Suomen suurin matkablogiyhteisö

Koulustressiä, jouluvalmisteluja ja Oulun reissu

Heippa!

Ja hyvää joulukuuta kaikille! Itse olen vihdoinkin päässyt joulufiiliksiin parien pikkujoulujen, joulutorttuyliannostuksen, joululaulujen ja lahjojen paketoinnin jäljiltä. Viikonloppuna myös kämppäämme tuli vihdoin joulu, kun haettiin kuusi ja jouluvalot ullakolta ja laitettiin ne valaisemaan pimeitä iltoja. Viikonlopun saavutuksiin kuului myös joulutorttujen sekä piparien leivontaa, mutta suurempi saavutus lienee se, että kolme pellillistä herkkuja katosi aika nopeasti, ja meitä syöjiä oli vain kaksi. Mutta hei, ehkä jouluna saa herkutella…

Pitkästä aikaa väsäsin myös joulukortteja itse, ehkä pitäisi tänä vuonna repäistä ja askarrella kaikille kavereille kortit itse! Taisi olla kadunkulkijoilla eilen hauskaa, kun käpsyttelin yliopistolta kotiin kortit kourassa glitteriliiman kuivumista odotellessa. (Ja kannattaa muuten sitten ottaa kuva korteista niin, että laittaa ne liimaosiot päällekkäin, kun on juuri kovalla vaivalla koko kotimatkan varjellut kuivuvia kortteja. Onneksi eivät pahasti menneet pilalle, vaikka vähän saikin irrotella liimaantuneita kortteja toisistaan…)

Käytännössähän mulla on jo joululoma, ensi viikolla enää yksi tunti ja tentti, mutta eipä paljon lomalta tunnu, kun saa viettää lähes kaiken valveillaoloajan kandia pakertaessa (enkä ole vielä kirjoittanut sanaakaan…). Eilinen seminaarikerta sai stressitason kyllä nousemaan korviin, kun tajusin, että pitää valmistella seminaariesitelmiä Malesian reissulla. Että rentouttavaa lomaa ja silleen. Varsinkin kun en haluaisia raahata kannettavaa siellä mukana, mutta ehkäpä asiat järjestyy lopulta parhain päin ja stressaan turhaan. Vähän alan kyllä kaipailemaan sitä vaihtovuoden asennettani koulunkäyntiin. Jos kuulin, että pitäisi tehdä joku tärkeä tehtävä reissua seuraavalle viikolle tai että heti reissusta palattuani saan juosta asemalta kokeeseen, niin ei haitannut yhtään. Ajattelin vain, että no luen sitten junassa vaikka. Ja hyvin toimi, taisinpa olla Pariisissakin juuri tenttiviikolla, ja yksi koe meni uusintaan sen takia, mutta eipähän tullut liikaa stressattua.

Palattuani ajattelinkin, että jes, olen vihdoin oppinut ottamaan rennosti koulun suhteen, mutta jotenkin se oli helpompaa Ranskassa. Siellä ei niin ollut väliä pääseekö kursseista läpi, ja tunneilla tarvi vain istua ja tehdä koe kurssin lopussa. Suomessa opiskelu tulee väkisinkin otettua tosissaan, koska joku tutkinto olisi kuitenkin kiva saada, eikä sitä pelkällä hengailulla saa. Ehkä jotain kehitystä on silti tapahtunut, koska enää en panosta ihan yhtä paljon joka kurssiin, vaan priorisoin edes vähän. Mutta silti, vaikka en haluaisi tehdä mitään Espanjan kirjallisuudenhistorian kurssin eteen, niin esseet eivät vain ilmesty eräänä kauniina päivänä koneelleni valmiina. Vähän kyllä tulee sellainen olo, että elän kiinnostavaa elämää, jos kaksi päivää viettää tiivistii putkeen koneen ääressä kirjoittaen ja päivän sosiaalisin hetki on se, että raahautuu lähi-Siwaan ostoksille.

Piparit ei ihan menny niinku Strömsössä, mutta tuli hyviä!

Ensi viikonloppuna onkin sitten tiedossa ainakin kotimaanmatkailua, sillä suuntana on Oulu. Harmi, että nukuttiin VR:n tarjousten ohi, mutta vielä elätellään toivoa halvoista äkkilähdöistä. (Muuten, kannattaa tsekata veturilaisten joulukalenteri, jos haluaa tammikuussa liikkua junalla johonkin suuntaa, sieltä voi tulla vielä hyviä tarjouksia!) Mutta Oulun retkestä lisää sitten, kun sieltä taas kotiudutaan. Jos olen oikein ahkera, niin kirjoittelen tajuttoman pitkällä junamatkalla tännekin jotain, tai sitten kirjoitan vain niitä esseitä…

Ja loppuun vielä yksi ilmoitusasia: Oon vihdoinkin ollut ahkera ja perehtynyt tekniikkajuttuihin. Joten nyt tuosta sivupalkista löytyy seuraa blogia -nappulat, mikäli joku haluaa seurata näitä mun höpinöitä Blogilistan tai Bloglovinin kautta. Teretulemast siis blogini huiman kolmen seuraajan joukkoon (joista yksi oon minä itte…)! Ja lisäksi blogilla on nyt oma sähköpostiosoite, joten sinne voipi lähettää postia, lupaan vastata kaikkeen muuhun paitsi roskapostiin ja treffipyyntöihin 😀

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply