Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

  • Ranska

    Miksi Versaillesin palatsissa on lehmiä?

    Monelle tulee Versailles’n palatsista mieleen loistelias peilisali ja geometriset pensaat valtavassa puutarhassa. Versailles’n alue on kuitenkin valtava ja puistosta löytyy myös kaksi pienempää linnaa, Grand Trianon ja Petit Trianon, sekä Marie-Antoinetten maatila,…

  • Ranska

    Prameaakin prameampi Versailles

    Koska aikaisemmilla Pariisin reissuilla Versailles’n palatsi on aina jäänyt suunnitelmista pois, halusin toukokuisella visiitillä päästä vihdoinkin siellä käymässä. Hypättiinkin heti aamutuimaan kaverini kanssa N-junaan Montparnassen asemalta Versailles Chantiers’n asemalle. Junamatka kesti noin…

  • Yleinen

    Häät mielessä

    Viime aikoina olen huomannut pyöriväni enemmän hääaiheisilla nettisivustoilla kuin matkablogeissa. Siksi varmaan tänäänkin päätin suunnitellun Versailles-postauksen sijaan kertoa hieman meidän hääjärjestelyistä ja tasan kuukauden päästä vietettävistä häistä. (Tämä postaushan oli suunnitteilla jo…

  • Yleinen

    Hauskoja hetkiä matkan varrelta -haaste

    Sain joku aika sitten Reise Reise -blogin Tiialta haasteen kertoa reissuilla tapahtuneista pienistä hetkistä, jotka ovat jääneet ikimuistoisina mieleen. Ideana oli, että blogiin tulee harvoin kerrottua juuri noita pieniä hauskoja asioita, joita…

  • Ranska

    Pari pariisilaista restauranttia

    Bonjour! Vihdoinkin sain väkerretyksi kasaan viiimeisen esseen tälle keväälle ja nyt voi hyvillä mielin aloittaa kesäloman! Päätin, että raapustan tuon esseen pois alta, ennen kuin haaveilenkaan blogin päivittämisestä ja reilu viikkohan siinä…