Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

riika

Viisi edullista kaupunkilomakohdetta Euroopassa

Euroopasta löytyy vielä monia suhteellisen edullisia kaupunkilomakohteita ja poimin tähän kirjoitukseen omat kokemukset viidestä kaupungista joissa olen lomaillut viimeisen reilun vuoden aikana. Kaikille on yhteistä edullinen hintataso sekä ruokailun että majoituksen suhteen ja kaikkiin löytyy myös ainakin tarjouksista alle sadalla eurolla suoria menopaluulentoja. Gdanskiin voi päästä Turusta käsin jopa parilla kympillä.

Kaupungeista Bukarest ja Minsk lukeutuvat Euroopan halvimpiin ja myöskin Gdanskissa, Vilnassa ja Riiassa on mahdollista lomailla pienellä budjetilla. Jos kaupungit pitäisi pistää järjestykseen, niin lähtisin uudestaan ensimmäisenä näistä viidestä Gdanskiin tai Minskiin.

ROMANIAN BUKAREST

Bukarest on Romanian pääkaupunki ja samalla maan suurin kaupunki n. 1,8 miljoonalla asukkaalla. Otin ensikosketuksen Romaniaan vuoden 2017 syksyllä, kun suuntasin viikonloppulomalle kiertelemään pitkin Bukarestin katuja. Bukarest on sopiva sekoitus suuren kaupungin mahtipontisuutta, vanhan maailman rosoisuutta ja uutta. Kaupunki on iso ja se on levittäytynyt laajalle alueelle. Itse keskusta ja vanhakaupunki ovat kuitenkin suhteellisen pienellä alueella. Ja onhan Romania entisiä itäblokin maita, eli kaupungista löytyy valtavasti isoja ja harmaita betonikolosseja mutta toisaalta ihan keskustassa myös vähän vanhempaa ja tyylikkäämpää rakennuskantaa.

Romanian parlamenttitalo on valtava rakennus!

Bukarestin vanhaa kaupunkia

Bukarestin vanhaa kaupunkia

Bukarestin kaupunkimaisemia

Bukarestin vanhaa kaupunkia

Pienistä ennakkoluuloista poiketen Bukarestin keskusta-alueella oli todella puhdasta ja siistiä, kerjäläisiä ei näkynyt missään ja kaupungilla liikkuessa oli turvallinen olo. Bukarestiin lentää suoraan Romanialainen halpalentoyhtiö Blue Air ja menopaluulennot voi halvimmillaan saada reilusti alle sadalla eurolla. Lisää Bukarestista voit lukea täältä.

VALKO-VENÄJÄN MINSK

Valko-Venäjän pääkaupunki Minsk (asukkaita vajaa 2 miljoonaa) tarjoaa kivasti nähtävyyksiä, rauhallista menoa, isoja puistoalueita ja todella edullista lomailua lyhyen lentomatkan päässä Suomesta. Kaupunki on iso, mutta itse keskusta on kompaktilla alueella ja Minskissä ei välttämättä tarvitse käyttää ollenkaan julkisia liikennevälineitä. Kaupunkia halkoo Svislach-joki jonka rantoja on mukava talsia ja joki puistoineen tarjoaa paljon luontoa jopa ydinkeskustassa. Minskiin voi toteuttaa pidennetyn viikonloppuloman viisumivapaasti, mikäli saapuu ja poistuu Minskin lentokentän kautta ja matka kestää alle viisi vuorokautta. Vierailin Minskissä keväällä 2018.

Minskin rantamaisemia

Minskin läpi halkova Svislach-joki

Minskin kaupunkimaisemia

Huokausten saari

Voiton aukio

Minskin parhaimpia puolia on turistien pieni määrä, kaupungilla kulkiessa ei paljoa tungosta ole. Minsk on todella siisti, roskaton ja myöskin turvallinen kohde viikonloppulomalle. Ja mikä parasta, Minskissä ei rahaa saa kulumaan oikein millään. Minskiin lentää suoraan sekä Finnair että Valko-Venäläinen Belavia. Lisää Minskistä voit lukea täältä.

PUOLAN GDANSK

Vuoden 2018 juhannuksen vietin ensimmäistä kertaa Puolan Gdanskissa ja ai että mikä kaupunki Gdansk on! Kaikin puolin täydellinen viikonloppukohde Gdanskinlahden rannalla Pohjois-Puolassa. Kaupungissa asuu vajaa 500 000 asukasta ja kaupungin ehtii kokemaan hyvin pidennetyn viikonlopun aikana. Gdanskin vanhakaupunki on hyvin viihtyisä ja värikäs upeine taloineen ja kaupungin jokiranta lukuisine terasseineen kuin kutsuu kiireettömän lomapäivän viettoon. Gdanskin kohdalla superlatiivit loppuvat helposti kesken, sen verran positiivinen kokemus kaupunki oli!

Gdanskin vanhaa kaupunkia

Gdanskin vanhaa kaupunkia

Gdanskin vanhaa kaupunkia

Gdanskin vanhaa kaupunkia

Gdanskin vanhaa kaupunkia

Gdansk muodostaa läheisten Sopotin ja Gdynian kanssa ns. kolmoiskaupungin joista vierailin Sopotissa jota kutsutaan monesti Puolan Rivieraksi. Sopotista löytyy pitkä hiekkaranta ja paljon muutakin nähtävää. Lisää kuvia Sopotista löytyy täältä. Kaupunkien välillä pääsee matkustamaan edullisesti ja nopeasti junalla ja varsinkin Sopotin suosittelen yhdistämään Gdanskinreissuun. Gdanskiin lentää suoraan Helsingistä Finnair ja Turusta WizzAir. Gdanskista on tulossa myöhemmin kattavammin juttua ja vinkkejä hintaesimerkkeineen.

LIETTUAN VILNA

Liettuan pääkaupunki Vilna yllätti minut täysin keväällä 2018. Vailla sen suurempia ennakko-odotuksia Vilna tarjosi melkeinpä täydellisen ympäristön pidennetyn viikonlopun viettoon kauniissa ja kompaktissa kaupungissa lyhyen lentomatkan päässä Suomesta. Vilnassa asuu noin 550 000 ihmistä ja kaupungin sydän on Itä-Euroopan suurimpiin kuuluva vanhakaupunki jonka katuja kiertelee mieluusti. Vanhakaupunki on lisätty Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1994.

Vilnan kaupunkimaisemia

Vilnan kaupunkimaisemia

Vilnan kaupunkimaisemia

Vilnan kaupunkimaisemia

Vilnan kaupunkimaisemia

Vilnassa ei varsinaisesti ole mitään isompia must see nähtävyyksiä, mikä osaltaan lisää Vilnan charmia. Oikeastaan kaikki näkemisen arvoinen on Vilnassa aika kompaktilla alueella joten joka paikkaan pääsee kävellen. Vilnaan pääsee suorilla Finnairin lennoilla. Vilna on näistä kaupungeista ainoa, minne ei välttämättä löydä kovin helposti alle sadalla eurolla lentoja, itsekin maksoin vähän yli suorista Finnairin lennoista. Lisää Vilnasta voit lukea täältä.

LATVIAN RIIKA

Lomailin Latvian pääkaupungissa Riiassa keväällä 2017 ja Riika on näistä viidestä kaupungista ainoa, mikä ei samantien sytyttänyt. Paperilla Riiasta pitäisi löytyä kaikki itselleni tärkeä, edullinen hintataso, kiva vanhakaupunki ja lyhyt lentomatka Suomesta. Mutta jotain Riiasta jäi kuitenkin uupumaan. Oman osansa teki ehkä maaliskuinen hyvinkin viileä sää joten ehkä Riialle pitäisi antaa vielä uusi mahdollisuus. Riian vanhakaupunki on hieno, siellä on kiva kuljeskella ympäriinsä.

Riian vanhaa kaupunkia

Riian vanhaa kaupunkia

Riian puistomaisemia

Riian kaupunkimaisemia

Riian vanhaa kaupunkia

Mielipiteet ovat aina mielipiteitä ja Riika on kuitenkin suosittu lomakohde eli kaupunki on varmasti monien mieleen. Jossain vaiheessa Riialle on pakko antaa uusi mahdollisuus kesä-aikaan. Riikaan on myös eniten lentoja tarjolla sekä Finnairilla että airBalticilla. Riikaan pääsee myös suorilla lennoilla sekä Turusta että Tampereelta airBalticin siivin. Lisää Riiasta voit lukea täältä.

Sopotin rantamaisemia Gdanskin kyljessä

Monella teistä on varmasti myös omakohtaisia kokemuksia näistä kaupungeista, ehkäpä jopa kaikista! Mikä olisi sinun suosikkikaupunki budjettilomalle Euroopassa? Itse lumouduin niin paljon Gdanskista, että sinne on päästävä pian uudestaan. 🙂

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.

Riika – Kaupunkikohde joka ei sytyttänyt

Harvassa ovat ne paikat, jotka ei jollain tavalla sytyttäisi… Moneen paikkaan saavuttua se on ollut tyyliin rakkautta ensisilmäyksellä. Riian kanssa oli toisin. Latvian Riika sijaitsee tunnin lentomatkan päässä Helsingistä ja ainakin teoriassa kaupungin pitäisi olla unelmakohde minulle. Onhan se lyhyen matkan päässä ja hyvinkin edullinen hintatasoltaan.

Lomailin Riiassa huhtikuun loppupuolella pidennetyn viikonlopun verran ja reissusta jäi aika ristiriitaiset muistot. Huonoilla ilmoilla oli tosin varmasti osansa tässä, ensimmäisenä päivänä satoi vaakatasossa räntää, rakeita ja vettä. Tähän lisättynä kova tuuli ja kylmä ilma ei paljoa houkuttanut kaupungilla kiertelyyn. Mutta kuten kuvista huomaa, toisena päivänä aurinko paisteli mukavasti joten ainakin kuvissa Riika jää muistoihin parempana.

Riian vanhakaupunki

Riian vanhakaupunki

BUDJETTI

  • Suorat menopaluulennot (Finnair/Norra) 98€ (- käytetyt pluspisteet = 65€)
  • 4-tähden keskustahotelli aamiaisella 2 yötä yht. 74€
  • Eläminen kahden yön reissulla (sis. kaiken) 80€

Yhden hengen kahden yön viikonloppureissu tuli siis maksamaan lento+hotelli pakettina 139€ ja siihen käyttörahat päälle.

Riika

RIIKA – KENTÄLTÄ KESKUSTAAN

Riian kansainväliseltä lentokentältä pääsee nopeasti bussilla nro 22 sekä minibussilla nro 222 Riikan keskustaan edullisesti. Kentältä on opasteet bussipysäkille ja pysäkiltä löytyy lipunmyyntiautomaatti. Automaatista ostettaessa lippu maksaa 1,15€ ja kuljettajalta ostettuna kaksi euroa. Busseja kulkee myös melko tiheään, joten varsinkin yksin/kaksin matkustettaessa bussi on varmasti helpoin/halvin vaihtoehto kaupungille siirtymiseen. Lisätietoja löydät täältä.

Riikan kapeita kujia

Vapaudenpatsas

Kaupungin paras asia on ehdottomasti upea vanhakaupunki. Siellä vierähtää nopeasti tunti jos toinenkin kapeilla kujilla kuljeskellen ja ihaillen hienoa arkkitehtuuria. Siihen se omalta kohdaltani sitten jääkin. Kaupungilla pyöriessä ei välttämättä tarvitse tukeutua julkisiin liikennevälineisiin, suurin osa nähtävyyksistä sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan. Vanhankaupungin lisäksi mieleenpainuva vierailupaikka on Riian keskustori, joka levittäytyy vanhoihin zeppelin-halleihin junaradan toiselle puolelle vanhastakaupungista katsoen.

REPPUREISSAAJAN HINTAESIMERKIT – RIIKA

  • 0,5l Heineken kaupassa: 0,79€
  • 0,5l halvin olut kaupassa: 0,59€
  • 0,4l olut terassilla: 2€
  • 1l viinitetra kaupassa: 2,69€
  • BigMac ateria: 4,25€
  • 0,5l vesipullo katukioskissa: 0,50€
  • Julkisen liikenteen kertalippu: 1,15€
  • Lentokenttäkuljetus: 1,15€
  • Hotellihuone: 37€/yö (4-tähden hotelli keskustassa)

Riika – puistotunnelmaa vanhankaupungin kyljessä

Riika

Jälkikäteen ajateltuna Riialle pitäisi ehkä antaa toinen mahdollisuus. Kesällä kaupunki näyttäytyisi varmasti eri valossa. Terasseilla olisi lämmin, vanhankaupungin kujilla olisi kiva kierrellä auringonpaisteessa ja kaupunkilomaan voisi yhdistää myös rantapäivän Jurmalassa. Mutta toisaalta ensikokemusta on vaikea muuttaa, ainakaan helpolla. Tiedän että monien mielestä Riika on unelmien matkakohde, minulle se ei sellaisena avautunut.

Onko sinulla jokin kaupunki tai maa, joka ei vaan jostain syystä ole voittanut sinua puolelleen?

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.