Suomen suurin matkablogiyhteisö

Vaihtarielämä = Ainaista biletystä ja löysäilyä koulussa?

Heippa!

Millaista se sitten oli, vaihtarielämä Ranskassa nimittäin. Mistäköhän aloittaisin…

Sanotaanko näin, että jokainen tekee vaihtovuodesta loppujen lopuksi omannäköisensä sen perusteella, millaisen vuoden haluaa kokea. Tietysti on asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan, esimerkiksi se, miten uudet Erasmus-opiskelijat kussakin yliopistossa otetaan vastaan tai se, miten ranskalaiset opiskelijat yleisesti suhtautuivat vaihtareihin.

Mutta hyvin pitkälti se, millainen vaihtovuodesta tulee, on kiinni omasta asenteesta, ja siitä, miten hyvin pystyy sulautumaan vieraaseen kulttuuriin. En väitä, että oma asenteeni tai sulautumiskykyni olisi ollut täysin ihanteellinen. Ranskalainen tapa hoitaa kaikki asiat vaikeimman kautta, varsinkin byrokratia, kävi kyllä todella kovasti hermoilleni välillä.

Tout le monde pense qu’Erasmus c’est que les fêtes, mais en réalité c’est que les voyages!” Kaverini kiteytti aika hyvin vaihtovuoden yhteen lauseeseen: ”Kaikki luulee, että Erasmus-vuosi on vain yhtä bilettämistä, mutta oikeesti se on yhtä matkustelua.” Niin totta, ainakin mun kohdalla. Kävin kyllä jonkin verran bileissä, varsinkin alkuvuodesta, mutta matkusteltua tuli paljon enemmän. Toki halutessaan vuoden olisi voinut viettää vaihtaribileissä ravaten, niitä järjestettiin lähes joka viikko, ja kyllä joka ilta varmasti olisi samanhenkistä porukkaa löytynyt, jos olisi halunnut bilettää. Mutta mieluummin käytin aikani (ja rahani) matkusteluun.

Tietenkään kaikki vaihtarit eivät reissanneet koko ajan ympäri ämpäri niin kuin minä, vaan osa vietti vaihtonsa enimmäkseen Montpellierissä, ja jotkut harvat onnekkaat pääsivät myös mukaan ranskalaisten kaveriporukkaan. Eli siis, vaihtovuodesta pystyy kyllä tehdä aika pitkälti sellaisen kun haluaa.

Toinen yleinen oletus vaihtarielämästä on se, että koulunkäynti on aika löysäilyä. Noo… omalta kohdalta piti kyllä paikkansa, mutta tietysti aika koulukohtaista tämä varmaan on. Itse kävin humanistista yliopistoa (olin kyllä kahdessa eri koulussa oikeastaan, harvinaisen sekavaa, mutta suurin osa kursseista oli humanistipuolelta), ja kyseinen opinahjo on se, johon menee kaikki, jotka ei oikein tiedä, mitä elämältään haluaa. Yliopistoon ei siis ole pääsykokeita, vaan ihan kuka vaan pääsee sisään. Ja opetuksen laatu oli kyllä sitten aika suorassa linjassa tämän kanssa.

Tälle näytti ”ahkera” opiskeluni… Mutta suurin osa kursseista, jotka kävin, olivat suoraan sanottuna turhia, ja mitään hirveää motivaatiota ei ollut panostaa kouluhommiin, kun tiesin, että kurssit eivät vastaa yhtään opintojani Suomessa. Ja koska muuta, hauskempaa tekemistä löytyi, niin aika helppo oli priorisoida opiskelu tärkeysjärjestyksen viimeiseksi. Eli siis toisin sanoen opiskella juuri niin vähän, että pääsee kurssista läpi. (Aika hyvin tämä onnistui, en saanut kuin yhden hylsyn vuoden aikana…:D) Tein kyllä pari vähän isompaa kirjallista työtä vuoden aikana, mutta siihen se panostus sitten jäikin. Mutta hei, eihän vaihtovuoden tarkoitus mikään opiskelu oo!? Varsinkaan, kun mikään pakko ei ollut päästä kursseista edes läpi.

Yliopisto illalla, yksi ärsyttävimpiä asioita oli se, että kursseja saattoi olla koko päivä aamukahdeksasta iltakahdeksaan, ja välissä noin kuusi hyppytuntia. Onneksi asuin lähellä koulua ja pääsin kotiin tuntien välillä.

Ennemmin olen ollut suhteellisen tunnollinen opiskelija ja käynyt tunneilla, mutta vaihtovuoden aikana opin lintsaamisen jalon taidon. Ja kumma kyllä, mitään suurempia ongelmia ei edes tullut, vaikka joiltain kursseilta olin varmaan puolet kerroista poissa. Pari opettajaa hieman motkotti asiasta, mutta muuten kukaan ei edes kysellyt perääni. Ja paljon kiinnostavampaahan oli viettää aikaa reissuissa kamelilla ratsastaen tai Suomesta tulleiden vieraiden kanssa kuin koulunpenkillä. 😀

Asuntolaelämä taas oli varmaan niitä vaihtovuoden suurimpia pettymyksiä. Olin ajatellut (ja lukenut muiden vaihdossa olleiden matkakertomuksia), että asuntolaelämä on hirveän sosiaalista, naapureista tulee hyviä ystäviä ja yhdessä järjestetään illanistujaisia. Mutta meidän asuntolassa todellisuus oli jotain aivan muuta. Jokainen kökötti aika tiiviisti omassa huoneessaan ja kommunikointi naapureiden kanssa jäi siihen, että toivottiin hyvää huomenta, jos satuttiin käytävällä törmäämään. Yhteisiä tiloja joka kerroksessa oli vain pieni kämäinen keittiö, jossa ei ollut edes pöytää, joten eipä siellä paljoa ylimääräistä aikaa halunnut viettää. Varsinkin kun siellä oli näin ihanan siistiä aina…!

Tämä oli varmaan herkullisinta ruokaa, mitä kyseisessä keittiössä pystyi kokkaamaan, pasta tomaattikastikkeella rupesi jo aika vahvasti tökkimään vuoden aikana. Onneksi välillä tuli käytyä kaupungilla herkuttelemassa…

Suurin osa kavereistani oli siis muita vaihtareita, kun naapureistakaan ei kahviseuraa löytynyt. (Asuntolassa ei siis asunut pelkästään muita vaihtareita, vaan myös ranskalaisia ja ulkomaalaisia tutkinto-opiskelijoita.) Syksyllä  Montpellierissä toimi vielä järjestö, joka järjesti bileitä ja matkoja Erasmus-opiskelijoille, mutta keväällä tämänkin järjestön toiminta lakkasi. Että aika itsenäisesti sai kavereita hankkia, varsinkaan kun koulun puolesta meillä ei oikeastaan ollut mitään orientaatiotilaisuuksia.

Varmasti antoisinta vaihtovuodessa olikin juuri se, että tutustui ihmisiin ympäri maailmaa ja pystyi vertailemaan eri kulttuureja ja eri maiden tapoja. Suomea ja suomalaisuutta yritin ainakin jonkin verran mainostaa, itsenäisyyspäivänä pidettiin yhden suomalaisen kaverini kanssa pikkujoulut ja tarjottiin suomalaisia herkkuja muille vaihtareille. (Onneksi oli Ikea, ei olisi paljon muualta löytynyt glögiä ja pipareita 😀 Pågenin korvapuusteja tosin löytyi ihan supermarketista, Ruotsin lipulla varustetuista paketeista… Miksi muuten ruotsalaiset ovat niin paljon parempia markkinoimaan maataan ulkomailla, koska Ruotsi kyllä näkyy maailmalla (Ikea edelleen), mutta harva tiesi edes, että Nokia on Suomesta!)

Pohjalaista perinneruokaa, kropsuakin, pääsin leipomaan kaverini uunissa, vähän ehkä kärähti, mutta hyvää oli kuulemma.

Vaihtarielämä ei siis ole välttämättä ainaista biletystä, mutta aika rentoa se silti on. Siinä ollaan elämän suurien kysymysten äärellä, kun ainut huoli on se, menisikö ensi viikonloppuna Pariisiin vai Nizzaan reissaamaan. Tietysti aluksi stressasi se, ettei tiennyt mistään mitään, eikä osannut toimia esimerkiksi kaupassa asioidessa. Mutta sitten, kun maan tavoille oppii, ja muistaa aina lisätä kohteliaisuusfraaseja joka lauseen loppuun (ei sillä, ettenkö olisi vielä ihan viimeisinä viikkoinakin unohtanut ne s’il vous plaît’t), niin elämästä tulee aika huoletonta. Kyllä se ranskalainen ”ei se nyt niin justiinsa oo” -asenne vaan tarttuu, huomaamatta.

Oma vaihtovuoteni oli täynnä unohtumattomia kokemuksia, ja uskaltauduin myös tekemään monia asioita, joita en ollut aikaisemmin tehnyt. Kaksi yötä tuli nukuttua teltassa, vaikka aikaisempi yritys omalla takapihalla joskus ala-asteikäisenä päättyi siihen, että hipsin aika nopeasti omaan sänkyyn. Myös melottua tuli ensimmäistä kertaa, ja aikamoisista koskista selvisin kaatumatta. Ja tietysti aika monta unelmaakin toteutui: pääsin Camarguen jokisuistoalueelle ratsastamaan ihan oikeilla camarguenhevosilla (heppahulluille ehkä sanoo jotain…), kävin sisällä viiden tähden hotellissa, ajoin autolla Ranskassa ja pisteenä iin päälle Afrikkakin tuli valloitettua (ei niitä kameleita ihan Montpellieristä löytynyt :D).

Ja loppuun vielä kuva, joka kertoo kaiken olennaisen vaihtovuodesta.

(kuva täältä: http://uthinkido.com/what-people-think-i-do/gallery/country/france)

Toi kuva on vaan niiiin osuva! (Bureau des Relations Internationales= kv-asioiden toimisto, mutta oikeesti, ei se oo ainut paikka, mihin Ranskassa saa jonottaa, ruokakaupan kassakin riittää, erilaisista virastoista puhumattakaan…)

Tossa What I really do -kohdassa vois olla myös kuva facebookista, sekin pitäis aika hyvin paikkansa. Jos vuoden ajan lähes kaikki kommunikaatio tapahtuu tietokoneen kautta, niin aika jännästi sitä huomaa viettävänsä kaiken luppoaikansa koneella notkuen. Varsinkaan kun yhdeksän neliön huoneessa ei hirveesti muuta tekemistä oo.

Mutta siis kannattaa rohkeasti vaan lähteä vaihtoon, myös Ranskaan, ja ottaa tuo byrokratia huumorilla (vaikka aina ei niin naurattaisikaan) ja osana paikallista kulttuuria. Positiivinen asenne vaan matkaan, niin vaihtovuodesta tulee varmasti mahtava!

Tästä onkin sitten hyvä jatkaa kirjoittamaan ”virallista” vaihtokertomusta yliopistolle, ehkä siinä kohtaa on hyvä jättää tunneilta lintsaaminen mainitsematta…:D

Ihanaa päivää kaikille! Bonne journée! 🙂

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply