Suomen suurin matkablogiyhteisö

Suklaan ja järvien kaupunki Bariloche

Meidän molempien ehdottomaksi lempipaikaksi Argentiinassa nousi järvien ja vuorien kupeessa sijaitseva Bariloche. Kauniit maisemat toki auttoivat asiaa, mutta parasta kaupungissa oli ehdottomasti suklaa. Argentiinan suklaapääkaupungissa kun oltiin, niin joka päivä oli hyvä syy herkutella pienten suklaapuotien tarjonnalla. Ehkä ihan hyvä, että oltiin lopulta Barilochessa vain neljä yötä. Argentiinan järvialueella sijaitseva Bariloche on suosittu turistikohde kesäisin myös paikallisten keskuudessa ja ensimmäistä kertaa Buenos Airesin jälkeen törmättiin myös tyrkytysmeininkiin. Pääkadulla kuului taas ”Cambio, cambio” -huudot (en tosin tiedä, miksi sitä vielä jatketaan, koska devalvaation myötä myös peson virallinen kurssi on sen verran hyvä, että rahaa voi nostaa automaatistakin) ja autonvuokrausfirmat yrittivät myös houkutella turisteja asiakkaikseen. Barilochessa täytyykin olla tarkkana, keneltä palveluja ostaa, sillä kadulla retkiä ym. kaupittelevat tahot eivät välttämättä ole niin luotettavia. Turistimeiningistä huolimatta me viihdyttiin Barilochessa hyvin. Kaupungissa on hieman alppitunnelmaa, sillä rakennukset toivat mieleen ihan Sveitsin (tai Andorran). Itse kaupunkia upeampia olivat tietenkin maisemat lähiseudun vuorilla ja me vuokrattiinkin Barilochessa auto, jotta päästiin tarkemmin kiertelemään kansallispuistoja.

Ensimmäisenä päivänä meillä ei ollut vielä autoa käytössä, sillä suurin osa autovuokraamoista myi ei-oota, mikäli huomiselle halusi vuokrata auton. Kannattaa siis ehkä tutkailla Barilochen autonvuokrausmahdollisuuksia jo etukäteen, sillä vaikka eri firmoja kaupungissa on pilvin pimein, niin myös autonvuokrauksesta kiinnostuneita turisteja riittää. Meidän kannalta oli loppujen lopuksi ihan hyvä juttu, että saatiin auto vasta päivää suunniteltua myöhemmin, sillä ehdittiin ekana päivänä rentoutua ja kierrellä rauhassa kaupungilla. Käytiin Cerro Viejon ”elämyspuistossa”, jossa noustiin tuolihissillä ylös vuorelle ihailemaan maisemia ja laskettiin kelkkarataa pitkin alas. Paikka tuntui olevan enemmän hieman nuoremman väen suosiossa, mutta kelkkarata oli kyllä ihan tarpeeksi hurja myös  minulle, onneksi kelkoissa oli jarrut. Sisäänpääsymaksu alueelle ei myöskään ollut järkyttävän kallis, 90 pesoa.

Barilochen ydinkeskustan, Centro Cívicon, jykevät kivitalot toivat itselle mieleen ihan Andorran. Keskustassa oli paljon käsityöläisiä kojuissa myymässä tuotteitaan ja pääkadulla oli tietysti lukemattomia suklaapuoteja. Empiiriset testit sen suhteen, mikä suklaaputiikki on paras, jäivät pahasti kesken, sillä kaikkiin en ehtinyt maistelemaan. Catedral tarjosi kuitenkin mielestäni hinta-laatusuhteeltaan parhaimmat suklaat, mutta myös hieman kalliimman del Turistan suklaavalikoimat olivat hyvät. Monessa paikassa sai maistiaisiakin, jos näytti yhtään siltä, että aikoo jotain ostaa.

 

Barilochen ympärillä on kolme eri näköalapaikkaa, Cerro Campanario, Cerro Otto ja Cerro Catedral. Näihin kaikkiin pääsee myös paikallisbussilla (johon täytyy hankkia Sube-kortti, sama kortti toimii paikallisliikenteessä kaikkialla Argentiinassa) ja huipulle pääsee myös kätevästi joko tuolihissillä tai teleférico-hissillä ylös. Jos me oltaisiin heti alussa tiedetty, että noihin pääsee bussilla, oltaisiin varmasti ekana päivänä käyty jo yhdessä. Hissit menevät aika aikaisin jo kiinni, joten esimerkiksi Catedralin huipulle ei päästy ollenkaan tällä reissulla, koska oltiin siellä vasta illemmalla. Hissillä ylös nouseminen on kuitenkin pääsääntöisesti hyvin kallista (n. 150-260 pesoa), joten budjettimatkailijaa ilahduttaa tieto, että kaikkien huipulle voi myös kiivetä. Mekin päätettiin kiivetä Cerro Campanarion huipulle, jonne on vain 30-40 minuutin kapuaminen ylös, muiden huipulle ei ihan yhtä kevyesti pääse, sillä ne ovat huomattavasti korkeampia. Mielestäni Cerro Campanario oli kuitenkin kaikista kaunein näköalapaikka, ja mikäli aikoo käydä vain yhdessä, kannattaa käydä siellä. Cerro Campanario on myös Nahuel Huapin luonnonpuistossa kulkevan suositun Circuito Chicon varrella. Kyseinen n. 60 kilometrin kierros kiertää puiston kauniimmissa maisemissa eri järviä ihaillen, ja sen pystyy kiertämään myös opastetulla retkellä tai ilmeisesti pienellä suunnittelulla myös julkisilla. Me siis ajettiin tuo autolla, ja pysähdeltiin todella useasti, joten saatiin matkaan kulumaan reippaasti aikaa.

Argentiinan kuuluisin hotelli, Llao-Llao, sijaitsee myös kierroksen varrella. Upealla paikallahan tuo sijaitsee, mutta ei se ihan millekään superhulppealle luksushotellille silti näyttänyt, vaikka vieressä olikin golf-kenttä.

Jatkettiin matkaa ja pysähdeltiin fiiliksen mukaan näköalapaikoille sekä tehtiin lyhyitä kävelyretkiä eri rannoille. Llao-Llaon niemellä olisi ollut useampiakin lyhyitä vaellusreittejä, mutta koska meillä oli kerrankin auto käytössä, ei jaksettu ruveta urheilemaan. Sitä paitsi suurin osa poluista näytti kulkevan metsän keskellä, joten maisemiltaan ne tuskin olisivat olleet kovin mielenkiintoiset.

Kun Circuito Chico oli lähes saatu ajettua loppuun, poikettiin reitiltä pölyävällä hiekkatielle kohti Colonia Suizaa. Meille jäi vähän epäselväksi, miten sveitsiläiset tähän paikkaan liittyivät, mutta ilmeisesti he olivat joskus asuttaneet paikkaa. Alueen paras ravintolatarjonta tuolla varmasti oli, mutta jos ei ole nälkä, ei paikassa ollut kummoisempaa nähtävää ja mekin jatkettiin nopeasti eteenpäin.

Käväistiin Cerro Catedralin näköalapaikan juurella, mutta siellä oli hissit tosiaan jo kiinni. Catedral on talvisin hiihtokeskus ja näköala tuolla olisi ollutkin maisema laskettelurinteen huipulta. Automatkalla ylös saatiin kuitenkin jo käsitys siitä, millaisia maisemia vuori olisi tarjonnut ja aika kaukanahan nuo järvet jo ovat täältä katsottuna. Eli tuskin missattiin mitään, vaikka huipulle ei päästykään. Tiet olivat tuolla paikoitellen todella huonokuntoisia, ja mekin köröteltiin kuoppaista ja kivistä pikkutietä Catedralista eteenpäin, välillä meidän pikkuinen vuokra-auto ei meinnannut edes jaksaa ylämäkiä. Lago Gutiérrez oli meidän ensimmäisen päivän roadtipin viimeinen kohde, käväistiin siellä vesiputouksella. Hauskaa oli muuten se, että putoukselle täytyy kävellä hetki, meillä meni varmaan 10 min suuntaansa, mutta polun alussa on kyltti, jossa lukee, että matka kestää 45 minuuttia suuntaansa. Meillä jäi melkein kävely tekemättä, kun mietittiin, että ehditäänkö enää valoisalla takaisin. Onneksi kysyttiin kuitenkin vastaantulijoilta, jotka sanoivat, että putous on todella lähellä. En sitten tiedä, oliko tuo matka-aika laskettu sen mukaan, jos pikkulapset konttivat perille.

Lähtöpäivän aamuna ennen auton palautusta käväistiin myös Cerro Otton näköalapaikalla, joka on kaikista lähimpänä Barilochea. Sinne menisi ylös kallis teleférico-hissi, mutta myös autolla pääsee kuoppaista pikkutietä ylös. Me oltiin liikkeellä niin ajoissa, että huipulla oleva näköalapaikka ei ollut auki, mutta maisemat näki ihan hyvin jo parkkipaikalta. Lisäksi myös autolla tulleet olisivat joutuneet mennä viimeiset sata metriä hissillä, josta olisi silti joutunut maksamaan melkein yhtä paljon kuin teleféricosta, joka tuli alhaalta asti. Paikka tuntuikin aika rahastukselta, ja mikäli tuonne haluaa mennä, kannattaa ehkä ottaa se hissi vain suoraan alhaalta asti. Cerro Ottolla jouduttiin myös ihmissyöjäpaarmojen hyökkäyksen kohteeksi. Roadtrippailu olikin hyvä vaihtoehto tuonne, sillä noita paarmoja oli järkyttävän paljon ja ne olivat ihan mötiäisen kokoisia. Yleensä ne vielä tuntuivat seuraavan juuri minua, ja usein mun kimpussa niitä oli viisikin kappaletta yhtä aikaa ja kaikki muut ihmiset ympärillä saivat olla rauhassa. Muuten niin mukavaksi osoittautuneen järviseudun suurin miinus olivatkin nuo paarmat, parempi oli siis ihailla maisemia vain autosta käsin.

Barilochesta lähdettiin hieman haikein mielin, sillä kaupungissa olisi viihtynyt kauemminkin ja lähiseuduilla riittäisi nähtävää. Kaupunki oli myös meidän viimeinen kohde Argentiinassa ja juuri, kun olin oppinut tykkäämään Argentiinasta, täytyi maa jo hyvästellä. Mutta Barilocheen voisi joku kerta vielä palata, ihan jo suklaan takia! Monet reissaajat suuntaavat Etelä-Amerikassa suoraan eteläisimpään Patagoniaan, mutta kannattaa ehdottomasti tutustua myös tähän Chilen ja Argentiinan rajalla sijaitsevaan järviseutuun. Sää on siellä paljon mukavampi, maisemat upeita ja paikka on inhimillisen bussimatkan päässä Santiagosta tai Buenos Airesista. Me roadtrippailtiin Barilochesta käsin myös kuuluisa seitsemän järven reitti, Ruta de los Siete Lagos, ja siitä juttua ensi kerralla.

Tietoisku Bariloche:

Bussiasema sijaitsee melko kaukana keskustasta, sieltä pääsee busseilla 120 ja 121 keskustaan, mutta matkaa varten tarvitsee Sube-kortin. Bussiasemalla ei ole paikkaa, missä kortille voisi ladata arvoa, vaan täytyy kävellä noin kilometrin verran keskustaan päin, jossa kortin voi ladata kioskissa. Matka bussiasemalta keskustaan maksaa 8 pesoa. Me jouduttiin vaihtamaan majapaikkaa kahden yön jälkeen, koska ensimmäisessä paikassa oli täyttä. Suosittelen enemmän meidän toisen yön majapaikkaa, Hospedaje Penthouse 1004, koska se sijaitsi ihan keskustassa ja hostellin kattoterassilta oli upeat näköalat. Ensimmäiset yöt oltiin Periko’s Youth Hostellissa, joka sijaitsi hieman ylempänä mäen päällä pääkadulta, ja sieltä ei hirveästi saanut informaatiota lähialueen nähtävyyksistä. Molemmissa yövyttiin dormissa, n. 18€/hlö/yö.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Maarit Johanna lauantai, tammikuu 16, 2016 at 17:46

    Siiis, jos olisin nähnyt vain kuvat, niin olisin ehdottomasti veikannut Sveitsiksi! Aivan mielettömän paljon alppi-viboja näissä otoksissa 🙂 Tosi sympaattisen ja viihtyisän näköinen paikka 🙂 Suklaakin kuulostaa ihan sveitsiläiseltä jutulta, eikä yhtään eteläamerikkalaiselta. Oliko muuten hyvää suklaata? Minusta joskus esimerkiksi eestiläinen, englantilainen tai venäläinen suklaa on ihan jo pahaa. Osaako ne tehä sitä kunnolla siellä päin maailmaa? 😀

    • Reply Hanna lauantai, tammikuu 16, 2016 at 23:57

      Tuolla tuli kyllä todella paljon Alpit mieleen, jopa suklaa on tosiaan sveitsiläinen juttu! Bariloche oli kyllä superviihtyisä ja mukava paikka, suosittelen 🙂 Mun mielestä suklaassa ei myöskään ole Maraboun ja Fazerin voittanutta, ja missään muualla ei suklaa kyllä ole yhtä hyvää ollut. Mutta Barilochessa suklaa oli kyllä todella hyvää ja valinnanvaraa oli makujen suhteen. Marketeissa täällä myydään sellaista halpaa joulukalenterisuklaata, mutta noissa puodeissa myyty oli kyllä niiin herkullista. Argentiinalaiset kyllä osaavat herkuttelun, jätskikin oli siellä varmasti maailman parasta 🙂

  • Reply Katja sunnuntai, tammikuu 17, 2016 at 20:04

    Voi että mitä maisemia! Luin tässä sunnuntai illan ratoksi kaikki rästiin jääneet Patagonia jutut ja huokailen täällä ääneen! Tuonne jos joskus pääsen kiertelemään niin sitä ilon määrää. Jo ihan suklaankin takia tämä vaikuttaa ihan mun paikalta. 😀

    • Reply Hanna maanantai, tammikuu 18, 2016 at 00:57

      Maisemat ovat kyllä Patagoniassa todella upeat, suosittelen! 🙂 Ja en todellakaan ajatellut, että Etelä-Amerikasta voisi löytyä herkuttelijalle Ranskaa tai Italiaa parempaa paikkaa, mutta kyllä vain Argentiinassa osattiin herkutella 😀

  • Reply Jane / Lomaunelmia ja unelmalomia keskiviikko, tammikuu 20, 2016 at 16:18

    Upeita maisemia ja tulee tosiaan Alpit mieleen. Eikä todellakaan kannattanut mistään ylihinnoitellusta hissistä maksaa jos ilmankin oli jo noin hienot näkymät!

    Argentiinalaisesta jätskistä, Espoossahan on artesaanijäätelöä valmistava Caminito on nimenomaan argentiinalaiseen jäätelönvalmistukseen perustuva ja heidän jäätelömestarit on argentiinalaisia. Mä pidin kahvilaa aiemmin ja mulla oli myynnissä heidän jäätelöitä ja kyllä oli itsehillintä ihan ylikierroksilla ettei liikaa mennyt vaan omaan napaan. Sorbetitkin oli erinomaisia.

    • Reply Hanna lauantai, tammikuu 23, 2016 at 02:19

      Joo ilman hissiä pääsi ihan samalle näköalapaikalle, vähän piti vaan hikoilla 😀 Enpäs muuten tiennytkään tollaisesta paikasta, täytyy tehdä retki Espooseen, kun palaa takaisin Suomeen!

    Leave a Reply