Suomen suurin matkablogiyhteisö

Ranskalaisen yhteiskunnan kummallisuuksia

Hellurei!

Ihanan raivostuttavat ranskalaiset, tai raivostuttavan ihanat… Siinä olis tälle päivälle kirjoitettavaa. Itse asiassa sain idean tähän postaukseen siitä, kun joku aika sitten posti toi kirjatun kirjeen, En nimittäin edes tiennyt, että sellaisia Suomessa vielä on! Ranskassahan tuollaiset olivat arkipäivää, ja itsekin jouduin yhden lähettämään. (Olisi varmaan pitänyt harrastaa niitä enemmänkin, koska sain vasta nyt opintorekisteriotteen vaihtoyliopistosta. Olivat lähettäneet sen jo kesäkuussa, mutta ilmeisesti ei ollut ikinä löytänyt perille, koska mulle asti ei ollut mitään tullut. Vahva epäilykseni on, että se on lojunut koko kesän siellä asuntolan postilaatikossa…)

Kirjatut kirjeet ovat vain yksi ranskalainen omituisuus muiden joukossa. Yksi suomalaisia tuttujani hauskuttanut asia ovat shekit. Ranskassa oikeasti lähes kaikilla on vielä shekkivihko, ja ihmiset ihan tosissaan maksavat ruokakaupoissa ostoksiaan niillä shekeillä. Se onkin sitten hupaisaa, kun olisi hirveä kiire johonkin, ja kassajono on tavalliseen tapaan kilometrin mittainen ja etenee etanavauhtia, ja kaiken kruunaa se, että edessä oleva mummeli kaivaa laukustaan shekkivihon ja rupeaa kirjoittamaan kassaneidille shekkiä! Kas kun ei oravannahkoja tai kultaharkkoja kuitenkaan, mutta aika vanhanaikaiselta tuo shekkimaksaminen kyllä tuntuu tällaiselle muovirahan aikakaudella elävälle. Ja ei ehkä ihan se nopein ja helpoin maksutapa kuitenkaan ole…

Siitä onkin ollut jo aiemmin puhetta, että ravintoloista on turha yrittää saada ruokaa iltapäivällä, mutta myös esimerkiksi pankit sulkevat ovensa siestan ajaksi. Ja maanantaiksi. Ei sillä, että olisin joskus siellä ihmetellyt pankin ovella, miksen pääse sisälle…. Pankit Ranskassa ovat kyllä muutenkin mielenkiintoisia laitoksia. Nauran vieläkin sille pankkitilin avaamisoperaatiolle. Allekirjoitus, nimikirjaimet, A Montpellier, le 3 septembre 2012 tai Lu et approuvé plus allekirjoitus piti rustata papereihin yhteensä noin neljäkymmentä kertaa. Kotiin sain hirveän kasan sopimuspapereita ja pankin sedälle jäi toinen samanmoinen nippu. Että täytyy olla pankissa tilavat kassaholvit, että kaikki sopimuspaperit saa johonkin arkistoitua. Pankista sai myös kolmen kuukauden ilmaisen lehden, joka piti itse tajuta perua, muuten maksu rupesi menemään automaattisesti tililtä. Kaikkia muita ihmemaksuja sieltä tililtä sitten menikin, ei mitään hajua, paljonko vakuutus ja pankkikortti lopulta maksoivat per kuukausi, kun eka tililtä hävis rahaa, sitten osa maksettiin takaisin… Ongelmallisinta oli kuitenkin tilin sulkeminen, pankkivirkailijat kun eivät pystyneet antamaan rahoja tililtä käteisenä. Lopulta jouduin juoksemaan läheiseen kahvilaan ostamaan suklaapullan, jotta sain kympin rikki ja kolikoita pankkisedälle. Nämä kolikot syötettiin johonkin masiinaan, ja lopulta pystyin sitten nostamaan tililleni jääneet 10 euroa pankkiautomaatista. Pankki, josta ei saa rahaa… tellement français! (Oikeasti kyseessä taisi olla turvallisuusjuttu, mutta silti vaikeaksi oli homma tehty.)

Jonottaminen  on yhtä ranskalaisten lempipuuhaa. Jokaiseen virastoon, koulun toimistoon ja kaikille mahdollisille lippuluukuille oli aina ihan tajuton jono, joka ei tuntunut liikkuvan senttiäkään. Ranskalaiset suhtautuivat asiaan tyynesti hönkimällä kärsimättömästi. Oikea ranskalainenhan osaa tuhahtelemalla viestiä samoja asioita, joihin me muut tarvimme kokonaisia lauseita. Yksi tuhahdus = hohhoijaa, liikkuisi jono jo; toinen tuhahdus = mikähän urpo tuolla kassalla oikein onkaan; kolmas tuhahdus = Nyt riittää, lounasaika lähestyy jo. Tuo tuhahtelu on muuten aika tarttuvaa, huomasin nimittäin itsekin liittyväni tuhahtelevien ranskalaisten joukkoon aina, ku ratikat pysähtelivät reitin varrella ilman näkyvää syytä tai juna-asemalla kuului kuulutus junan myöhästymisestä.

Passiivinen tupakointi on myös Ranskassa pop. Siis kaikkihan haluavat kaupungilla ja ravintoloiden terassilla haistella kanssaelävien tupakankäryttelyä, non? Yliopistolla sai aina hengitystä pidättäen raivata tiensä sisätiloihin, koska nikotiiniriippuvuuden kourissa kärvistelevät opiskelijat olivat cigaretteineen vallanneet ovien edustat. Hyvä ettei kukaan sentään luennoilla pistänyt tupakaksi!

Ranskalaisen työelämän peruspilareita ovat lakot. Ranskalainen lakkoilee ihan mistä syystä tahansa, läheskään aina lakkojen tarkoitus siis ei ole palkankorotukset. Yllättävän vähän nuo lakot kuitenkin omaa vaihtovuottani häiritsivät, vaikka olin lukenutkin tarinoita siitä, kuinka koko yliopisto on voinut olla kokonaisen lukukauden lakossa! (Se ei kyllä olisi pahemmin haitannut, olisi voinut keskittyä olennaiseen eli reissailuun…) Ratikat ja bussit taisivat jokusen kerran olla vuoden aikana lakossa, mutta omaa elämääni se ei ikinä haitannut. Junatkin lakkoilivat jonkin verran, mutta ainoastaan kerran niin, että haittasi matkantekoa. Silloin aamukuuden juna oli peruttu, mutta saimme ykkösluokan paikat seuraavaan junaan, joten eipä sekään suuresti haitannut. Tosin nukkua olisi saanut myöhempään, jos olisi tiennyt, että pääsee matkaan vasta kasilta.

Junamatkustaessa kannattaa muuten pitää huolta laukuistaan. Varkaiden lisäksi ilman valvontaa jätettyjen tavaroiden uhkana on SNCF:n henkilökunta, jotka tuhoavat armotta jokaisen junasta löytyneen nimettömän bagagen. Koska sehän voi olla vaikka pommi… Okei, kyllähän Ranskassa onkin hyvä, että terroriuhka otetaan vakavasti, mutta välillä se saa ihan koomisia piirteitä. Löysin kerran junan penkin alta sinne unohtuneen lahjapussin, ja kysellessäni kanssamatkustajilta, onko pussi jonkun heistä omaisuutta, niin yksi nainen totesi huolestuneena, että tuollaiset löydökset täytyy heti toimittaa konduktöörille. On ne sait jamais… Jokuhan on voinut vaikka naamioida viattomaan lahjapussiin jotain vakavampaa! Niinpä siis kiltisti vein pussin konnarille, ja en sitten tiedä, mikä sen kohtalo oli sen jälkeen, löysiköhön koskaan takaisin omistajansa luo. Kannattaa siis junassa aina muistaa kiinnittää laukkuunsa se pieni nimilappu, joita saa asemalta. Se, että laukussa on nimesi ja puhelinnumerosi tekeekin siitä jo paljon vaarattomamman, vaikka periaatteessa lappuun voi kirjoittaa ihan minkä nimen vaan.

Ranskalainen yhteiskunta on täynnä tällaisia kummallisuuksia ja nurinkurisuuksia, välillä ei voinut kuin nauraen ihmetellä menoa. Mutta oikeasti Ranskassa on myös hyvät puolensa, kaikesta tästä kritiikistä huolimatta. Välillä toivon, että Suomessakin voitaisiin omaksua edes hippunen tuostan ranskalaisesta ”Ei sen nyt niin väliä oo” -asenteesta, ja lopettaa se sääntöjen orjallinen noudattaminen. Suomessahan on ihan tajuttomasti ihan turhia ja tyhjänpäiväisiä sääntöjä, joita me silti noudatetaan, koska sääntö on sääntö ja sitä pitää noudattaa. Tunnenkin olevani hirveä kapinallinen, kun tuuletan peittoani parvekkeella illalla, koska taloyhtiön säännöissähän on selvästi ilmoitettu, että parvekkeella tuuletus on sallittu vain tiistaisin ja torstaisin klo 8-12 ja 14-16. No en nyt muista oliko juuri nuo kellonajat, mutta silti oikeesti, mitä väliä??? Jos kuitenkin naapurit saavat tupakoida parvekkeillaan kellon ympäri, niin miksi peiton tuulettaminen väärään aikaan onkin hirveä rikos?

Hassua muuten on ollut huomata, miten ranskalaista tuutoroitavaani häiritsevät käänteiset asiat kuin minua Ranskassa. Tuskastelin koko vuoden sitä, miksei Ranskasta saa muuta leipää kuin sitä vaaleaa pullamössöä (no onhan patongit hyviä, mutta jos niitä syö joka päivä koko vuoden niin…), ja vaihtarini taas oli sitä mieltä, että suomalainen leipä ei oo mistään kotoisin. Yhtä lailla hänen on vaikea löytää ”kunnon” ruokaa Suomesta kuin minun oli Ranskasta. Päättelimmekin, että kyse on vaan siitä, mihin on tottunut. Jos on koko elämänsä syönyt pakastettua herne-maissi-paprikaa, niin säilykepurkkiherneet eivät oikein innosta, ja toisin päin. Ehkäpä jotkut ihmiset sopeutuvat paremmin ulkomailla asumiseen, koska he tottuvat nopeammin vieraan kulttuurin tapoihin (ja ruokaan). Varmasti voisi asua missä päin maailmaa vaan, kunhan vain ensiksi tottuisi siihen. Se, kauanko tuo tottuminen kestää, riippuukin sitten ihan ihmisestä.

Millaisia ajatuksia teillä lukijoilla on, voiko ihan mihin vaan kulttuuriin tottua ja sopeutua? Ja millaisiin omituisuuksiin olette maailmalla törmänneet, vai ovatko ranskalaiset ainoita, jotka toimivat hiukan nurinkurisesti?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Riina / Olipa kerran Pariisi maanantai, syyskuu 23, 2013 at 11:14

    Tosi hauskoja ja osuvia huomioita! 🙂 Tuosta yliopiston ovilla tupakoinnista tuli mieleen oma vaihtoaika n. vuosikymmen sitten (hui!). Tuolloin nimittäin ranskikset vielä polttivat reilusti sisätiloissa, eli yliopiston käytävillä oli tuhkiksia ja ilma oli tietysti sinisenä savusta. Paras oli silti eräskin proffa, joka pisti sikariksi luentosalissa luentotauolla. Ihanaa sitten palata sieltä sinisauhuisesta käytävästä sinne raikkaan sikarintuoksuiseen saliin. 😛 Että hienoista kehitystä on sen suhteen sentään tapahtunut. 😀

    • Reply Hanna maanantai, syyskuu 23, 2013 at 15:01

      No hui kauhistus, olisi ollut aika tuskaisaa opiskella, jos vielä sisälläkin olisi saanut poltella! Itselle riitti jo se, että kaikki piha-alueet olivat savun vallassa. Meillä oli luentosaleissa ”Tupakointi kielletty” -kylttejä, taisivat sitten olla perua niiltä ajoilta, kun luennoilla tupakointi kiellettiin Ranskassa 😀

    Leave a Reply