Suomen suurin matkablogiyhteisö

Malesian matkasuunnitelmat

Moikka!

Reissu alkaa pikkuhiljaa lähestyä, ja tj-laskurin numerot lähentyä nollaa. Matkasuunnitelmat ovat vielä kuitenkin aika pitkälle tekemättä. Minuutintarkkaa päiväohjelmaa ei ole tälle reissulle tarkoitus laatiakaan, mutta olisi varmaan ihan hyvä selvittää, mistä saa katon pään päälle ja millä kulkuneuvolla pääsee liikkumaan paikasta A paikkaan B. Tällä hetkellä varmaa on se, että Suomesta lennetään Istanbulin kautta Singaporeen maaliskuun puolivälissä ja takaisin tullaan samaa reittiä parin viikon päästä. Myös AirAsian lennot välille Kuala Lumpur – Singapore on varattu sunnuntai-illaksi, jotta keritään hyvin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä lähtevälle paluulennolle.

Kaikki muu onkin sitten vielä auki. Matkaseuralaistani kovasti harmitti uutinen siitä, että formulakisat oli virallistetussa kisakalenterissa siirretty viikolla eteenpäin. Juuri formuloiden takia alunperin varattiin matka juuri tähän aikaan, ja nyt kisat sitten pidetäänkin silloin, kun olemme lähdössä kotiinpäin. Aika-ajot ehdimme sentään näkemään, mutta olisihan se itse kisa ollut paljon kiinnostavampaa katseltavaa. Täytyy siis varmaan tehdä formulamatka nro 2 vielä joskus tulevaisuudessa.

kuva: Flickr / Cuba Gallery

Formulakisojen siirtymisen vuoksi matkasuunnitelmat ovat muutenkin muuttuneet. Aloitetaan reissu kiertelemällä Singaporessa muutama päivä, luultavasti mennään vähän fiiliksen mukaan ja siirrytään eteenpäin sitten kun tuntuu, että Singapore on nähty. Yöpaikkaa meillä ei vielä ole, mutta ajattelin, että ekaksi yöksi olisi kiva, jos olisi jokin majapaikka varattuna valmiiksi. Singaporen must see -paikoiksi itselle ovat muodostuneet Gardens by the Bayn puutarhat, joita on monessa blogissa hehkutettu. Lisäksi Sentosan saari vaikuttaa mukavalta retkikohteelta, ja jos aika riittää, niin sielläkin varmasti tullaan piipahtamaan.

Singaporesta jatketaan bussilla Mersingiin, josta lautat Tiomanin saarelle lähtevät. Yksi selvitettävä asia on, että ehtiikö koko siirtymisen hoitaa yhdessä päivässä vai täytyykö viettää yksi yö tuolla Mersingissä. Lisäksi ilmeisesti voisi olla halvempaa mennä bussilla Malesian puolelta Johor Bahrusta Mersingiin, joten voi olla, että viimeisenä Singaporen iltana täytyy tehdä taktinen siirtyminen Johor Bahrun puolelle yöksi. Jossain vaiheessa harkitsin myös Tiomanille lentämistä, mutta näin Pingviinimatkat-blogissa sen verran hurjan kuvan tuosta lentokoneen laskusta, että päätin, etten halua kyseisen pikkukoneen kyytiin.

Sain joululahjaksi Malesian suomalaisen matkaoppaan (todella hyvä opas, suosittelen!), ja Tiomania koskevat sivut olen lukenut läpi jo moneen kertaan pähkäillen, mikä olisi paras ranta majoittautumiseen. Tiomanilla ei siis hirveästi ole teitä, joten majapaikan valinta vaikuttaa aika paljon, mitä osia saaresta pääsee näkemään. Juaran ranta vaikuttaa todella mahtavalta paikalta, mutta sen miinuspuolena on sijainti saaren vaikeasti saavutettavalla puolella. En vain usko, että kenelläkään on enää kivaa, jos minut laitetaan painava rinkka selässä vaeltamaan 7 kilometriä viidakkopolkua pitkin saaren toiselle puolelle. Juarassa haluaisin kuitenkin käydä, vaikka siellä ei majoituttaisikaan, mutta nimenomaan tuo vaellus vähän mietityttää. Toiseen suuntaan voisin vielä mennä, mutta edestakaisin samana päivänä vaatisi aikamoista eräjormailua…:D

kuva: Flickr / HooLengSiong

Tällä hetkellä luulen, että päädytään majoittautumaan jommalle kummalle Air Batangin tai Panuba Bayn rannalle, koska niiltä tuntuu löytyvän enemmän reppumatkaajille vaihtoehtoja. Majoitus varataan luultavasti vasta paikan päältä, ettei mun tuurilla osuta rannan kämäisimpiin bungaloweihin. Kaikki majoitusvinkit siis on enemmän kuin tervetulleita!

Tiomanilla muutaman päivän lekoteltuamme suunnataan nokka kohti Kuala Lumpuria, jonne tarkoitus olisi matkata bussilla Mersingistä. Kuala Lumpurissa tosiaan käydään sitten tsekkaamassa formuloiden aika-ajot ja pakolliset nähtävyydet. Ainakin Petronasin kaksoistornit on nähtävä, ja lisäksi minua houkuttelisi tehdä retki Kuala Lumpurin pohjoispuolelta löytyville Batu Caves -luolille, mutta saa nähdä, riittääkö siihen aikaa. Kuala Lumpurissa olisi kiva keritä myös shoppailemaan, koska hinnat ovat siellä ainakin Singaporea halvemmat. Kuala Lumpurista sitten lennetään takaisin Singaporeen ja siitä suoraan takaisin kotiin.

kuva: Flickr / afterw0rdz

Paljon ohjelmaa siis pitäisi saada mahtumaan pariin viikkoon, ja vähän mietityttääkin, ehditäänkö kaikkea edes tehdä ja nähdä. (Ehkä se minuuttiaikataulu tulisi sittenkin tarpeeseen…:D) Tällä hetkellä akuutein matkajärjestely liittyy kuitenkin rokotuksiin. Ollaan syksystä asti pohdittu, otetaanko japaninaivokuumerokotukset vai ei, ja pian täytyisi päätös olla tehtynä. Vähän aletaan kallistua siihen, että ei oteta, koska rokotukset ovat niin tuhottoman kalliit. Maksettaisiin noin 500€ niistä yhteensä, joten aika iso lovi siinä tulisi matkabudjettiin. Lisäksi rokotusta suositellaan lähinnä pidemmille matkoille tai mikäli oleskelee maaseudulla, ja ehkä tuota Tiomania ei vielä niin maaseuduksi lasketa. Japaninaivokuumetta levittävät siis hyttyset, ja samaiset inisijät levittävät myös denguekuumetta, jota vastaan ei ole rokotusta. Joka tapauksessa hyttysiltä pitää reissun aikana siis suojautua hyvin (vinkkejä???), ja ajateltiin, että se saa riittää tällä reissulla.

Ennen kuin rinkkaa saa ruveta pakkaamaan, niin täytyisi kuitenkin tehdä urakalla kouluhommat hyvälle mallille. Kandin haluaisin saada kokonaan valmiiksi ennen reissua, koska joudun kuitenkin reissusta käsin lukemaan ja opponoimaan muiden ryhmäläisten kandeja, joten siinäkin varmasti piisaa tehtävää.

Kaikki vinkit Malesiaan / Singaporeen liittyen siis tervetulleita, erityisesti majapaikkoihin, nähtävyyksiin ja hyttystorjuntaan liittyen! 

P. S. Blogin ulkoasu on nyt vähän vaiheessa ja freessimpi yleisilme hakusessa, ja toivon mukaan jossain vaiheessa ehtisin oikein paneutua ja tehdä kaikki muutokset kerralla loppuun. Mutta näillä mennään nyt jonkin aikaa.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Teea maanantai, helmikuu 10, 2014 at 04:15

    Oih, ihanilta kuulostavat teidän matkasuunnitelmat! Me olimme vuosi sitten tuolla suunnalla ja kävimme mm. Singaporessa, Kuala Lumpurissa (hyyyvin pikaisesti) ja Tiomanilla, missä vietimme viikon. Olimme nimenomaan ihanalla Juaran rannalla ja sinne lähtisin mielelläni toistekin rentoutumaan! Viidakkoreittiä en pitänyt niin vaativana ja itseasiassa metsän suojassa olimme suojassa auringoltakin. Hikihän siinä toki tuli, ilma oli TODELLA kosteaa :).

    Meillä oli kuitenkin vain molemmilla vain muutama kilo tavaraa mukana, en ehkä isolla rinkalla lähtisi reittiä kävelemään. Toki tuon voi kävellä myös tien vartta pitkin kuten me teimme toiseen suuntaan. Silloin aurinko voi tosin paahtaa ja Tekekin puolella alamäki on pitkää jyrkkää mäkeä ja sen takia voi vähän jaloille ottaa. Mutta ehdottomasti itse siis tykkäsin, molemmat kävelyreitit ovat jääneet positiivisesti mieleen, mutta minä se olenkin tällainen kävelijä 🙂

    Singaporesta voi hyvin päivän aikana siirtyä Tiomanin saarelle ja bussiliput ovat tosiaan halvemmat Johor Bahrusta käsin. Me itseasiassa matkasimme jopa Balilta asti Tiomanin ABC-rannalle ja koukkaus oli Singaporen kautta. Ihan noin pitkää matkaa en kyllä suosittele, mutta jos heräätte Singaporessa aikaisin niin ehditte kyllä hyvin Mersingissä laivaan. Mutta tokihan sinne Mersigin kaupunkiinkin voi yöksi jäädä. Mitään nähtävää siellä ei oikeastaan ole, mutta kyllä siellä yhden illan viettää ravintolassa syöden ja pienen kävelylenkin tehden. Hotelleja on Mersingissä lähellä satamaa vieri vieressä eivätkä ne hinnatkaan päätä huimaa.

    Olisi enemmänkin vinkkejä antaa, mutta olen kirjoittanut näistä paikoista omaankin blogiini, joten jos kiinnostusta riittää niin käy vilkaisemassa :). Omassa blogissani tosin on vähän ongelmia noiden tunnisteiden kanssa, mutta tässä vaikka muutama suora linkki:

    Mersing
    Malesian majapaikkoja

    Lopussa pari majoitusta Tiomanilta ja yksi Mersingistä. ABC-rannalla olevaa majoitusta en välttämättä siis suoraan suosittelisi. Siellä kävimme tosiaan katsomassa yhtä todella rähjäistäkin paikkaa ja yhtä todella siistiä. Tuo meidän valitsema oli näiden kahden väliltä, ihan OK paikka, mutta en itse ehkä viihtyisi pidempään (tosin riippuu niin matkan pituudesta / mielialasta).

    Juara

    • Reply Hanna maanantai, helmikuu 10, 2014 at 14:51

      Kiitos hirveesti vinkeistä! 🙂 Itse asiassa sun blogia oon jo pariin otteeseen selaillut juuri näitä Malesia-juttuja lukien, ja sen takia tuo Juara alkoi kiinnostaa kovasti 😀 Hyvä siis tietää, ettei tuo kävely mikään mahdoton urakka olisi. Itse en ole mitenkään erähenkinen, ja vaellus noissa ilmasto-oloissa tuntuu aika extremeltä, mutta toisaalta jäisipä ainakin jälkipolville kerrottavaa! Tuo ABC-ranta olisi meillä yksi majoitusvaihtoehto sen takia, että voisi sitten kävellä sinne Juaraan, jos innostutaan, mutta eipä tuo sun kuvailu hirveästi houkuttele paikassa yöpymään. Mersingistä olen matkaopastani lukiessani saanut käsityksen, että siellä ei paljoa nähtävää ole, joten siksi paremmalle vaihtoehdolle tuntuu suunnata suoraan Tiomanille, jos suinkin vain lautalle ehditään.
      Kiitos myös linkeistä, täytyy vielä tutkailla uudemman kerran sun kirjoituksia ja harkita tuota Juaraa yhtenä potentiaalisena vaihtoehtona 🙂

      • Reply Teea maanantai, helmikuu 10, 2014 at 17:50

        Aijaa, no kiva kuulla 🙂

        No ei tuolla Mersingissä välttämättä kannata iltaa tosiaan käyttää kun ei se kummoinen paikka ole. Että mieluummin ehkä sitten matkaisi suoraan Tiomanille! Kannattaa varmaankin tarkistaa etukäteen ne suorat bussit (joko Singaporesta tai Johor Bahrusta), jotta ajoittaa bussiasemalle saapumisen niiden mukaan tai sitten vain saapuu heti aamusta. Ettei käy niinkuin meille, kahdella bussilla matkan kuljimme Johorista. Ei siis siinäkään mitään vikaa ollut, hauskaa oli matkan taittaminen, mutta olettaisin että suora bussi on myös nopeampi kun ei tarvitse odotella toista bussia asemalla.

        Ja ei ehkä kannata pelästyä minun mielipiteitäni ABC:stä! Moni matkailija siitä kuitenkin tykkää ja ehkä jos omat ennakko-oletukset eivät olisi olleet niin korkealla, niin olisin ehkä itsekin siihen tykästynyt :). Olin kuitenkin etukäteen maalaillut Tiomanista sellaista unelmaranta-kuvaa ja ABC ei täyttänyt niitä toiveita. Erilaisin odotuksin lähtevä viihtyy sielläkin varmasti 🙂

        • Reply Hanna maanantai, helmikuu 10, 2014 at 20:02

          Mä odotan myös, että Tioman on kunnon paratiisisaari, joten ehkä parempi suunnata siis suosista niille paratiisirannoille 🙂 Hei hyvä vinkki tuo suora bussi, täytyy muistaa tarkistaa aikataulut lähempänä lähtöä sitten!

  • Reply Maarit Johanna maanantai, helmikuu 10, 2014 at 09:45

    Singapore ja Kuala Lumpur on ollut itsellä must-see listassa jo vaikka kuinka kauan! Jostain syystä tulee lähdettyä aina jonnekin muualle ensin. Harvoin on ollu viimeaikoina kovinkaan halvalla lentoja kumpaankaan. Finnairilla olis kiva lentää Singaporeen, on se sen verran pitkä matka 🙂 Itekki mietin tuota rokotushommaa kun lähdettiin Karibialle, mutta emme sitten ottaneet mitään ylimääräisiä. Hepatiitit oli kunnossa jo ennenkuin kävimme Thaimaassa muutama vuosi takaperin. Paitsi eikai koskaan voi olla liian varovainen. Huvittaispa itelläkin alkaa jo pakkaamaan reissuun vaikka lähtöön on vielä yli kolme viikkoa :p

    • Reply Hanna maanantai, helmikuu 10, 2014 at 14:38

      Meille nuo kohteet valikoitui jopa aika sattumalta, Kuala Lumpur niiden formulakisojen takia ja Singapore sen takia, että sinne oli jonkin verran halvempi lentää. Lennot olis kyllä voinut olla halvemmatkin, mutta säästettiin jonkin verran sillä, että tehdään Istanbulissa välilasku. Nuo rokotukset on aina vähän kinkkisiä, kun toisaalta olis kiva ottaa varmaan päälle, ja ottaa vaan kaikki mahdolliset, mutta näin lyhyellä matkalla haitat on melko varmasti suuremmat kuin hyödyt. Perushepatiitit on tietty kunnossa, niitä kun tarvii myös Euroopan maihin, mutta tällaiset vähän erikoisemmat rokotukset tuntuu vähän turhilta välillä. Haha no on meidän reissuunkin vielä yli kuukausi, että ihan vielä ei oo tarvinnut ruveta pakkaamaan, mutta kyllä tämä Suomen loska olis pian kiva jättää taakseen! 😀

  • Reply tiksu lauantai, helmikuu 15, 2014 at 00:16

    Hei, jos yhtään on shoppailuihmisiä niin Kujala Lumpurissa riittää tekemistä. Viime kerralla tuli ostettua monet sandaalit ja metrikaupoittain halpaa silkkiä (josta valmistui mm. Verhot). Tiomanilta olen kuullut vain hyvää. Itse kävin Pulau Pangkorilla joka oli mainio kokemus (tuli nähtyä koralleja, jättimeduusoja, jättisimpukoita, apinoita, hindujuhlia, missikisat, vyötiäinen jne. kilometrin säteellä). Ei välttämättä niin paratiisimainen mutta itse tykkään enemmän kokemuksista kuin pelkästä rannalla löhöämisestä.

    • Reply Hanna lauantai, helmikuu 15, 2014 at 13:17

      Kiitos vinkeistä! Toivottavasti ehdin shoppailemaan tuolla Kuala Lumpurissa. Onneksi se on reissun viimeinen etappi, niin voi sitten ostella laukun täyteen kaikkea kivaa 🙂 Tuosta Pulau Pangkorista en ole kuullutkaan, täytyypä siis selata matkaopaskirjaa vielä uudemman kerran, josko siitä löytyisi kuvausta. Mäkään en jaksa kovin pitkään rannalla löhötä, ja en tosiaan tiedä, onko Tiomanilla hirveästi muita aktivitteejä (viidakkovaelluksen lisäksi). Mutta paratiisirannat kyllä houkuttelevat sen verran, että ehkä voin uhrautua ja lekotella niiden maisemien vuoksi pari päivää rannalla 😀

  • Reply Eeru sunnuntai, helmikuu 23, 2014 at 07:31

    Gardens by the Bay ja Sentosa kuullostavat ihan hyviltä suunnitelmilta Singaporeen. Ehdottaisin vielä visiittiä chinatowniin, joka on ainakin mun mielestä jotenkin koko saaren väriläiskä.
    http://cheaphonesty.blogspot.fi/2013/05/chinatown-singaporen-sydan.html

    Universal Studiosin huvipuisto on myös aikas huikea kompleksi, jos huvipuistosta tykkää.
    http://cheaphonesty.blogspot.fi/2013/05/kieputusta.html

    Gardens by the Bayssa suosittelen (jos aikaa riittää) käymään niissä ilmaistoiduissa (ja tästä syystä myös maksullisissa) domeissa. Ovat kerrassaan upeat.
    http://cheaphonesty.blogspot.fi/2013/06/tulipmania-in-gardens-by-bay.html
    http://cheaphonesty.blogspot.fi/2013/06/cloud-forest-in-gardens-by-bay.html

    Jos jalat jaksaa, niin kannattaa GBTB:sta vielä edetä rantaboulevardia aina Marina Barragelle asti. Sieltä on upeat näkymät, varsinkin illalla.

    • Reply Hanna sunnuntai, helmikuu 23, 2014 at 13:37

      Kiitos näistä! 🙂 Täytyykin tutustua tarkemmin noihin linkkeihin vielä 😀 Singaporessa tuntuisi kyllä riittävän nähtävää ihan pidemmällekin visiitille, harmi, että meillä on niin vähän aikaa siellä!

    Leave a Reply