Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

positano

Kolme yötä Italiassa – Rooma, Napoli ja Sorrento

Vietin viime kuussa pidennetyn viikonlopun Italiassa, nyt alkukuusta lomailin Madridissa ja ensi viikolla kutsuu syksyinen Praha. Tällä viikolla tuli vielä täydennettyä tulevien reissujen kalenteria halvoilla kevätlennoilla Ateenaan. Mutta nyt Italian tunnelmiin!

Alunperin suunnitelmissa oli olla koko pidennetty viikonloppu Roomassa, mutta jossain vaiheessa suunnitelmiin tuli lisäksi Napoli ja paikan päällä suunnitelmista poiketen vielä Sorrento ja Amalfin Positano. Kolmen yön reissulla sai matkustaa paljon junalla, mutta vastapainoksi ehti nähdä vaikka mitä ja reissu tuntui myös paljon pidemmältä. Mutta kannattiko kolmen yön reissu muuttaa kolmen kaupungin kiertomatkaksi pelkän Rooman sijaan?

IMG_20160915_211236

ROOMA

Saavuin torstai-iltana Norwegianin siivin Rooman kentälle ja jatkoin sieltä suoraan Leonardo Express -lentokenttäjunalla Terminin asemalle. Vaikka alla oli ollut työpäivä, niin olihan se pakko heti hotellille pääsyn jälkeen lähteä iltakävelylle Rooman kaduille. Rooma on siitä kiva pääkaupunki, että siellä on kaikki kävelyetäisyydellä toisistaan. En ole koskaan Rooman reissulla turvautunut julkisiin liikennevälineisiin lentokenttäjunaa lukuun ottamatta. Fontana di Trevi, Colosseum, Pantheon, Espanjalaiset portaat. Rooma on täynnä nähtävyyksiä ja kaupungin kaduilla saa nopeasti kulumaan montakin päivää nähtävyyksiä ja kaupungin tunnelmaa fiilistellessä.

IMG_20160915_212330IMG_20160916_104108IMG_20160916_105446IMG_20160916_105743

Perjantai-aamuna oli vielä muutama tunti aikaa kierrellä Roomassa ennen junamatkaa kohti Napolia. Sää ei Roomassa ollut kovinkaan suotuisa, vettä satoi ja aurinkoa ei näkynyt. Ainoa mikä lämmitti mieltä oli lämmin ilma. Mutta ei se menoa haitannut, torstai-illan ja perjantaiaamun aikana tuli nähtyä Rooman tärkeimmät nähtävyydet – tietysti kävellen.

IMG_20160916_164024

NAPOLI

Perjantaiksi olin ostanut jo kotoa käsin Trenitalian pikajunaan liput kohti Napolia. Tunnin junamatkan jälkeen hotellilla oli edessä pettymys. Hotellihuone oli peruttu koska olivat yrittäneet veloittaa ensimmäistä yötä kortilta (käytän hotels.comin varauksissa prepaid MasterCardia ihan turvallisuuden takia) enkä ollut tajunnut ajoissa siirtää rahaa kortille. Hotellissa ei tietty ollut enää tilaa, eikä ollut kymmenessä seuraavassakaan missä kävin kääntymässä. Viimein kuitenkin tärppäsi ja onnistuin löytämään yhdeksi yöksi hotellihuoneen. Toisen yön löysin netin kautta Sorrentosta ja näin jälkikäteen ajateltuna hotellihuoneen peruuntuminen oli reissun kannalta hyvä juttu.

IMG_20160916_163056IMG_20160916_171007IMG_20160916_174205IMG_20160916_171458IMG_20160916_154149

Napolista jäi aika ristiriitaiset muistot. Kaoottinen liikenne, kapeat jalkakäytävät ja roskaisuus jäi päällimmäisenä mieleen. Suojatiet on kaupungissa lähinnä koristeena ja autojen torvet kaikui koko ajan. Vaikka Napoli on rantakaupunki, sieltä on turha odottaa samanlaista tyyliä kuin esim. Barcelonassa on. Keskustan kohdalla rannan lähellä menee leveät tiet ja melkein koko ranta-alue on varattu satamalle. Vähän kauempana keskustasta Santa Lucian alueella onneksi pääsi haistelemaan meri-ilmaa rantaa myötäilevällä kävelykadulla ja täällä viimeistään Napoli alkoi tuntua ihan ok-paikalta. Napoli oli kiva kokea ja nähdä, mutta tuskin sinne tulee enää palattua uudestaan muuta kuin korkeintaan matkalla Amalfin rannikolle.

AMALFIN RANNIKKO – POSITANO

Lauantai-aamuna oli aika jatkaa matkaa Napolista Sorrentoon junalla (Circumvesuvian Train, reilun tunnin matka ja junalippu maksaa alle 4€), kävin heittämässä repun hotellin vastaanottoon ja kävelin takaisin Sorrenton juna-asemalle, josta lähtee paikallisbussit kohti Amalfin rannikkoa. Bussilippu Positanoon maksaa alle 2€, pidemmälle Amalfin rannikolle vähän enemmän. Bussit kulkevat puolen tunnin välein ja matkaan kannattaa varata aikaa! Jonot olivat järkyttävät ja itse mahduin vasta kolmanteen bussiin. En uskalla edes kuvitella millaiset ruuhkat on heinä-elokuussa.

IMG_20160917_133100IMG_20160917_140242IMG_20160917_133829IMG_20160917_140117IMG_20160917_135948

Positano on Amalfin rannikon tunnetuin kylä ja lähimpänä Sorrentoa. Täällä viimeistään Napolin pölyt karisi mielestä ja mieli rentoutui. Upeat maisemat, meri ja rinteille rakennetut talot loivat toiselle täydelle lomapäivälle aivan erilaisen fiiliksen mitä Napolissa. Positanossa on paljon kivoja ravintoloita ja terasseja, hieno uimaranta jaoteltuna maksullisiin ja ilmaisiin puoliin, kapeita kujia ja paljon portaita. Positanosta pääsee myös suoraan Caprin saarelle pika-aluksilla. Kylä on suhteellisen pienellä alueella joten sen ehtii näkemään hyvin yhdessä päivässä.

IMG_20160917_110723SORRENTO

Positanon jälkeen jäi vielä iltapäivä ja ilta aikaa kierrellä Sorrentossa ennen hotellille menoa. Sorrento on tyylikäs lomakohde Napolinlahdella, merimaisemat Vesuviukselle ja Napoliin ovat upeat ja Sorrenton keskustan aukiot ja kadut on täynnä ihania terasseja. Rantalomaakin Sorrentossa voi viettää, alhaalla satamassa oli monia laitureita täynnä aurinkotuoleja.

Sunnuntaina jäi vielä aikaa Sorrentossa kiertelyyn ennen junamatkaa Napolin kautta Roomaan ja sieltä oli edessä Norwegianin iltalento Helsinkiin.

IMG_20160917_162020IMG_20160917_165318IMG_20160917_161938IMG_20160917_161156IMG_20160917_163011

Vaikka olin reissun päällä vain kolme päivää, tuntui loma paljon pidemmältä kun sen oli jakanut moneen osaan. Pitkän viikonlopun aikana ehti hyvin tutustumaan Sorrentoon ja Napoliin ja myös Positano tuli nähtyä. Amalfin rannikko tulee kutsumaan varmasti vielä myöhemmin, ehkäpä jo ensi kesänä. Sinne on pakko päästä uudestaan!

IMG_20160917_143220

REPPUREISSAAJAN PIKAVINKIT

  • Positanosta Sorrentoon tai toiseen suuntaan lähdettäessä muista ostaa bussilippu paikallisesta tupakkakioskista alhaalta, bussissa ei myydä lippuja.
  • Jos Napolista Sorrentoon lähtiessä haluaa junassa istumaan, kannattaa junaan nousta päätepysäkiltä joka on keskustassa vähän syrjemmällä. Päärautatieasemalta juna tulee takuuvarmasti täyteen.
  • Napolissa löytyy joka kadunkulmalta suussasulavia pitsapaloja nopealle lounaalle.
  • Rooman lentokentällä lentokenttäjunan liput kannattaa ostaa vasta juna-asemalta, siellä on paljon enemmän automaatteja mitä kentällä.

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.