Suomen suurin matkablogiyhteisö

Torres del Paine – maailman kamalin vaelluskohde

Me vietettiin joulunaluspäivät Chilessä Torres del Painen kansallispuistossa, joka oli itselle Patagonian kohteista se, jota kohtaan oli suurimmat odotukset. Jouluaattona palattiin takaisin Puerto Natalesiin, puistoa lähimpään kylään, josta käsin kansallispuistoretki kannattaa tehdä. Vietettiin puistossa siis kaksi yötä, leirintäalueella telttaillen, koska kaikki paremman tason majoitukset olisi täytynyt varata jo hyvissä ajoin ja lisäksi ne olivat melkoisen kalliita. Saatiin hotellin työntekijältä hyviä vinkkejä siitä, miten puistoon kannattaisi tutustua ja kolmen päivän aikana pystyisi tekemään ison osan suositusta W-reitistä, ilman että tarvisi raahata rinkkaa juurikaan mukana. Kolmantena päivänä me ei kuitenkaan jaksettu enää vaeltaa, koska sää puistossa oli sen verran sateinen ja tuulinen, että päätettiin lähteä aikaisemmalla bussilla pois. Mikä oli lopulta ihan hyvä päätös, koska kerittiin hotellin jouluillalliselle ja ehdittiin jopa käydä supermarketista hakemassa jouluherkut. (Chilessä on muuten ihan järkyttävän huonot suklaavalikoimat, ruokakaupoissa myydään tasan kolmea erilaista suklaalevyä!)

Vaellettiin siis vain kahtena päivänä Torres del Painella. Ensimmäisenä päivänä yövyttiin Torresin leirintäalueella ihan shuttlebussin pysäkin vieressä ja tehtiin sieltä käsin vaellus Mirador las Torresin näköalapaikalle, vuoren huipulle ihailemaan niitä kolmea kuuluisaa vuoren huippua, joiden mukaan puistokin on saanut nimensä. Tuo on suosittu päivävaellus ja bussiaikataulut on rytmitetty niin, että tuon kerkeää siinä välissä tehdä. Reitti on 9 km suuntaansa ja aikaa siihen kuluu noin 9 tuntia, koska varsinkin menomatkalla on niin paljon nousua. Ensimmäiset kolme kilometriä noustaankin oikeastaan pelkästään ylöspäin ja itsellä meinasi loppua kunto jo siinä kohtaa. Kaikki muut menivät heittämällä ohi ja itsestä alkoi tuntua, että ylös huipulle kestäisi sillä vauhdilla varmasti 15 tuntia eikä ikinä päästäisi valoisalla takaisin alas. Onneksi reitin keskiosa oli kuitenkin helpompaa ja tasaisempaa maastoa.

 

Sää oli ensimmäisenä päivänä mukavan aurinkoinen, vain muutamissa kohdin tuuli osui kunnolla reitille. Tosin ylhäällä vuorilla saatiin myös kaksi lumikuuroa niskaamme. Ihan käsittämätöntä, miten sää tuolla voi vaihtua ihan hetkissä. Reitin viimeinen kilometri on pelkkää jyrkkää nousua kivikkoista polkua pitkin huipulle ja tarvottiin sitä sankassa lumipyryssä. Kun päästiin huipulle, tuli aurinko yhtäkkiä esille ja pilvet väistyivät pois vuorten huippujen ympäriltä. Oltiin siis perillä juuri oikeaan aikaan, koska päästiin näkemään ihan ne huiputkin, eikä vain pelkkiä pilviä. Torres del Painen kansallispuistossa voi todellakin kokea kaikki neljä vuodenaikaa saman päivän aikana. Tuo huippu oli kyllä mahtava näky (tai no reitin huippu siis, kohtisuoraa vuoren seinämää ei enää huipummas päässyt kapuamaan), yksi kanssavaeltaja vaikuttui näystä niin paljon, että päätti riisua kaikki vaatteensa, kiivetä kiven päälle ja huutaa ”Feel free!”.

Ensimmäisen päivän jälkeen jalat olivat jo rakoilla ja ihan poikki (olisi kannattanut vähän enemmän kuntoilla ennen tätä reissua). Aamupäivällä siirryttiin bussilla ja laivalla Paine Granden leirintäalueelle, josta käsin lähdettiin kohti Glaciar Greyn jäätikköä. Tuolla saatiin todella kokea Patagonian kuuluisat tuulet. Jo leirintäalue oli ihan järkyttävän tuulisella paikalla, teltta täytyi todella kiinnittää hyvin, sillä huonosti kiinnitetyt lensivät armotta tuulen mukana. Reitti jäätikölle oli helpompikulkuisempaa kuin eilinen vuorikiipeily, sillä korkeuseroja oli paljon vähemmän. Täydellä voimalla päälle puskeva vastatuuli ei kuitenkaan tehnyt etenemisestä mitenkään helppoa, varsinkaan kun suurin osa reitistä kulki melko avoimessa maastossa. Aluksi ajateltiin kulkea koko matka Greyn retkeilymajalle asti jäätikön viereen, mutta kun saavuttiin puolivälissä olevalle näköalapaikalle ja saatiin tietää, että sinne olisi vielä 6 kilometrin matka, niin päätettiin ihailla jäätikköä vain kaukaa. Näköalapaikalle oli 4,5 kilometrin matka ja meillä meni siihen kaksi tuntia suuntaansa. Oltaisiin oltu todella myöhään takaisin leirintäalueella, jos oltaisiin jatkettu koko matka, lisäksi jäätikön lähellä tuuli oli vielä kovempi kuin reitin alkupätkällä. Täytyi oikeasti vähän jo taistella, että sai otettua kuvan, niin että kamera ei heilunut holtittomasti ympäriinsä, puhumattakaan siitä, että itse olisi pysynyt paikalla.

Koska meille jäi vähän aikaa vielä illalla, käytiin tekemässä lyhyt lenkki Pehoen näköalapaikalle järven rannalle. Kuljettiin polkua noin tunti suuntaansa ja käännyttiin sitten takaisin leirintäpaikalle. Tuo reitti ei ole osa W-reittiä, minkä huomasi siinä, että ketään muita vaeltajia ei polulla näkynyt. W:n poluilla kuitenkaan ei juuri yksikseen tarvi kulkea, vaan ihmisiä näkee koko ajan. Vähän rupesi taas mielikuvitus laukkaamaan, ja jokainen vuorenrinteen kivi näytti ihan puumalta. Niitä nimittäin kansallispuistossa on, ja jouluillallisella kuultiin muilta vaeltajilta, että jotkut olivat oikeasti kohdanneet puumia reitillä. Upeimmat maisemat kansallispuistoon olivat mielestäni juuri nuo vuoret turkoosien järvien takaa katsottuna. W:n reitit kulkevat sen verran lähellä, että sieltä käsin ei samaa maisemaa näe, lisäksi W:ssä on se huono puoli, että aika paljon joutuu kulkemaan samaa tylsää maisemaa samassa laaksossa, ja sieltä käsin täytyy tehdä pistoja eri kohteisiin, joihin niihinkin joutuu kävellä kilometritolkulla. Kivat ja lyhyet vaellukset puuttuvat puistosta siis kokonaan ja näin pullamössövaeltajan näkökulmasta puiston reitit olivatkin enemmän oikeille hc-vaeltajille. Tuolla voi myös tehdä 9 päivän vaelluksen, joka kiertää koko puiston, sisältäen myös W-reitin kokonaisuudessaan. Yllättävän monet reissaajat olivat sen tehneet, mutta itse en kyllä pystyisi yöpymään yli viikkoa noissa ilmastoissa ulkona.

Torres del Painella on toki se hyvä juttu, että palvelut ovat paremmat kuin monissa vaelluskohteissa, ja ruokaa, kaasua, mitä ikinä tarviikaan voi ostaa leirintäalueiden yhteydessä olevista kaupoista. Ainakin W:n voi tehdä myös niin, että yöpyy joka yö refugiossa, eli retkeilymajassa, jos telttailu ei nappaa. Puistossa näkyikin hyvin eritasoisia vaeltajia, ja hyvin eritasoista varustusta. Itse en olisi lähtenyt tuonne vaeltamaan lenkkareilla ja juoksutrikoilla, mutta yllättävän heppoisin pukimin oli osa porukasta matkasta. Joillakin taas oli ihan järkyttävä määrä tavaraa mukana, me kun yritettiin pärjätä mahdollisimman vähin varustein, että ei olisi paljoa kannettavaa. Telttailukamat pystyy myös vuokraamaan puistosta, mutta puolet halvemmalla pääsee, kun hankkii ne jo Puerto Natalesista. Leirintäalueilla oli kunnon suihkut, vessat ja keittokatokset, joten esimerkiksi Koliin verrattuna telttailu oli paljon helpompaa. Kuitenkin paikkojen siisteys oli vähän niin ja näin, ja huolimatta siitä, että puistoon saapuessa täytyy katsoa ohjevideo säännöistä, eivät asiat tuntuneet menevän kaikille perille. Älä poistu polulta, älä roskaa ja kokkaa vain merkityillä paikoilla, ei hirveän montaa asiaa ymmärrettäväksi. Tuolla oli todella paljon metsäpaloalueita, ja kaikki tulipalot alueella ovat syttyneet ihmisten huolimattomuuden takia. Noissa tuulioloissa tuli kyllä leviää ihan sekunnissa, eli ihan syystä kokkailu on sallittu vain merkityillä paikoilla.

Miksi Torres del Paine sitten mielestäni on maailman kamalin vaelluskohde? Ensiksi tietysti siksi, että siellä on ihan liikaa ihmisiä palveluihin nähden. Esimerksi Pehoe-järven ylittävään laivaan eivät kaikki halukkaat mahtuneet kerralla, vaan osa jäi rannalle. Liika ihmismäärä näkyy myös paikan siisteydessä. Toiseksi reitit ovat pitkälti tarpomista hyvin samannäköisessä maastossa ja sen yhdeksän kilometrin vaelluksen jälkeen tulee yksi hieno paikka, ja taas tarvotaan sama reitti takaisin. Kolmanneksi se sää. Katsoin ottamiani kuvia puistosta ja mietin, että oliko siellä tosiaan noin kauniin näköistä. Siellä järkyttävässä tuulessa tarpoessa ei nimittäin pystynyt nauttimaan maisemista samalla tavalla, kuin kuvia katsellessa. Torres del Painella on oikeasti kylmä, vaikka nyt olikin jo alkukesä. Ja se tuuli ei mitenkään helpota asioita. Kaikista luonnonelementeistä tuuli on aina ollut inhokkini, sadekin on mukavampaa. Tosin Torres del Painella sade yhdistettynä myrskytuuleen ei sekään ollut kiva, sillä vaakasuoraan satavat pisarat hakkaavat naamaa kipeästi ja mitkään vaatteet eivät kestäneet sadetta tuollaisen tuulen kanssa. Viimeisenä päivänä tehtiin vain vartin kävely Salto Granden vesiputoukselle bussia odotellessa ja viimeistään siinä vaiheessa saatiin kokea Patagonian luonnonvoimien mahtavuus (tai kamaluus). Vartin matkan aikana kastuttiin ihan totaalisesti ja vastatuuli oli välillä niin kova, että eteenpäin ei vain päässyt eikä paikallaan pysynyt. Tulin takaisin päin juosten, että pääsisin nopeasti takaisin sisälle lämpimään, ja ikinä ei ole ylämäki mennyt yhtä kevyesti juosten kuin tuolla tuulen lennättäessä eteenpäin. Pahimpien puuskien aikana tuntui, että oikeasti lähtee tuulen mukana lentoon ja yksi nainen olikin kaatunut tuulen voimasta ja satuttanut polvensa. Seuraukset olisivat voineet olla kohtalokkaat, jos tuollaisella tuulella olisi ollut kallionkielekkeillä, joita pitkin polku välillä kulkee. Torres del Painella vaeltaessa täytyy siis todellakin olla tarkkana, ensimmäisenä päivänä meitä vastaan tuli seurue, jonka yhtä jäsentä kannettiin paareilla alas vuorelta.

Parempaa kuvaa ei vesiputouksesta saanut sateessa otettua, onneksi sattui olemaan vedenpitävä kamera joukossa. Bussia odotellessa kerkesi myös lisäämään rakkolaastaria jalkoihin.

Henkilökohtaisesti olenkin vähän sitä mieltä, että kauniita vuoria näkee vähän vähemmälläkin vaivalla, eikä niitä varten tarvi matkustaa maailman ääriin paikkaan, jossa on aina kamala sää. Bussikierros kansallispuistossa olisi voinut loppujen lopuksi olla järkevämpi ratkaisu, varsinkaan kun emme juurikaan vaeltaneet ekaa päivää lukuunottamatta. Torres del Paine on myös todella kallis kohde. Me maksettiin telttakamojen vuokrasta ja leirintäpaikasta enemmän kuin yöstä hostellissa Puerto Natalesissa. Lisäksi liikkuminen puistossa ja puistoon on järkyttävän kallis, esimerkiksi se puolen tunnin laivamatka oli 15 000 suuntaansa, eli reipas 20€. Halvemmalla voi jo päästä Tukholmaan risteillen. Ajattelin kirjoitella tarkemman infopostauksen puistosta vielä ajan kanssa, sillä itse turhauduin reissua suunnitellessa informaation sekavuuteen. Vaikka tämän avautumisen jälkeen kukaan tuskin haluaa enää tuonne lähteä, omasta mielestäni kauniit maisemat eivät aina yksistään riitä, jos paikka on muuten kamala. Mutta mikäli joku vielä haluaa tämänkin jälkeen lähteä omin silmin katsomaan näitä maisemia tai telttailemaan tuonne, niin ainakin olen varoittanut 😀

Meidän kiintiö jäätiköiden ja vuorten suhteen on hetkeksi täynnä ja eritoten kyllästyttiin Patagonian kylmyyteen, joten tehtiin pieni muutos suunnitelmiin. Jätettiin El Chaltén välistä, koska siellä olisi ollut vain lisää vuoria ja vaeltamista ja tehtiin koukkaus Puerto Madryniin. Koska täällä on lämmintä, ranta ja mahdollisuus nähdä valaita, pingviinejä sekä muita eläimiä, tosin kuultiin, että valassesonki alkaa olla jo ohi. Lisäksi nyt tuntui sille, että olisi hyvä pysähtyä hetkeksi yhteen paikkaan, joten vietetään täällä kokonaiset neljä yötä. Alunperin piti olla vain kolme, mutta uudenvuodenaattona ei juuri bussit kulje. Hirveän järkevä tämä koukkaus ei ehkä ollut, koska ajallisesti ei olla juuri yhtään lähempänä Barilochea, joka on meidän seuraava kohde. Yksi yli 24 tunnin bussimatka takana ja reipas 12 tunnin matka vielä edessä, ihanat nämä Argentiinan ”lyhyet” välimatkat!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Ansku BCN tiistai, 29 joulukuun, 2015 at 11:54

    Oih, mun sydän särkyy, kun kaipaan niin vuorille!! Huiman kaunista, tosin voin kuvitella kuinka ihmismassat pilaavat fiilistä. Toisinaan ruuhkiin törmää Alpeilla ja Pyreneilläkin.
    Patagonia on yksi suurimmista haaveistani, mutta ehkä mä maltan odottaa muutaman vuoden, että lapset kasvavat isommiksi eivätkä enää kulje reissuilla mukana. Voin nimittäin kuvitella sen kitinän määrään, mikä heistä nyt kuuluisi vuorilla vesisateessa…

    • Reply Hanna keskiviikko, 30 joulukuun, 2015 at 03:02

      Kiitos kommentista! 🙂 Vuoret ovat kyllä kauniita, luontokohteissa tosin arvostaisi enemmän luonnonrauhaa ja hiljaisuutta, vaikka onneksi ei tuolla ihan peräkanaa tarvinnut turistimassojen seassa kulkea. Patagonia ei välttämättä tosiaan ole mikään paras kohde lasten kanssa reissaamiseen, ihan jo siksi, että välimatkat ovat pitkiä ja bussissa/autossa istumista tulee väkisinkin todella paljon. Suurin osa luontokohteistakin on parin tunnin bussimatkan päässä lähimmästä kylästä.

  • Reply Elina | Vaihda vapaalle keskiviikko, 30 joulukuun, 2015 at 08:16

    Voi ei! 😀 Patagonia on ollut mun haavelistalla jo pitkään, eikä tämä nyt kuulostanut ollenkaan mun unelmalomalta. 😀 Me emme siis ole ollenkaan trekkaajia ja sellaiset viiden kilometrin leppoisat lenkit on enemmänkin se meidän juttu. Meneekö tuolla siis joku bussi, jonka kyydissä on mahdollista päästä lähelle hienoja paikkoja ilman valtavia vaelluksia? Olen haaveillut roadtripistä tuolla. Tiedätkö miten siellä pystyy ajelemaan omalla autolla?

    • Reply Hanna keskiviikko, 30 joulukuun, 2015 at 14:57

      Patagonia on tosiaan himotrekkailijoiden unelmakohde, mutta kyllähän vuoria aina voi ihailla kauempaakin, jos ei huipulle jaksa kiivetä. Itse en myöskään jaksa tehdä tajuttoman pitkiä vaelluksia, ja tuo 18 km Mirador Las Torresille oli aikalailla oma maksimi. Torres del Painen alueeseen voi tutustua myös bussikiertoajelulla, silloin puistoa toki kierretään hieman eri reiteillä, kuin missä nuo vaellusreitit menee, eikä vuorten huipuille tietenkään bussilla pääse. Tuon Greyn jäätikön viereen pääsee myös laivalla, eli jos on valmis maksamaan, niin puistoon voi tutustua muutenkin kuin vaeltaen ja telttailen. Autonvuokraaminen on myös varmasti hyvä ratkaisu Torres del Painelle, sillä puisto on todella iso ja bussilla tai vaeltaen ei koko aluetta pääse kiertämään. Mekin mietittiin asiaa jonkin aikaa, mutta autoa vuokratessa kannattaa olla ajoissa liikkeellä, sillä se tuntui olevan suosittua ja meidän pikaisen googlettelun perusteella kaikki autot Puerto Natalesissa oli jo vuokrattu pari päivää ennen reissua. Kansallispuistossa roadtrippailu siis onnistuu, mutta pidemmät välimatkat itse menisin jollain muulla kuin omalla autolla. Patagoniassa välimatkat ovat järkyttävän pitkiä, tiet huonokuntoisia (välillä jopa hiekkateitä) ja maisema on silmänkantamattomiin pelkkää erämaata. Tuolla ei yleensä myöskään ole kenttää kaupunkien/ kylien ulkopuolella, eli auton hajotessa apua voi olla vaikea saada paikalle. Eli mukavin voisi olla siirtyä pitkät matkat lentäen tai bussilla ja sitten vuokrata auto aina muutamaksi päiväksi kustakin kaupungista ja kierrellä sillä lähiseutuja 🙂

  • Reply Heidi / Maailman äärellä sunnuntai, 18 syyskuun, 2016 at 16:58

    Aika hurjilta tosiaan kuulostaa nämä Patagonian olosuhteet… Saas nähdä, miten meidän käy. Ehkä päivä tai kaksi vaellusretkiä riittää ja muina päivinä helpompia retkiä. Mutta kauniilta Torres del Paine ainakin kuvissasi näyttää!

    • Reply Hanna sunnuntai, 18 syyskuun, 2016 at 17:09

      Maisemat olivat tosiaan kauniit! Ja jos teillä käy hyvä tuuri, myös säät voivat suosia. Mutta kaikkeen on hyvä varautua ja varusteet kuntoon! Myös autolla pitkin puistoa ajelemalla pääsee varmasti näkemään kauniita maisemia, ei huono vaihtoehto sekään 🙂

    Leave a Reply