Suomen suurin matkablogiyhteisö

Vuonoristeily Milford Soundin kuvankauniissa maisemissa

Uuden-Seelannin Eteläsaari oli täynnä vuorimaisemia, mutta ehdottomasti yksi kauneimmista paikoista löytyi Milford Soundin vuonoilta. Edellisenä päivänä olin manannut koko Uuden-Seelannin maanrakoon, kun usean päivän suihkuttoman jakson jälkeen Te Anaun julkisten suihkujen hoitaja ei päästänyt meitä enää pesulle, vaikka oltiin paikalla hieman ennen sulkemista. Sääkään ei näyttänyt olevan edellisenä iltana meidän vuonoristeilyn kannalta suosiollinen, vaan taivaalta satoi kissoja ja koiria (voihan sitäkin suihkuna hyödyntää, kun muutakaan ei ollut). Aikainen aamuherätys vuonoristeilylle ei ollutkaan paras mahdollinen, lähinnä ajattelin, että käydään nyt katsomassa paikka ja lähdetään äkkiä takaisin. Siksipä Milford Sound onnistui yllättämään tämän hieman pahantuulisenkin reissaajan kauneudellaan. Tällaista Uutta-Seelantia tultiin täältä etsimään ja vihdoin löydettiin ne kuvankauniit maisemat, jotka matkaoppaankin kannessa komeilevat.

P1015307

P1015283

 Laivaterminaalille kävellessä vuoret olivat vielä pilviverhon peitossa, mutta onneksi risteilyn aikana taivas selkeni ja nähtiinkin jotain. Milford Sound on ilmeisesti yksi Uuden-Seelannin (vai koko maailman?) sateisimmista paikoista, joten aika hyvä tuuri saa olla, että osuu tuonne täysin pilvettömänä päivänä. Me oltiin varattu risteily tuonne jo muutama päivä aiemmin Wanakan turisti-infosta, koska kiinalaisen uudenvuoden aikaan kuulemma parempi varata ennakkoon. Laivat eivät kuitenkaan olleet täynnä, vaan porukka osti lippuja vielä satamastakin, joten etukäteen varaaminen tuskin täysin välttämätöntä on. Tosin risteilyjä on useita eripituisia ja erihintaisia, joten turisti-infosta saatiin helposti kattava kokonaiskuva tarjonnasta. Lisäksi Milford Sound on kahden ja puolen tunnin ajomatkan päässä lähimmästä kaupungista Te Anausta, joten tuota matkaa ei välttämättä halua ajella edestakaisin, jos ei ole varma risteilylle pääsystä. Me varattiin halvin mahdollinen retki, Go Orange -firman parin tunnin aamuristeily 55 dollarin hintaan per nenä. Siihen kuului vielä aamupalaleivätkin, joten oltiin tyytyväisiä valintaan, eikä mitenkään tuntunut, että halvempi risteily olisi huonompi kuin muut. Periaate noissa on, että päivän ensimmäiset ja viimeiset risteilyt ovat halvempia, sillä suurin osa ihmisistä haluaa risteilemään keskipäivällä. Aamuristeily on kuitenkin kätevä myös siltä kannalta, että saa vielä parkkipaikan läheltä satamaa, sillä aika nopeasti alkoivat parkkiruudut täyttyä keskipäivää kohden.

P1015308 P1015321 P1015337

Sateen jälkeen maisemat olivat varmasti upeimmillaan, sillä vuonoa reunustavilta vuorilta valui pieniä vesiputouksia noroina alas. Kuivemmalla säällä putouksia on paljon vähemmän ihailtavana, tosin niitä kuivia päiviä ei montaa vuodessa olekaan. Meidän laiva kävi ihan vuonon toisessa päässä ja vesiputousten lisäksi nähtiin myös merileijonia köllöttelemässä rantakivillä. Tuolla ei kyllä malttanut olla koko ajan napsimatta kuvia, vaikka paikka ei ihan täysin pääsekään oikeuksiinsa pelkissä valokuvissa. Milford Sound on paikka, joka täytyy ehdottomasti nähdä omin silmin!

P1015343 P1015363 P1015372 P1015419

Risteilylle kannattaa pukeutua lämpimästi, sillä merellä on yllättävän kylmä. Ei ollut mitenkään liioittelua laittaa tuulipuvun alle vielä fleece. Me tarjettiin sitä paitsi istua koko risteilyn ajan yläkannella, josta tietysti oli upeimmat näkymät. Suurin osa kanssamatkustajista taas joutui siirtymään laivan sisätiloihin lämmittelemään. Mutta jos nyt maksaa risteilystä ja vuonojen näkemisestä, niin ehdottomasti kannattaa varautua siihen, että pystyy istumaan yläkannella koko ajan, muutenhan rahat menevät ihan hukkaan.

P1015435 P1015438 P1015445 P1015453 P1015478

P1015485 P1015504

Risteilyn jälkeen käveltiin vielä hieman rannalla, jossa kulki lyhyt ulkoilureitti. Milford Sound oli siitä jännä paikka, että siellä ei juuri ollut muuta kuin laivaterminaali ja turisti-info. Varsinaisia asukkaita ei tainnut olla juuri yhtään, mikä toisaalta ei ole ihme, sillä tie Te Anausta sinne on lähestulkoon pelkkää kiemuraista vuoristotietä, joka talviaikaan saattaa olla suljettu lumen takia. Maisemat matkalla olivat jo upeat ja tie kulkee pitkän matkan myös yksikaistaista tunnelia pitkin vuoren läpi. Milford Sound oli meidän molempien mielestä yksi hienoimmista paikoista Uudessa-Seelannissa, joten siellä kannattaa ehdottomasti käydä. Vuonoristeilykin oli joka pennin arvoinen, mikä oli aika harvinaista Uuden-Seelannin ryöstöhintaisten turistipaikkojen joukossa.

P1015516 P1015521

Löytyykö muita Milford Soundilla käyneitä? Mitä tykkäsitte paikasta?

Me ollaan muuten jo Australiassa ja lähes 40 asteen lämpötiloista huolimatta (mikä ei ole tuntunut yhtään pahalta, kun takana on neljä päivää Fidzin kuumankosteassa ilmastossa ilman toimivaa ilmastointia tai tuuletinta) maa vaikuttaa todella upealle paikalle. Sydney oli aivan mahtava kaupunki, mutta tämä Australian outback on kyllä näin ensivaikutelman perusteella enemmän meidän juttu, vielä kun näkisi kenguruita muuallakin kuin marketin lihatiskillä…

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Anna / Muuttolintu sunnuntai, helmikuu 28, 2016 at 00:38

    Wau. Tuosta oon haaveillu jo pitkään. Haluun ehdottomasti myös päästä trekkaamaan tuonne. Hyvää Aussilan reissua! Itse oon kans tosi syttynyt outbackiin. Ja miun kokemuksen mukaan siellä on lähestulkoon vaikea olla näkemättä niitä kenguja, eli eiköhän niitä pian ilmesty 🙂

    • Reply Hanna sunnuntai, helmikuu 28, 2016 at 05:27

      Tuolla vaeltaminen varmasti tarjoaa vielä enemmän upeita maisemia kuin pelkkä risteily. Meillä ei ollut päivää enempää aikaa tuonne eikä tuossa kohtaa reissua enää jaksettu hirveästi innostua tuntia pidemmistä kävelyistä, joten ei edes selvitelty patikointimahdollisuuksia 😀 Toivotaan, että nähdään kenguruita viimeistään, kun poistutaan vähän kauemmas resortin alueelta, ehkä ne eivät ihan tähän lähelle uskalla tulla meluavien kiinalaislaumojen vuoksi 🙂

    Leave a Reply