Suomen suurin matkablogiyhteisö

Roadtripillä Atlasvuorilla

Hellurei ja hyviä välipäiviä!

Joulu meni niin nopeesti ohi kaikessa tohinassa, etten edes kerinnyt tänne toivottelemaan hyviä jouluja, vaikka tarkoitus olikin. Mutta hyvää joulun jälkeistä suklaaähkyaikaa nyt kuitenkin vielä! Itse olin ollut niin kiltti, että pukki toi uuden tietokoneen, ja nyt pitäisi opetella vielä käyttämäänkin tätä. Kaipailisin sellaista piiloblondiversiota käyttöohjeista, eikä hommaa yhtään vaikeuttaisi sekään, että kämpän langattoman netin salasana löytyisi jostain paperinnurkasta kirjoitettuna. Jatkossa pitää muistaa, ettei vain anna mitään tehtävää kokonaan miesten hoidettavaksi, koska tunnetustihan tällainen tärkeä asia kuten salasanan muistiinkirjoittaminen ei aina miehillä käy mielessä… 😀

Mutta koska joulua pursuaa jo korvista (tai ainakin sitä suklaata, mutta pakko vaan avata aina uusi konvehtirasia kun edellinen tulee syödyksi…), niin siirrytään nyt vähän lämpimämpiin tunnelmiin. Nimittäin Marokko-juttuja olisi vielä vähän luvassa! Marrakechistä käsin tehtiin roadtrip kahden puolalaisen tytön ja yhden ranskalaisen pojan kanssa, joiden matkareitti sattui risteämään meidän reittimme kanssa parin päivän ajan. Tytöt olivat myöskin vaihtareina Montpellierissä, ja innostuivat hekin varaamaan lennot Marokkoon, kun kerroin meidän löytämistä halvoista Ryanairin lennoista. Sattumalta sitten tosiaan oltiin Marrakechissä pari päivää yhtä aikaa, ja vuokrattiin sitten porukalla auto ja suunnaattiin kohti kaupunkia ympäröiviä Atlasvuoria.

Auton vuokraamisesta Marokossa en osaa hirveästi sanoa mitään, koska kaverimme hoitivat koko prosessin. Mutta halpaa se oli, itse maksoin kymmenen euroa vuokrasta ja ehkä vielä vitosen bensoista, ja auto oli tosiaan vuorokauden käytössämme. Autovuokraamo oli jossain rautatieaseman lähellä, ja vaikka alunperin meidän olisi pitänyt palauttaa auto illalla seiskalta, niin mitään lisämaksua ei sitten tullut, kun soitimme tien päältä, että ei kyllä millään keritä siihen menessä, ja lopulta auto palautettiin vasta aamulla.

Pari asiaa kyllä opittiin. Vuoristossa ei ole kovin tiheässä bensa-asemia, joten kannattaa tankata jo Marrakechissä. Ettei sitten tarvi ajaa takaisin päin kymmeniä kilometrejä tankkaamaan, ja sen takia sitten myöhästyä auton palautusajasta. Kannattaa myös varoa poliiseja, jotka tuntuvat tutkaavan aika ahkerasti. Tai vaihtoehtoisesti ei kannata ajaa ylinopeutta. Ranskalaisella kuskillamme oli nimittäin sellainen taktiikka, että jos ajaa kovempaa kuin paikalliset, niin kaikki pelkäävät ja väistävät meitä… No luulen, että enemmän pelotti kyllä meitä takapenkkiläisiä, kun mutkittelevia vuoristoteitä ajettiin tuhatta ja sataa, puhumattakaan siitä, kun pujoteltiin Marrakechin kapeilla kujilla aasien, mopojen ja ihmisten seassa. Marrakechissä ajamista en kyllä niin voi suositella, sai vähän väliä pidättää hengitystä, että törmätäänkö johonkin. Plus parkkipaikat olivat aika kiven alla, jätettiin auto toiseksi yöksi johonkin valvotulle parkkipaikalle, ja siitäkin tietysti vaadittiin jotain maksua, vaikka edellisenä yönä oli ollut ok jättää auto siihen porttien ulkopuolelle. Mutta siitä poliisista vielä, että sakot tosiaan hoitui siinä, kun kuskimme hieman neuvotteli hinnasta ja maksettiin osa euroilla. Vahva epäilys kyllä oli, että ne rahat meni poliisien virkistyskassaan eikä valtiolle…

Matkalla näkyi vähän suloisempiakin tielläliikkujia, onneksi oli kamerat valmiina!

Suunnattiin siis ilman mitään sen kummempia suunnitelmia tai karttoja vuorille ja lähdettiin seuraamaan Ouarzazaten kaupunkiin vieviä viittoja. Teitähän ei tuolla alueella ihan hirveästi ole, kunhan vain pääsee vähän Marrakechistä kauemmas. Opasteiden puuttuminen tosin vähän vaikeutti suunnistusta, ja yhdessä liikenneympyrässä jouduttiin pysähtymään ja kysymään ohikulkijoilta neuvoa. Nyt jouduttiin mennä edestakaisin samaa reittiä, koska mitään mahdollisuutta ei ollut kiertää minkäänlaista lenkkiä. Ja tässä kohtaa pitäisi olla hieno kuva meidän reitistä, mutta koska en osaa tehdä Googlemaps-kartasta kuvaa (kertokaa joku, miten se tehdään!), niin reitti löytyy laittamalla alkupisteeksi Marrakech ja päätepisteeksi Aït Benhaddou. Aika lähelle Ouarzazatea päästiin, mutta tosiaan auton palautusaika kummitteli vielä silloin taustalla, niin käännyttiin tonne Aït Benhaddouhiin ja käytiin siellä syömässä ja ihastelemassa kasbah-savikylää (joka on muuten tuo kuva bannerissakin). Suuntaansa matkaa tuli melkeen 200 km, että aika pitkälle päästiin!

Aika nopeasti rupes tie mutkittelemaan ylöspäin ja maisemat vaihtui hiekkatasangoista upeisiin vuoristomaisemiin. Pidettiin eka tauko jossain kadunvarren kuppilassa, jossa juotiin teet ja kuvattiin maisemaa alas laaksoon. Sekä tajuttiin, että bensa-asema meni jo, eikä seuraavaa oo tulossa moneen sataan kilometriin. Alakuvassa meidän hieno auto taukopaikalla.

Matka jatkui ylöspäin ja hieman puitakin näkyi vuoristossa. Vastaan tuli aika paljon turistibussejakin, joten retkelle Ouarzazateen pääsee sitten ilman vuokra-autoakin, jos ajaminen Marokossa hirvittää. Turistibussien ohittaminen kapeilla ja mutkikkailla teillä sai taas sydämentykytyksiä aikaan takapenkillä…

Atlasvuorten korkeimmilla huipuilla oli jopa lunta. Marokossa väestö on jakaantunut niin, että arabit asuttavat enimmäkseen kaupunkeja, ja berberit asuvat vuorilla pikkukylissä. Nähtiinkin matkan varrella vuoristokyliä sekä lammaspaimenia. Suosittua tuntui olevan myös kristallikivien myynti tienvarrella turisteille. Niistä en saanut yhtään kuvaa, mutta matkalla tuli vastaan useita pikkukojuja, joissa joku vanha paappa myi halkaistuja kiviä, joiden sisäpuoli oli värikäs ja kimaltava. En tiedä, miksi noita kiviä virallisesti kutsutaan, mutta kauniisti välkehtivät.

Kameran zoomi paljasti, että aika perinteisesti aasilla noissa kylissä vielä matkataan. Mutta satelliittiantennit ovat tosin sinnekin löytäneet tiensä.

 ’

Korkealla vuoristossa maisemat oli aika karuja, eikä kasvillisuutta ollut oikeastaan yhtään.

Lähellä Ouarzazatea vuoristo väistyy jo hiekkaerämaan tieltä, mutta karua ja kuivaa on silti.

Perillä Aït Benhaddoussa suunnattiin ekana syömään, oli aika nälkä koko päivän autossa istumisen jälkeen. Aika pieni kylä tuo oli, mutta pari ravintolaa löytyi.

Kasbah-savikylä oli siis kylän tärkein nähtävyys, ja sitä mekin tulimme katsomaan. Harmi, ettei ollut aikaa ylittää jokea ja käydä tuolla kaduilla kiertelemässä, mutta näköalat joen toiselta puolelta oli aika upeat. Sitä en tiedä, asuiko tuolla joku, vai onko se jokin menneisyyden jäänne. Mutta taidokkaasti oli talot valettu savesta pienen mäen rinteeseen. Ja aika hyvin maastoutuu tuo koko kylä ympäristöönsä.

Paluumatkalla ei tullut enää niin paljon kuvia napsittua, koska maisemat olivat jo tuttuja. Lisäksi puolet matkasta jouduttiin palaamaan pimeällä, joten eipä siinä paljon kuvia olisi otettukaan.

Aurinko laski vuorten taa, ja samalla katosi kaikki lämpökin. Aavikon kylmyys tuntui myös tuolla vuoristossa, ja korkeus vielä lisäsi tammikuista kylmyyttä entisestään. Yöpyminen tuolla vuoristossa olisi voinut olla tammikuussa aika extreme-kokemus. Oli kyllä mukava tehdä tuollainen omatoiminen retki ja päästä pois Marrakechin vilinästä. Ihmiset olivat paljon vähemmän tungettelevampia ja avuliaampia tuolla pikkukylissä ja oli kiva nähdä myös, miten tuolla vuoristokylissä asuttiin. Tosin herkkävatsaisten kannattaa varata muovipussi joukkoon automatkaksi, nimittäin ei loppumatkasta enää kauheasti huvittanut syödä, kun koko päivän oli istunut auton kyytissä kiemurtelevilla teillä…

Mutta hyvää loppuvuotta ja uutta vuotta, mikäli en ehdi enää tänne kirjoittelemaan. Pitäisi kyllä vähän tsempata tämän blogin suhteen, jos mielii saada kaikki vaihtojutut kerrottua ennen maaliskuun Malesian matkaa 😀

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply