Suomen suurin matkablogiyhteisö

Nirsoilijan ravintolaopas Ranskaan

Moikka!

Tunnustan kuuluvani siihen ärsyttävään ihmisryhmään, joka sen sijaan, että söisi kaikkea eteentuotua, vain nyrpistää nenäänsä yökäten ja toteaa: ”En syö.” Olen siis nirso tai tirsmu tai mikä ikinä se yleiskielinen sana tälle ilmiölle onkaan. Syön siis melko valikoivasti, varsinkin lihaa. Ulkomailla tämä saattaa toisinaan aiheuttaa ongelmia, koska jotain pitää kuitenkin syödä, mutta aina ravintoloista ei löydykään mitään sellaista, jota viitsisin suuhuni pistää. Koska joku muukin saattaa kärsiä samoista ongelmista, niin voilà, tässä teille pelastus. Nirson laatima ravintolaopas siitä, miten Ranskassa välttyy syömästä kaikkia paikallisen keittiön erikoisuuksia (ällötyksiä), kuten etanoita ja muuta mukavaa…

Ja lisäksi pari vinkkiä yleiseen ranskalaisissa ravintoloissa toimimiseen, se tilanne kuitenkin varmasti on lähes jokaisella turistilla jossain kohtaa edessä.

Hyvän ravintolan valitseminen: Aika tuuripeliähän se monesti on, varsinkin jos huutava nälkä on juuri sillä punaisella sekunnilla, kun alkaa katselemaan ruokapaikkaa, ja hyvän ravintolan olisi mieluusti löydyttävä kymmenen metrin säteeltä senhetkisestä olinpaikasta. (Ei onnistu ikinä, (aukiolevaa) hyvää ravintolaa ei koskaan löydä silloin, kun sitä eniten tarvisi.) Turistinähtävyyksien liepeiltä ei myöskään kannata etsiä hyvää paikkaa, ne ovat kaikki ylihinnoiteltuja. Halvempia paikkoja löytää yleensä hieman syrjemmältä kuin siitä pääkadulta, joten kannattaa varata aikaa etsimiseen. Jos muistaa, niin kaupungilla kierrellessä on hyvä pitää silmät auki mahdollisten ruokapaikkojen varalta, koska sitten kiljuvan nälän iskiessä voi muistella, että jossain oli se hyvä paikka, mutta missäs se nyt olikaan… Nyrkkisääntönä voi pitää, että hyvässä ravintolassa on aina myös muita asiakkaita, varsinkin paikallisia (ravintola, johon jonottaa pelkkiä turisteja ei ole se paras!), ikinä ei kannata mennä paikkaan, jossa ei ole ketään muita, koska se paikka on joko kiinni tai ruoka siellä on todella huonoa ja ylihinnoiteltua. Jos osaa kieliä, niin paikallisilta voi aina kysyä neuvoa, tai sitten kysyä hotellilta, että mistäpäin löytää parhaimmat ravintolat. Myös TripAdvisor-suositustarrat ravintolan ovessa yleensä kertovat, että kyseessä on vierailun arvoinen paikka.

Tietysti pitää myös pitää mielessä, mitä haluaa syödä. (Eli siis, missä ravintolassa tarjoillaan jotain muutakin kuin mereneläväherkkuja, jos ei syö kalaa.) Taskusanakirja on aika oiva apuväline, varsinkin jos ei osaa kieltä kovinkaan hyvin. Kyllähän se vähän aikaa vaatii, kun selvittää joka ruokalajin nimen sanakirjan avulla, mutta eipä ainakaan tule yllätyksiä (kuten ”Nää on jotain pullia, oisko lihapullia!” ”Ai, haukipullia, jes…”). Arkisin lounasaikaan monessa ravintolassa on myös tarjolla päivän menu, eli pääruoka ja alkupala ja/ tai jälkkäri listahintoja halvemmalla. Yleensä tarjolla on aina muutama eri vaihtoehto, joista voi valita. Jos on aikaa, ja haluaa syödä oikein ranskalaiseen tapaan hitaasti, niin menun ottamalla saa pääruuan hintaan vähintäänkin sen jälkkärin kaupan päälle.

Saapuminen ravintolaan: Tarjoilijoiden huomiota voi varsinkin ruuhka-aikaan olla vaikea kiinnittää. Monesti olen nähnyt turisteja, jotka istuttuaan vartin pöydässä ilman mitään palvelua, luovuttavat ja lähtevät matkoihinsa. Kannattaa siis tervehtiä tarjoilijaa jo ennen kuin asettuu mihinkään istumaan, monesti tarjoilivat kyllä ohjaavat pöytään sen jälkeen, kun kerrot montako henkeä teitä on, ja oletteko tulossa ruokailemaan vai kahville. Niin, ja yksi syy siihen, että turistit joutuvat odottelemaan palvelua saattaa myös olla se, että kukaan tarjoilijoista ei halua olla se raukka, joka joutuu olemattomalla englannintaidollaan selvittämään, mitä kyseiset turistit mahdollisesti tahtovat syödä. Jep, ihana Ranska. Uskoisin, että ravintoloissa saa parempaa palvelua, jos osaa ranskaa (itse en ole ikinä yrittänyt saada palvelua englanniksi, joten siitä ei hirveästi ole kokemusta). Mutta siis, huikkaa Bonjourit jo ravintolan ovella, jotta tarjoilijat varmasti kiinnittävät sinuun huomiota.

Ja jos haluat jotain syödä, niin saavu ravintolaan oikeaan aikaan. Ranskalaiset eivät syö koska sattuu, vaan lounas syödään lounasaikaan 11-14, ja illallinen sitten illalla, 19-22 noin niin kun suurin piirtein. Tämä tarkoittaa sitten sitä, että monissa ravintoloissa ei kello 14-18 välillä (tai 15-19, vaihtelee vähän) tarjota ollenkaan ruokaa. Useammin kuin kerran on itselle käynyt niin, että pöytään istuessani tympiintynyt tarjoilija on tullut kertomaan, että heidän keittiönsä on jo kiinni, ja seuraavan kerran ruokaa saa vasta illalla. Ongelmahan on se, että ravintoloissa on aina asiakkaita, koska kahvia ym. juomia saa tilattua, vaikka keittiö onkin kiinni, joten mistäpä tyhmä turisti voisi tietää, että se hyvältä vaikuttava ravintola ei satukaan tarjoilemaan ruokaa enää silloin klo 14.02, kun istahtaa pöytään.

 

Ruokalistan lukeminen ja ruuan tilaaminen: Eli miten nirso ruokailija onnistuu tilaamaan jotain muuta, kuin yllä näkyvää ihanan herkullista sisälmysmakkaraa. Ihan ensiksi, jos ei halua maksaa miljoonia pullovedestä, niin ilmaista vettä (hanasta, ihan juotavaa Ranskassa) saa pyytämällä: ”Une carafe d’eau”. Ja kohteliaat s’il vous plaît’t vielä loppuun. Varsinkin Pariisissa turisteja rahastetaan tuolla pullovedellä, jota tuodaan, jos pyydät vettä, joten kannattaa korostaa, että haluat nimenomaan vesikarahvin. Ranskassahan viini on yleensä halvempi ruokajuoma kuin pullovesi tai limsa, jos hanaveden juominen ei houkuttele.

Ruuan tilaaminen onkin sitten se kinkkisempi juttu. Jos on kovin nirso, niin italialainen ravintola on aika varma vaihtoehto, pizza ja pasta harvoin pettävät. Etelä-Ranskassa italialaista ruokaa löytyy lähes joka ravintolasta, mutta esimerkiksi Pariisissa se on vähän vaikeampaa. Tosin itselleni kelpaavaa ruokaa on ollut kaikista vaikein löytää Lyonista, joka on Ranskan kulinaristipääkaupunki (eli siis kaikki ruoka siellä on jotain paikallisia lihasörsselierikoisuuksia, kuten juurikin tuo sisällysmakkara.)

Ruokalistat on yleensä jaoteltu alkupaloihin (entrées), pääruokiin (monesti vielä liha (viande) ja kala (poisson) erikseen) ja jälkkäreihin (desserts). Pääruuat voi olla vielä jaoteltu niin, että salaatit, pizzat ja pastat ovat erillään muista ruokalajeista, joten on vielä helpompi löytää jotain, mistä tykkää. (Ja helpompi suomentaa listoja ranskaa osaamattomille). Ja muuten, kannattaa olla tarkkana, kun tilaa ranskaksi, juoma on boisson ja kala siis poisson. Koska tuskin haluat kalaa, jos tilaat juomaa ja toisin päin 😀

Alkuruuat: Aika harvoin tuli itse tilattua alkuruokaa, koska jos ravintolassa oli menu, josta sai valita vain alkupalan tai jälkkärin, niin kummasti valinta aina kallistui sinne jälkkärin puolelle. Mutta muutaman kerran tuli kyllä syötyä ihan kunnon kolmen ruokalajin satsi, ja täytyy sanoa, että siinä on aina vähän sulateltavaa.

Salaatti on aina turvallinen valinta alkuruuaksi (tosin monessa salaatissa on mukana myös lihaa tai mereneläviä). Yläkuvassa on rucolaa ja paahdettua vuohenjuustoa leivän päällä, tais olla ranskaksi tartine au chèvre chaud. Tartine on siis yleensä paahdettu leipäpala, jonka päällä on jotain, ainakin vuohenjuuston kanssa on hyvää. 

Quiche provençale et salade verte eli provencelainen suolainen piiras ja salaattia. Ranskassa on paljon alueellisia erikoisuuksia ruokalajeissa, ja tuo Provencen alue on siis Etelä-Ranskan yksi maakunta. Ruoka provencelaisittain on siis jotain, jossa on yleensä tomaattia, sipulia, valkosipulia ja yrttejä. Tässä piiraassa taisi olla myös paprikaa ja kesäkurpitsaa. Varsinkin salaateista on paikallisia variaatioita, salade niçoise eli nizzansalaatti sisältää mereneläviä, ja salade lyonnaise, lyoninsalaatti on esittelyssä hieman alempana.

Nuo quiche’t ovat muuten tosi hyviä, kannattaa maistaa, jos Ranskassa liikkuu. Yksi perinteisimmistä on Quiche lorraine, jossa on sisällä pekonia, sipulia ja juustoa, mutta myös juusto- ja kasvispiiraita löytyy.

Salaatteja saa tietysti pääruuaksikin, silloin eteen tuodaan vain isompi annos. Tämä on nirson versio, josta ilmakuivattu kinkku on jätetty pois.

Tämä on se salade lyonnaise, ei ollut kovin herkullista, pekonia, puoliraaka muna ja yksi kuollut ötökkä. Taisinkin jo mainita, että Lyonista oli hieman haastavaa löytää syömistä…

Pääruuat: Itse taisin syödä pizzaa tai pastaa useammin kuin joka toinen kerta, kun kävin ravintolassa. Mutta varsinkin reissussa pizza oli aina sellainen turvallinen valinta, ja tiesi, että sen jälkeen ei tarvi enää koko päivänä syödä toista ateriaa. Ja pizza oli Ranskassa kuitenkin sen verran italialaista, että namnam. Ei ihan Kotipizza pärjää tässä taistossa.

Lempipizzaksi valikoitui vuoden aikana sellainen, jossa on tomaattia, sipulia, paprikaa, mozzarellaa ja tietysti sitä oliiviöljyä, jota Etelä-Ranskassa pökätään kyllä joka ruokaan. Alkuvuodesta söin muutaman jauhelihapizzan, mutta totesin turvallisemmaksi pitäytyä näissä kasvisversiossa, koska Ranskassa liha ei ikinä ole kypsää. Ei ollut mikään mukavin havainto, kun tajusi, että lihakökkäreet pizzan päällä olivat keskeltä ihan punaisia! Yökyök ja yök. Ranskassa tuo puoliraaka liha tuntui olevan suurta herkkua, esimerkiksi mitään pihvejä tai burgereita en sen takia uskaltanut tilata missään, koska ihan varmasti keskiosa olisi jätetty raa’aksi. Periaatteessa kypsän pihvin saisi pyytämällä kypsyysasteen très bien cuit, mutta kerran tilasin sellaisen, ja raakaa oli, että kannattaa joko painottaa, ettei todellakaan halua pihviään raakana tai sitten tilata suosiolla jotain muuta.

Pizzoissa oli yleensä samoja vaihtoehtoja joka ravintolassa, pizza reine tai pizza royale löytyi lähes joka paikasta samanlaisena (en nyt muista mitä niissä tarkalleen ottaen oli). Ja varmin valinta on tietysti pizza margherita, eli täytteenä juustoa ja tomaattikastiketta. Se on oikeasti aika hyvää, vaikka onkin niin pelkistettyä. Aion joskus vielä koittaa, tuleeko itse tehdystä margaritapizzasta yhtä hyvää, jos käyttää kunnon juustoja ja öljyjä.

Aitoa italialaista risottoa, aika juustoista oli, mutta hyvää!

Lasagnekin on aika turvallinen valinta (paitsi liha voi olla raakaa siinäkin), ja vaikka annoskuvat eivät ihan esteettisesti silmää hivele, niin varsinkin tuo alemman puoleinen oli herkullista.

Tajusin, ettei mulla oo yhtään (hyvää) kuvaa pasta-annoksista, vaikka söin niitä aika paljon. Mutta pasta bolognese oli aina hyvää, ja jos liha taas epäilyttää, niin pasta napolitaine on pastaa tomaattikastikkeella, eli aika perusvalinta. Vuoden aikana suosikiksi nousi kyllä pestopasta, penne au pistou, joka yleensä ravintoloissa on ihan mielettömän hyvää.

Eräästä ravintolasta Montpellieristä sain tällaisia lautasia, assiette, joissa oli vaikka mitä. Omani taisi olla ihan kasvisversio, mutta myös makkara- ja kalaversio ainakin löytyi.

Sitten vähän niitä alueellisia erikoisuuksia, joita Ranskasta siis löytyy pilvin pimein. Flammekuchen on Alsacen alueen erikoisuus, eli vähän niin kuin pizza, mutta pohja oli hieman erilainen.

Bouillabaisse on kuuluisaa marseillelaista kalakeittoa (ja kallista, metsästettiin kaverini kanssa koko kaupunki läpi halvan bouillabaissen perässä). Ei varmaan tarvi mainita, että kyseessähän sitten ei ollut mun annos. Tuossa oli ilmeisesti useampaa eri kalaa, ja sitten simpukoita, ja jotkut tarkat säännöt siihen oli, miten se pitää leivän ja majoneesin kanssa syödä.

Simpukoita syötiin varsinkin merenrantakaupungeissa aika paljon, perusannos oli moules frites, johon sai valtavan kattilallisen noita simpukoita ranskalaisten kanssa. Ostereita eli huîtres löytyi myös rantakaupungeista, samoin kuin kaikenmaailman muita mereneläviä, joita en syönyt. Nimenomaan pienet kalastajakylät olivat sellaisia paikkoja, joista oli vaikea löytää syömistä, koska tarjolla oli oikeastaan vain kalaruokia.

Muita ällötyksiä, joita kannattaa vältellä, jos on yhtä nirso kun mä on hanhenmaksa (foie gras), ankanliha (confit de canard) ja tietysti ne etanat (escargots). Kaikki siis ranskalaisen keittiön kuuluisimpia (ja yököttävimpiä) herkkuja. Tietysti, jos on ennakkoluuloton, niin siitä vaan maistelemaan.

Meksikolaista ruokaa ei hirveästi Ranskasta löytynyt, kebabia, kiinalaisia ja muita itämaisia ruokia kyllä sitten senkin edestä. Bordeaux’sta sai kuitenkin ihan kasvistortilloja, kivaa vaihtelua oli ainaiseen pizza-/pastalinjaan.

Alun perin bretagnelainen erikoisuus ovat galettes, eli suolaiset lätyt, mutta aika hyvin olivat kyllä levittäytyneet joka puolelle ranskaa. Monessa paikassa niitä tosin nimitettiin crêpes salées, erotukseksi makeista crêpes sucrées-lätyistä. Suolaisten lättyjen perustäytteitä olivat kinkku, juusto ja muna, mutta hieman erikoisempiakin variaatioita löytyi. Yläkuvassa on ehdottomasti paras galette ikinä, välissä kaikkia lempipizzatäytteitä, jotka toimii ihan hyvin lätynki välissä. Kunnon galette tehdään eri taikinasta kuin makeat crêpes-lätyt, mutta pari kertaa törmäsin sellaisiinkin tapauksiin, jossa kaupasta valmiina ostetun makean lättypohjan päälle oli vain läntätty siivu juustoa ja kinkkua, ja koko komeus oli lämmitetty mikrossa. Oikeasti kun nuo crêpe’t pitäisi paistaa sellaisella isolla muurinpohjapannulla juuri ennen tarjoilua.

Jälkkärit: Jännästi näistä tuntui löytyvän eniten kuvamateriaalia… Ranskalaisten jälkkäreiden suhteen en olekaan yhtään nirso, kaikki käy, varsinkin jos siinä on suklaata!

Tässä sitten vuorossa makea crêpe jätskin, kermavaahdon ja suklaakastikkeen kera. Noita crêpe’jä löytyi aika monesta paikasta, ja monesti niitä myytiin myös pikaruokatyyliin pienistä katukojuista. Vakiovalikoimaan kuului yleensä ainakin crêpe au sucré (täytteenä sokeria), crêpe au nutella (Nutella-maapähkinävoilla, miksei sitä myydä Suomessa!?) ja crêpe au chocolat (eli tietysti suklaalätty).

Jätskiannokset oli ihan superihania aina, suosikkini on tuo oikeanpuolimmainen, chocolat liégois, joka löytyi lähes joka ravintolan listalta. Suklaa- ja vaniljajätskiä, kuumaa suklaakastiketta ja kermavaahtoa, nami!

Crème brûlée on kanssa yksi kuuluisa ranskalainen jälkkäri, eli paahtovanukas. Tosin näissä oli aika paljon eroja, ja täydellistä crème brûlée’tä ei ihan joka ravintolasta löytynyt.

Jos on oikein herkkusuu, niin kannattaa tilata tällainen lautanen, johon tulee useampaa sorttia herkkuja. (Ja pisteet kotiin, jos jaksaa syödä kaiken.)

Niin tai tällainen herkkulautanen, jossa on reilusti jätskiä…

Moelleux au chocolat oli vähän brownien tapainen suklaakakku, johon sai päälle muun muassa jätskiä…

Jätskiannos vol. 3092 varmaankin menossa, en edes kehdannut ihan jokaista kuvaa enää tähän iskeä…

Ranska on siis kulinaristeille aika loistava matkakohde, mutta kyllä siellä vähän nirsommatkin pärjää. Ja kyllä noilla herkuillakin elää, jos ei ruoka muuten maita 😀 Herkuista täytyy jatkaa vielä ainakin yhden postauksen verran joku toinen kerta, koska muuten tästä tulisi ihan himopitkä kirjoitus…

Ja jos olet oikein nirso, tyyliin minä potenssiin sata, niin kotoista ruokaa Ruotsin lipulla varustettuna löytyy myös Ranskasta, kunhan vain etsit lähimmän Ikean jostain. Oma Ikean lihapullakiintiöni on kyllä ainakin seuraavan vuoden verran aika täynnä….

Bon appétit sitten vaan ja etanoita maistelemaan!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply