Suomen suurin matkablogiyhteisö

Jyväskylän valloitus

Hellurei!

Nopeesti meni lomaviikonloppu Jyväskylässä, ja nyt pitäis taas orientoitua arkielämään ja opiskeluun, plaah…

Lomassa paras asia on oikeesti se, ettei tarvi ajatella arkiaskareita, tiskejä, ruuanlaittoa ja pyykinpesua. Stressi katoaa samassa silmänräpäyksessä, kun tiskivuori katoaa silmistä 😀 Niinhän se menee, poissa silmistä, poissa mielestä.

Olin siis ihan ekaa kertaa tuolla Jyväskylässä, hain kyllä aikoinani sinnekin opiskelemaan, mutten ikinä jaksanut perehtyä pääsykoemateriaaleihin, niin jäi sitten se koe väliin. Yllätyin ehkä vähän siitä, että Jyväskylä oli paljon Tamperetta pienempi, varsinkin keskusta. Ja ihan tyytyväinen olin siihen, että jaksoin lukea sen Tampereen pääsykoekirjan, ja jätin Jyväskylän väliin. Jo senkin takia, että bussilippu maksoi 3,30€! Ihan tajuttoman paljon yhdestä bussimatkasta.

Mutta kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten voilà!

Lomalla kun ollaan, niin ei haittaa, vaikka ruokavalio meniskin herkuttelun puolelle, eli käytiin sit PizzaBuffassa syömässä. Ja jätskiä tietty niin paljon, kun mahaan mahtui!

Turistikuvia Jyväskylästä. Kuulemma on hävettävää, kun toikkaroin ympäriinsä kameran kanssa niin kuin japanilaiset turistit 😀

Jyväskylässä oli paljon järviä, mutta yhtäkään uimarantaa ei löytynyt… Tehtiin hotellilta kävelyretki varta vasten järven rannalle, ja jotain mettäpolkua tarvottuamme todettiin, että koko järvenranta oli täynnä mökkeja, joiden pihat oli varustettu yksityisaluekylteillä.

Oltiin yötä tuolla Laajavuoren kylpylähotellissa. Ihan kiva paikka, vaikka kylpyläosasto oli aika pieni, ei ollut edes vesiliukumäkeä. Ja naistenosaston saunat olivat ihan tylsiä verrattuna siihen, että miestenpuolella kuulemma oli tv. Tuolla oli jotkut rallit menossa, ja hotellin koko piha oli täynnä ralliautoja. Luulin jo, että ne kaikki jäävät yöksi ja saa koko yön kuunnella rallikansan pippalointia, mutta onneksi ei.

Lomaruokaa vol. 2

Ihan kivat näköalat oli huoneen parveekkeltakin, melkein järvimaisema jopa.

Saapas nähdä, kuinka kovaa oikeen innostun tästä kotimaan matkailusta. Ennemmin olen ollut sitä mieltä, että Suomessa on tylsää matkailla, koska ei saa puhua vieraita kieliä ja kaikki paikat ovat niin samanlaisia. Ja lisäksi kotimaan matkailu on aika kallista, viikko Lapissa maksaa varmasti yhtä paljon kuin viikko etelänlomalla.

Mutta kyllä Suomessakin on hienoja paikkoja, varsinkin jos kaiken näkee japanilaisen turistin silmin 😉

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Teea maanantai, heinäkuu 1, 2013 at 22:02

    Suomessa olisi kiva matkustella enemmänkin, mutta kyllähän sitä kaksi kertaa miettii, että viettääkö viikonlopun täällä vieraassa kaupungissa vai ulkomailla, kun tulee melko samanhintaiseksi tai jopa halvemmaksi lähteä lentokoneella muille maille, varsinkin näin tamperelaisena kun olen Ryanairia paljon käyttänyt. Suomesta kyllä löytyy hienoja paikkoja, mutta jotenkin tuntuu, että usein ne ovat ripoteltuja sinne tänne tai sitten pitää vähän tietää mitä hakee, koska juurikin sitä samanlaisuutta löytyy niin monesta paikkaa.

    Tampere esimerkiksi on varmasti kiva, vaikka tänne tulisi vain päiväksi tai kahdeksi ja kiertelisi Hämeenkadun ympäristöä nähtävyyksiä, museoita, kahviloita ym. katsomassa ja kokemassa. Kivoja rakennuksia myös löytyy keskustasta, mutta sitten meillä on täällä Pispalan, Tammelan, Nekalan ja Petsamon puutaloalueet, Kaupin metsät, sauna ja rannat, Pyynikin näkötorni ja uimaranta ym. mitkä ovat hiukkasen kauempana keskustasta ja toisistaan, että niihin kaikkiin saman päivän aikana ehtisi. Käyn myös Helsingissä usein ohikulkumatkalla ja minun on pitänyt pitkän aikaa tehdä sinne sellainen turistireissu, että kiertelisin enemmän nähtävyyksiä ja kiehtovia paikkoja. Siellä on paljon mielenkiintoisia paikkoja, mutta niin laajalle levitettynä, etten ole jaksanut vielä suunnitelmaa toteuttaa. Kun taas jos lähden ulkomaille kaupunkilomalle, niin siellä voin vain hortoilla ympäriinsä muutaman päivän, koska ikinä ei tiedä mitä kulman takana odottaa. Suomen kaupungeista tälläiset isommat yllätysmomentit yleensä puuttuvat.

    Olin itsekin kuukausi sitten Jyväskylässä, mutta kaupunki on melko tuttu jo entuudestaan. Tällä kertaa olin vain päiväreissulla, mutta harkitsin kyllä hetken tuolla Laajavuoressa yöpymistä, kun ennen lähtöä löysin sinne tarjouksen. Kiva kuulla vähän millainen paikka kyseessä. Mites aamupala, oliko hyvä :D?

    Onneksi söin juuri, olisi muuten voinut tulla nälkä kattellessa tuota Buffan annosta ja erityisesti jätskikuvaa 🙂

    • Reply Hanna tiistai, heinäkuu 2, 2013 at 20:30

      Tuo on muuten ihan totta, että Suomessa kaikki nähtävyydet on aika hajallaan, myös kaupungeissa. Ja ehkä ne upeimmat paikat täällä ovat juurikin luontokohteita, ja siksi löytyvät kauempaa keskustasta. Monen kaupungin keskusta-alueet ovat tosiaan aika samanlaisia, eikä niistä sen kummempia nähtävyyksiä löydy, paria kirkkoa lukuun ottamatta. Helsingistä, Turusta ja Tampereelta kyllä löytyy paljon nähtävää, varsinkin Helsingissä voisi joskus tosiaan tehdä tuollaisen kunnon turistimatkan, yleensä siellä se reitti tuppaa kulkemaan asemalta Forumiin ja sieltä Kamppiin… Muutenkin Suomessa ”reissatessa” tulee vain pyörittyä kaupoissa ja kauppakeskuksissa, koska jotenkin on noloa kulkea omassa kotimaassa kartan ja kameran kanssa kunnon turistina. Olen herännyt tähän kotimaan matkailuun vasta nyt vaihdosta palattuani, ennen olin jyrkästi sitä mieltä, että Suomessa ei ole mitään mielenkiintoista nähtävää.

      Ja Laajavuoren aamupala katosi niin nopeasti mahaan, ettei paljon kuvia kerinnyt ottaa, eli oli hyvä siis. Niin kuin tosin Suomen hotelleissa yleensä onkin, vähän eri menoa kuin Ranskassa, jossa parhaimmassa tapauksessa sai croissantin ja kahvin aamupalaksi hintaan 7€ 😀 Kyllä tuolla kylpylässä sai hyvin yhden viikonlopun kulumaan, tosin se allasosasto ei ollut kovin erikoinen, esimerkiksi vesiliukumäet puuttu. Mutta ihan hyvä peruskylpylähotelli, tosin aika kaukana oli keskustasta, että auto olisi vähän helpottanut liikkumista.

    Leave a Reply