla gradua ja tulla tänne bloginkin puolelle kirjoittelemaan. Meidän kolmas reissukuukausi ei ollut enää yhtä tiivistahtinen kuin kaksi ensimmäistä, vaan Uuden-Seelannin jälkeen vietettiin Fidzillä viikko rennosti Yasawa-saarilla. Pieni nollaus ja rantaloma tuli kyllä tarpeeseen, ihana kun päivän suurin pohdinta koski sitä, mitähän (uppopaistettua) saadaan tänään lounaaksi ja lukisiko kirjaa vai kävisikö uimassa. Tosin loman loppupuolella paratiisista tulikin painajainen, sillä voimakas pyörremysrky iski Fidzille ja sekoitti meidänkin matkasuunnitelmat. Jäätiin jumiin Nadiin odottelemaan uutta lentoa Sydneyyn ja pyörremyrskyn jälkeinen elämä ilman sähköä ja vähillä käteisvaroilla ei enää ollutkaan niin leppoisaa. Myrskystä huolimatta Fidzi oli kuitenkin paikka, josta tykkäsin kovasti ja kiinnostaisi kyllä kierrellä Tyynenmeren saarilla enemmänkin.

35

Fidzin jälkeen vuorossa oli vihdoin Australia, johon tutustuminen aloitettiin Sydneystä. Ausseista tykkäsin kyllä kovasti, meininki oli Uuteen-Seelantiin verrattuna leppoisampi ja ihmiset olivat superystävällisiä. Meillä oli alunperin aikaa Sydneyhin varattu kuusi päivää, mutta myrskyn takia jouduttiin tyytymään kahteen. Kerittiin kiertää tärkeimmät nähtävyydet ja käydä sekä Bondi Beachillä että Manly Beachilla, mutta Blue Mountainsien alueelle ei enää keritty päiväretkelle, mikä hieman jäi harmittamaan. Sydney oli kuitenkin sen verran kiva kaupunki, että sinne voisi hyvin ajatella palaavansa.

37

Sydneystä lennettiin Australian keskiosan aavikolle, Uluruun. Koska kun kerran Ausseissa oltiin, niin olihan se pakko päästä sinne isolle punaiselle kivelle. Ja kyllä muuten kannatti. Uluru, toiselta nimeltään Ayers Rock taisi olla meidän molempien mielestä reissun siistein paikka, siitäkin huolimatta, että retket kivelle maksoivat aivan järkyttävän paljon. Jo itsessään tuo Australian punainen keskusta on upea, se on minulle se paikka, joka ensimmäisenä tulee mieleen, kun ajattelee stereotyyppistä kuvaa Ausseista. Ei ne surffarit tai ne rannat, vaan upea, karu ja armoton erämaa. Kuuma tuolla oli, joku 40 astetta joka päivä, mutta Fidzin kuumankostean ilmaston jälkeen, jossa oltiin hikoiltu muutama päivä ilman toimivaa ilmastointia, ei tuo kuumuus tuntunut niin pahalta. Jopa maisemia upeampi tuolla oli kuitenkin tähtitaivas. Lähes joka ilta kiivettiin hotellin viereiselle pimeälle näköalapaikalle, ja ihailtiin yläpuolella kaartuvaa tähtitaivasta. Tähdet näkyivät niin paljon paremmin kuin mitä olen aiemmin koskaan nähnyt, jopa Linnunrata piirtyi selkeästi taivaalle.

38

Viimeinen kohde Australiassa oli Cairns, jossa meillä oli viikon verran aikaa. Päädyttiin vuokraamaan tuolla taas campervan, ei siksi, että se olisi ollut niin mukavaa hommaa Uudessa-Seelannissa, vaan siksi, että se oli halvempaa kuin bussiliput Airlie Beachiin. Meillä ei ollut myöskään kovin tarkkoja suunnitelmia enää tuonne, joten campervanilla liikkuminen antoi tilaa spontaaneille suunnitelmanmuutoksille. Tuolla kuumankosteassa tropiikissa auto oli kyllä äärimmäisen kuuma nukkumapaikka, varsinkin kun apukuskin penkin alla sijaitseva moottori lämmitti sisätiloja ihanasti. Campervan-elämä muuten oli Australiassa hieman helpompaa, sillä ilmaisia leirintäpaikkoja ja suihkuja löytyi helposti. Meillä oli tosin melko jännittävä viimeinen yö Cairnsin läheisellä levähdysalueella, sillä oltiin epävarmoja, saiko paikalla yöpyä vai ei. Pääteltiin, että No camping -kyltti tarkoittaa vain hyvinhoidettua nurmialuetta, ja parkkipaikalla varmaan saisi yöpyä. Yöllä herättiin siihen, että kaksi nuorta jätkää sudittaa autollaan ihan meidän vieressä ja seuraavaksi nähtiinn, että poliisi harppoo heitä kohti ja perässä tulee poliisiauto. Seuraavan tunnin ajan saatiin seurata, miten poliisit pidättivät pojat, jotka olivat ilmeisesti kaahanneet 185 km/h tiellä ja heidän autonsa tultiin hinaamaan pois. Koko ajan pelättiin myös, että poliisit kiinnostuvat lähtiessään meidän campervanista ja jättävät tuulilasiin sakkolapun. Onneksi heitä tuntui kiinnostavan enemmän kaahareiden kiinniottoon liittyvät paperityöt, mutta sitä vastoin aamulla herättiin siihen, että joku koputtaa ikkunaan. Miehet selittivät olevansa kaupungin virkamiehiä ja kertoivat meille, että kyseisellä paikalla ei saa nukkua. Selitettiin heille, että kyltit olivat kyllä aika epäselvät ja miehet olivatkin ihan ymmärtäväisiä ja sanoivat, että voidaan olla ihan rauhassa alueella, kunhan ei nukuta. Ilmeisesti he eivät kai voineet sakkoja kirjoittaa, mutta informoivat kyllä meitä, että tästä saisi yli 500 dollarin sakot. Säikähdyksellä siis selvittiin, mutta seuraavan wifin ääressä päivitin camping-sovelluksen puhelimeen, jota olin käyttänyt offlinessa, ja joku olikin jo edellisenä yönä kirjoittanut, että poliisit olivat käyneet paikalla ja kertoneet, ettei paikalla saa leiriytyä.

P1018013

Ehdoton must-juttu minulle oli, että halusin Whitsundaysin saaristoon purjehtimaan. Vähän kyllä mietittiin, että onko se järkevää, sillä Cairnista sinne tuli matkaa 600 kilometriä per suunta, joten meillä meni viikosta kaksi päivää pelkkään ajeluun. Varattiin kuitenkin retki, mutta täytyy sanoa, että jälkiviisaana jäisin vain koko ajaksi Cairnsin lähistölle. Koko kaksipäiväisen merimatkan ajan vain satoi ja satoi, eivätkä kauniit saaret todellakaan olleet edukseen. Lisäksi oltiin taas valittu halvin mahdollinen purjehdus, joka olikin sitten backpackereiden bileristeily. Me porukan ainoana pariskuntana ja muita vanhempina ei oikein sovittu joukkoon, sillä meitä kiinnosti enemmän maisemat kuin biletys. Upealla Whitehaven Beachillä käytiin, mutta siinä sateessa se oli aika kurja paikka ja palattiin suunniteltua aiemmin laivaan. Lisäksi tehtiin muutama snorklaus ja vaikka itselle oli jotenkin jäänyt käsitys, että tuolla reissulla snorklaillaan Isolla Valliriutalla, niin nuo korallit, joilla käytiin eivät olleet kovin erikoisia.

39

Purjehdusreissulta palattuamme suunnattiin Port Douglasiin ja matkalla sinne löydettiin kunnon paratiisirantoja. Harmi vain, että meressä ei tuolla voi uida, sillä siellä on meduusoja, krokotiilejä ja muita mukavia uimakavereita.

P1017875

Cairnsin lähialueiden tutkailuun meillä jäi vain pari päivää, joista toinen kierreltiin Daintreen sademetsässä. Käytiin krokotiiliristeilyllä Daintree River -joella, mutta ei nähty yhtään krokotiilia. Daintreen sademetsäalue olisi jatkunut vielä joen pohjoispuolella, mutta meillä ei ollut aikaa lähteä sinne asti, eikä vuokra-auton vakuutuskaan olisi ollut siellä enää voimassa.

40

Koska Iso Valliriutta oli meiltä vielä näkemättä ja se oli kuitenkin suurin syy Cairnsin valintaan reitille, niin päätettiin vielä pistää elämä risaiseksi ja ostaa päiväretki riutalle. Jos budjetti on jo ylittynyt noin tonnilla per pää, niin ei kai siinä pari sataa enää mitään sano. Onneksi mentiin, sillä kyllä Valliriutan korallit vain olivat upeimmat, joita ollaan nähty. Itse ostin vielä helikopterilennon, jolla pääsi ihailemaan koralleja yläilmoista ja oi että, kun oli siistiä. Yläilmoista hahmotti parhaiten, miten laajalle alueelle nuo korallit ulottuvatkaan. Vaikka olinkin jo purjehdusretkellä saanut snorklailusta tarpeekseni, niin kyllä snorklailukin taas oli kivaa, kun veden alla riitti ihmeteltävää.

43

Ennen lennon lähtöä kerittiin vielä kierrellä hetki Cairnsissa, mutta kaupunki ei suuremmin sykähdyttänyt. Aikaisin aamulla ei ollut edes mikään jätskipaikka auki, mikä pettymys! Australiaan jäi kyllä hinku päästä uudestaan, sillä ehdittiin nähdä vasta pintaraapaisu upeasta maasta. Tuntuu kuitenkin, että nähtiin aika hyvin ne parhaat palat näinkin lyhyessä aikaa.

41

Reissun viimeinen kohde oli parin päivän stopover Hong Kongissa. Kummallakaan ei ole mitään suurta kiinnostusta Aasiaa kohtaan ja ajateltiin, että kai sitä voisi Honkkareissa pysähtyä, kun kerran mahdollisuus on, mutta mitään suuria odotuksia meillä ei ollut paikkaa kohtaan. Ei Hong Kongista kyllä kummankaan suosikkipaikka tullut (ja siellä oli kylmä!), mutta oli mukava tutustua kaupunkiin, kun saatiin Kiinassa asuva kaveri meille oppaaksi. Mukavaa vaihtelua, kun kerrankin ei tarvinnut itse selvitellä reittiä paikasta toiseen, sillä Hong Kongissa on melkoisen haastavaa suunnistaa, kun kadut ovat kaikkea muuta kuin selkeitä ja suoraviivaisia. Perusnähtävyyksien lisäksi ehdittiin myös hieman shoppailla, vaikka suurin osa kauppakeskuksista olikin täynnä Chanelia, Pradaa ja muita ei ihan meidän budjetille sopivia merkkejä.

44

Olihan aikamoinen reissu! Tästä riittää kyllä kerrottavaa vielä vanhainkodissakin, ja varsinkin täällä blogissa. Mutta juuri nyt on ihan hyvä olla taas kotona. Koosteen ensimmäisestä reissukuukaudesta voi lukea täältä ja toisen kuukauden tunnelmat löytyvät täältä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

30 Comments

  • Reply Maarit Johanna sunnuntai, maaliskuu 13, 2016 at 16:13

    Ihan silmät pyöreinä saa lukea kyllä tällaista koostetta, jossa mennään upeasta bucket-listan kohteesta toiseen! Whitehaven beach olis mun unelma, samoin nähdä Uluru ja niin kirkas tähtitaivas, että Linnunratakin erottuisi. Voi kyllä. Hong Kongista itselläni ei ole positiivista sanottavaa. Tosin kokemusta on vain reilun kahdeksan tunnin ajalta, mutta silti. Nuorempana se oli mulle unelma kohde, mutta nyt tuntuu, ettei toista kertaa tarvi lähtiä. Sumuinen, sateinen, likainen, haiseva.

    Vitsit, kumpa sinne Ausseihin pääsisi joskus uudelleen! Voin hyvin kuvitella miten teidän reissu tuntui pieneltä raapaisulta, mutta ite en ole käynyt kuin Perthissä kymmenen päivää 😀

    • Reply Hanna tiistai, maaliskuu 15, 2016 at 09:39

      Australiassa olisi kyllä todella paljon nähtävää, siellä voisi varmaan viettää monta vuotta eikä silti ehtisi nähdä kaikkea 🙂 Mä haaveilen kyllä jo vähän uudesta reissusta sinne(kin), olisi huippua, jos pystyisi viettämään pelkästään Ausseissa useamman kuukauden. Ja voisi vaikka käydä tsekkaamassa tuon Whitehaven beachin paremmalla säällä, nyt se ei ollut yhtään sellainen kuin kaikissa kuvissa. Hong Kong ei kyllä sytyttänyt minuakaan kummemmin. Ihan kiva paikka, mutta aika sekava ja likainen niin kuin sanoitkin. Tulipahan nyt sielläkin käytyä, tuskin ainakaan varta vasten sinne enää toista kertaa matkustan.

  • Reply Reason for a Season sunnuntai, maaliskuu 13, 2016 at 21:09

    Wau. Kuulostaa siltä, että on aikamoinen reissu! Itse olen ollut Australiassa vain Sydneyssä, jossa asustelin pari kuukautta viime vuonna. Silti tai ehkä juuri siksi ikävöin tuota maata joka päivä. Suosittelen kyllä Blue Mountainsia ensi reissulle, se on tosi kaunis paikka. Minulla on tuo kiertely Ausseissa vielä kokematta, toivottavasti ensi kerralla. Ongelma on vaan se, että rakkaus Sydneyyn on niin suuri, että en tiedä miten maltan poistua sieltä :D. Täytynee jossain vaiheessa muuttaa sinne pidemmäksi aikaa, jotta maltan vähän reissailla. Ja Iso Valliriutta -se olisi kyllä unelma. Ja Tyynenmeren saaret. One day <3.

    • Reply Hanna tiistai, maaliskuu 15, 2016 at 09:41

      Sydney oli kyllä hirveän kiva kaupunki, ei mikään ihme, jos olet siellä viihtynyt. Meitä harmitti, että kaupunkiin tutustuminen jäi vain siihen pariin päivään, kun Blue Mountains oli kuitenkin minulle yksi ehdoton must-kohde. Mutta jäipähän tosiaan syy palata takaisin 🙂 Tuo Valliriutta oli muuten todella hieno, suosittelen käymään tsekkaamassa edes sen! Normaalisti en ole vedenalaisen elämän suurin ystävä, mutta korallit tuolla olivat aivan uskomattoman kauniita 🙂

      • Reply Juha-Petteri Kukkonen | Sirbizler.com tiistai, maaliskuu 15, 2016 at 14:44

        Blue Mountains on kyllä kiva kohde, jos haluaa nähdä maisemia ja vähän haikata. Maisemien puolesta tosin Ausseista löytyy loputtomasti kohteita, missä kannattaa käydä. Itse asuin pari kuukautta viime vuonna Sydneyssä ja paikka on ehkä Honkkarin jälkeen paras kaupunkikohde maailmassa, siksi pitääkin ehkä kysyä, että mikä Honkkarissa tökki itseäsi? Toki se ei vaan kaikille sovi, koska kiinalaisuuden ja eurooppalaisuuden risteyskohdassa raha haisee ja kauas 😉

        • Reply Hanna lauantai, maaliskuu 19, 2016 at 09:01

          Australiassa tuntuu riittävän upeita maisemakohteita, sinne jos pääsisi uudestaan oikein ajan kanssa, että kerkeäisi kiertää maata kunnolla! Hong Kong taas oli ehkä omaan makuuni hieman liian sekava, eikä kovinkaan viihtyisä kaupunki. Toisaalta se, etten tykännyt Honkkareista voi johtua ihan jo siitäkin, ettei Aasia oikein ole minua kiinnostava paikka ja esimerkiksi riisit ja nuudelit alkoivat taas tökkiä tuolla parin päivän jälkeen.

  • Reply Teija / Lähdetään taas maanantai, maaliskuu 14, 2016 at 09:50

    Voi, miten upeita paikkoja! Tuo hirmumyrsky oli kyllä harmittava, mutta onneksi siitä ei jäänyt näemmä mitään kammoa. Kaikki nuo muutkin paikat kiinnostavat (mikäpä minua ei kiinnostaisi, heh:), mutta Tyynenmeren saaria katselen tasaisin väliajoin. Viimeisimpänä aloin haaveilla risteilyä siellä.
    Niin, ja tervetuloa Suomeen!

    • Reply Hanna tiistai, maaliskuu 15, 2016 at 09:43

      Kiitos! Mäkin haaveilen vähän kiertomatkasta Tyynenmeren saarilla, ehkä lentäen tosin, koska voin niin herkästi pahoin merillä. Syklonikaudella en kuitenkaan sinne enää ehkä matkustaisi, vaikka pyörremyrskystä selvittiinkin ihan hyvin, ei sellaista välttämättä halua enää toista kertaa kokea 😀

  • Reply Sateenmuru maanantai, maaliskuu 14, 2016 at 12:40

    Heh, tervetuloa Suomeen! Koin itse viime viikolla ensimmäistä kertaa uuden junaosuuden Helsinki-Vantaan lentokentältä Helsingin keskustaan…sattui perjantainen keskiyö ja meno oli niin teinitytöillä kuin keski-ikäisillä ukoillakin sen mukainen. Mutta, asiasta toiseen! Hienoja tunnelmia ja kuvia Austraaliasta, matka kuulostaa aivan huipulta. 🙂

    • Reply Hanna tiistai, maaliskuu 15, 2016 at 09:44

      Kiitos! Joo vähän me mietittiin, että mitähän ensi kertaa Suomeen saapuvat turistit ajattelevat tällaisen ensivaikutelman perusteella 😀 Muuten tuo lentokenttäjuna onkin todellä näppärä, varsinkin kun se pysähtyy Tikkurilasta, josta yleensä hyppään pohjoiseen menevän junan kyytiin!

  • Reply Jenni / Unelmatrippi maanantai, maaliskuu 14, 2016 at 19:24

    Oi, ihania muistoja! Tuli niin mieleen oma maailmanympärimatka ja vuoden takainen yöpyminen autossa Cairnsistä hieman etelään, josta jatkoimme autolla koko rannikon alas. Pohjois-Australiassa oli hemmetin kuuma nukkua autossa, etelässä ei sitten niinkään. Hongkongista tykkäsin itse valtavasti, taisimme olla siellä viitisen yötä reilu vuosi sitten syksyllä aika alkumatkasta. Silloin siellä oli lämmin. Kannattaa testata mennä ensin muualle Kiinaan ja sieltä sitten Hongkongiin – kummasti tuntuu Honkkari kivalta paikalta sen jälkeen. 😉 Ei vainen, tykkäsin Hongkongista ihan sen itsensä takia – sieltä löytyy ihan kaikkea mahdollista.

    Tervetuloa vain Suomeen!

    • Reply Hanna tiistai, maaliskuu 15, 2016 at 09:49

      Kiitos! Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa, olisi ollut kyllä mahtavaa ajella tuo koko itärannikko läpi. Ensi kerralla sitten! Autossa nukkuminen tropiikissa oli kyllä aika tuskaisaa hommaa, vaikka ulkona olikin jo sopivan viileä, niin autossa oli ihan satavarmasti paahtavan kuuma ja nihkeä olo. Uudessa-Seelannissa oli onneksi enimmäkseen aika hyvä lämpötila autossa nukkumiseen, vaikka oli siellä pari melkoisen kylmääkin yötä. Kiinassa asuva kaveri sanoikin, että Hong Kong tuntuu paljon sivistyneemmältä muuhun Kiinaan verrattuna, voin vain kuvitella, millaista on meno Manner-Kiinassa 😀 Totta kyllä, että Hong Kongissa oli ihan kaikkea mahdollista ja oli hauska katsella sisälle kauppoihin, mitä kaikkea niissä myytiinkään. Jostain syystä Aasia ei vain sytytä, johtuukohan sitten siitä, että riisiin ja nuudeliin kyllästyy aina kahden päivän jälkeen!

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää tiistai, maaliskuu 15, 2016 at 06:20

    Kuulostaa aika hienolta kiertomatkalta ja ihana tuo teidän campervan 🙂 Olette kyllä päässeet näkemään tosi paljon! Australia on vielä itsellä kokematta ja sinne pitää päästä joskus. Ja nyt tekisi mieli myös snorklaamaan luettuani tämän.

    • Reply Hanna tiistai, maaliskuu 15, 2016 at 09:51

      Haha campervanin ihanuudesta voi olla montaa mieltä 😀 Olihan se kätevä tapa liikkua, vaikka matkustusmukavuudesta joutuikin tinkimään. Australia oli upea, kannattaa ehdottomasti käydä siellä joku päivä, siellä niitä upeita snorklailupaikkojakin riittää 🙂

  • Reply jujukas / Lempipaikkojani tiistai, maaliskuu 15, 2016 at 22:03

    Voi vitsit kyllä miten mahtavalta reissulta kuulostaa! Hauska oli lukea vähän erilaisia Australian kokemuksia, krokotiileja ja kaikkea! Me olemme ekaa kertaa menossa Australiaan ensi lokakuussa ja odotan matkaa kovasti. Tuo Uluru olisi ollut kiinnostava, mutta emme lähde sinne asti lasten kanssa kahden viikon lomalla. Mutta ehkäpä pääsemme sinne joskus myöhemmin. Vähän pelkään jo valmiiksi, että Australia tulee tekemään meihin ison vaikutuksen!

    • Reply Hanna lauantai, maaliskuu 19, 2016 at 09:09

      Varmasti tuutte tykkäämään Australiasta! Se on tosiaan todella monipuolinen maa, ja krokotiilien lisäksi sieltä löytyy vaikka mitä kiinnostavaa. Uluru on tosiaan kaukana kaikesta, mekin lennettiin sinne ja takaisin, koska muuten matkoihin olisi kulunut aikaa päivätolkulla. Mutta mikäli joskus teette pidemmän matkan Australiaan, kannattaa ehdottomasti käydä Ulurullakin 🙂

  • Reply laura / to travel is to live torstai, maaliskuu 17, 2016 at 13:28

    Tuttuja aussimaisemia, tätä oli kiva lukea 🙂 Mä viihdyin reissullani kuukauden Cairnsissa, siellä oli niin ihanan leppoisa tunnelma! Daintreen sademetsä ja pohjoisen upeat rannat oli munkin suosikkeja. Whitsundays skipattiin ajanpuutteen takia, mutta nyt ei niin harmita kun näki nämä sateiset kuvat 😀 Kai se riippuu vuodenajastakin että milloin on paremmat kelit. Valliriutta Cairnsin edustalla oli upea, mutta ei niin värikäs kuin olin odottanut. Ilmeisesti se on kärsinyt turismista aika lailla. Kirkkaammat korallit löytyi meidän reissulla Balilta. Uluru on vielä näkemättä, mutta linnunrata näkyi monesti itärannikollakin, upeaa katseltavaa! 🙂

    • Reply Hanna lauantai, maaliskuu 19, 2016 at 09:23

      Nuo pohjoisen rannat oli munkin mielestä upeita, mielestäni kauniinmpia kuin Whitsundays. Vaikka vaikeaa tosiaan verrata, kun näki Whitsundaysin pelkästään rankkasateella. Seuraavan kerran kun matkustan Pohjois-Australiaan, selvitän, ettei siellä ole sadekausi meneillään 🙂 Meillä vaikutti tuo pilvisyys myös noihin koralleihin, joten vaikea sanoa johtuiko niiden värittömyys säästä vai siitä, etteivät normaalistikaan ole värikkäämpiä. Mutta ei turismi varmasti hyvää ole riutalle tehnyt, toivotaan että nuo kauniit korallit säilyvät myös tuleville sukupolville!

  • Reply Johanna Hulda - Discovering Sunbeams perjantai, maaliskuu 18, 2016 at 05:38

    Vautsi, vaikuttaa takaiskuineenkin onnistuneelta reissulta! Mulla on kanssa haaveissa käydä Ulurulla eikä sukeltelu tai snorklaus Isolla Valliriutallakaan olisi pahitteeksi. Ja itse lähtisin mielelläni campervanilla liikenteeseen, voihan siinä nähdä paljon enemmän kuin julkisilla kulkiessa 🙂 Ja tuo on kyllä totta, että melkein paras asia Suomeen palatessa on ihana hanavesi!

    • Reply Hanna lauantai, maaliskuu 19, 2016 at 09:28

      Uluru ja Valliriutta oli meidän ehdottoman must-kohteet, eivätkä kyllä tuottaneet pettymystä! Campervanilla liikkuessa parasta on juuri vapaus ja liikkumisen vaivattomuus, vaikka kääntöpuolena joutuukin tinkimään perusmukavuuksista. Australiassa autossa nukkuessa myös säästi pitkän pennin, sillä majoitukset olivat sen verran kalliita. Ja kyllä suomalainen hanavesi vain on maailman parasta, joissain paikoissa vettä ei oikeasti pystynyt juoda ihan vain siksi, että se oli niin pahanmakuista.

  • Reply Pirkko / Meriharakka perjantai, maaliskuu 18, 2016 at 15:01

    Cairnsin ja Port Douglasin tienoilla tuli joskus käytyä, samoin Valliriutalla, myös helikopterista sitä katsoen. Uluru on vielä näkemättä ja voi olla, että jääkin näkemättä, sillä ainakaan juuri nyt ei 3. kerta Australiassa oli kovin korkealla matkasuunnitelmissa.

    • Reply Hanna lauantai, maaliskuu 19, 2016 at 09:30

      Taisinkin lukea matkachat-koosteesta kommenttisi, että Valliriutalla kannattaa maksaa myös helikopterilennosta ja se ajatus jäi sitten päähän kytemään. Samaa mieltä kyllä olen, että ilmasta käsin koralliriutan laajuuden hahmotti ihan eri tavalla.

  • Reply Anna / Tämä matka -blogi sunnuntai, maaliskuu 20, 2016 at 08:44

    Autralia kyllä kiinnostaisi kovasti. Haluaisin kuitenkin mennä sinne ajan kanssa, ei niin, että vain suorittaisia paikan toisensa jälkeen. Olen muutamaan kertaan selvitellytkin jo reitteiä ja kustannuksia, mutta homma on kaatunut aina ajan puutteeseen.

    Ymmärrän oikein hyvin Hong Kongin fiilikset. Kaupunki ei ole kovin miellyttävä kylmällä ilmassa ja ei tosiaankaan mikään kovin selkeä. Itse tosin pidän paikasta kuin ”hullu puurosta” : )

    • Reply Hanna sunnuntai, maaliskuu 20, 2016 at 15:45

      Meitä mietitytti kyllä pitkään, oliko järkeä lähteä Australiaan vain kahdeksi viikoksi vai olisiko ollut järkevämpi viettää sekin aika esimerkiksi Etelä-Amerikassa. Haluttiin kuitenkin myös Australiaan, mutta päätettiin ettei yritetäkään nähdä koko maata, vaan pelkästään ne parhaat palat. Australiaan on helpompi sitten palata myöhemmin Suomesta käsin kuin reissumme muihin kohteisiin, eikä meidän budjettikaan olisi venynyt Australiassa oleskeluun yhtään kauempaa. Mutta ensi kerralla suunnataan sinne kyllä oikein ajan kanssa! Hong Kong ilmeisesti jakaa vähän fiiliksiä, oppaana ollut kaverikin totesi paikan olevan yksi hänen lempikaupungeistaan maailmalla.

  • Reply Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi sunnuntai, maaliskuu 20, 2016 at 09:23

    toi valliriutta näyttää upealta – siitä olisi kiva nähdä vaikka kokonaan oma kuvitettu postauksensa?

    Usko muuten pois, se muutama satanen ei kohta tunnu enää missään, mutta arvaa vaan, kuinka paljon katuisit vielä tulevina vuosinakin sitä, jos olisit sen jättänyt väliin :-)?

    • Reply Hanna sunnuntai, maaliskuu 20, 2016 at 15:48

      Juuri noin minäkin asian itselle perustelin, että myöhemmin harmittaisi enemmän käyttämättä jäänyt mahdollisuus kuin hetkellinen rahanmeno 🙂 Ja kyllä jo tässä kohtaa on unohtunut, paljonko oikein jouduttiin Valliriutta-retkestä pulittamaan, kun vain muistelee miten upea paikka se oli. Ehdottomasti teen kyllä tuosta vielä oman postauksen, kuviakin löytyy monta sataa 🙂

  • Reply sonjanette | FIFTYFIFTY sunnuntai, maaliskuu 20, 2016 at 20:07

    Just sain oman kilometripostaukseni Australiasta valmiiksi, se maa on kyllä niin iso ja upea, ettei edes kaksi kuukautta meinannut riittää oikein mihinkään. 😀 https://www.rantapallo.fi/fiftyfifty/2016/03/20/21-kahdessa-kuukaudessa-kauneinta-ita-australiaa/ Tosin itärannikkoa tulin tuntemaan aika hyvin. Uluru on minullakin listalla, tosin ajattelin kyllä meneväni sinne Australian syksyllä, ettei siellä olisi niin kuuma. Harmi, että Whitsundaysilla satoi, itsekin muistan, että sää oli siellä aika epävakainen, monest ukkosti ja satoi. Jos joskus vielä menette sinne, menkää kolmen yön risteilylle. Ainakaan meillä se ei ollut bileristeily, vaikka suurin osa porukasta oli noin parikymppisiä. 🙂 Krokotiilisafarista voisin suositella Whitsunday Crocodile Safaria, vaikka eihän se ole missään ikinä sadan prosentin varmaa, että niitä näkee.

    • Reply Hanna maanantai, maaliskuu 21, 2016 at 12:44

      Olipas hauska lukea sun kokemuksia Ausseista! Kerkesit kyllä jo nähdä kahdessa kuukaudessa paljon, vaikka totta on, ettei mikään aika tunnu riittävän noin isolle maalle. Sun Whitsundays-kuvia katsellessa tuntui, että me oltiin aivan eri saaristossa käymässä, siellä ei näyttänyt ollenkaan noin kivalle. Sadekaudella en siis sinne enää matkusta, enkä ehkä yön yli purjehtimaankaan, sain kahden päivän aikana jo tarpeeksi ison annoksen meripahoinvointia 😀 Jännä muuten, miten meidän mielestä tuo Ulurun 40 astetta ei edes tuntunut kovin pahalta. Ehkä oltiin jo totuttu kuumuuteen tai sitten pelkkä kuumuus ei ole niin kamalan tuntuista kuin esimerkiksi Fidzillä kokemamme kuumankostea trooppinen ilmasto. Mutta ehkä mukavampi silti vierailla Ulurulla silloin, kun siellä ei ole aivan paahtava ilma.

  • Reply Kohteena maailma / Rami sunnuntai, maaliskuu 20, 2016 at 22:18

    Todella upean kuuloinen reissu teillä on ollut! Itsellä olisi omalla maailmanympärimatkalla monia reissaamianne kohteita haaveena: http://kohteenamaailma.fi/matkailu/minne-sina-menisit-maailmanymparimatkalle/

    • Reply Hanna maanantai, maaliskuu 21, 2016 at 12:49

      Hyvälle kuulosti sun maailmanympärihaaveet! Bora Bora olisi aivan unelmakohde, mutta tällä reissulla ei sinne vielä matkabudjetti ihan riittänyt…

    Leave a Reply