Suomen suurin matkablogiyhteisö

Turistiretkellä Essaouirassa

Heippa!

Ja terveisiä Oulun junasta, tää matka on ihan tajuttoman pitkä! Tekis mieli ruveta vinkumaan pikkulasten tapaan ”Ollaanko jo perillä? Joko ollaan perillä?” Ja koska kirjallisuushistorian essee tyssäsi renessanssin kohdalle, niin kirjoittelen nyt sitten vaihteeksi tännekin hieman reissumuistoja, ettei vaan tuu tekemisen puutetta tällä matkalla.

Marokon reissulla ei pyöritty pelkästään Marrakechissä, vaan tehtiin retki myös merenrannalle Essaouiran kaupunkiin. Vaikka hotellimme olikin aika rupuinen, niin se teki yhteistyötä jonkin paikallisen matkanjärjestäjän kanssa, ja tarjolla oli monenlaisia retkiä lähiseudulle. (Tarjolla olisi ollut myös parin yön telttaretki aavikolle, olisi varmasti ollut upea kokemus, mutta todettiin, että ehkä niissä lämpötiloissa yö teltassa olisi ollut liian extremeä.) Hyvää palvelua ainakin saatiin, sanottiin respan pojalle, että oltais kiinnostuneita tuosta Essaouiran retkestä, jolloin hän pyysi paikalle matkatoimiston oppaan! Opas sitten kertoi meille, mitä retki pitää sisällään, ja maksettiin matka suoraan hänelle. Taidettiin saada joku opiskelija-alennuskin, ja harmi, etten taaskaan muista paljonko kyseinen retki maksoi, ehkä muutaman kympin euroissa.

Matkaan lähdettiin turisteja täyteen ahdatulla pikkubussilla Jemaa el-Fnan torilta, ja jos en ihan väärin muista niin kuski tuli hakemaan meidät hotellilta asti. Retken hintaan sisältyi siis vain nuo matkat, ja mukana oli pelkkä bussikuski. Perillä saimme kierrellä muutaman tunnin itseksemme, ja se olikin varmasti parempi vaihtoehto kuin kulkea oppaan johdolla. Essaouira on siis kaupunki Atlantin rannalla, ja hieman lämpimämpään vuodenaikaan varmasti aika täynnä turisteja. Nyt siellä oli kuitenkin mukavan rauhallista.

Menomatkalla pysähdyttiin pari kertaa, eka tauko oli marokkolaista erikoisuutta, arganöljyä valmistavassa cave coopérativessa. Kyseessä oli vähän osuuskunnan tapainen yritys, jossa naiset valmistivat arganöljyä käsityönä. Me pääsimme sitten pällistelemään valmistusprosessia sekä ostoksille tehtaanmyymälään.

Tässä valmistuu siis arganöljyä

Muut stopit olivatkin sitten kunnon turistirahastusta taas. Matkan varrella oli vuohipaimen tienvieressä, ja totta kai meitä ihmetytti, mitä vuohet tekivät puissa! Joten kuskimme sitten pysähtyi, ja saatiin ottaa kuvia tuosta ihmeellisestä näystä. Ja kuinka ollankaan paikalla oli myös mahdollisuus, luonnollisesti maksua vastaan, ottaa itsestään kuvia pikkuisen kilin kanssa.

Viimeinen pysäkki oli näköalapaikalla hieman ennen Essaouiraa, ja siellä oli aika sopivasti kameli, jolla olisi, taas maksua vastaan, päässyt ratsastamaan. Aika järjestetyltä tuo tuntui, että tällaisella turistimatkalla ”sattumalta” pysähdytään tuollaisilla paikoilla, mutta nyt ei kuitenkaan ollut mikään pakko maksaa, joten parempi tällainen vaihtoehto, että saa halutessaan tukea paikallisia yrittäjiä (kai nyt vuohipaimenkin lasketaan yrittäjäksi :D), kuin että rahat tullaan röyhkeästi huijaamaan.

Perillä Essaouirassa ensimmäisenä ihmetytti monen kilometrin pituinen upea hiekkaranta. Nyt rannalla oli vain kourallinen käppäilemässä, paikallisia nuoria pelaamassa futista sekä muutama pähkähullu surffari, mutta kesäaikaan paikka on varmasti tupaten täynnä turisteja.

Vähän tyylikkäämpi futiskenttä tuolla…

Essaouirassa ei sen kummempaa nähtävää ollut, vanhakaupunki, jonka laidalle bussi meidät jätti oli pieni, mutta viihtyisä. Plussaa oli myös se, että siellä sai kuljeskella melko rauhassa, kun kauppiaat eivät olleet ihan yhtä päällekäyviä kuin Marrakechissä. Vanhassa kaupungissa oli viihtyisiä ravintoloita sekä jonkin verran sellaisia kauppakujia, joilta löytyi perinteisiä basaarityylisiä liikkeitä. Tykkäsin kyllä hirveästi Essaouirasta, varsinkin nuo valkosiniset rakennukset oli aika söpöjä.

  

Kaikenlaisiin vaivoihin olisi löytynyt lääkkeitä…:D

Tyylikäs turisti tinkaamassa korukaupoilla 😀 (Mulla olis muuten niin mahtava postausidea, voisin julkasta asukuvakollaasin kaikista ”upeista” eli hirveän järkyttävän noloista reissuasuistani, mutta en tiedä olisko parempi, että ne kuvat säilyy visusti piilossa arkistojen syövereissä. Ihmettelen kyllä, miten jotkut ihmiset onnistuvat näyttämään aina tyylikkäiltä, nimim. itse en todellakaan kuulu tähän ihmisryhmään…:D)

Vanhan kaupungin laidalla oli myös satama, joka oli myöskin hieno paikka, varsinkin kun Atlantti pauhasi taustalla. Mutta aika kauhunhetkiä myös koin siellä, koska satamassa oli ihan hirveä määrä järkyttävän suuria mutanttilokkeja. Ei olisi ollut kovin kiva, jos joku näistä jättiläisistä olisi päättänyt jättää matkamuiston päähäni…:D Mutta onneksi siltä säästyttiin!

Sellainen rantakaupunki oli siis Essaouira, kaikista Marokon kohteista tästä paikasta jäi kyllä positiivisin mielikuva. Tietysti kaupungissa ei ollut hirveästi näkemistä, ja puoli päivää riitti vallan mainioisti. Mutta jos Essaouiraan joskus menee, niin kannattaa sitten kyllä käydä Marrakechissä samalla reissulla, ajomatkaa sinne oli kuitenkin vain reilu pari tuntia.

Sellasta tällä kertaa, ja kohta ollaan jo perillä!! Ai niin, ja hyvää itsenäisyyspäivää 🙂 Viime vuonna pidettiin sen kunniaksi bileet kaverini asuntolahuoneessa, ja tuli testattua, että viisitoista ihmistä mahtuu ihan hyvin 9 neliön huoneeseen… Harmi, että netti ei pyörittänyt linnanjuhlia, eikä voitu esitellä Finnish traditional way to celebrate independancea, eli katsoa montaa tuntia putkeen pelkkää kättelyä 😀

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply