Browsing Tag

puertorico

Reissukuvia – Puerto Ricon San Juan

Puerto Rico on helppo ja suhteellisen turvallinen matkakohde Karibianmerellä. Puerto Ricon saari yhdessä muutaman lähisaaren kanssa muodostaa Yhdysvalloille kuuluvan itsehallintoalueen, joten englannilla pärjää hyvin vaikka espanja onkin virallinen kieli ja mm. valuuttana toimii yhdysvaltojen dollarit. Puerto Ricon värikäs pääkaupunki on San Juan ja varsinkin San Juanin vanhakaupunki on yhtä värien ilotulitusta. 

San Juanissa on helppo yhdistää kaupunki- ja rantaloma. Itse majoituin vuonna 2017 San Juanin kyljessä Isla Verden rannalla ja ranta tarjoaa pitkiä huojuvia palmuja, hiekka on valkoista ja meri ihanan turkoosi. San Juanissa on toimiva ja edullinen (0,75$) bussiverkosto ja myös San Juanin kansainvälinen lentokenttä on saavutettavissa samaan hintaan joukkoliikenteellä. Ruokailu San Juanissa hoituu edullisesti ja helposti ”paikallisissa” pikaruokapaikoissa, mm. Taco Bell, Wendy’s tai Burger King. Puerto Ricoon matkustattaessa vaaditaan Yhdysvaltojen sähköinen ESTA-matkustuslupa, jonka voi helposti hakea täältä.

KYMMENEN VALOKUVAA SAN JUANISTA

San Juanin vanhankaupungin väriloistoa

San Juanin vanhankaupungin väriloistoa

San Juanin vanhankaupungin väriloisto

San Juanin vanhankaupungin väriloistoa

San Juanin vanhankaupungin väriloistoa

San Juanin merimaisemia

San Juanin vanhankaupungin väriloistoa

San Juanin vanhankaupungin väriloistoa

Castillo San Felipe del Morro

Isla Verden rantamaisemia

San Juanin lomaan on helppo yhdistää Karibianristeily, sillä kaupungissa sijaitsee suuri satama ja risteilyaluksia lähtee joka päivä eri puolille Karibiaa. Yksi maailman kauneimmista rannoista (Flamenco Beach) sijaitsee myös Puerto Ricossa, viereisellä Culebran saarella. Culebralle järjestetään paljon päiväretkiä San Juanista ja saarelle on myös mahdollista mennä omatoimisesti joko lentäen tai laivalla. Oma suositukseni on majoittua Culebralla muutama päivä, saari on aika lähellä täydellistä lomakohdetta. Lisää Culebrasta voit lukea täältä. Lopuksi vielä yksi kuva Flamenco Beachilta:

Flamenco Beach Culebran saarella on aikamoinen rantaparatiisi

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.

Esittelyssä kolme palmujen reunustamaa rantaparatiisia

Pitkiä huojuvia palmuja, turkoosi meri ja valkoinen hiekkaranta. Miellyttävä trooppinen lämpö ja kädessä ehkä kylmä ja raikas drinkki. Siinä yhdistelmä jota aina talvisin kaipaa. Vaikka en varsinaisesti rannalla makoilun ystävä olekaan, niin mikäs sen parempaa lomatekemistä on kuin kävellä avojaloin rantaa pitkin samalla ihaillen upeita rantamaisemia palmujen humistessa vienossa tuulessa taustalla.

Lomailin toissatalvena Karibialla Puerto Ricossa ja rakastuin täysin viereiseen pieneen Culebran saareen. Viime talvena lomailin Kaakkois-Aasiassa ja siellä kohteina oli mm. Malesiasta Langkawin saari ja Thaimaan puolelta pieni Koh Lipen saari. Kaikki kolme ovat kohteita, jonne voisin palata koska tahansa uudestaan.

CULEBRA – PALA PARATIISIA KARIBIALLA PUERTO RICOSSA

Pieni 1700 asukkaan Culebran saari vajaan 20 kilometrin päässä Puerto Ricon saaresta tarjoaa rentoa lomailua upeissa maisemissa. Saaren valttikortti on parin kilometrin pituinen Flamenco Beach, joka on monena vuotena äänestetty yhdeksi maailman kauneimmista rannoista. Helpoin tapa saapua saarelle on lentää pienkoneella San Juanin lentokentältä, edullisin tapa on saapua lautalla Puerto Ricosta. Saari ja etenkin Flamenco Beach on suosittu päiväretkikohde Puerto Ricosta mutta iltaisin saari hiljenee ja aamuisin saarella voi seikkailla käytännössä tyhjillä rannoilla.

Flamenco Beach

Flamenco Beach

Flamenco Beach

Flamenco Beach

Culebralla lomapäiviä voi kuluttaa makoilemalla rannoilla, uiden turkoosissa meressä, huristellen vuokrattavilla golfkärryillä pitkin saarta etsien toinen toistaan hienompia rantoja. Saarelta löytyy muutamia hyviä ruokapaikkoja ja pari baaria. Culebran oikeastaan ainoa miinuspuoli on korkea hintataso niin majoituksen kuin ruokailun suhteen. Lisää tietoa ja vinkkejä Culebran saaresta löydät täältä.

KOH LIPE – THAIMAALAINEN UNELMASAARI

Pieni Koh Lipen saari sijaitsee Etelä-Thaimaassa noin 30 kilometrin päässä Malesian Langkawin saaresta. Koh Lipeltä löytyy kaikki tarvittavat palvelut helppoa lomaa varten ja muutamia upeita hiekkarantoja pitkähäntäveneineen. Saaren kiertää ja näkee helposti päivässäkin, mutta parhaiten saaren kokee yöpymällä muutaman päivän. Koh Lipe on käytännössä autoton saari ja mukavin tapa kierrellä saarella on kävely, välimatkat eivät ole pitkiä. Koh Lipen rantavedet ovat uskomattoman turkoosin värisiä ja hiekka on vitivalkoista.

Koh Lipe – Pattaya Beach

Koh Lipe – Sunrise Beach

Koh Lipe – Sunset Beach

Koh Lipe – Pattaya Beach

Koh Lipe on rento rantakohde, missä arkihuolet on helppo heittää pois ja saarelta ei löydy mitään nähtävyyksiä rantojen lisäksi. Helpoiten saarelle pääsee Malesian puolelta Langkawilta josta on pari reilun tunnin pituista lauttayhteyttä päivässä. Itse yhdistin Koh Lipen Langkawin lomaan ja viivyin paikalla vain päivän. Lisää tietoa ja vinkkejä löydät täältä.

PANTAI TENGAH – RAUHALLINEN VAIHTOEHTO LANGKAWIN SAARELLA MALESIASSA

Langkawin saarelle Malesiaan on näistä kolmesta vaihtoehdosta helpoin matkustaa ja saarelta löytyy monia upeita rantakohteita. Itse majoituin saaren suurimman rantakeskuksen Pantai Cenangin lähistöllä pienellä ja rauhallisella rannalla Pantai Tengahilla. Langkawilta ei löydy yhtä turkoosia vettä kuin Culebralta tai Koh Lipeltä, mutta muuten varsinkin Pantai Tengah on lähellä paratiisirantaa.

Rannalla sijaitsee pari hotellia ja rannalla ei koskaan ollut ruuhkaa. Lähistöltä löytyy ruokapaikkoja ja kauppoja ja laajemmat palvelut löytyy läheisestä Cenangista, jonne on muutaman kilometrin kävelymatka. Mikäli Pantai Tengah kiinnostaa, rannan suurimman hotellin sivuille pääsee täältä. Itse yövyin myös tässä hotellissa ja hotelli oli kaikin puolin nappivalinta.

Pantai Tengah

Pantai Tengah

Pantai Tengah

Pantai Tengah

Pantai Tengahille on noin 15 minuutin ajomatka Langkawin kansainväliseltä lentoasemalta. Langkawin saari muutenkin on loistava talvilomakohde edullisen hintatason ja hienojen rantojen takia. Langkawi on helppo yhdistää vaikka kaupunkilomaan Singaporessa tai Kuala Lumpurissa. Lisää vinkkejä ja tietoa Langkawista löydät täältä.

Täydellisiä rantakohteita löytyy tietysti paljon muualtakin, mutta nämä on viimeisten parin vuoden parhaimmat rantakohteet itselläni. Tulevana talvena en ihan tälläisiin rantaparatiiseihin pääse, mutta palmuja ja rantoja on kuitenkin edessä. Eksoottisimpana Etelä-Afrikan Kapkaupunki sekä lähempää Marokon Agadir ja Kanariansaarilta Maspalomas.

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.

Culebra – Karibialainen paratiisisaari

Pieni Culebran saari Puerto Ricon kyljessä Karibialla on täydellinen lomakohde rentoon lomailuun upeilla rannoilla. Saarella loistaa poissaolollaan suuret hotelliketjut ja ketjuravintolat, paikalliset ihmiset ovat todella ystävällisiä ja rannoilta löytää varmasti oman rauhallisen alueen rentoa rantapäivää ajatellen. Täällä jos missä voi heittää arkihuolet pois ja keskittyä täysin lomailuun!

Culebran saari sijaitsee 19 kilometrin päässä Puerto Ricon pääsaaresta ja asukkaita saarella on noin 1700. Saari on suosittu päiväretkikohde Puerto Ricon pääsaarelta niin paikallisille kuin turisteillekin. Yksi Puerto Ricon suurimmista nähtävyyksistä, Flamenco beach sijaitsee Culebran saarella jonne päiväretkeläiset suuntaavatkin saarella. Culebralle on Fajardon kaupungista lauttayhteys muutaman kerran päivässä ja saarelle pääsee myös lentäen San Juanin kahdelta lentokentältä käsin.

IMG_20170206_115836

Flamenco Beach

FLAMENCO BEACH – Yksi maailman kymmenestä parhaimmasta rannasta

Tähän on helppo yhtyä. Culebran suurin nähtävyys on ehdottomasti Playa Flamenco, Flamencon ranta. Muutaman kilometrin pituinen ranta, kuin suoraan postikorteista. Pitkät valkoiset hiekkarannat, turkoosi meri ja rannalla huojuvat palmut. Mitä muutakaan rannalta voi toivoa. Flamenco Beach on ainoa ranta Culebralla, mistä löytyy myös palveluita. Rannan ”palvelualueella” on muutamia rantaravintoloita sekä vessat ja suihkut. Rannan kauneutta on vaikea kääntää sanoiksi, tässä siis muutama kuva rannalta:

IMG_20170206_104809

Polku Flamenco beachille

IMG_20170208_124444

Flamenco beach

IMG_20170208_140451

Flamenco beach

IMG_20170206_110205

Flamenco beach

IMG_20170208_105651

Flamenco beach

IMG_20170208_110009

Flamenco beach

IMG_20170208_124439

Flamenco beach

Flamencon rannalle on mahdollista kävellä Culebran keskustasta, mutta kesäkuumalla tuo matka voi tuntua aika raskaalta. Culebran lauttasatamasta liikkuu päiväsaikaan pieniä minibusseja lentokentän kautta rannalle ja hinta voi vaihdella busseittain, me maksettiin matkasta 3$/suunta. Kerran odoteltiin tuota kuljetusta lentokentän vieressä kadunpientareella ja saatiin ilmainen kyyti paikalliselta mieheltä rannalle. Häneltä kuultiin mm. että saarella ei ole käytännössä ollenkaan rikollisuutta, paikalliset eivät lukitse kotiensa ovia yöksi ja suunnilleen kaikki tuntevat toisensa.

IMG_20170208_130005

Flamenco beachin rantakojuja

Mitä tehdä Culebralla?

Lomailimme ystävän kanssa yhteensä neljä päivää Culebralla tämän vuoden helmikuussa ja pääosin ohjelmassa oli vaan rentoa olemista rannoilla ja omalla terassilla riippumatossa makoillen. Saaren keskusta on viihtyisä ja värikäs, mutta nähty pian sillä keskustalla ei ole paljoa kokoa. Keskustasta löytyy muutamia ravintoloita sekä pari matkamuistomyymälää. Lisäksi saaren toinen ruokakauppa sijaitsee keskustassa. Saaren toinen ruokakauppa sijaitsee lentokentän lähellä ja on ainoa paikka mistä voi ostaa alkoholia.

IMG_20170208_141107

Flamenco beach

IMG_20170207_102320

Zoni beach

Flamenco beach on ehkä ainoa ehdoton vierailukohde Culebralla ja sinne on mahdollista päästä ilman omaa kuljetusta. Saarelta löytyy myös muita upeita rantoja joista varsinkin Zoni beach on käymisen arvoinen. Rannalle ei pääse muuten kuin golfkärryllä, jonka vuokraamista suosittelen lämpimästi! Mikään ei ole parempaa lomatekemistä kuin ajella pitkin karibialaista saarta golfkärryllä hiukset hulmuten. 🙂 San Juanin hotellin respa tosin kauhisteli meidän suunnitelmista vuokrata golfkärry Culebralla, mutta hyvin me pysyttiin tiellä. Isoin autovuokraamo saarella on Carlos Jeep Rental josta mekin vuokrattiin kärry. Kaikki toimi niinkuin piti ja hinnat oli vähän halvemmat mitä naapurissa.

IMG_20170207_130007

Golfkärryllä kruisailu on just rentoa lomatekemistä saarella!

IMG_20170205_174249

Mamacitaksen kurkkujalopenomargaritat on kokeilemisen arvoisia

IMG_20170207_155247

Culebran keskustaa

IMG_20170207_153545

Tamarindo beach

Paikallisten ystävällisyys jäi Culebralta erityisesti mieleen. En muista missä olisin viimeksi saanut niin hyvää asiakaspalvelua ravintoloissa, kaupoissa tai majapaikassa. Majapaikan emäntä kertoi kaikki tarvittavat tiedot rennolla otteella, heitti läppää meidän kanssa ja häneltä saatiin jopa lainaksi oma kylmälaukku rannalle vietäväksi kaljoja varten.

Culebran ainoa huono puoli on saaren kalleus, majoitus on kalliimpaa mitä Puerto Ricon pääsaarella, ravintolat ovat suhteellisen kalliita ja eläminen muutenkaan ei ole kovin edullista. Voin rehellisesti sanoa että tili oli aikalailla nollilla Puerto Ricon reissun viimeisenä päivänä.

Reppureissaajan pikavinkit Culebralle:

  • Kaikkiin ravintolahintoihin ja kauppojen hintoihin lisätään 10,5% kaupunkivero ja 1% osavaltiovero.
  • Ravintolat sulkevat ovensa noin yhdeksältä iltaisin, eli ole ajoissa liikkeellä illallisella.
  • Flamenco beachilla alkoholijuomat ovat sallittuja, ainoastaan lasipulloista voi tulla sakot.
  • Zaco’s Taco Culebran keskustassa, ehdoton suositus ravintolalle! Hyvää asiakaspalvelua, loistavaa ruokaa ja saaren hintatasoon nähden suhteellisen edulliset annokset.
  • Culebran pieneltä lentokentältä löytyy ilmainen wifi, jossa voi helposti käydä päivittämässä lomakuulumiset.
  • Saarella on luvallista kävellä kaduilla kaljatölkki kädessä.
  • Pienet hyttyset hyökkäävät kimppuun heti auringon laskiessa, ja niitä on paljon! Kaupassa myydään alle 5$ hyväntuoksuista sprayta, joka oikeasti piti hyttyset loitolla.
  • Mamacita’s ravintolan kurkkujalopenomargaritaa kannattaaa kokeilla! Loistava drinkki, hinta 11$.
IMG_20170207_102025

Zoni beach

IMG_20170206_160314

Tankki Flamenco beachilla

Reppureissaajan hintaesimerkit Culebralta:

  • Halvin olut kaupassa: 6×0,297 tölkki Medalla light 5,88$ (olutta ei myydä yksittäin)
  • Drinkit terassilla: n. 8$-12$
  • 0,297 oluttölkki Flamenco Beachilla: 2$+verot
  • Golfkärryn vuokraus klo 09-17 35$ tai 24h 53$ sisältäen kaiken
  • 0,5l vesipullo katukioskissa: 1$
  • Julkisen liikenteen kertalippu: 3$ (minibussi lauttasatamasta Flamenco Beachille)
  • Lentokenttäkuljetus: Ilmainen 🙂 350m kävelymatka
  • Oma mökki: 96$/yö (Yhden makuuhuoneen huoneisto keittiöllä ja terassilla)
IMG_20170207_085309

Majan terassilla oli kiva juoda aamukahvit ennen rannalle menoa.

Jos siis joskus eksyt Puerto Ricoon karibialle, on melkeinpä rikos olla käymättä myös Culebran saarella! Norwegian myy edullisia lentoja Puerto Ricoon Tukholman/Lontoon kautta ja Puerto Ricon lomaan kannattaa ehdottomasti sisällyttää muutama päivä tällä saarella, voisin luvata ettet tule katumaan. 🙂

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.

Reissubudjetti – Puerto Ricon Culebra & San Juan

Puerto Ricon loma on takanapäin ja on aika laskea yhteen reissun budjetti. Mitä viikon itsepaketoitu ”kiertomatka” Karibialla tuli kokonaisuudessaan maksamaan? Reissu koostui kolmesta yöstä Puerto Ricon pääkaupungissa San Juanissa ja neljästä yöstä pienellä naapurisaarella Culebralla.

LENNOT

Suurimmat kulut syntyi tottakai lennoista ja majoituksesta. Ostin Norwegianin lennot Puerto Ricoon jo maaliskuussa 2016, jolloin lennot maksoivat 389 euroa. Lennot olivat molempiin suuntiin Tukholman kautta. Käytin lentojen ostoon sen hetkiset Norwegianin cashpoint-pisteet, joita oli kertynyt 55 euron edestä. Norwegianin kaukolennoille pystyy ostamaan ennen lentoa ateriapaketteja (Nice&Tasty menu) johon päätin investoida. Hinta ateriapaketille on 35€/suunta ja se sisältää yhden lämpimän aterian ruokajuomineen (viini, olut tai virvoitusjuoma), kahvin/teen sekä yhden voileipäannoksen virvoitusjuomalla. Lennoille tuli siis yhteensä hintaa aterioineen 404€. Norwegian reward-jäsenenä itselläni kuuluu etuihin mm. ilmainen paikkavaraus lennoille, ja hyvissä ajoin lennot varaten sain varattua joka lennolle varauloskäytäväriveiltä ikkunapaikat jolloin lento meni mukavasti tilavammalla paikalla.

IMG_20170202_112317

Menolennon (Tukholma-San Juan) pääruoka

IMG_20170209_105528

Vieques Air Linkin kone Culebran kentällä

Puerto Ricossa lomaillessa aika ehdoton vierailukohde on Flamenco Beach (Playa Flamenco) joka sijaitsee pienellä Culebran saarella. Jossain vaiheessa hotelleja katsellessa tulin varanneeksi neljäksi viimeisimmäksi yöksi mökin Culebran saarelta. Tätä en kadu ollenkaan vaikka Culebran lennot nostivat reissun hintaa jonkun verran. Parasta reissussa oli nimenomaan Culebra! Meno-paluulennot saarelle maksoivat yhteensä 200€, joka on toisaalta aika paljon puolen tunnin lennoista mutta kokemuksena lennot olivat mahtavat!

  • Helsinki-San Juan-Helsinki (Norwegian) 389€
  • Norwegianin ateriat: 70€
  • San Juan – Culebra (Vieques Air Link) 70€
  • Culebra – San Juan (Vieques Air Link) 130€
IMG_20170207_085309

Culebran mökin terassi

MAJOITUS

San Juanista bongasin hotels.comin pikatarjouksista -60% alennuksella hyvän rantahotellin Isla Verdeltä. Hotelli oli nappivalinta niin sijainniltaan, palveluiltaan kuin hinnaltaan. Hotellit on yllättävän kalliita Puerto Ricossa! Culebran hotelli tuli vastaan booking.comin hotellilistausta selaillessa. Mökki oli suht vaatimaton mutta huokui aitoa karibialaista tunnelmaa niin väritykseltään kuin kylppärissä juoksevine torakoineen.

  • San Juan (4-tähden hotelli buffetaamiaisella, 335€)
  • Culebra (huoneisto/mökki, 380€)
IMG_20170207_124440

Golfkärry parkissa Culebralla

LIIKKUMINEN

Liikkumiseen paikan päällä ei mennyt paljoa rahaa. Otettiin pari kertaa San Juanissa taksi lentokenttäkuljetuksia varten. Bussiliput San Juanissa maksaa 0,75$ ja samalla hinnalla olisi päässyt myös lentokentälle. Culebralla vuokrattiin yhdeksi päiväksi golfkärry, jolla pääsi kätevästi tutkimaan saarta ja sen monia upeita rantoja. Culebran kentältä käveli muutamassa minuutissa kämpille, joten siihen ei kulunut rahaa ollenkaan.

  • Taksi San Juanin kentältä hotellille: 16$
  • Taksi hotellilta San Juanin Isla Grande-kentälle: 20$
  • Golfkärryn vuokra: 35$
  • Golfkärryn tankkaus: 1,50$
  • Bussiliput San Juanissa: 3$
  • Minibussikuljetus Culebralla Flamenco Beachille: 6$
IMG_20170204_223113

Taco Bellin gourmet-ruokaa San Juanissa

IMG_20170205_174249

Kurkkujalopenomargaritat Mamacitas-ravintolassa Culebralla (11$)

RUOKA & JUOMA

Ruokaan ja juomiin viikon aikana kului yhteensä noin 300€. Luku pitää sisällään kaiken ravintolaruokailun, terasseilla nautitut juomat, kaupoista ostetut eväät ja juomat sekä lentokentillä nautitut ruoat ja juomat.

MUUT KULUT

  • Rantasandaalit: 7$
  • 3 jääkaappimagneettia: 12$
IMG_20170208_124444

Flamenco Beach Culebralla

IMG_20170203_125258

San Juanin vanhakaupunki

Yhteensä viikon Karibianloma Puerto Ricossa sisältäen kaiken tuli maksamaan n. 1350€. Pelkät lennot ja majoitus 984€. Jos en olisi saanut puhuttua ystävää mukaan viime hetkillä niin molemmat hotellit olisi tullut itselle maksettavaksi, nyt maksoin kokonaisuudessaan Culebran majoituksen ja kaveri San Juanin. Lisäksi nyt pystyi jakamaan kahtia taksimatkat ja golfkärryn vuokran Culebralla. Alle tuhat euroa viikon lomasta Karibialla sisältäen parinsadan euron sisäiset lennot ei kuulosta ainakaan minusta kovin pahalta!

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.