Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

  • Uusi-Seelanti

    Vuonoristeily Milford Soundin kuvankauniissa maisemissa

    Uuden-Seelannin Eteläsaari oli täynnä vuorimaisemia, mutta ehdottomasti yksi kauneimmista paikoista löytyi Milford Soundin vuonoilta. Edellisenä päivänä olin manannut koko Uuden-Seelannin maanrakoon, kun usean päivän suihkuttoman jakson jälkeen Te Anaun julkisten suihkujen hoitaja…

  • Uusi-Seelanti

    Rotoruan geotermiset ihmeet

    Tänään päästään vihdoin jatkamaan matkaa Fidziltä kohti Australiaa, mutta koska hostellin netti toimii pyörremyrskyn jäljiltä edelleen niin ja näin, palataan blogissa tasan kuukausi ajassa taaksepäin Uuden-Seelannin pohjoissaarelle. Ihmeellisintä Uudessa-Seelannissa oli nimittäin tuliperäinen…

  • Fidzi

    Kun lepolomasta palmun alla tulikin painajainen

    Viikko palmun alla makoilua ja lekottelua oli meidän suunnitelma Fidzin osalta ja loma sujuikin aika pitkälti niissä merkeissä, ihan viimeisiin päiviin asti. Uutisia seuranneet varmaan ovatkin jo kärryillä siitä, että tänne Fidzille…

  • Uusi-Seelanti

    Melontaretki Abel Tasmanin kansallispuistossa

    Kansallispuistot ovat selkeästi olleet meidän reissun teema, ja Uudessa-Seelannissakin ollaan käyty jo muutamassa. Eteläsaarelle saavuttuamme Abel Tasmanin kansallispuisto oli meidän ensimmäinen kohde ja matkalla sinne saatiin jo aika hyvin esimakua etelän mutkaisista…

  • Etelä-Amerikka

    Onko Etelä-Amerikka turvallinen matkakohde?

    Ennen tätä reissua itseä huoletti kaikista eniten Etelä-Amerikan turvallisuustilanne. Voiko koko maanosaan ylipäätään matkustaa ilman, että tavarat ryöstetään heti lentokentältä poistuessa? Ensimmäinen mielikuva Etelä-Amerikasta matkakohteena onkin, että paikka on vaarallinen, täynnä huumekartelleja…