Suomen suurin matkablogiyhteisö

Biarritz: Voiko näin upeaa ollakaan?

Heippa!

Oon tainnut aika montaa paikkaa jo kuvailla täällä blogissa upeaksi ja kauniiksi, joten nyt kun on kyse Biarritzistä, niin aika vaikea on löytää sanoja, jotka kuvaisivat, miten paljon upeampi paikka se on kuin ne edelliset hienoksi mainostetut. Henkeäsalpaavan kaunis, vehreän rosoinen ja absoluuttisen upea, parempaan en kuvailussa pysty. Mutta kuvat kertookin enemmän kuin tuhat sanaa… (Oli hieman vaikeuksia valita vain hienoimmat kuvat, joten niitä tuli nyt sitten vähän runsaammanpuoleisesti.)

La Grande-Plage

Biarritz on Atlantin rannikolla pieni kaupunki, josta tuli suosittu, kun jonkun Ranskan kuninkaan vaimo halusi viettää kesät siellä. Tästä muistona kaupungin arkkitehtuuri on aika linnamaista. Biarritz taitaa vielä nykyäänkin olla hieman kalliimpi rantakohde, ainakin hotellien hinnat olivat ihan pilvissä. Olin suosiolla yötä kansainvälisen retkeilymajajärjestön hostellissa pari kilometriä keskustasta. Tämä hostelli oli kävelymatkan päässä rautatieasemasta, ja bussilla pääsi ihan kätevästi keskustaan, joten mitään valittamista sijainnista ei lopulta ollut.

Olin Biarritzissa vain yhden päivän, mutta tehokkaalla kävelykierroksella kerkesin nähdä kaiken oleellisen. Tosin tuolloin toukokuussa Atlantin rannikon sää osoitti epävakaisuutensa, ja mitkään rantakelit ei ollut. Kesäisin tuo ranta kyllä varmasti on täynnä auringonottajia, nyt minun lisäkseni kaupungissa tuntui olevan vain eläkeläispariskuntia ja surffareita. Biarritz on siis surffareiden paratiisi, aallot olikin aika huisit! En tosin ymmärrä, miten nuo surffarit tarkenivat tuolla hyytävässä vedessä monta tuntia! Mutta oli ihan hauska, kun keskustassakin juoksi märkäpukuisia heppuja lauta kainalossa avojaloin rantaa kohti. Biarritzissa on kaksi isompaa rantaa, joista La Côté des Basques oli se surffariranta. La Grande Plage taas on pitkä hiekkaranta auringottoa varten.

Upeet tyrskyt!

Joku pysy pystyssäkin 😀

Itse keskusta oli aika pieni, siellä oli oikeastaan yksi enemmän pääkatu, jonka varrella oli kauppoja, ravintoloita ja surffikauppoja. Mutta Biarritzin upeinta antia olikin vehreiden kalliomuodostelmien reunustama rannikko. Turisti-infon täti neuvoi mulle hyvän kävelyreitin, joka kulki rannikon upeimman osan viertä. Lähdin La Grande Plagelta vasemmalle ja seurasin rannikkoa aina tuonne surffirannalle asti. Matkalla oli niin vanha kalasatama kuin La Rocher de la Vierge -kalliokin. Koko kävelymatkan ihastelin maisemia, ja mietin, että voiko näin upeaa paikkaa oikeasti ollakaan.

Pienempi Plage du Port Vieux.

Koska aikaa vielä jäi, niin kävelin myös La phare de Biarritzin majakalle turistirannan toiselle puolelle. Sieltä näki upean rannikon toisesta kuvakulmasta.

Biarritz on siis ihan Espanjan rajalla, Baskimaalla. Itse ihastuin Ranskan puoleisen Baskimaan arkkitehtuuriin, ihaniin valkoisiin kivitaloihin, joissa ikkunanpielet oli maalattu viininpunaisella. Niitä näkyi junanikkunasta aika paljon, Biarritzin keskustan talot taas edustivat vähän mahtipontisempaa suunnittelua. Ranskassa kyllä arkkitehtuuri vaihtelee aika paljon eri alueiden välillä, esimerkiksi Montpellierin alueella kaikki talot oli tehty samasta vaaleankeltaisesta kivestä.

Ihan perusomakotilinna…:D

Biarritziin pääsee junalla kätevästi esimerkiksi Bordeaux’sta (tai Pariisista). Ja jos en ihan väärin ole lukenut, niin SAS olisi avannut lentoreitin suoraan Biarritziin. Ja kannattaa kyllä yhdistää reissuun vierailu toisessa upeassa baskikaupungissa, Espanjan San Sebastiánissa. Kyseinen paikka ansaitseekin jo ihan oman postauksensa, joten siitä tulen kertomaan joku toinen kerta. Biarritzista sinne pääsi kätevästi junalla, kun vaihtoi Ranskan valtion SNCF:n junasta Hendayen raja-asemalla Euskotreniin, joka oli hauska, vähän metrojunan tapainen Baskimaan oma junarata.

Tuo Baskimaa oli kyllä sen verran hieno paikka, että suosittelen lämpimästi sinne reissaamista! Itse ainakin aion vielä joskus tehdä sinne uuden reissun ja kierrellä vähän enemmän ympäriinsä. Nyt kävin Biarritzin lisäksi vain San Sebastiánissa ja Bayonnessa (joka ei ollut mikään kummoinen paikka).

P.S. Kesän kuntoprojekti alkaa olla lopuillaan, ja huomenna suuntana on Helsinki ja Midnigt Run. Saa nähä, mitä siitä juoksusta tulee tällä treenaamisella, tekosyitä olla menemättä lenkille on kyllä löytynyt! Seuraavan kerran muistan, että jos haluan saavuttaa paremman kunnon, niin ei se parane sillä, että ilmoittautuu johonkin juoksutapahtumaan, vaan monta kertaa viikossa lenkkeilemällä. Jännä juttu sinänsä…

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Suvi perjantai, elokuu 30, 2013 at 18:21

    Upeita kuvia ja maisemia! Tuonne jos pääsis…

    • Reply Hanna perjantai, elokuu 30, 2013 at 18:36

      Maisemat oli kyllä upeet! 🙂

  • Reply Maria keskiviikko, heinäkuu 13, 2016 at 09:17

    Upeita kuvia! Kiitoa jutusta 🙂

    • Reply Hanna torstai, heinäkuu 14, 2016 at 07:39

      Kiva kuulls, että pidit jutusta 🙂

    Leave a Reply