Suomen suurin matkablogiyhteisö

Melontaretki Abel Tasmanin kansallispuistossa

Kansallispuistot ovat selkeästi olleet meidän reissun teema, ja Uudessa-Seelannissakin ollaan käyty jo muutamassa. Eteläsaarelle saavuttuamme Abel Tasmanin kansallispuisto oli meidän ensimmäinen kohde ja matkalla sinne saatiin jo aika hyvin esimakua etelän mutkaisista vuoristoteistä. Onneksi tiet ovat viime aikoina olleet suorempia, sillä kaksi viikkoa pelkkää matkapahoinvointia ei olisi kuulostanut kivalle. Abel Tasman on Uuden-Seelannin pienin kansallispuisto, mutta siellä on silti mahdollista vaeltaa kolmen päivän vaellus rantoja pitkin. Me tutustuttiin puistoon vain päiväseltään ja päädyttiinkin vuokraamaan kajakit päiväksi, jotta päästiin melomaan rantoja pitkin. Ensikosketus alueen kultahiekkaisiin rantoihin ja vehreisiin metsiin saatiin jo edellisenä päivänä, kun käytiin ajelemassa Golden Bayn alueella. Päiväretket sitä vastoin kannattaa tehdä puiston eteläpäästä, Marahaun kylästä, jonne mekin palattiin yöksi.

P1014615 P1014617 P1014625 P1014658

Valmiina lähtöön! Suunnattiin heti aamusta hakemaan kajakkia ja kuuntelemaan turvallisuusohjeet, sen jälkeen meidät kuskattiin muiden melojien kanssa rantaan, jossa vielä varmistettiin, että kaikilla oli homma hanskassa. Melominen on suosittu aktiviteetti Abel Tasmanilla, mutta me onnistuttiin varaamaan kajakki vielä edellisenä päivänä soittamalla firmaan. Varattiin omatoiminen Kayk+Walk -retki, jossa ensiksi melottiin rantaa pohjoiseen päin, jätettiin kajakki sovitulle rannalle ja käveltiin takaisin. Retki maksoi 80 dollaria per pää, kun taas kajakin vuokraaminen päiväksi olisi ollut vain 60 dollaria, tällöin olisi täytynyt meloa myös takaisin Marahauhin. Jälkiviisaana olisin ehkä valinnut kajakin vuokraamisen päiväksi, koska Watering Coven rannalle melominen sujui melko nopeasti, mutta takaisin kävely tuntui loputtoman pitkältä. Takaisin meloessa taas olisi saanut myötätuulen avuksi, joten se olisi varmasti ollut nopeampaa. Lisäksi kajakin kyydistä oli paljon helpompi tutustua kauniisiin rantoihin, sillä polku kulki hieman ylempänä rinteellä ja jokaiselle rannalle joutui laskeutumaan, mikä tarkoitti aina myös nousua ylös.

Me melottiin suoraa kyytiä Adele Islandin saarelle, mikä olikin yllättävän pitkä matka, vaikka saari näytti olevan ihan lähellä. Siellä pieni lepotauko teki ihan hyvää, sillä jalat alkoivat puutua istumisesta ja käsiäkin oli hyvä lepuuttaa. Itse olen aina ollut leppoisa sunnuntaimeloja ja keskittynyt aina enemmän maisemien ihailuun kuin pitämään reipasta tahtia yllä, mutta alkumatkasta sain noottia, kun kuulemma meloin liian hitaasti. Puolen tunnin riuhtomisen jälkeen mieskin tajusi, että nyt ei olla melomassa maailmanennätysvauhtia olympialaisissa, vaan voidaan edetä ihan rauhassa, ettei olla heti puhki. Alkumatkan vauhti kyllä lopulta kostautui tuolle toiselle osapuolelle, sillä parin päivän päästä iski kuskille sellainen niskalukko, että ei meinannut päästä enää penkiltä ylös.

P1014659 P1014664

Laskuveden aikaan saaren edustalla oli vielä pieni hiekkakaistale, johon sai kätevästi kajakin parkkiin, mutta nopeasti vesi rupesi nousemaan ja jos tarpeeksi olisi odottanut kajakissa istuen, olisi varmasti päässyt nousuveden mukana aikanaan jatkamaan matkaa. Tuolla saikin olla tarkkana, kun kajakin jätti rantaan, että se varmasti on tarpeeksi kaukana vesirajasta, eikä lähde nousuveden mukana ajelehtimaan.

P1014668

Saaren yhdellä rannalla oli myös pari merileijonaa lekottelemassa, kameran zoomi ei ihan meinannut riittää, kun hirveän lähelle kiviä ei tohtinut meloa. Aallokkoa tuolla oli yllättävän paljon loppumatkasta, ja hieman meinasi meripahoinvointikin jo vaivata. Onneksi kajakki oli tukeva ja lähtiessä meille sanottiinkin, että jos joku saa kajakin nurin, niin ylävitoset sille tyypille, ei kuulemma usein tapahdu. Me rantauduttiin kuitenkin vielä mantereen puolelle pitämään evästaukoa ja hieman tasoittelemaan oloja keikkuvan meren jälkeen. Observation beach on muuten paikka, jossa ehdottomasti kannattaa kajakilla pysähtyä, sillä kyseiselle rannalle pääsee vain vesiteitse. Se olikin ihanan rauhallinen paikka, jossa meidän lisäksi oli vain pari muuta melojaa (joista yhden kajakin perässä heilui jopa Ruotsin lippu).

P1014682 P1014683 P1014687 P1014713

Kajakin sai jättää joko Watering Coven tai Anchoragen rannoille, me valittiin niistä lopulta ensimmäinen, koska Anchorageen olisi ollut vielä tunnin melominen ja kyseisellä pätkällä on kuulemma isoja aaltoja. Siinä kohtaa oli kuitenkin jo tarpeeksi heiluttu aaltojen harjalla ja katsottiin viisaammaksi siirtyä tasamaalle. Käytiin kuitenkin kävellen ihan Anchoragessa asti, sillä matka sinne kesti vain 20 minuuttia. Melominen Watering Covelle kesti joku kolmisen tuntia ja siinä kohtaa tuntui, että retki on melkein jo ohi. Kävelyä takaisin oli kuitenkin jäljellä vielä reipas 12 kilometriä eli nelisen tuntia, joten oli siinä vielä urakoitavaa. Siinä missä kajakilla sai vain meloa suoraan rantaviivaa myöten ja matka tuntui hujahtavan nopeasti, oli käveleminen kiemurtelevia vuoristopolkuja pitkin tuskastuttavan hidasta touhua. Tuntui, ettei maisemat vaihdu yhtään, vaikka oltiin kävelty jo pitkän aikaa. Suurin osa polusta oli myös bushwalkia sanan varsinaisessa merkityksessä, eli maisemat olivat pelkkää puskaa, mikä ei suoranaisesti tehnyt hommasta kivempaa.

P1014717 P1014725 P1014730

Tämä oli kävelyretken maisema suurimman osan ajasta. Tuntui, että sama kurvi vedettiin aina vain uudestaan ja uudestaan. Melko nopeasti alkoi puuduttamaan, ja meloessa maisemat näki paljon paremmin. Muutamalla rannalla käytiin vielä kävelymatkan varrella, lähinnä vessan takia, koska tuolla polun varressa ei ollut yhtään edes huusseja, vaan kaikki olivat alhaalla rannoilla. Onneksi polku oli kuitenkin enimmäkseen melko tasaista ja todella helppokulkuista, joten matka taittui reipasta tahtia.

P1014740 P1014746 P1014769

Perillä oltiin vasta puoli seiskan aikaan, joten kovin kauas ei kerinnyt ajaa yöksi. Abel Tasmanin kansallispuistossa oli nimittäin sellainen huono puoli, että ilmaisia leirintäalueita ei ollut lähimaillakaan, ja halvatkin sijaitsivat melko kaukana Marahausta. Eteläsaarella ei kyllä muutenkaan ole ollut järkevissä paikoissa noita ilmaisia leirintäalueita, joten Pohjoissaarella lupaavasti alkanut majoituskuluissa säästö ei ole täällä ihan yhtä hyvin enää sujunut. Täällä lasketaan kyllä muutenkin jo päiviä campervan-elämän loppuun ja siihen hetkeen, että päästään vihdoin Fidzille lekottelemaan palmun alle (enää 4 yötä!). Saa nähdä, kestääkö meidän auto enää niin montaa päivää, sillä tuntuu koko kottero hajoavan palasiksi. Viikko sitten rupesi sivuoven lasi repsottamaan (korjattiin nippusiteillä, hyvin toimii) ja eilen lähti takapuskurikin puoliksi irti, sekin saatiin vielä runtattua kiinni.

Koitan saada vielä ennen Fidzille lähtöä koostepostauksen tehtyä toisesta reissukuukaudesta, ollaan nimittäin keritty seikkailla vaikka ja missä viimeisten viikkojen aikana, että hyvä kun itsekään pysyy enää perässä!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Tanja/Levoton Matkailija tiistai, helmikuu 9, 2016 at 09:15

    Toi näyttää kyllä niin kauniilta paikalta! Mua vähän harmittaa etten ehtinyt käymään Abel Tasman national parkissa kun olin Uudessa-Seelannissa. Se on jännä miten niin pienesssä maassa voi olla niin paljon nähtävää! Mä sentään olin siellä kaksi kuukautta, ja paljon jäi vielä sellaisia paikkoja missä olisin halunnut käydä. Ens vuonna toivon mukaan suuntaan Uuteen-Seelantiin wh-viisumilla, ja silloin pitää päästä käymään myös Abel Tasmanilla 🙂

    • Reply Hanna keskiviikko, helmikuu 10, 2016 at 07:49

      Abel Tasman oli sellainen paikka, joka näyttää kuvissa vielä kivemmalta, vaikka oli se luonnossakin toki hieno! Kyllä täällä nähtävää riittää, me ollaan ehditty kolmessa viikossa lopulta yllättävän hyvin joka puolelle maata, mutta ei ollakaan oltu kauaa yhdessä kohteessa. Kuulostaa hyvältä sun suunnitelmat, kannattaa ehdottomasti vuokrata sitten tuonne se kajakki, kävelypolut oli tosiaan hieman tylsähköjä tuolla 🙂

  • Reply sarsa tiistai, helmikuu 9, 2016 at 16:41

    Mulle tulee Uusi-Seelanti kuume kun näitä kuvia katselee. Vielä joskus. Ei pahalta kyllä kuulosta jatko suunnitelmat palmun alla lekottelustakaan.

    • Reply Hanna keskiviikko, helmikuu 10, 2016 at 07:52

      Haha blogit ovat pahoja matkakuumeen nostattajia 😀 Palmun alla lekottelu tulee kyllä hyvään saumaan, sillä kaksi kuukautta ollaan oltu melkoisella aktiivilomalla, ihana pysähtyä hetkeksi yhteen paikkaan 🙂

    Leave a Reply