Suomen suurin matkablogiyhteisö

On niin helppo olla onnellinen

Hejsan!

Elämä on muuttunut arjeksi täällä Tukholmassa, ja viikot vain kiitävät ohitse töiden parissa. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, että täällä on tajuttoman siistiä asua. Viime viikon torstaina käytiin muutaman työkaverin kanssa afterworkeillä ja perjantaina käytiin syömässä erään opiskelukaverin kanssa. Molempina iltoina kotiin palatessani mietin vain, että miten mahtavaa Tukholmassa on ja miten ihanan helpolta elämä tuntuu pitkästä aikaa.

Työkavereiden suhteen on kyllä käynyt hyvä tuuri, sillä kaikki ovat aivan mahtavia tyyppejä. Ruotsalaisiin on ollut yllättävän helppo tutustua ja meidän työpaikalla moni on myös alunperin ulkomaalainen tai edes omaa jotain ulkomaalaisia sukujuuria. Niinpä joukkoon on ollut helppo sulautua, ja ketään ei tunnu ärsyttävän, vaikka puhunkin ruotsia eri aksentilla tai teen kielioppivirheitä. Tuskin tarvii sanoa, että Ranskassa asia oli juuri päinvastoin, ja koko vuoden tunsin oloni jonkin verran ulkopuoliseksi ranskalaisessa yhteiskunnassa.

Ruotsalainen terveydenhoitokin tuli tällä viikolla testattua, ja aika sama systeemi täällä tuntuu olevan kuin Suomessa, paitsi hoitajat ja lääkärit on paljon mukavempia. Eurooppalainen sairaanhoitokortti oli hyvä olla tälläkin kertaa ja sain terveyskeskuksesta jonkin reservnummerin, joka vastaa väliaikaista henkilötunnusta, ainakin luulen niin. Nyt vain toivotaan, että inhottava poskiontelotulehdus alkaisi tästä helpottamaan.

Viime viikkoina turisteilut on jäänyt vähän vähemmälle. Tiistaina käytiin muutaman työkaverin kanssa Riksdagshusetin opastetulla kierroksella ja Waldemarsudden taidegalleriassa. Riksdaghusetissa, eli eduskuntatalossa olin käynyt jo ruotsinopiskelijoiden reissulla, joten paikka oli tuttu. Rakennus on sisältä aika hieno ja yläkerroksista on myös aika hienot näkymät! Lisäksi kierros on ilmainen, mikä on aika harvinaista Tukholmassa.

Prins Eugens Waldemardudde on Djurgårdenilla jonkin prinssin perustama taidegalleria. Itse rakennus ja paikka oli ihana, samoin kuin talon alakerran huoneistot. Mutta itse taidenäyttelyt…. No en kyllä vieläkään löytänyt itsestäni modernin taiteen ystävää. Jotenkin vaikea nähdä mitään hienoa tauluissa, jotka esittää erivärisiä kuvioita. Sellaisia osaisin itsekin maalata! 😀

Näyttelyn hauskin paikka oli lastenhuone, jossa sai koittaa kangaspuilla kutomista 😀

Huomenna aion vapaapäivän kunniaksi suunnata jonnekin päin saaristoon, voi olla tosin, etten kovin kauas jaksa lähteä tällä kertaa. Viikonloppuna perheeni tulee Tukholmaan kylään, että turisteilua on varmasti taas tiedossa silloin!

P.S. Blogi löytyy nykyään myös Facebookista, käykääpäs tykkäämässä 🙂

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply