Suomen suurin matkablogiyhteisö

Ushuaia – maailman laidalla

Ushuaia, kaupunki maailman laidalla, oli todellakin maineensa veroinen. Saavuttiin sinne lentämällä ja vähän ihmettelin, että miten tämä nyt niin maailman äärissä on, helpostihan tänne lentää Buenos Airesista. Kaupungista poistuttiin kuitenkin bussilla Punta Arenasiin ja siinä 12 tunnin bussimatkan aikana kyllä ymmärsi, mistä nimitys johtuu. Koko Tulimaan saari, jolla Ushuaia sijaitsee, on nimittäin aikalailla asumatonta erämaata. Tosin nähtiin matkan aikana alpakoita, lehmiä, hevosia, nandu, pari pingviiniä, delfiinejä ja miljoona lammasta, eli kyllä saarella elämää riittää, vaikka ihmisasutus hieman harvassa onkin. Huristeltiin bussilla tuntikaupalla kuoppaisia hiekkateitä pitkin, maksiminopeuden ollessa noin 50 kieppeillä, joten todellakin tuntui, että maailman ääristä ollaan matkaamassa takaisin sivistyksen pariin. Ei välttämättä bussimatka, jonka haluaisin tehdä uudelleen, vaikka melkoisen hienoa olikin nähdä villejä delfiinejä ihan livenä. Kapea Magalhãesin salmi nimittäin ylitettiin lossin kyydissä ja söpöjä mustavalkoisia delfiinejä tuli hyppimään laivan lähistölle, melkoisen huikea huipennus siis loputtoman pitkälle bussimatkalle!

Mutta oli itse Ushuaiakin huikea paikka. Kyseessä on maailman eteläisin kaupunki ja tuosta etelämmäs kun lähtee, niin vastassa on enää Etelämanner (jonne päästäkseen olisi meidän matkabudjetissa täytynyt olla suunnilleen kymppitonni lisää…) Monelle Ushuaia varmasti onkin vain portti Antarktikselle, eivätkä he pysähdy tutkimaan kaupungin lähiympäristöjä sen tarkemmin. Me oltiin ajateltu olla tuolla kaksi päivää, mutta koska busseissa oli täyttä, jouduttiin jäämään vielä yhdeksi yöksi. Ja onneksi jäätiin, sillä ensimmäinen päivä meni lentokenttäyön jälkeisiä univelkoja poisnukkuessa, joten tehokasta turistiaikaa meille jäi vain kaksi päivää. Itse kaupunki ei ole kovin erikoinen ja siellä ei kummoisempaa nähtävää ole. Kauneinta paikassa on nimenomaan ne ympäröivät maisemat. Meri ja vuoret -yhdistelmä ei pettänyt taaskaan.

Pakollinen turistiposeeraus Fin del mundo -kyltillä. Lämpötilat Ushuaiassa vastasivat Suomen alkukevättä, tosin kävellessä tarkeni ihan hyvin myös pelkällä fleecellä. Turhaan ei kuitenkaan oltu pakattu lämmintä vaatetta mukaan. Kaverit etukäteen sanoivat, että ihana kun pääsette lämpimään, mutta ihan ei tainnut vastata meidän etelänloma heidän käsityksiään lämpimästä. Aurinkorasvaa tuolla kannattaa silti muistaa käyttää, terveisin kantapään kautta asian oppineet punanaamat.

Ensimmäisenä päivänä oli tarkoitus kierrellä vähän kaupungilla ja tehdä joku pieni vaellus lähiympäristössä. Hostellin respassa suositeltiin Martielin jäätikköä, joka olisi edestakaisin noin viiden tunnin retki. Sinne päästäkseen ei tarvinnut ottaa taksia tai tilausbussia, joten se oli meille nuukailijoille paras vaihtoehto. Toki täytyi ensiksi kävellä koko kaupungin läpi, ja siitä vielä hyvän matkaa mutkittelevaa tietä ylös vuoristoon. Maisemat paranivat koko ajan ylös noustessa, ja pysähdeltiinkin tiheään tahtiin niitä ihastelemaan. Kartta näytti, että jäätikkö olisi heti tien päässä, mutta tien loputtua täytyikin vielä kiivetä laskettelurinne ylös, ja vasta sieltä alkoi polku ylös vuoristoon kohti jäätikköä. Meillä meni matkaan ylös noin neljä tuntia ja alaskin joku kolmisen tuntia, joten en kyllä tiedä, millä perusteella se viisi tuntia oli laskettua reitin kestoksi. Kilometreistä ei ole mitään hajua, mutta kauan me ainakin käveltiin ja huipulle päästyä jalat olivat aivan poikki. Jos olisin tiennyt, millainen urakka tuonne jäätikölle kiipeäminen oli, ei olisi välttämättä tullut lähdettyä. Onneksi en siis tiennyt, sillä maisemat kyllä palkitsivat!

Ylös noustessa vuorten huiput olivat sankan pilviverhon peitossa, eikä vielä tiedetty, miten upeaan paikkaan oltiin menossa. Tuolla ylhäällä oli jo melkoisen paljon luntakin, tosin lämpötila taisi olla nollan yläpuolella, koska lumi oli sen verran nuoskaa.

Huipulla hymyilytti, ja hieman kauhisteltiin, että oltiinko oikeasti kävelty koko matka kaupungista ylös (ja pitäisikö meidän tosiaan kävellä myös koko matka alas). Noustiin aika reippaasti puurajankin yläpuolelle ja aika karun näköistä oli jo maasto huipulla. Tuo tosin ei ollut ihan vuoriston ylin huippu, vaan pienempi nyppylä varsinaisten huippujen alapuolella. Tästä eteenpän ei kuitenkaan ollut mitään asiaa ilman opasta, sillä reitti ylös näytti vaikeakulkuiselta ja lumiselta. Nähtiin myös pieni lumivyöry ylempänä huipuilla, joten ei todellakaan kannattanut jatkaa merkittyä polkua ylemmäs. Itse jäätikkö näytti meistä lähinnä lumikinokselta vuorten välissä, eli siinä ei sinänsä ollut kummempaa nähtävää. Tietysti jos ei ole ikinä nähnyt lunta aiemmin, voi tehdä kuten muutamat paikalla olleet turistit ja kieriä lumisia rinteitä alas, rakentaa lumiukon ja ottaa sen kanssa kuvia.

Takaisinpäin lähtiessä pilvet lopulta väistyivät ja nähtiin myös vuorten terävät huiput. Siinä vasta ihasteltavaa riittikin ja matka alas taittui muutenkin paljon kevyemmin kuin taaperrus ylös. Ihan mahtava paikka, kannatti todellakin matkustaa maailmaan ääriin, jos siellä on näin kaunista. Ushuaiasta käsin pääsee myös Tierra del Fuegon kansallispuistoon vaeltamaan, ja tunnelmia sieltä onkin luvassa seuraavassa postauksessa.

Tietoisku Ushuaia:

Lentokentältä keskustaan pääsee vain taksilla, n. 100 pesoa. Meidän hostelli Cruz del Sur oli loppujen lopuksi ihan ok majapaikka, keittiö ja vessat olivat siistejä, vaikka paikka olikin melko meluisa iltaisin. Yö neljän hengen dormissa maksoi n. 25€ ja kahdeksan hengen dormissa n. 17€. Bussi Ushuaiasta Punta Arenasiin, Chileen, maksoi 900 pesoa ja matka kestää tosiaan sen 12 tuntia. Liput kannattaa varata ajoissa, sillä bussit ovat usein täynnä. 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply