Suomen suurin matkablogiyhteisö

Köyhäilijän ravintolaopas Tukholmaan

Moikka!

Tukholmassa riittää ravintoloita, mutta harmittavan moneen ei ole opiskelijabudjetilla mitään asiaa. Tukholma on kallis kaupunki ja selvimmin kalleus näkyy juuri ravintoloiden hintatasossa. Alle 100 kruunun ei yleensä saa ruokaa kuin Mäkkäristä ja hienoimmat ravintolat yleensä laskuttavat pääruuista ihan tähtitieteellisiä summia. Perinteistä ruotsalaista ruokaa monet turistit metsästävät Tukholmasta kissojen ja koirien kanssa, mutta ainut paikka, mistä lihapullia saa kohtuuhintaan taitaa olla IKEA. Kesän aikana ei hirveästi tullut ravintoloissa illastettua ja useammin kuin kerran tuskailin halvan ruokapaikan löytymisestä Suomi-vieraille. Koska monella Tukholmaan opiskelijabudjetille matkaavalla ruokapaikan löytäminen saattaa olla samanlainen ongelma, niin keräsin tähän nyt listaa hyvistä ja kohtuuhintaisista ravintoloista. Pohjatietona siis, että itse en ole mikään valtaisa kulinaristi, vaan useimmiten hinta korvaa laadun ja ihan okei ruoka kelpaa paremmin kuin hyvin.

Norrmalm:

Tukholman ydinkeskustassa persoonallisia ruokapaikkoja on aika harvassa ja hyviä ravintoloita kannattaa etsiäkin jostain muualta. Keskustassa on aika paljon tylsiä ketjuravintoloita ja suurin osa on melko kalliitakin, mutta onneksi helmiäkin löytyy muutama.

K25, Kungsgatan 25

K25 on uudenlainen pikaruokapaikka, joka henkii vähän aasialaisten foodcourtien henkeä. Saman katon alla on muistaakseni yhdeksän eri ravintolaa, joista voi hakea mieleisensä annoksen. Tarjolla on kiinalaista, meksikolaista, kreikkalaista, salaattia, sushia, burgereita… Jokaiselle löytyy siis jotakin ja saman seurueen eri jäsenet voivat hakea mieleisensä ruuat eri ravintoloista ja istua samaan pöytään syömään annoksiaan. Pieni miinus ravintolalle siitä, että ruoka tarjoillaan kertakäyttöastioista.

Soft Kök och BarMalmskillnadsgatan 40

Työkaverin suosituksesta löytyi harvinaisen halpa perusravintola ihan Sergelin torin liepeiltä. Softista saa hampurilaisia ja pizzaa noin 100 kruunulla, mikä on kyllä Tukholman hintatasolla erittäin halpaa. Mitään kulinaristista ilotulista ruoka tuolla ei ole, ja palvelukin on hieman niin ja näin, mutta mikäli haluaa halpaa perusruokaa keskustasta, niin paikka on hyvä valinta.

NooshiSergels torg 3

Kulturhusetin alakerrasta löytyy todella hyvä aasialainen buffet-ravintola, jossa tuli käytyä viime kesänä melko monta kertaa. Nooshin lounasbuffetissa saa 99 kruunulla montaa erilaista aasialaista ruokalajia, keiton, sushia sekä jälkkärin. Itse en ole mikään aasialaisen ruuan suuri fani, mutta ruoka tuolla on ihan tajuttoman hyvää. Lisäksi jälkkärinä tarjotut pienet suklaabrowniepalat jätskin kera saivat navan viimeistään ratkeamaan.

Boqueria, Jakobsbergsgatan 17

Yksi ei-niin-halpa, mutta maukasta ruokaa tarjoava ravintola on Mood-kauppakeskuksessa sijaitseva tapasravintola Boqueria. Tapakset eivät kuitenkaan ole mitään ylikalliita, joten mikäli haluaa budjettimatkalla syödä kerran hieman paremmin, on Boqueria nappivalinta. Tuolla Mood-kauppakeskuksessa on muuten muitakin suositeltuja ruokapaikkoja, mikäli haluaa matkalla vähän parempaa ruokaa.

Café 60, Sveavägen 60

Sveavägeniltä löytyvä Café 60 on oikea runsaudensarvi. Esillä on erilaisia kakkuja, jälkkäreitä, pullia sun muuta niin paljon, että valinta on tehty asiakkaalle todella vaikeaksi. Vähän kävi mielessä, että tehdäänkö vitriineihin joka päivä aina uudet leivokset, koska hävikki olisi varmasti suuri.

Gamla Stan:

Under Kastanjen, Kindstugatan 1

Vanhassa kaupungissa ei kovin paljon halpoja ja hyviä ravintoloita ole. Todennäköisempää on joko löytää ökykallis fine dining -paikka tai muuten vaan kallis turistirysäpaikka, jossa ruuat tuodaan pöytään mikron kautta. Under Kastanjen ei ole mikään ylihalpa, mutta ainakin lounasaikaan hinnat ovat kohtuulliset ja ruoka hyvää. Ja aina  voi pistäytyä fikalle, jos budjetti ei muuhun riitä. Kastanjapuun alla olevat ulkopöydät ovat nekin kesäaikaan ihania istuskelupaikkoja.

Södermalm:

Hermans, Fjällgatan 23B

Tukholman legendaarisin kasvisravintola, jonka terassilta aukeaa upea näköala. Kasvisruoksbuffet on lounasaikaan kohtuuhintainen ja muina aikoina opiskelijat syövät kaksi yhden hinnalla. Muuten ilta-/ viikonloppubuffet on melko tyyris. Hermansin ruuat olivat ihan maukkaita, mutta ihan täysin en ymmärtänyt paikkaan liittyvää hypetystä. Todistettiin Hermansilla myös taskuvarkaiden hyökkäys ja se sai kyllä nämäkin sinisilmät aukenemaan ja pitämään laukusta huolta.

Café Tullys, Götgatan 42

Shoppailukierroksen lomassa löydettiin Södermalmilta kiva ja edullinen kahvila. Salaattiannokset olivat valtavan kokoisia ja valinnanvaraa oli reilusti. Otettiin jälkkäriksi vielä milkshaket, joita oli tarjolla montaa eri makuvaihtoehtoa. Pientä hämmennystä niissä tosin oli ja taisin saada eri makua kuin mitä tilasin, mutta hyvältä se maistui silti.

Hornstullin ravintolat

Vinkkivitonen: Hornstullin alueelta löytyy paljon valinnanvaraa edullisten ravintoloiden suhten, ja vaikka itse en missään paikassa käynyt siellä syömässä, niin kaupunkikierroksella törmäsin moneen potentiaaliseen ruokapaikkaan.

Östermalm:

Café Tidemans, Sibyllegatan 3

Östermalm on tunnettu hienoista ja kalliista ravintoloistaan, joten budjettimatkailijan ensisijainen valinta ruokapaikkaa valitessa se ei ole. Sattumalta löydettiin kuitenkin kohtuuhintainen kahvila Östermalstorgetin lähistöltä, kun kaverin kanssa etsittiin juhanusaattona auki olevaa ruokapaikkaa. Café Tidemansin ruoka oli peruskahvilaruokaa, salaatteja ja keittoja, ei mitään ihmeellistä mutta ei mitään moitittavaakaan. Palvelu tosin olisi voinut olla ystävällisempää.

Djurgården:

Blå Porten, Djurgårdsvägen 64

Yksi suosikkiravintolani Tukholmassa on Djurgårdenilla, ABBA-museon naapurissa sijaitseva Blå Porten. Sinisen portin läpi kuljetaan vehreälle sisäpihalle, joka oli aurinkoisella ilmalla ihan tupaten täynnä. Blå Portenin listalla on vajaa kymmenen eri ruokalajia, mieleinen annos tilataan kassalla ja sitten odotetaan syrjemmällä annoksen valmistumista. Todennäköisesti siis valmiit annokset lämmitetään jossain ennen tarjoilua, mutta fetapinaattipiirakka oli ainakin siitä huolimatta herkullista. Kakkuvalikoimat ovat Blå Portenissa myöskin valtaisan hyvät ja juustokakun valinta osoittautui melkoiseksi haasteeksi. Blå Portenissa kannattaa siis pistäytyä Djurgårdenin huvituksissa kiertelyn lomassa.

Kaknästornet

Tukholman televisio- ja radiotornin, Kaknästornetin huipulla oleva kahvila ei ole mitenkään halpa, mutta näköalat ovat upeat. Kakkupalat korkeuksissa maksoivat melko paljon, mutta maisemia sai sitten ihailla koko rahan edestä.

Tukholman parhaat jätskit: Stikki Nikki ja Montis

Vaikka pääasiallisesti listasin tähän ruokaravintoloita, niin en malta olla vinkkaamatta, mistä saa mielestäni Tukholman parhaat jätskit. Gallerianin kauppakeskuksesta (Hamngatan 37) löytyvä Montis tarjoaa herkullista italialaista gelatoa. Pallot tosin olivat suht tyyriitä ja kaksi palloa taisi maksaa viime kesänä 50 kruunua. Stikki Nikkistä taas saa valtavat määrät jäätelöä edullisesti ja eri makuja on vaikka miten monta. Stikki Nikki -jäätelöpaikkoja löytyy osoitteista Götgatan 46, Drottninggatan 90b ja Mariatorget 1c.

Ei-niin-halpa Och himlen därtillGötgatan 78

Kaverin ollessa kylässä Tukholmassa päädyttiin drinkeille Och himlen därtill -kattobaariin. Oletus oli, että drinkit yläilmoissa eivät ihan ilmaisia ole, mutta 142kr yhdestä drinkistä oli aikamoinen shokki. Päivisin tuolta saa myös ruokaa ja voin vain kuvitella, miten paljon annokset maksavatkaan. Maisemien takia upea paikka, mutta hinnat todellakin pilvissä!

Huomenna lähdetäänkin jo risteilemään kohti Tukholmaa suvun naisten kesken! 🙂 Siitä onkin jo kolme kuukautta, kun tulin kotiin Ruotsista, joten kiva päästä pitkästä aikaa praattaamaan svenskaa ja näkemään kavereita. Vi hörs!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply satuvw torstai, joulukuu 4, 2014 at 12:27

    Pitääpä pistää vinkit muistiin, kiitos näistä! Vaikka täytyy tunnustaa että Norjan jälkeen Tukholmakin tuntu kovin edulliselta paikalta illallistaa ulkona… 🙂

    • Reply Hanna torstai, joulukuu 4, 2014 at 17:18

      Ole hyvä! 🙂 Uskon kyllä, että Norjassa hinnat ovat vielä enemmän pilvissä, mutta Suomen hintoihin tottuneena kauhistelin kyllä jo Tukholman kalleutta! 😀

    Leave a Reply