Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

kohdeopas

Malesian paratiisisaari Langkawi

Luonnonkaunis ja vehreä Langkawin saari on Malesian suosituin rantakohde ja saari sijaitsee Malesian länsirannikolla Andamaanienmerellä noin 30 kilometrin päästä mantereesta. Langkawin pääsaari on osa sadan saaren saariryhmää, jota kutsutaan myös Langkawiksi. Langkawilta löydät paratiisirantoja, ystävällisiä ihmisiä ja todella edullisia ostoksia trooppisissa maisemissa.

Lomailin ensimmäistä kertaa Malesiassa ja Langkawin saarella talvella 2018 ja saaresta jäi todella upeat muistot mieleen. Ja miksipä ei jäisi? Langkawi on verovapaa saari joka takaa todella edullisen lomailun ja varsinkin hotellin edustalla levittäytynyt Tengahin ranta on kuin postikorteista. Myöskin ilmasto tammi-helmikuun vaihteessa oli ihanteellinen, lämpötilat oli päivisin +30c ja öisin +25c ja aurinko paistoi koko ajan eikä sateista ollut tietoakaan.

Langkawi on aasialaiseksi lomapaikaksi vähän kalliimpi, mutta eurooppalaisittain edullinen.

Welcome to Langkawi!

LIIKKUMINEN LANGKAWILLA

Langkawin saarella ei ole käytännössä julkista liikennettä, mutta taksi on edullinen ja turvallinen liikkumismuoto saarella. Kaikki hinnat ovat listahintoja, jotka näkyvät hotelleilla ja taksitolpilla joten huijatuksi tulemisen vaaraa ei juurikaan ole. Taksilla matkustaminen on myös todella edullista, esim. puolen tunnin matka Pantai Tengahilta Langkawin köysiradalle maksoi tammikuussa 2018 30 MYR ja lentokentälle 20 MYR.

Cenangin alueella pärjää kävellen ja Pantai Tengah on myös kävelyetäisyydellä Cenangista.

PANTAI CENANG

Langkawin isoin lomakylä on Cenang, joka sijaitsee länsirannikolla suhteellisen lähellä lentokenttää. Cenangin edessä levittäytyy pitkä Cenang beach. Pitkin Cenangin pääkatua on vieri vieressä isoja tax free kauppoja, pienempiä kojuja, ravintoloita ja baareja. Kylän raitilta löytyy myös mm. 24h Mc Donalds ja KFC. Pakko myöntää, että keskusta ei ole mikään kaikista viihtyisin, mutta sieltä löytyy kaikki tarvittavat palvelut ja Langkawin laajin ja edullisin majoitustarjonta. Parasta Cenangissa on kuitenkin ranta.

Cenangin pääkatu

Pantai Cenang

Cenangin pääkatu

Olin alunperin varaamassa majoitusta Cenangista ja näin jälkikäteen miettien oli onni etten majoittunut siellä. Tottakai Cenangilla olisi päässyt halvemmalla ja lähellä olisi ollut enemmän ruokapaikkoja ja menoa, mutta sitä en tällä reissulla etsinyt. Ja Läheiseltä Tengahin rannalta on kuitenkin kävelymatka Cenangille.

Verovapaissa kaupoissa päätuotteina on mm. alkoholi, makeiset ja suklaa, kosmetiikka, tupakka sekä vaatteet ja laukut.

PANTAI TENGAH

Rauhallisempaa menoa löytyy Cenangin viereiseltä rannalta Tengahin rannalta, jossa itse majoituin. Vieläkin muistelen kaiholla tätä upeaa rantaa! Valkoinen hiekka, ihana meri, palmuja ja taustalla näkyvät saaret. Palaisin koska vaan rannalle takaisin! Tengah ei ollut minään päivänä turvoksissa ihmisistä, vaan siellä sai tyyliin kävellä yksinään ja nauttia rauhasta ja upeista maisemista.

Pantai Tengah

Pantai Tengah

Pantai Tengah

Mikäs sen parempaa lomatekemistä on, kuin kävellä rantavedessä pitkin rantaa läpsyt kädessä ihaillen upeita rantanäkymiä? Läheltä löytyy myös muutamia ravintoloita, joissa yksinkertaisen pääruoan saa noin 2-4 eurolla.

LANGKAWI CABLE CAR & SKY BRIDGE

Langkawin suosituin nähtävyys on Langkawin köysirata (SkyCab), joka vie 700 metrin korkeuteen vuorille ja upeiden maisemien äärelle. Maisemat ylhäältä 360 asteen näköalatasanteilta ovat mielettömät ja sieltä näkee koko Langkawin saaren ja pitkälle Thaimaahan asti. Jo köysiradalla nousu ylös on kokemus itsessään. Ylhäältä löytyy myös toinen suosittu nähtävyys, Sky Bridge. Sillalle on oma pieni pääsymaksu, joka kannattaa maksaa. Hieman huojuvalta (omasta mielestä) sillalta näkymät ovat upeat ja muutamassa kohdassa siltaa lattiana on lasi.

HINNAT

  • SkyCab menopaluu 55 MYR
  • Fastline +50 MYR
  • Sky Bridge kävellen 5 MYR

SkyCab & Sky Bridge

Näkymät ylhäältä

Sky Bridge

Täällä kannattaa ehdottomasti investoida fastlineen, jonot olivat todella pitkät ja kaoottiset, fastline-tarra rinnassa jonot pääsi ohittamaan kätevästi ja aikaa ei kulunut jonottamiseen. Alhaalla sijaitsee Oriental Village ja monia museoita. Tämä ”perinnekylä” ei mitenkään säväyttänyt, suhteellisen uusia rakennuksia ja paikalla oli aika turistimeininki.

HOTELLISUOSITUS LANGKAWILLE

Mikäli etsit laadukasta ja hyvää hotellia upealta rannalta, kannattaa miettiä neljän tähden Holiday Villa Resort & Spa – hotellia Pantai Tengahin rannalla. Hotelliin kuuluu myös edullisempi kolmen tähden Federal Beach Resort & Spa, jossa itse majoituin. Hotellit ovat samalla alueella ja niissä on kaikki samat yleiset palvelut sekä yhteinen vastaanotto. Ainoastaan hinta ja huoneiden taso erottaa ne toisistaan.

Federalin huoneet ajoivat hyvin asiansa ja parvekkeelta oli jopa merimaisema. Aamiainen on loistava, palvelu aivan mieletöntä, hotellin (maksullinen, 10 MYR/pv sisältäen yhden juoman) infinity pool on rauhallinen ja hotellien läheltä löytyy monia ruokapaikkoja.

(Kyseessä on oma mielipide, majoitusta ei ole mitenkään sponsoroitu.)

Pantai Tengah

Palmuja!!!

REPPUREISSAAJAN PIKAVINKIT LANGKAWILLE

  • Langkawin lentokentällä taksi hotellille maksetaan jo pieneen kojuun matkatavarahallissa. Saat kojusta maksun jälkeen mukaan kuitin, joka annetaan kentän ulko-ovella taksikuskille.
  • Kuah on ihan kiva pikavisiittikohde, siellä ei kuitenkaan sen pidempää aikaa kannata viettää. Parasta Kuahissa on Datran Langin aukiolla sijaitseva 12 metrinen puinen patsas lentoon lähtevästä kotkasta.
  • Cenangilta löytyy monia rahanvaihtopisteitä ja vaihtokurssi oli ainakin talvella 2018 parempi mitä Forexilla.
  • Lentokentällä turvatarkastuksen jälkeen ei ole muuta kuin pieni kahvila, joten sinne ei kannata mennä kovin aikaisin notkumaan.
  • Langkawi on helppo yhdistää esim. Singaporen kaupunkilomaan, niinkuin itse tein. Lennot ovat edullisia Singaporen ja Langkawin välillä ja lentoaika on noin puolitoista tuntia.
  • Paras aika matkustaa Langkawille on tammikuusta kesäkuulle kuivan kauden aikaan, eniten sataa syksyllä syyskuusta marraskuuhun.
  • Varsinkin Cenangin ja Tengahin välillä oli jonkun verran kulkukoiria, osa vähän agressiivisempia.

Langkawi, Permata Kedah

REPPUREISSAAJAN HINTAESIMERKIT – LANGKAWI

  • 0,5l Heineken kaupassa: 3,70 MYR
  • 0,5l halvin olut kaupassa: 3 MYR
  • 0,4l olut terassilla: 10 MYR
  • 1l viinipullo kaupassa: 19 MYR
  • Big Mac ateria: 13 MYR
  • 0,5l vesipullo katukioskissa: 1 MYR
  • Lentokenttäkuljetus: 20 MYR
  • Hotellihuone: 69€/yö
  • VALUUTTAKURSSI HELMIKUU 2018 1€ = n. 4,8 MYR

TEKEMISTÄ YHDELLE PÄIVÄLLE – PÄIVÄRETKI THAIMAAN KOH LIPELLE

Langkawi sijaitsee aivan Thaimaan kyljessä, joten yksi päivä Langkawin lomasta kannattaa uhrata päiväretkelle Thaimaan puolelle kuvankauniille Koh Lipen saarelle! Koh Lipe sijaitsee puolentoista tunnin lauttamatkan päässä Langkawilta ja lauttoja kulkee ympäri vuoden väliä. Koh Lipeltä löytyy kirkkaammat vedet ja ihan erilainen lomaympäristö mitä Langkawilta. Lisää päiväreissusta voit lukea täältä.

Pitkähäntäveneet kuuluvat Thaimaan maisemiin

Pattayan ranta Koh Lipellä

MUUT SAMAN REISSUN JUTUT

Langkawilta löytyy myös paljon muuta, kaikkea ei vaan ehtinyt kokemaan. Cenangilta löytyy iso Underwater World, saarihyppely pienille Langkawin saarille on hyvin suosittua, saarelta löytyy monia vesiputouksia ja vaikka mitä muuta. Vaikka moni juttu jäi kokematta, loma Langkawilla oli ikimuistoinen ja reissulla tuli levättyä ja koettua uutta sopivassa suhteessa.

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.

Lumoavan kaunis Islanti

Islanti pääsi yllättämään upeudellaan, vaikka odotukset olivat jo ennen reissua valmiiksi korkealla. Islanti on todellinen luontokohde, saaren luonto on jotain todella vaikuttavaa. Jo Reykjavikissa ensimmäisenä iltana aistii maan ainutlaatuisuuden ja kauneuden. Reykjavik on tosin vasta alkua.

Vietin syyskuun alussa pidennetyn viikonlopun tässä tulen ja jään maassa. Kolme yötä ja kolme täyttä päivää on väistämättä liian vähän Islantiin, mutta siinäkin ajassa ehtii kokemaan paljon. Olin jo ennen reissua ostanut kaksi päiväretkeä Reykjavikista käsin, Kultaiselle kierrokselle ja Etelä-Islantiin. Jos joku olisi voinut olla reissulla paremmin, se olisi sää. Sadetta ja tuulta riitti mutta se oli jo etukäteen tiedossa. Aurinkoisella ilmalla maisemat olisivat varmasti päässeet vielä enemmän oikeuksiinsa.

Skógafossin vesiputous

PITKÄN VIIKONLOPUN BUDJETTI

  • Lennot: Icelandairin suorat menopaluulennot Reykjavikiin 177€
  • Majoitus: Reykjavik Hostel Village, oma huone yhteiskylppärillä 3 yötä 205€
  • Lentokenttäkuljetukset: Flybus, menopaluu 36€
  • Retket: Golden Circle 56€ & Etelä-Islanti 77€ (Grey Line Iceland) yht. 133€
  • Ruokailu ja muut kulut: n. 120€

Kolmen yön lennot+hotellipaketti pidennetylle viikonlopulle yhdelle hengelle maksoi 382€ ja kaikkinensa matka kustansi yhteensä 671€.

PÄÄKAUPUNKI REYKJAVIK

Reykjavik on Islannin pääkaupunki saaren luoteisrannikolla ja kaupungissa asuu noin 120 000 asukasta. Kaupungilla kävellessä ei uskoisi Reykjavikin olevan pääkaupunki. Monilta osin kaupunki näyttää idylliseltä pikkukaupungilta puutaloineen ja puistoineen. Kaupunki on kokonsa puolesta suhteellisen pieni, joten kävellen pääsee kätevästi joka paikkaan ja näin myös näkee eniten. Reykjavikissa kulkee myös paikallisbussit, mutta näitä en käyttänyt ollenkaan.

Solfar (the Sun Voyager)

Reykjavikin keskustaa

Katumaisemia Reykjavikin keskustasta

Harpan musiikkitalo

Idyllinen taukopaikka rantapatikoinnilla

Näkymä Perlanin museolta Reykjavikiin

Pyörähdin jo perjantai-iltana Reykjavikin ympäri ja ei siinä montaa tuntia mennyt. Sunnuntain jätin myös Reykjavikille kahden retkipäivän välissä ja sunnuntain aikana Reykjavik tuli joka puolelta tutuksi. Keskustassa on pari viihtyisää kävelykatua ja luonto on joka puolella lähellä. Kaupungissa saa hyvin kulumaan yhden päivän kaupungilla kierrellen mutta pidempää aikaa en välttämättä Reykjavikissa viettäisi.

Se todellinen Islanti avautuu kuitenkin heti Reykjavikin ulkopuolella.

ETELÄRANNIKON VESIPUTOUKSET JA LAAVARANNAT

Ehkä parhaimmat maisemat lähellä Reykjavikia löytyvät saaren etelärannikolta. Alueella sijaitsevat mm. upeat vesiputoukset Skógafoss ja Seljalandsfoss. Osallistuin viimeisenä päivänä ennen yölentoa takaisin kotiin Grey Line Icelandin 10 tunnin retkelle Etelä-Islannin vesiputouksille. Vaikka päivä oli pitkä ja bussissa sai istua paljon, mahtui päivään myös paljon upeita kohteita ja maisemia, jatkuvasta vesisateesta huolimatta.

Skógafoss ylhäältäpäin

Skógafoss

Retken ehdottomat huiput olivat vesiputoukset Skógafoss ja Seljalandsfoss. Muita päivän kohteita oli Eyjafjallajökullin jäätikkö, Reynisfjaran musta hiekkaranta sekä Islannin eteläisin asuttu kylä Vik. Vikin kylässä oli lounastauko, ja viereinen ranta on yllättävän upea. Reynisfjaralla on paljon söpöjä lunneja (puffin) joiden lentämistä oli kiva seurata rannalla. Lunnit pesii vieressä olevalla rinteellä.

Vikin kylän rantaa. Päivän ainoa auringon pilkahdus.

Reynisfjaran laavaranta

Reynisfjaran laavaranta

Seljalandsfossin vesiputouksen taakse on mahdollista kävellä polkua pitkin, mutta jatkuvien sateiden takia polku oli suljettu turvallisuussyistä edellisenä päivänä. Vesiputous on kuitenkin vaikuttava näky myös edestäpäin.

Seljalandsfoss

Seljalandsfoss

Eyjafjallajökullin jäätikkö. Rankkasateen vuoksi paikka ei päässyt ihan oikeuksiinsa.

Bussissa istuessa ja maisemia ihaillen tuli väistämättä mieleen, että oma vuokra-auto olisi ollut parempi vaihtoehto. Matkalla näkyi niin paljon mielenkiintoisia ja kauniita paikkoja. Toisaalta useammilla pysähdyksillä en olisi päivän aikana ehtinyt joka paikkaan.

KULTAINEN KIERROS (GOLDEN CIRCLE)

Kultainen kierros eli Golden Circle on suosituin nähtävyyskierros Islannissa ja sijaitsee lyhyen ajomatkan päässä Reykjavikista. Alueen isoimmat nähtävyydet ovat Þingvellirin kansallispuisto, Haukadalur jossa sijaitsevat kuumat lähteet Geysir ja Strokkur sekä Gullfoss, näyttävä vesiputous. Kultainen kierros on ehkä helpoin päiväretki Reykjavikista ja reitille on myös eniten tarjontaa. Kävin kultaisella kierroksella heti ensimmäisenä täytenä päivänä Grey Line Icelandin kautta ja retki oli kaikin puolin onnistunut.

ÞINGVELLIR

Þingvellirin kansallispuisto sijaitsee Euroopan ja Amerikan mannerlaattojen törmäyspisteessä. Kansallispuisto on iso ja kultaisen kierroksen visiitillä puistosta ei nää kuin pienen osan. Þingvellirin käräjäkivillä on kokoontunut aikanaan yksi Euroopan vanhimmista parlamenteista, allting. Islanti on myös julistautunut samalla paikalla itsenäiseksi valtioksi 17. kesäkuuta vuonna 1944.

Þingvellirin kansallispuiston maisemia

Þingvellirin kansallispuiston maisemia

Þingvellirin kansallispuiston maisemia

HAUKADALUR

Haukadalurin geoterminen alue on toinen kierroksen nähtävyyksistä, jossa sijaitsee Geysirit eli kuumat lähteet. Alueen ainoa aktiivinen geysir Strokkur purkautuu muutaman minuutin välein suihkuttaen vettä 10-20 metrin korkeudelle, joskus jopa korkeammalle. Pakko sanoa että onhan se vaikuttavan näköinen!

Strokkur

Blesi

Haukadalurin aluetta

GULLFOSS

Gullfossin vesiputous on ehdottomasti kierroksen upein nähtävyys. Ja omalla kierroksella paikka oli ainoa missä ei satanut. Gullfoss tarkoittaa kultaista putousta ja on Euroopan toisiksi isoin vesiputous heti Islannin Dettifossin jälkeen.

Gullfoss

Gullfoss

Gullfoss

Molemmat päivän retket olivat ehdottomasti rahansa arvoisia ja yksin matkustaessa tulivat vähän halvemmaksi kuin auton vuokraus koko reissun ajaksi polttoaineineen. Ja olihan retket tietty helpompi tapa tutustua Islantiin. Jos aikaa on vain yhdelle päivän retkelle, ainakin itse valitsisin Etelä-Islannin vesiputoukset. Retkellä näkee enemmän kuin kultaisella kierroksella ja maisemat ovat joka paikassa paremmat.

REPPUREISSAAJAN PIKAVINKIT ISLANTIIN

  • Lentokenttäkuljetukset ovat kalliit, kätevin on Flybus (4500ISK/menopaluu), Flybussin terminaali on kävelyetäisyydellä Reykjavikin keskustasta.
  • Islanti on kallis maa. Vaikka lentoja saa monesti edullisesti, kannattaa ennen lentojen ostamista tarkastaa hotellien hintataso.
  • Harpan musiikkitalossa Reykjavikissa on nopea ja ilmainen wifi ja yleisiin osiin pääsee tutustumaan ilmaiseksi.
  • Kortti käy kaikkialla, itse en käyttänyt käteistä ollenkaan.
  • Gore-tex takille ja villapaidoille oli käyttöä syyskuun alussa. Sateenvarjolla ei tehnyt mitään tuulen takia.
  • Bonus on kohtuuhintainen kauppa Islannissa, josta voi ostaa evästä matkalle.
  • Aikaero Suomeen on kesäisin kolme tuntia ja talvisin kaksi tuntia.
  • Kaupoissa myydään max. 2,7% olutta ja muita alkoholijuomia. Vahvempia juomia myy Islannin Alkon vastine – Vinbudin.
  • Vesijohtovesi on Islannissa juomakelpoista ja hyvää.
  • Kuuma vesi haisee mädäntyneelle kananmunalle, itselle tuo tuli täysin yllätyksenä. Tosin siihenkin tottui nopeasti.

Maisemia Vikin kylästä

Kolmen päivän reissu Islantiin on auttamatta liian vähän, mutta siinäkin ajassa ehtii näkemään jotain. Islannista jäi niin paljon näkemättä ja kokematta. Ilman retkiä ja pelkästään Reykjavikissa lomaillen reissu olisi jäänyt aika vajavaiseksi, eli suosittelen lyhyelläkin reissulla tutustumaan muuhunkin Islantiin joko retkien tai autonvuokrauksen muodossa.

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.

Modernin arkkitehtuurin Rotterdam

Jos Amsterdam on jo nähty ja kaipaat jotain uutta Hollannista, miksi et matkustaisi seuraavan kerran Rotterdamiin? Itse tein näin juhannuksena eikä päätös kaduttanut. Rotterdam on virkistävä sekoitus uutta hyvinkin modernia arkkitehtuuria, vanhempaa rakennuskantaa ja löytyy kaupungista myös kanavia ja Amsterdamista tuttuja ”kahviloita”.

Rotterdam on Hollannin toiseksi suurin kaupunki (asukasluku n. 625 000) ja kaupungissa sijaitsee Euroopan suurin satama. Kaupungissa on tehokas joukkoliikenne tukeutuen metroon ja raitiovaunuihin ja kanavia/jokea pitkin kulkee myös taksiveneet. Paras tapa liikkua kaupungilla on kuitenkin omat jalat, näin kokee ja näkee eniten eikä kaupungin keskusta ole liian iso käveltäväksi ympäri.

Rotterdam Centraal – päärautatieasema

Mitä sitten tehdä Rotterdamissa? Omalla kohdallani kaksi päivää kului nopeasti ihan kaupungin kaduilla pyörimiseen. Joka kulmalta tuli eteen jotain uutta ja erikoista, kännykän kamera piti kaivaa taskusta esille koko ajan. Rotterdamissa on jonkunlaista rohkeutta kokeilla kaikkea uutta, arkkitehtuuri kaupungissa on virkistävän erilaista ja jossain määrin aika erikoista.

Markthal – Rotterdamin kauppahalli

Markthal sisältä

BUDJETTI

  • Suorat menopaluulennot Amsterdamiin (Transavia & Norwegian) 156€
  • Junaliput Amsterdam – Rotterdam – Amsterdam 32,60€
  • 3-tähden keskustahotelli aamiaisella 2 yötä yht. 108€
  • Eläminen kahden yön reissulla (sis. kaiken) n. 400€

Yhden hengen kahden yön viikonloppureissu tuli maksamaan lento+hotelli (+juna) pakettina 296€ ja siihen käyttörahat päälle. Lentojen hintaa nosti kaksi paluulentoa Amsterdamista. Jätin käyttämättä maanantai-aamun paluulennon Transavialla ja lensin takaisin Suomeen jo sunnuntai-iltana Norwegianin siivin.

Rotterdam

Rotterdam

ROTTERDAM – KENTÄLTÄ KESKUSTAAN

Helsingistä ei ole suoria lentoja Rotterdamiin, mutta Amsterdamin lentokentältä pääsee noin. 50 minuutissa suoralla junalla Rotterdamin päärautatieasemalle. Amsterdamiin saa nykyään halvalla lentolippuja ja matka-aika Schipholin kentältä Rotterdamiin ei ole kovin suuri. Junia menee puolen tunnin välein ja matka maksaa vajaa 15€. Liput junaan voi ostaa etukäteen täältä.

Kiljk-Kubus eli kuutiotalot

Kuutio ja kynä

Rotterdamissa on monia museoita, mutta museot eivät ole koskaan kiinnostaneet minua matkoilla. Matkakohteesta saa parhaiten irti päämäärättömällä kävelyllä, niinkuin tälläkin kertaa. Kilometrejä tuli parissa päivässä kiitettävä määrä. Välillä on kuitenkin hyvä levähtää ja siihen Rotterdamilla on tarjottavana monia mukavia terasseja, itselleni mieluisin löytyi Kubus-talojen vierestä veden äärestä. Reissun aikana toisena päivänä aurinko paisteli ja oli lämmin, kun taas viimeinen päivä oli sateinen ja todella tuulinen mutta oikealla asenteella ja pukeutumisella sekään ei menoa haittaa!

Rotterdam

Rotterdam

Rotterdam – Erasmus Bridge

Rotterdam

Rotterdam

REPPUREISSAAJAN PIKAVINKIT ROTTERDAMIIN

  • Junalippuja ostaessa etukäteen on valittava joku tietty juna millä matkustaa. Matkalippuun ei kuitenkaan tulostu kuin valittu päivämäärä, eli lipun voi käyttää millä tahansa samanlaisella yhteydellä päivän aikana.
  • Siinä missä Amsterdamin hotellit on tolkuttoman kalliita ainakin omalle budjetilleni, Rotterdamissa hotellien hinnat ovat paljon siedettävämmät.
  • Kaupungissa on loistavat pyörätiet ja pyörävuokraamoja löytyy monia.
  • Rotterdamissa on loistavat ostosmahdollisuudet Primarkista lähtien, eli kannattaa lähteä reissun päälle vähillä varusteilla.
  • Rotterdamista pääsee junalla puolessa tunnissa päiväretkelle Belgian Antwerpeniin. Tämä oli suunnitelmissa, mutta aika loppui kesken.

Rotterdam – Hotel New York

Rotterdam – Pauluskerk

Rotterdam

REPPUREISSAAJAN HINTAESIMERKIT – ROTTERDAM

  • 0,5l Heineken kaupassa: 0,77€
  • 0,5l halvin olut kaupassa: 0,57€
  • 0,4l olut terassilla: 4€
  • 1l viinipullo kaupassa: 3,99€
  • BigMac ateria: 6,35€
  • 0,5l vesipullo katukioskissa: 1€
  • Julkisen liikenteen kertalippu: 3€ (tunnin voimassa oleva lippu)
  • Lentokenttäkuljetus: 14,80€ (suora intercityjuna Amsterdam-Schipholin lentokentältä)
  • Hotellihuone: 54€/yö (3-tähden hotelli keskustassa aamiaisella)

Näin jälkikäteen harmittaa että viivyin kaupungissa vain kaksi yötä, Rotterdamilla olisi ollut vielä paljon enemmän annettavanaan. Joten voi olla että Rotterdam kutsuu joskus uudestaan lomailemaan, tällä kertaa vähän pidemmäksi aikaa.

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.